Mul’ on levottomat jalat – ja mielikin. Ajatuksia uuden futiskauden alla.

Futiskauden alkaessa olo on levoton. Varsinkin, kun en ole koskenut palloon tai edes juossut syksyn jälkeen. Jalkapallokauteni 2021 päättyi kaiken lisäksi aivotärähdykseen ja muistikatkoon (https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2698104740494514).

Levottomuus johtuu myös siitä, että huhtikuu on ollut arvaamaton, ei ehkä kuitenkaan armoton, vaikka aika harvoin elämäni aikana olen viettänyt kolme päivää sisätiloissa niin kuin alkuviikosta.

Lopetin hiihtokauden Lapissa lauantaina 2. huhtikuuta, ajoin kotiin ja nukuin sisällä kolme päivää. Oli niin huonot säät, oli niin huonot uutiset ja ruumis vaati aikaa muodonmuutokseen. Hiihtäjästä piti kuoriutua viikossa jalkapalloilija. Ensimmäinen sarjamatsi on jo 11.4. eli aivan liian aikaisin yli kuusikymppiselle.

”Keväällä, kun lumi alkaa sulaa ja nurmi tai hiekka näkyy repaleisesti jään alta, ilma tuoksuu jalkapallolle. Silloin on pakko päästä kentälle. Haju on aivan vastustamaton. Sen tuntevat kaikki futaajat.” (https://dynamic.hs.fi/a/2020/anyyteenyt/?fbclid=IwAR3ED09bLz-70GPFvcH2eKmnqhh475CBgmFUC2TZa2jrkOMmXLqb8CQNdPc). Näin kirjoitin Hesarissa pari vuotta sitten.

Pitää edelleen paikkansa, mutta kentätkään eivät ole vielä pelikunnossa. Lähikentillä ei näy edes tekonurmen vihreää väriä, lunta on kymmeniä senttejä. En ole päässyt potkaisemaankaan palloa. Ja huomenna pitäisi pelata ensimmäinen sarjaottelu.

Ei ihme, että olen levoton.

No, en ole ainut, joka on levoton. Levoton on esimerkiksi koko maailma. Viime vuonna, kun Suomi ja Huuhkajat pääsi ensimmäistä kertaa EM-kisoihin, oli myös levotonta. Oli korona ja Christian Eriksenin tapaus. En päässyt kunnolla kiinni EM-kisahuumaan. Emmekä silloin vajaa vuosi sitten voineet uskoakaan, että kaksi kovaa jalkapallomaata, joista Ukrainaa voi pitää parempana, sotii nyt keskenään.

Muistammeko loistokkaan Kiovan Dynamon menneiltä vuosikymmeniltä tai sen urhean joukkueen, joka uhrasi itsensä natsimiehityksen aikana kieltäydyttyään häviämästä miehittäjille? Samanlaista uhrimieltä osoittavat nyt tuhannet ja miljoonat ukrainalaiset. Jalkapallo ei ole nyt ensimmäisenä mielessämme.

EM-kisoista olisi tehnyt mieli kirjoittaa paljonkin, vaikkapa siitä älyttömyydestä, että Joel Pohjanpalon upea maali Venäjää vastaan hylättiin paitsiona. VAR:ia olen kritisoinut ennenkin ja nyt kai ollaan onneksi menossa inhimillisempään ja jalkapallon aitoa henkeä kunnioittavampaan suuntaan eikä juosta teknologisen pässin narussa.

No, se ei ole iso asia, ellei ajattele niin, että elämä koostuu rauhan oloissa pienistä arkisista asioista, joissa tulisi nähdä mieli ja merkitys. Muuten menettää mielenterveytensä eikä kykene mihinkään. Olemme eläneet hienon aikakauden, jonka aikana olemme voineet nähdä jalkapallon ja sen hienoudet merkityksellisinä omassa elämässämme.

Nyt se kaikki voi tuntua turhalta, kun on paljon vaativampiakin aiheita: miten voisin auttaa Ukrainaa, miten elämme jatkossa venäläisten kanssa, minkälaiseksi maailmamme muuttuu, kun moni turvallinen ja ikuiselta tuntunut asia onkin epävarma tai jopa ainiaaksi menetetty?  

Jaksanko innostua jalkapallostakaan?

Hiihtokausikin oli jotenkin ”latteampi” kuin edellinen vuosi, jolloin tein latuja, keräsin hiihtovälineitä, opetin ihmisiä hiihtämään ja jaksoin antaa #latuaivo-ohjeita.

Tänä talvena kelit olivat välillä erinomaiset hiihtämiseen ja hiihdinkin lähes yhtä paljon kuin viime vuonna, jolloin 1000 kilometriä tuli täyteen. Silti en saanut irti itsestäni läheskään samanlaista intoa hiihtämisen edistämiseen. 

”Paras hiihtotalvi ja jalkapallokesä ikinä!” kirjoitin viime vuoden vuosikatsauksessani (https://www.miksiliikun.fi/2022/01/11/vuosikatsaus-2021-lisaa-ja-merkityksellisempaa-liiketta/). Ehkä kaikki vuodet eivät vain voi olla samanlaisia.

Viime kesänä en innostunut jalkapallon EM-kisa-analyyseista enkä oikein tiedä miksi? Ehkä siksi, että Suomen mukanaolo teki kisoista oudot. Aina ennen sain katsoa kisoja puolueettomasti ja saatoin iloita kaikkien joukkueiden ja yksilöiden suorituksista. Valitsin suosikkini sen mukaan, miten ne pelasivat kisoissa. (https://www.miksiliikun.fi/2018/10/25/2010-luvun-jalkapallo-mm-em-kisojen-kautta-koettuna-ja-tulkittuna/).

Huuhkajat muutti koko kuvion erilaiseksi eikä tuntunut mielekkäältä analysoida vain yhtä joukkuetta, jonka edesottamuksia muutenkin seurattiin varsin tarkasti. Jalkapallon rakastajan rakkauden kohteita rajoitettiin ja se tuntui turhauttavalta. Ei ollut mitään sanottavaa, kun ei olisi ollut ketään, joka olisi ollut kiinnostunut muista kuin Huuhkajista. No, ehkä nyt liioittelen. Minulla oli paljon muutakin tekemistä.

Ja pelasin viime kesänä itsekin jalkapalloa enemmän kuin vuosikausiin sitä ennen. Monta vuotta meni pelaamatta tai maalivahtina omituisten kipujen takia. EM-kisa-analyysien sijasta teinkin pari analyysia omista peleistämme yli kuusikymppisten SM-kisoista ja aluesarjasta.

Nämä analyysit ovat tietysti huvittavia juttuja, vaikka osin samoilla ”välineillä” olisin analysoinut futiksen EM-kisojakin. Ja samankaltaisia monitieteisiä analyyseja ja tulkintoja käytin taannoisessa huvittavassa jalkapalloprofessorihakemuksessanikin (https://www.miksiliikun.fi/2020/03/04/jalkapalloprofessori/).

Huvittavuushan tässä on siinä, ettei näitä juttuja kukaan lue eivätkä ne juuri ketään kiinnostakaan. Aika harva taitaa ymmärtääkään. Ja silti itselleni jalkapallosta kirjoittaminen on melkein yhtä tärkeää kuin ikämiesfutiksen pelaaminen.

Ja kuitenkin pidän näitä kahta ikämiesfutisanalyysia sellaisina, että olisi mukava lukea samanlaisia todellisten asiantuntijoiden kirjoittamina tai vaikka puhuttuina, kun kohteena olisivat huippujoukkueet (vielä parempaa, jos kohteina olisivat harrastelijajoukkueet). EM-kisoista ehkä sekin vieroitti, että tyhjää puhetta oli niin paljon tarjolla.

Taktisista kuvioista puhutaan asiantuntijoiden suulla ottamatta huomioon joukkueiden ja pelaajien mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen. Huuhkajien pelaajat tulivat verratuiksi maailmanluokan tähtien kanssa, vaikka taso ei aivan sama toki olekaan.

Kisoissa tietysti kaikki pelaavat voitosta, mutta jonkinlainen suhteellisuudentajun puute heikensi mielestäni liikaa Huuhkajien pelin arvoa. Tästä vähän enemmän tässä podcastissamme, jossa puhuimme suomalaisen jalkapallon historiastakin Lotta Vuorion kanssa (https://open.spotify.com/episode/0YQhq9MQE3ufEoIjUVTzed?si=aOKyGUkXTKeR7wW646zKrg&fbclid=IwAR2-lN3D-yN-Ec1VQRhjPvfT1-0xH_6X44VrEQbsuArR4DJH34olNwaSufk&nd=1Podcast). No, olihan tämä tosiaan jonkinlainen kontribuutio EM-kisoihin.

Ikämiesfutisanalyyseissani tämä puoli ei jää huomiotta, koska me emme kykene samoihin suorituksiin kuin nuoremmat ja joudumme koko ajan miettimään sitä, mihin kykymme, jaksamisemme ja sitoutumisemme riittävät. Samaa tietysti miettii Rive Kanervakin todella tarkasti ennen joka peliä, ja on siinä erinomaisesti onnistunutkin.

Asiantuntijat eivät vain oikein jaksa ymmärtää, miksi Huuhkajat pelaa eri taktiikoilla erilaisia vastustajia vastaan pelatessaan. Aina pitäisi pelata 4-4-2:sta, koska sillä on onnistuttu paremmin kuin 5-3-2:lla. Selityshän on tietysti siinä, että 4-4-2:sta pelataan heikompia maita vastaan tai tilanteessa, jossa on pakko voittaa.

Pienessä mittakaavassa pohdin siis ikämiesfutistasolla, miten joukkue ja sen valmentajat voisivat ottaa huomioon eri näkökulmat joukkueen pelin parantamiseksi sekä turnaustilanteessa että sarjaotteluissa. Oikeasti en tietysti usko, että voisimme näitä analyyseja ja ratkaisuehdotuksia ottaa käytäntöön eli kyseessä on virtuaalinen harjoitus.

Valtti 60+ -joukkueen peli- ja turnausanalyysiyritys SM-turnauksen pohjalta

Valtti 60+ -joukkueen pelianalyysia sarjakauden 2021 osalta

Näillä viime vuoden ”meriiteillä” ei tänä vuonna pärjätä. Joukkueemme on kovasti muuttunut, kun iso osa viime vuoden porukasta perusti uuden joukkueen Keravalle. Mutta näin vaan mennään huomenna kentälle ja opetellaan pelaamaan tällä joukkueella ja näillä jaloilla.

Odotukset eivät ole liian korkealla, mutta onneksi joukkueessa on rutinoituja ukkoja. Hyvällä tavalla levoton olo, ja kirjoittaminen tietysti rauhoittaa. Jalat ovat vielä levottomat, mutta vielä levottomammat ne ovat ekan matsin jälkeen…

Alla vielä vuoden 2021 futispo(d)stauksiani ja -kirjoituksiani.

Vuorio L. & Tiihonen A. 2021. Jalkapallohuumaa. Menneisyyden jäljillä, podcast, Lottavuorio.com, 8.6.2021. (https://open.spotify.com/episode/0YQhq9MQE3ufEoIjUVTzed?si=aOKyGUkXTKeR7wW646zKrg&fbclid=IwAR2-lN3D-yN-Ec1VQRhjPvfT1-0xH_6X44VrEQbsuArR4DJH34olNwaSufk&nd=1Podcast. Esittelyteksti (https://lottavuorio.com/2021/06/08/38-jalkapallon-historiaa-ja-huumaa/?fbclid=IwAR0MzWCufRXs6u7R-Lg6Wrp1mNeEHHsbjOVkkmHjxwpklVPPWPC9rSZJLmg). 

Vuoden senioripelaaja (18.12.2021): https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2735644953407159

Huuhkajat (16.11.2021): https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2714552318849756

Kuntojalkapallovideo (4.11.2021): https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2706338949671093

Sekajalkapallo ja sekasähly (1.11.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2704409109864077

KuPS:n merkityksestä (31.10.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2703517029953285

Muistikatkos (23.10.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2698104740494514

Minä en KATSO jalkapalloa, minä PELAAN jalkapalloa (12.10.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2690375617934093

Valtti-Kiffen otteluselostus (5.10.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2685390321765956

Puotinkylän Valtti 60+ Oulun SM-kisoissa (1.8.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2639455559692766

Jalkapallon kauneus (6.7.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2621879401450382

Pieni (ja iso) EM-kisakatsaus (21.6.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2611564085815247

Kisahuumaa (ja menneiden jalkapallomuistojen läpikäyntiä) (8.6.2021)  https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2603040813334241 ja https://www.facebook.com/menneisyydenjaljilla/posts/338404234362958

Kevään ekat harkat (16.5.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2588381278133528

KuPS:n merkityksestä minulle ja ehkä muillekin (https://www.miksiliikun.fi/2021/10/31/kupsin-merkityksesta/).

Kuntojalkapalloa senioreille -video (Tapani Risto, Mikko Julin, Arto Tiihonen, Jyrki Hämäläinen). (https://video.laurea.fi/media/Social+inclusion+through+recreational+football/0_rnyuz47h).

Ehkä tässä on syytä mainita vielä sekin, että seurani Puotinkylän Valtti valitsi minut vuoden 2021 senioripelaajaksi, josta tittelistä olen erityisen otettu. Kiitos jalkapallolle, pelikavereille ja seuralleni!

Vuosikatsaus 2021: Lisää – ja merkityksellisempää – liikettä!

Yllätyksekseni huomasin, että blogisivuni (www.miksiliikun.fi) täytti kymmenen vuotta vuonna 2021. Syytä juhliin ei ole, sillä suomalaisten liikkuminen ei ole lisääntynyt, vaikka olen henkilökohtaisesti ja vapaa-ajallani käyttänyt satoja tai tuhansia tunteja osaamistani, aikaani ja energiaani kurssimme kääntämiseksi kirjoittamalla juttuja blogiini ja facebook-sivuilleni (www.facebook.com/miksi.liikun/).

Lukemattomia sivuja, esityksiä ja tallenteita olenkin tuottanut artikkeleina, blogeina, videoina, podcasteina, powerpointteina monille muillekin alustoille.

Onneksi en ole yksin, sillä Suomessakin tuhannet ihmiset ja kymmenet tai sadat organisaatiot ja projektit yrittävät lisätä 2020-luvulla elävien ihmisten liikkumista ja muutakin aktiivisuutta. Olympiakomiteakin ”heräsi” muuttamaan strategiaansa liikkeen lisäämiseksi. Tässä vuosikatsauksessani kerronkin todella monen organisaation ja hankkeen mainioista yrityksistä liikuttaa suomalaisia.

Mutta miksi emme onnistu tai ehkä tarkemmin, miksi minä en ole onnistunut? Muiden puolesta on vaikea mennä sanomaan, mutta oman toiminnan arviointi on aika ajoin varsin tarpeellista.

Koska olen kokemuksellisen liikkumisen, tekemisen ja oppimisen edistäjä, niin aluksi on hyvä tehdä katsaus siihen, mitä olen tällä saralla tämän viime vuoden aikana tehnyt. Liikuntatieteessä ja -politiikassa ei valitettavasti juurikaan tutkita, kehitetä eikä käytetä liikuntasosiologista kokemustietämystä tai -osaamista hyväksi, jotta liikkumista näillä keinoin edistettäisiin.

Onneksi meillä on aktiivisia toimijoita, joilla on pitkällistä osaamista ja kokemusta kokemuksellisesta oppimisesta, seikkailukasvatuksesta ja tekemällä oppimisesta. Nuorisotyössä ja ammattikorkeakouluissa sekä monissa järjestöissä onkin tehty hyvää työtä. Kerron monista tällaisista toiminnoista ja hankkeista tässä vuosikatsauksessani.

Innovatiivisena realistina uskon kokemuksellisesti merkitykselliseen, monipuoliseen, luovaan, yhteisöllisesti toteutettavaan ja eri tasoilla etenevään tekemiseen ja vaikuttamiseen. Itse pidän kaikkia tasoja yhtä tärkeinä. Liikettä voi lisätä kotona, koulussa, naapurustossa, järjestöissä, kunnissa, yrityksissä, tutkimus- ja kehityshankkeissa, (sosiaalisessa) mediassa, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Olen ollut erittäin onnekas, koska olen tänä vuonna voinut tehdä vaatimattomalla työpanoksellani kaikkien eri tasojen ja tahojen kanssa yhteistyötä. Olen yrittänyt kirjoittaa ”kronikat” näistä yhteisistä toimistamme ja kuvata sen, mitä saimme aikaiseksi ja senkin, mitä voisimme tulevaisuudessa tehdä paremmin.

Kiitokset kaikille (ihan kaikkia en varmaan ole muistanutkaan), joiden kanssa olen saanut ”liikuttaa” ja liikuttuakin tänä toisena koronavuotena.  

Miten liikettä lisää? Liikuntakulttuuriin ja -politiikkaan vaikuttamista

Suomalaisten liikkuminen vähenee kaikkien tutkimustenkin mukaan, vaikka me ”liikuttajat” yritämmekin tehdä parhaamme ihmisten liikuttamiseksi. Ongelma on laajempi, syvempi ja pitkäaikaisempi kuin olemme ajatelleet. Yhtä syyllistä ei tietysti olekaan, mutta aika monen meistä olisi muutettava toimintaamme, jotta suunta saadaan kääntymään. Vuoden 2021 aikana en ehtinyt pohtimaan asiaa niin paljon kuin joskus aiemmin, mutta näissä muutamassa onkin ainakin omasta mielestäni sitäkin painavampaa asiaa.

Olisi ymmärrettävä, mistä kaikesta vähentynyt liikkuminen johtuu, miten rakenteita, toimintaa ja tukia olisi muutettava vastaamaan yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksia ja mitä itse kukin voi asialle tehdä. Oletan, että kirjoittamissani teksteissä on näkökulmia ja tulkintoja, jota ei muualta löydy.

Oletan myös, että ne ovat erittäin merkityksellisiä. Kirjoitin Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimusta käsittelevään kirjaan artikkelin, jossa käsittelin liikkumista ja siihen vaikuttavia kokemuksellisuuksiin, sukupuolirooleihin ja harjoitettuun liikuntapolitiikkaan liittyviä tekijöitä viimeisten 60 vuoden ajalta selittääkseni osaltani, mistä vähenevä liikkuminen ja liikuntaharrastus johtuu. Esitin myös joitakin ratkaisuehdotuksia.   

Tiihonen A. 2021. Miksi liikutaan, miksi ei ja mitä pitäisi tehdä? Pohjoismaisen mallin historia, nykyisyys ja tulevaisuus liikuntapolitiikan tavoitteiden sekä ihmisten liikuntakokemusten ja liikuntaroolien avaamista näkökulmista. Teoksessa Hanifi, R.; Haaramo, J.; Saarenmaa, K. (toim.). Mitä kuuluu vapaa-aikaan?
Tutkimus, tieto ja tulkinnat.
Helsinki, Tilastokeskus 2021.  (https://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/eli_vapm_202100_2021_23894_net.pdf).

Kirjan julkistamisseminaarin powerpoint-esitykset (myös omani) löytyvät tästä (https://tilastokeskus.fi/ajk/mita-kuuluu-vapaa-aikaan-tutkimuskirjan-julkistus).

Yksilöiden, ryhmien ja väestön liikuttamista ja liikkumisen esteiden poistamista käsittelin myös Liikunta & Tiede -lehdelle tekemässäni blogisarjassa.

Tiihonen A. 2021. Miten rakenteet vaikuttavat ihmisten liikkumiseen? (https://www.lts.fi/liikunta-tiede/artikkelit/miten-rakenteet-vaikuttavat-ihmisten-liikkumiseen). LTS-blogi, 23.06.2021.

Tiihonen A. 2021. Kuka tai mikä päättää, liikunko minä vai en? (https://www.lts.fi/liikunta-tiede/artikkelit/kuka-tai-mika-paattaa-liikunko-mina-vai-en). LTS-blogi, 15.06.2021.

Tiihonen A. 2021. Mitä pitää tehdä liikuntapoliittisen keskustelun herättämiseksi horroksestaan? (https://www.lts.fi/liikunta-tiede/artikkelit/pohdittua-mita-pitaa-tehda-liikuntapoliittisen-keskustelun-herattamiseksi-horroksestaan). Liikunta & Tiede, 58, 3/21, 74-75.

Liikuttamisaiheeseen liittyy myös tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä -podcastisarjan osa Miksi liikun?  (https://www.supla.fi/audio/3841698). 27.4.2021, jossa puhuimme liikkumisen historiasta ja sosiologiasta Lotta Vuorion kanssa.  

Pienenä reflektiona voisi mainita, että jo pitkään esittämäni kritiikki Veikkauksen rahoitusta ja siihen liittyviä monia epäterveitä piirteitä kohtaan näyttää saaneen ainakin jonkinlaisen osaratkaisun, kun nyt oltaneen kallistumassa ratkaisuun, jossa liikuntaa, kulttuuria, nuorisotyötä, sosiaali- ja terveysjärjestöjä jne. oltaisiin rahoittamassa suoraan valtion budjetista.

Asiassa on vielä paljon ratkaisemattomia seikkoja, jotka saattavat estää avoimen ja demokraattisen päätöksenteko- ja rahoitusrakenteen, mutta parempaan suuntaan oltaneen menossa.

Sosiaalista inkluusiota kokemuksellisen liikunnan avulla

Tämän vuoden ”pääprojektini ja -riesani” oli kansainvälinen Disciplins-projekti (http://disciplins.org/), jonka toteutimme koronan varjostamassa maailmassa Suomessa, Espanjassa ja Italiassa. Tavoitteenahan meillä oli rakentaa asiantuntijakoulutuksen perusteita ja käytäntöjä sosiaalisen inkluusion edistämiseksi liikunnan ja urheilun kautta.

Omassa osuudessani keskityin Laurea amk:n asiantuntijana senioreille sopivien liikuntamuotojen ja hyvien käytäntöjen esittelemiseen sekä ”tekemällä/kokemalla oppimisen” koulutuskurssin toteuttamiseen. Tarkoituksena oli toteuttaa myös interventio, mutta siitä jouduimme rajoitusten takia luopumaan.

Sen sijaan ”korona-aikaikkunamme” mahdollisti koulutuskurssin toteuttamisen elo-syyskuun vaihteen aurinkoisessa Suomessa ilman rajoituksia (edellinen viikkohan oli säänkin puolesta hirveä). Onni oli puolellamme.

Liitteessä olen kuvannut sekä tuota ainutlaatuista kokemusta, jonka aikana osallistujat saivat tutustua moniin erinomaisiin esimerkkeihin sosiaalisesta inkluusiosta niin Suomessa kuin Espanjassa ja Italiassakin. Dokumentista löytyy runsaasti linkkejä mm. erinomaisiin videomateriaaleihin.

Nostan tässä esille Laureassa tekemiämme materiaaleja ja myös tekstini, jonka avulla näitä osaamisia ja materiaaleja voinee myös paremmin juurruttaa vaikkapa eri oppilaitosten ja organisaatioiden käytäntöihin.

Laurean tuottamia materiaaleja Disciplins-projektissa

Kuntojalkapalloa senioreille -video (https://video.laurea.fi/media/Social+inclusion+through+recreational+football/0_rnyuz47h), Tapani Risto, Mikko Julin, Arto Tiihonen, Jyrki Hämäläinen.

Powerpointvideo sosiaalisesta inkluusiosta (https://video.laurea.fi/media/Laurea_Disciplins__Social_Inclusion_Sport/0_3i70aijx), Tiina Siivonen & Arto Tiihonen

Powerpointvideo tekemällä oppimisesta (https://video.laurea.fi/media/Laurea_Disciplins_Inclusive_education/0_50zmw313), Riitta Dincay & Arto Tiihonen

Opaskirjateksti sosiaalisesta inkluusiosta liikunnassa (http://disciplins.org/wp-content/uploads/2021/11/IO3-Guidebook.pdf), 72-87, Arto Tiihonen & Riitta Dincay

Koulutusohjelma ja materiaalit Train for trainees -kurssi, Arto Tiihonen (valitettavasti tämä liite oli liian suuri).

Tiihonen A. 2021. HOW TO MAKE SENIOR CITIZENS PHYSICALLY ACTIVE? (http://disciplins.org/wp-content/uploads/2021/11/IO3-Guidebook.pdf), 72-87.

Voisin lämpimästi suositella kaikkia, koska niin upeita käytäntöjähän meillä on tuotettuna ja vain käyttöä vartoomassa. Sydäntäni lämmitti erityisesti kuntojalkapallo senioreille ja seikkailukasvatus espanjalaisille syrjäytyneille nuorille.

Hyvinvointimentorointia syrjäytymisvaarassa oleville ryhmille Vantaalla

Toinen ”liikuttamisjuttuni” viime vuonna liittyi Vantaan kaupungin hyvinvointimentorointihankkeeseen (https://kunnolla.fi/ ja https://www.vantaa.fi/elintapaohjaus), jossa olin asiantuntijana toisella asteella opiskelevien nuorten miesten liikuttamisessa ja aktivoimisessa.

Hyvinvointimentoroinnissa on kyse elintapaohjauksesta, josta saa hyvän kuvan tästä videosta (https://www.youtube.com/watch?v=pv3r_J3uJ0M).

Me kehittelimme parin vuoden ajan mm. pelillistettyä kokemus- ja arkiliikkumisen tukemiseen tarkoitettua mobiilisovellusta muun monipuolisen aktivointitoiminnan osana näille nuorille. Työnimenä käytimme AmisPeliä.

Kehittelimme hyvinvointimentorointiprojektissa monenlaisia innovaatioita osin senkin vuoksi, että korona esti meitä löytämästä riittävästi nuoria miehiä kokeiluumme, vaikka se oli suunniteltu tehtäväksi kutsuntojen kautta.

Itse rakentelin sisältöjä mobiilisovellukseen, rakentelin moniammatillista yhteistyötä, kehittelin erilaisia tapahtumia, tuotin materiaalia viestintään ja osallistuin palavereihin niin sote-, nuoriso-, liikunta- kuin ammattioppilaitoksen ammattilaisten kanssa.

Harmittaa kovasti, ettemme päässeet kunnolla kokeilemaan prototyyppiasteelle kehitettyä ohjelmaamme, joka istutettiinkin kahteen eri mobiilisovellusalustaan. Teimme ohjelmarungon, video-ohjeet ja esimerkiksi videoklippejä, joilla konkretisoimme kokemusliikkumisen ideoita, joiden pohjalta nuorten oli tarkoitus itse rakentaa omat liikkumisohjelmansa.

Tässä klipissä (https://youtu.be/zKJXXVp7R4o?t=28) kerron, minkälaisia elämyskokemukset ovat, kun tässä toisessa (https://youtu.be/pPke0TbgPb0) kohderyhmäämme kuuluva nuori mies kertoo, miten jokainen nuori voi keksiä ja tuottaa liikkumistehtäviä osaksi Amispeliä.

Hyvinvointimentorointi onnistui jopa erinomaisesti toisissa kohderyhmissä, joiden elämää koronarajoitukset eivät estäneet osallistumasta elintapaohjaukseen. Linkistä (https://www.youtube.com/watch?v=w-Q7vmMBrSQ) löytyykin hyvinvointimentorointihankkeen loppuseminaari, jossa itseäni ilahdutti erityisesti hankkeeseen osallistuneiden, itselleen tukea ja apua saaneiden, puheenvuorot. Omassa puheenvuorossani kerroin nuorten miesten aktivoinnin haasteista ja ratkaisuista.

Hyvinvointimentoroinnista tehtiin myös toimintamalliopas (https://tuki.kunnolla.fi/wp-content/uploads/2021/10/Vantaan_hyvinvointimentorointi_kasikirja.pdf), josta saa tarkempaa tietoa toiminnasta ja tuloksista.

Vantaan kaupunki onkin sitoutunut jatkamaan ja kehittämään hyvin alkanutta työtä myös seuraavalla strategiakaudellaan. Se on erinomainen uutinen. Itse ajattelin olla mukana kehittämässä yhteistyötä, jossa mukana olisi laajemmin Vantaan kaupungin toimijoita, liikkuva opiskelu -ohjelma ja Laurea amk. TKI-toiminta tulisi saada integroitua toimintaan, samoin kokemusliikkumisen, tekemällä oppimisen ja seikkailukasvatuksen osaaminen. Ja sitten se mobiilisovelluskin saataisiin toimimaan kohderyhmässään…

Ulkona oppimista, seikkailukasvatusta, roolipelejä sukupuolisegregaation estämiseen, ympäristöleirikouluja, kokemuksellista verkko-oppimista…

Olen saanut olla mukana Outward Boundin ja seikkailukasvatusverkoston toiminnassa usean vuoden ajan (www.outwardbound.fi; www.snk.fi/seikkailukasvatus/kehittamistyoryhma/). Voisi kuvitella, että korona aiheutti tällaiselle yhteiseen tekemiseen ja kokemiseen perustuvalle toiminnalle korvaamattoman haitan.

Teki se varmaan sitäkin, mutta saimme toki olla tekemässä Ulos-Ut-Out -tapahtumaa, joka toteutettiin sekä kasvokkaisena että verkossa (www.ulos2021.fi/fi/etusivu/). Hassua oli olla paikan päällä Hyvärilässä, vaikka omat ohjaukseni ja osallistumiseni hoidin kuitenkin verkon välityksellä.  

LAB-yliopiston ja OBF:n yhteisessä roolipelihankkeessa (https://lab.fi/fi/projekti/roolipeli) olen vaikuttanut ohjausryhmässä ja kouluttajanakin (www.outwardbound.fi/hankkeet/). Tarkoituksenahan on vaikuttaa koulutuksen ja työelämän sukupuolisegregaatioon sitä vähentävästi elämyspedagogiikan ja seikkailukasvatuksen menetelmiä ja työkaluja hyödyntäen. Sivuilta löytyykin käyttökelpoisia työkaluja tämän ”ikuisuusongelman” ratkaisemiseksi.

Ympäristöahdistuksesta voi tulla nykynuorison ”kansansairaus” ellei asialle tehdä mitään. Yksi vaihtoehto voisi olla ympäristöleirikoulu, jossa yhdistetään seikkailukasvatusta ja ympäristötietoutta. Tätä olen ollut kehittelemässä ohjausryhmässä Tampereen yliopiston NYT! Ahdistuksesta nuorten ympäristöpoliittiseen toimijuuteen (https://projects.tuni.fi/nyt/) -hankkeessa.

Digiloikka onnistui aavistamattomasti kokemuksellisessa toiminnassa, jonka kuvittelimme tuhoavan toimintamme vuoden 2020 keväällä, kun havahduimme tilanteeseen. Mutta kävikin niin, että Outward Boundin nettikursseille ja webinaareihin tuli yleisöryntäys. Uskalsinkin helmikuussa olla sitä mieltä, että seikkailukasvatus on lyömässä läpi Suomessa (https://www.snk.fi/seikkailukasvatus/seikkailukasvatus-lyomassa-lapi-suomessa/).

Webinaari-innostus on sen jälkeen laskenut, mutta kiinnostus on silti näkynyt esimerkiksi niillä kahdella kokemuksellisen oppimisen verkkokurssilla, joita vedin alkuvuodesta. Itselleni nuo prosessit olivatkin ihan parasta tämän vuoden antia, koska sain seurata sitä, miten opiskelijat aidosti oivalsivat uusia asioita ja pystyivät oppimaansa myös hyödyntämään omassa työssään ja elämässään.

Harmi, etten ole vielä ehtinyt enkä jaksanut kirjoittaa kokemuksistani, mutta liitteestä saat lisätietoa ensi vuoden kurssista. Ehkä näemme siellä? Täältä voi seurata hakemismahdollisuuksia (www.outwardbound.fi/kurssit-ja-koulutus/ammattilaiskurssit/).

Paikallista liikuttamista ja aktivismia

Jos edellisen kappaleen jutut olivat ”virtuaalisia” ja ”universaaleja” pyrkiessään rakentamaan moneen paikkaa soveltuvia malleja, niin tässä kerron ruohonjuuritason toiminnasta, joka kuitenkin on sitä konkreettisinta, kokemuksellisinta ja ehkä vaikuttavintakin.

Kyse on itävantaalaisen Rajakylä-Länsimäki -alueen ”aktivismista”, johon olen osallistunut sekä MiksiLiikun ry:n, Rajakylän pientaloyhdistyksen, Vivace-kuoron, alueen facebook-ryhmien ja Rajakylän alakoulun kanssa tekemämme yhteistyön kautta.

Vuonna 2020 saimme vähän rahaakin projektiimme, mutta koronan takia ne ”virtualisoituivat” tai jäivät toteutumatta. Jatkoimme toimintaa vuonna 2021 tavoilla, joilla vältimme suuritöiset jutut, jotka olisimme joutuneet perumaan. Se olikin fiksu strategia.

Teimme siis lähikoulumme kanssa monenlaista yhteistyötä, jotta saisimme lapset (luokat 1-4) ja heidän vanhempansa liikkumaan lähiluonnossa, retkeilemään ja toimimaan yhdessä. Myös kokemuksellista ulkona oppimista olemme yhdessä harjoitelleet. Eikä pidä unohtaa sitäkään, että keräsimme koululle talviurheiluvälineitä, teimme latuja ja luistelukenttää.

Parhaimmat kokemukseni yritin kuvata myös facebookissa, jota täytyy kiittää siitä, että kyliemme fb-ryhmien kautta oli hyvä viestittää vaikkapa liikuntavälinekeräyksestä, joka sekä tuotti hyvän määrällisen tuloksen että tuotti monille lahjoittajille äärimmäisen hyvän mielen! (https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2509684732669850)

Jos korona ei olisi estänyt, olisin varmasti opettanut useammankin kerran hiihtoa maahanmuuttajataustaisille koululaisten vanhemmille. Innokkaita opettelijoita oli mahtavaa opettaa.

Tein koulun, oppilaiden ja heidän vanhempiensakin käyttöön erilaisia retkeilymateriaaleja (https://www.miksiliikun.fi/2021/04/29/retkia-rajakylan-ja-lansimaen-alueelle/), yritin aktivoida ihmisiä liikkumaan, laulamaan ja osallistumaan vapaaehtoistoimintaan alueellamme (https://www.miksiliikun.fi/2020/09/22/kotiovelta-liikkumaan-laulamalla-lisaa-ikaa-ja-vapaaehtoistoiminnasta-voimaa/).

Tein facebook-ryhmään puistojuoksukisan ja liikuntajoulukalenterin sekä oppaan lähiliikkumispaikkoihin (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/27/rajakyla-liikkujan-paratiisi/), josta esimerkkinä vaikka tämä linturetkiopas (https://www.youtube.com/watch?v=vDxn9PvO95k).

Varma en ole, minkälaista vaikutusta näillä on ollut liikkumiseen, mutta palautteiden perusteella kiinnostus ja tietämys lähiliikuntamahdollisuuksista on lisääntynyt. Jännää, että korona nosti esille valtamediassakin muutaman lähiluontoliikuntapaikkamme, joihin olin lähialueemme asukkaita jo ehtinytkin houkutella. Suosittelen lämpimästi tällaista somevaikuttamista oman asuinalueen somekanavia käyttäen. Vinkki avatusta hiihtoladusta tai luistelukentästä saa aikaan runsaasti positiivista palautetta.

Ja aivan loistavaa oli vetää pari ulkona oppimisen iltapäivää Rajakylän koulun opettajille. He olivat niin onnellisia pelkästään siitä, että saivat vihdoin olla yhdessä pitkän etäopetuksen jälkeen. Olen varma, että koulussa on otettu iso askel kohti kokemuksellisen ulkona oppimisen suuntaan, jota tulevaisuudessa tarvitsemme monestakin syystä (https://www.miksiliikun.fi/2020/03/19/kokemuksellista-oppimista-kotikouluihin-kylla-tastakin-selvitaan/).

Paikallistoiminta ei tietysti ollut ollenkaan helppoa eikä palkitsevaakaan. Hirveästi (onkohan liioiteltua) teimme töitä mm. kylätapahtuman järjestämiseen sekä syksyllä 2020 että vuonna 2021. Kumpaakaan ei kuitenkaan voitu pettymykseksemme järjestää.

Ehkä jo tänä vuonna voimme kylätapahtuman järjestää ja ehkä myös sen pelitapahtuman, joille Vantaan kaupunki on luvannut vähän tukeakin. Ei pidä lannistua. Seikkailla voi myös lähipuistossa, kuten YLEn toimittajan kanssa huomasimme (https://areena.yle.fi/audio/1-50776782).

Vapaaehtoistoimijoiden palkitseminen on tärkeää, vaikka talkoolaiset toki saavat useimmiten itse enemmän kuin antavat. Olin kuitenkin hyvin otettu, kun Vivace-kuoroyhdistys palkitsi ”uskollisimmat fanit ja parhaat talkoomiehet”, joihin itsekin kuuluin, kunniakirjalla. Starat nostivat roudarit esille. Kiitos!

Paras hiihtotalvi ja jalkapallokesä ikinä!

Koskaan ennen en ole kokenut niin vahvoja hiihtämiskohtaamisia kuin talvella 2021, vaikka – voitte uskoa – niitä erittäin voimakkaitakin olen kokenut lapsesta asti runsain määrin ja laaduin.Tässä fb-postauksessani (6.4.2021) teen yhteenvedon talven 2021 voimakkaimmista hiihtokokemuksistani (https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2562334860738170).  

Innovointipuolelle meni ainakin ”keskusteluavaukseni” #latuaivoa, jonka alla julkaisin muutamia hiihtoon kannustavia postauksiani, jotka saivat ansaittua ja ansaitsematontakin huomiota fb-sivullani. Moni muukin oli miettinyt samoja asioita.

#Latuaivoa! Nopeampi ja/tai fiksumpi varoo, väistää, hymyilee ja kiittää. Tarvittaessa pyytää anteeksi. https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2506430576328599

#Latuaivoesimerkkejä. https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2510768379228152

#Latuaivotapauksia. https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2519910941647229

#Kysykää hiihtämisestä. https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2532859183685738

#Hiihtotekniikkaa ja vähän muutakin. https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2542415566063433

Hiihtotalven välissä – tai oikeastaan kesken hiihtolenkin – Hesarin toimittaja Jaakko Lyytinenkin kyseli minulta talvella hiihtämisen muuttuneista merkityksistä. Kannattaakin lukea Jaakon mainio essee aiheesta (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000007813812.html).

Jalkapallosta voi sanoa samaa kuin hiihtämisestä. Yhteenvetoa en ole vielä kyennyt tekemään Huuhkajista, Helmareista tai EM-kisoista. Alla on kuitenkin muistelua ja kontekstualisointia podcastimuodossa ja sen jälkeen ”siivuja” fb-postauksistani kauden varrelta.

Niistä saaneekin aika monipuolisen kuvan siitä, minkälaisia kokemuksia ja merkityksiä jalkapallo voi pelaajalleen tarjota. Lopuksi vielä pidempi teksti KuPS:n merkityksestä. Pöytälaatikossa muhii vielä ”ikämiesjalkapallon valmennuksellis-taktinen analyysi”.

Vuorio L. & Tiihonen A. 2021. Jalkapallohuumaa. Menneisyyden jäljillä, podcast, Lottavuorio.com, 8.6.2021. (https://open.spotify.com/episode/0YQhq9MQE3ufEoIjUVTzed?si=aOKyGUkXTKeR7wW646zKrg&fbclid=IwAR2-lN3D-yN-Ec1VQRhjPvfT1-0xH_6X44VrEQbsuArR4DJH34olNwaSufk&nd=1Podcast. Esittelyteksti (https://lottavuorio.com/2021/06/08/38-jalkapallon-historiaa-ja-huumaa/?fbclid=IwAR0MzWCufRXs6u7R-Lg6Wrp1mNeEHHsbjOVkkmHjxwpklVPPWPC9rSZJLmg). 

Vuoden senioripelaaja (18.12.2021): https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2735644953407159

Huuhkajat (16.11.2021): https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2714552318849756

Kuntojalkapallovideo (4.11.2021): https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2706338949671093

Sekajalkapallo ja sekasähly (1.11.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2704409109864077

KuPS:n merkityksestä (31.10.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2703517029953285

Muistikatkos (23.10.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2698104740494514

Minä en KATSO jalkapalloa, minä PELAAN jalkapalloa (12.10.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2690375617934093

Valtti-Kiffen otteluselostus (5.10.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2685390321765956

Puotinkylän Valtti 60+ Oulun SM-kisoissa (1.8.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2639455559692766

Jalkapallon kauneus (6.7.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2621879401450382

Pieni (ja iso) EM-kisakatsaus (21.6.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2611564085815247

Kisahuumaa (ja menneiden jalkapallomuistojen läpikäyntiä) (8.6.2021)  https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2603040813334241 ja https://www.facebook.com/menneisyydenjaljilla/posts/338404234362958

Kevään ekat harkat (16.5.2021) https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/2588381278133528

Kirjoitin myös kokemuksiani Kuopion Palloseurasta toimittaja-kirjailija Lasse Lehtisen pyydettyä minulta pientä kontribuutiota KuPS:sta toimittamaansa kirjaan. Pienestä tuli sitten vähän suurempikin muistelu KuPS:n merkityksestä minulle ja ehkä muillekin (https://www.miksiliikun.fi/2021/10/31/kupsin-merkityksesta/).

Erityisen mukavaa ja hyödyllistä oli tehdä tämä opetusvideo senioreiden kuntojalkapallosta. Oli aivan mahtavaa tutustua jalkapallosta innostuneisiin senioreihin, joista osa ei ollut koskaan pelannut jalkapalloa.

Kuntojalkapalloa senioreille -video (Tapani Risto, Mikko Julin, Arto Tiihonen, Jyrki Hämäläinen). (https://video.laurea.fi/media/Social+inclusion+through+recreational+football/0_rnyuz47h).

Ehkä tässä on syytä mainita sekin, että seurani Puotinkylän Valtti valitsi minut vuoden 2021 senioripelaajaksi, josta tittelistä olen erityisen otettu. Kiitos jalkapallolle, pelikavereille ja seuralleni!

Dallaten vuoteen 2022…

Lokakuusta alkaen olen huhkinut uuden Dallaten-hankkeen (Dallaten- asiakaslähtöisempiä liikunta – ja hyvinvointipalveluja ikääntyneille) parissa. Toimin Laurean tiimissä ja yhdessä Metropolian ja Haaga-Helian toimijoiden kanssa muodostamme kovan kolmen amk:n joukkueen.

Uskallan luvata, että tästä tulee hyvä hanke, jonka tarkoituksena on auttaa liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjiä kehittämään tuotteitaan ja palveluitaan seniorikansalaisille sopivimmiksi. Tästä webinaaritallenteesta (https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hankkeet/dallaten) saa hyvän kuvan toiminnastamme ja toimijoista.

Tulevina vuosina kuulemme hankkeesta varmasti paljon uutisia.

ja korona vahvistakoon meitä…

Tämä toinen koronavuosi 2021 oli yllättäen itselleni aivan mahtava, vaikka on myönnettävä, että valtavan stressaavakin se oli. Järkyttävän paljon tuli tehtyä turhaa työtä, kun jouduimme perumaan suurella asiantuntemuksella ja vaivalla suunnittelemiamme tapahtumia ja ”tuotantoja”.

Jatkuva varovaisuus koronan takia oli myös arjessa koko ajan läsnä, koska lähipiirissäni on erittäin monta riskiryhmään kuuluvaa. Itsekin niihin kuulun. Pelon voittaminen ja suhteellisuudentajun ylläpitäminen oli yksi keskeisiä asioita, joita joutui opettelemaan.

Henkilökohtaisesti ilahduttavimpia asioita olivat tietysti poikani häät Saksassa, jonne saatoimme juhannuksena matkustaa. Pääsimme myös pelaamaan futista hääjuhlan jälkeen paikallisen kylän poikien ja miesten kanssa. Äidin 90-vuotisjuhlat saatiin myös viettää läheisten kanssa kauniissa kesäsäässä. Ja aivan ihanaa on ollut seurata tyttäreni raskautta, synnytystä ja nuorten valmistautumista vanhemmuuteen.

Ja varsin voimaannuttavaa on ollut seurata vaimoni intoa harrastaa etäjumppia tosi säännöllisesti. Meidän pitääkin olla hyvässä kunnossa, kun pikkulasten isovanhemmuus taas alkaa.

Voiko tästä tehdä mitään yhteenvetoa? Ehkä sen, että liikkumiselleen, urheilemiselleen, harrastamiselleen ja vapaaehtoishommilleen sekä kokemuksilleen niissä kannattaa etsiä ja löytää monenlaisia merkityksiä. Ja antaa koronan vahvistaa meitä…

KuPSin merkityksestä

Kuopion Palloseura, KuPS, pelaa tänään 31.10. 2021 miesten Suomen mestaruudesta Helsingin Jalkapalloklubin, HJK, kanssa Kuopion keskuskentällä (Väre Areena). Plakkarissa KuPSilla on jo naisten Suomen mestaruus ja Suomen Cupin voitto. Savolainen jalkapallo on jälleen huipulla.

Näin ei ole aina ollut, sillä KuPS on voittanut miesten mestaruuden kuudesti, Cupin kolmasti ja Liigacupin kertaalleen. Se on vuonna 2023 sata vuotta täyttävälle seuralle hyvä, muttei erinomainen, meriittilista.

Mutta kuka nyt vanhoja muistelisi? No, ainakin Lehtisen Lasse, joka on pestattu kirjoittamaan KuPSin satavuotishistoriateoksen. Lasse pyysi alkukesästä minulta jokusen ajatuksen kirjaansa varten. Blogini olkoon jonkinlainen henkilökohtainen kunnianosoitus KuPSille, kuopiolaiselle ja ehkä savolaisellekin jalkapallolle.

Ennen ottelua lienee hyvä muistuttaa, ettei hopeakaan ole häpeä. Ennenkin on moni hopealle jäänyt ja kultaa saanut – silti ihan hyviä ihmisiä kasvaa kummallakin puolella.

Savolaeset kultakoevet ja -kaverit – KuPS ja kupsilaiset sudeettisavolaisin koivin koettuina ja tulkittuina

Ihan aluksi on sanottava, että tämä kirjoitus tuskin edustaa mitään yleisesti hyväksyttyä näkemystä Kuopion Palloseurasta tai KuPSin pelaajista, KuPSin organisaatiosta tai kuopiolaisista saati savolaisista noin yleisesti ottaenkaan.

Tämä on häpeämättömän omakohtaisiin kokemuksiin ja intersektionaalisiin (savoksi kaiketi sekalaesiin) tulkintoihin perustuva kirjoitelma.

Kirjoitelmani pontimena on Lehtisen Lassen pyyntö kirjoittaa aiheesta, miten KuPS koettiin muualla Savossa. Lupsakkaa savolaista mentaliteettia osoittaen lupauduin tähän rojektiin enempiä ajattelematta olettaen, että sehän on vain tekemistä vaille valmis.

Paikannan kontekstiani vielä hiukan, ettei lukijalle synny vääriä odotuksia, jotka ovat jalkapallossa, jos missä, vaarallisia. Ei pidä odottaa epärealistista menestystä sen enempää Huuhkajilta kuin KuPSiltakaan, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö ihmettä voisi ja pitäisi odottaa.

Mitä entinen mikkeliläinen nyt voisi kertoa KuPSista kuopiolaisille, jotka todennäköisesti ostavat tämän teoksen antaakseen sen liikelahjana yhteistyökumppaneilleen jossakin päin maailmaa? Siinäpä pulma. Se on siis vain ratkaistava.

**

Palataan KuPSin kultaiseen vuoteen 1974, jolloin itse olin 14-vuotias. Ollaan Mikkelin yli 100-vuotiaan urheilupyhätön, Urheilupuiston, tuttavallisemmin ”Urskin” ylähyllyllä, missä vierasjoukkueet lämmittelivät ennen ottelua.

Katsomme ihmetellen Rissasen Ollin ja Eeron taitavia temppuja pallon kanssa. Kuulen vieläkin pienen kohahduksen pääni sisällä, kun Olli kesyttää pallon niskan taakse, valuttaa sen alas ja kimmauttaa kantapäällä takaisin jatkaakseen pallon pomputtelua muina miehinä.

Voinko tuon itsekin oppia, ajattelen mielessäni. Kyllä, sen opin ja osaan vieläkin.

Mutta sitten jo pyylevöitymään päässyt Rissas-Eero ottaa pallon, pudottaa sen niskalleen, mutta valuttaa sen ristiselkänsä kohdalle, pysäyttää pallon, ja vasta sitten pudottaa sen kantapäälleen. Voi veljet, tuo on jo liian vaikeaa…   

**

Tunsin KuPSin ja Savon mustakeltaiset peliasut jo tuossa vaiheessa erinomaisesti. Mikkelin seurat eli ”Empee” ja ”Kissat” (Mikkelin Palloilijat ja Mikkelin Pallo-Kissat) pelasivat KuPSia vastaan kuuskyt- ja seitkytluvuilla lukuisia otteluita, joissa kyseessä oli ei enempää eikä vähempää kuin Savon hegemonia.

Kumpi se nyt on Savon oikea pääkaupunki Mikkeli vai Kuopio, ratkaistiin ainakin paikallislehti Länsi-Savon mielestä yhä uudelleen ja uudelleen Urskin nurmella.

Myönnettävä on, että useimmiten KuPS sen pidemmän korren veti, mutta se ei tässä ole tärkeintä vaan se, että KuPS oli mielestäni Mikkelille Suomen Ruotsi, Englannin Skotlanti (tai päinvastoin) eli rakas vihollinen, jota varten ei tarvinnut koskaan erikseen motivoida itseään eikä sen enempää mikkeliläistä yleisöäkään.

Tarjolla oli kamppailu, jossa nähtiin usein kaunista peliä, hienoja yksilösuorituksia ja aika usein savolaista suunsoittoakin. Ystävällismielistä toki.

**

Häpeämättömästi muistikuvani ovat hyvin subjektiivisia, mutta siksi kai edelleenkin hyvin ruumiin muistissani, vaikka välissä on kymmeniä kalenterivuosia. Lisättäköön tähän, että olen tutkinut ihmisten (ruumiillisia) kokemuksia monissa tutkimuksissani, joten voin sanoa, että en ole itsekään poikkeustapaus.

”KuPS-muistoissani” pelaamme muutama vuosi myöhemmin vuonna 1978 A-junioreiden SM-loppusarjan ensimmäistä ottelua KuPSia vastaan ”Vänärillä”. Ottelua on jäljellä minuutin verran.

Kokon Harri – Mikkelin Pallo-Kissojen tulevia legendoja – nostaa korkean pallon omalta puoliskoltamme kohti KuPSin rankkarirajaa. Otan hurjan vauhdin ja ponnistan koko 169 sentin pituisen varteni voimalla KuPSin pitkänhuiskean topparin ja maalivahdin kanssa yläilmoihin. En tiedä, miten se kävi, mutta pallo osuu päähäni ja pomppii maaliin. Johdamme 3-2.

Miksi muistan tämän niin tuskallisen hyvin? KuPS aloittaa, joku syöttää pallon pakille laitaan, joka potkaisee viimeisen epätoivoisen potkun maaliamme kohti. Niin, arvaatte varmaan, tuo pallo leijailee kovassa tuulessa maalivahtimme yli, joka on jo valmistautunut tuulettamaan voittoamme. Pallo maaliin, sitten keskelle ja peli poikki.

KuPS voittaa lopulta mestaruuden, me tulemme hopealle pisteen vähemmän saalistettuamme.

KuPSin joukkueessa pelaavat myös tulevat ammattilaiset Petteri Kupiainen ja Kari Ukkonen, joiden kanssa sain ja saimme pelata monta ikimuistoista ottelua. Ikätoverini Petterin opin tuntemaan poikien maajoukkue-ehdokkaitten leireillä Vierumäellä ja Pajulahdessa aivan loistavana pallon käsittelijänä ja pitkien syöttöjen antajana, jota oli äärimmäisen vaikea puolustaa.

”Urin” erikoisuutena oli pallon kuljettaminen epäinhimillisesti aivan sivurajan tuntumassa. Tuntui koko ajan siltä, että pallo lipsahtaa yli rajan, mutta ei, sieltä se mies ja pallo luikertelivat eteenpäin antamaan erinomaista keskitystä.

**

Seuraavana vuonna kohtaamme Urskissa SM-sarjan kevätkierroksen ottelussa, jossa pääsen ensi kertaa pelaamaan Pallo-Kissojen aloituskokoonpanossa. KuPSilla on todella kova joukkue Rissasineen, Heiskasineen, Vepsäläisineen, Heikkisineen, Koposineen ja tietysti myös Petteri ja Kari olivat joukkueessa.

Kissojen kausi oli alkanut huonosti, joten minäkin pääsin mukaan ”juoksentelemaan”, kuten valmentajamme Jussi Pöyry asian joskus ilmaisi päästäessään minut kentälle. Junioreissa pelasin ”kymppipaikkaa” tai ylintä keskikenttää, mutta edustusjoukkueessa minut heitettiin laitaan juoksemaan.

No, minä sitten juoksin. Ja yllättäen se onnistuikin hyvin, sillä juoksutin maajoukkueessakin esiintyneen Pekka, ”Pukki”, Vepsäläistä edestakaisin ja vielä kerran uudestaan. Tein maalin, pääsin tekopaikkoihin, mutta taisin myös antaa huonon syötön, jonka jälkeisestä tilanteesta Heiskasen Esa teki maalin.

Hävisimme 2-1, mutta se oli läpimurtoni ylimmälle sarjatasolle, joka huomioitiin myös paikallismediassa, vaikka hegemoniaa emme saavuttaneetkaan. Tein KuPSia vastaan toisenkin maalin samana vuonna Kuopion keskuskentällä.

Rakastin KuPSia vastaan pelaamista, mistä osoituksena kaiketi sekin, että tein urani aikana vain kolme maalia SM-sarjassa ja niistä siis kaksi KuPSia vastaan. Toki on sanottava, että urani oli tosi lyhytkin.

Kissat tippui SM-sarjasta tuona samana vuonna, kun KuPS jostakin ihmeen syystä jäi tuolla huippujoukkueellaan hopealle. No se syy oli toki se, että mestaruuden voittanut OPS oli ostanut tukun KuPSin ja Pallo-Kissojen parhaimmistoa joukkueeseensa.

Minä en enää sen jälkeen pelannut ylimmällä tasolla enkä paljon muutenkaan sairastumisten ja loukkaantumisten takia, mutta samalla se tarkoitti sitä, että KuPS on ehdottomasti lähinnä sydäntäni kaikista mahdollisista joukkueista, joita vastaan olen pelannut.

En ehkä sanoisi, että olisin ollut KuPSin fani, sillä tuota sanaa ei vielä silloin tunnettu, mutta jotain lähimmäisen rakkauttahan se on, kun aina on ollut niin epäsuomalaisen mukavaa pelata KuPSin ja ehkä laajemmin myös kuopiolaisten kanssa.

**

Laajennan perspektiiviäni siis kuopiolaisiin jalkapalloilijoihin, joihin törmäsin myös muissa kuin seura-asuissa, nimittäin silloin vielä erinomaisen tärkeissä oppikoulu-cupeissa ja opiskelijoiden SM-kisoissa.

Mikkelin Lyseossa oli vuosina 1976-1978 sekä MP:n A-junioreiden kultamitalisteja vuodelta 1976 että Pallo-Kissojen hopeamitalisteja vuodelta 1978, joten koulumme joukkue voittikin kaksi kultaa ja yhden hopean, joka ratkesi vasta uusintaottelussa. Näissä kisoissa voitimme ainakin kerran Kuopion Lyseon joukkueen edetessämme kohti vääjäämättömiä menestyksiämme.

Menestys ei kuitenkaan ollut ihan se tärkein asia, vaan se, että se yhdisti sukupolvemme mikkeliläiset jalkapalloilijat, jotka olivat tuona poliittisesti erittäin aktiivisena vuosikymmenenä jakautuneet porvarilliseen ja työväenluokkaiseen seuraan ja varsinkin näiden eri seurojen kannattajiin.

Jalkapallo yhdisti eri poliittisia suuntauksia toisiinsa ja samalla myös mikkeliläisiä ja kuopiolaisia ikäluokkamme pelaajia, vaikka kyllähän sitä aina myös voitosta kamppailtiin. Ja joskus olemme myös olleet samalla puolella ja samassa pelipaidassa.

Tunsin vahvasti kuuluvani savolaisiin silloinkin, kun KuPS kohtasi St.Etiennen Vänärillä 1979. Se oli se matsi, jossa Michel Platini teki peräti viisi maalia. Se oli aivan ihmeellistä, miten Platini hallitsi pallon ja kentän.

Tunsin suurta surua siitä, että me suomalaiset – savolaiset siinä mukana – olimme niin kaukana maailman huipuista, vaikka yritimme parhaamme.

Muistettava on toki se, että Suomen 18-vuotiaiden maajoukkue oli voittanut hopeaa EM-kisoissa 1975, joten uskoimme vahvasti, että oman sukupolveni parempi tulevaisuus on silti edessämme. Joukkueessahan pelasivat Houtsosen Leksa KuPSista, Ronkaisen Ana MP:stä ja Pulliaisen Vesa, ”Pälli”, Pallo-Kissoista ja vielä Laamasen Jukka WP-35:stä eli savolaisia oli kiitettävästi mukana tuossa joukkueessa. Tämän vuoden EM-kisoissa Huuhkajissa ei muuten lopulta tainnut olla yhtään savolaista.

Oman sukupolveni pelaajat eli 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla syntyneet pitivät MP:n ja KuPSin pääsarjassa 1990-luvun alkuun asti, mutta seuraava sukupolvi joutui kokemaan savolaisen jalkapallon lamakauden yhdessä koko Suomea koetelleen laman kanssa.

Myönnettävä on, että savolainen jalkapallo katosi 1980-luvun aikana melko lailla myös omasta horisontistani, kun muutin ensin Jyväskylään ja myöhemmin pääkaupunkiseudulle. Syy ei ollut pelkästään itsessäni, vaan myös savolaisessa jalkapallossa, huonosti hoidetuissa seuroissa ja valmennuksen vanhanaikaisuudessa.

**

Mutta tämä ei ole kirjoitelmani aihe, vaan KuPS ja KuPSilaisuus sekä savolainen jalkapallokulttuuri, johon törmäsin uudestaan oikeastaan vasta 1990-luvun loppupuolella, kun suuren ”kupsilaisen sydämen” omannut Rovion Esa asteli vetämääni seminaariin Jyväskylän yliopistossa. Meitä yhdisti tutkimuksellisten intressien lisäksi savolainen jalkapallosydän ja huumori.

Ja tulihan siitä tuloksena myöskin Esan väitöskirja ”Joukkueellinen yksilöitä” ja useita tieteellisiä julkaisuja, joiden voi sanoa pohjustaneen omalta osaltaan suomalaista joukkuepalloilubuumia 2000-luvulla, kun me suomalaiset ymmärsimme viimein joukkuepelin suuren merkityksen palloilujoukkueiden menestykselle.

Monta yötä vietimme sekä miettien, miten Esan eräästä jääkiekkojoukkueesta kerättyä aineistoa pitäisi tulkita ja samalla sitä, miten Esan KuPS-muistoja olisi tulkittava. Kaikki muistothan eivät olleet pelkästään hyviä aikana, jolloin KuPS rypi alasarjoissa. Koskaan Esa ei kuitenkaan menettänyt ylpeyttä kupsilaisuudestaan, vaikka syytä ehkä olisi ollutkin.

”Ei vain hyviä kokemuksia KuPSista”, koskee myös Esan isoveljeä Jyrki Roviota, joka vielä vastikään muisteli surullisesti sitä vuotta, kun hänen piti lopettaa menestyksekäs maalivahtiuransa KuPSin keltamustapaidoissa. Kaikki ei mennyt silloinkaan kuin Strömsössä eikä edes samoin kuin Interissä tai Jazzissa.

Pystyin antamaan jonkin verran vertaistukea Esalle, koska olin käynyt läpi oman jalkapallourani nousut ja laskut jo gradussani Urheilu kertomuksena. Onneksi tämäkin asia on nykyään osa jalkapallokulttuuria eikä kaveria jätetä yksin vastoinkäymisen keskellä.

Myönnettävä on, että noita savolaisten ”jalkapallotutkijoiden” tapaamisia sävytti 2000-luvun alussa surun sekainen haikeus siitä, mitä oli ennen ja mitä olisi voinut olla aina savolaisessa jalkapallossa, jos olisi oltu avoimempia vaikkapa tutkimuksen suuntaan.

Oli suuri sääli, ettei Esa päässyt näkemään KuPSin uutta nousua, vaan hänen kohtalonaan oli nukkua pois KuPSin pelipaita päällään vähän yli 40-vuotiaana lupaavana urheilututkijana.

Surullisempaa näkyä en voi kuvitella kuin oli tuon lämminhenkisen nuoren miehen avoin arkku, jonka ympärillä vaimo, lapset, sukulaiset ja ystävät jättivät jäähyväisensä ikikupsilaiselle isälleen ja miehelleen.

**

”On pantava uutta matoa koukkuun”, Esa aina sanoi, kun olimme kohdanneet vaikeuksia tutkijan kivisellä tiellä tai muualla elämässä.

Minäkin sitten päätin jatkaa jalkapallouraani pidettyäni yhtämittaisen 27 vuoden tauon ja lyhyemmän lonkkaproteesileikkauksen jäljiltä ja liityin savolaisiin ”kultakoepiin” vuonna 2015. Kultakoevethan on Puijon Pallon ikämiesjoukkueen nimi. Joukkueessa suurin osa pelaajista on joko nykyisiä tai entisiä kuopiolaisia jalkapalloilijoita, mutta myös mikkeliläisten edustus on ollut vahvaa.

Ja olihan se sitten ainutlaatuista päästä kokemaan lämmintä yhteishenkeä savolaisten kesken, vaikka ikämiesfutiksessa ollaan toki koko maankin pelaajien kanssa kuin ”yhtä perhettä”.  Mutta kyllä siinä selvä omanlaisensa veljesrakkaus aina on läsnä, kun savolaiset kohtaavat jalkapallokentällä joko samalla tai vastapuolella. Joku outo yhteisymmärrys siitä, että me ymmärrämme toisiamme, on olemassa, puhutaan mitä puhutaan tällaisista kliseistä.

Ja se taitaa liittyä jotenkin siihen ”älä laakase, naatitaan” -sanontaan kuitenkin. Voitosta ei väännetä kaikilla mahdollisilla keinoilla, vaan yritetään ratkaista ne asiat syöttelemällä, riplailemalla tai jotenkin niin, ettei kellekään tule paha mieli.

Kun voitin 55-vuotiaiden SM-kullan vuonna 2015 kuopiolaisten kanssa, niin vastustajanamme oli oma joukkueeni Puotinkylän Valtti, jonka joukkueeseen en tuolloin mahtunut. Juhlimme voittoamme vähän niin kuin Huuhkajat EM-kisoissa voittoa Tanskasta – kummatkin voittivat!

**

Kun mietin KuPSilaisen ja osin myös koko savolaisen jalkapallon menestyksen ja murheen alhon vuosia, niin vähälle huomiolle lienee jäänyt savolaisten sisäänpäin lämpiävyys ja jonkinmoinen paremmin tietävyys, joka on näkynyt siinäkin, etten muista kovinkaan monen mikkeliläisen pelaajan siirtyneen Kuopioon tai päinvastoin. Karvisen Juha tulee mieleen, mutta onko muita?

Mikkelin Pallo-Kissat oli kuuskyt- ja seitkytluvuilla kuuluisa siitä, että se löysi nousevat kyvyt pikkuseuroista – Vaittisen veljekset Suonenjoelta, Raimo Vierikon ja Hannu Rajaniemen Seinäjoelta jne.. MP taas osti pelaajia Kissoista, joka aiheutti monenmoista ristiriitaa seurojen ja varsinkin niiden kiihkeiden kannattajien kesken.

Tällaista tapahtui myös KuPSin ja Kopareiden välillä, jos en väärin muista. Sen sijaan mikkeliläisten ja kuopiolaisten seurojen välillä liikenne on tosiaan ollut vähäistä.

Toki aina kavereiden kanssa muistellaan sitä, kun savonlinnalaislähtöinen Turusen Hannu, ”Hodo”, kävi seitkytluvun lopussa kokeilemassa Pallo-Kissoissa, mutta ei kaiketi läpäissyt testiä ja joutui sitten tyytymään kuopiolaisiin joukkueisiin ja myöhemmin A-maajoukkueeseen, kun Mikkelissä olisi saanut loistaa aladivisioonissa.

Puijon Pallossa me mikkeliläisetkin saamme nauttia Hodon erinomaisista syötöistä ja mielikuvituksellisesta liikkumisesta. Ikämiesjalkapallon propagandistina on mainittava junioriaikojen hyvän pelikaverini mikkeliläisen Pertti Piskosen ja muiden mikkeliläisten ikämiesjalkapalloilijoiden huikeat urat Puijon Pallossa.

Hieno esimerkki siitä, miten kuopiolaisten ja mikkeliläisten yhteistyö on tuottanut jalkapallomenestystä ikämiessarjoissa – se kai on ikääntyvien savolaismaakuntien kovin panos kansallisessa jalkapallossa ollutkin, kun kultaisen sukupolven pelaajat ovat melkein dominoineet veteraanisarjoja.

Ehkä tällaista savolaisten keskinäistä pelillistä sekoittumista olisi kaivattu jo aiemmin?

Leikki sikseen, vaikka totta toinen puoli: KuPSin 2000-luvun menestys on ollut paljolti kiinni siitäkin, että ovet ovat olleet entistä avoimempina uusille ajatuksille, uusille pelaajille ja valmentajille, jotka ovat tuoneet ja myös vieneet jalkapallo-osaamista ja -kulttuuria eteenpäin.

Mikkelissä ei olla vielä näin pitkällä, mutta mahdotontahan sekään ei ole. Huuhkajat ja KuPS olkoot tässä esimerkkeinä eteläsavolaisille.

**

KuPSin merkitys itselleni on ollut siis yllättävän suuri eikä ainoastaan jalkapallon takia, vaan myös tutuiksi tulleiden jalkapalloilijoiden ja yhdessä koettujen, merkityksellisten hetkien vuoksi.

Onnistumiset KuPSia vastaan voimaannuttivat minua nuorena miehenä erinomaisen paljon. Niissä rakentui osa identiteetistäni myös jalkapallon ulkopuolella. Kun pärjää edes jotenkin Savon ja Suomen parhaiden pelaajien kanssa, niin se kantaa pitkälle.

On toki osattava itse arvostaa näitä kokemuksia. Se on usein urheilun ja jalkapallonkin huono puoli, etteivät entiset futarit osaa arvostaa omia kokemuksiaan riittävästi. Onneksi nykyaika on tässä suhteessa ”vanhoja ei-niin-hyviä-aikoja” parempaa.

Kokemuksista tulee merkityksellisiä, kun niistä kertoo tarinoita. Tarinoista tulee osa identiteettiämme. Jääkiekon ja jalkapallon arvokisoistakin on alettu puhua tarinoina tai kehityskertomuksina.

Se on hyvä asia, koska aivan liian usein on jääty synkistelemään yhden ainoan epäonnistumisen äärelle eikä olla nähty ”metsää puilta” tai ”kupsilaisuutta KuPSin kulloisenkin vaihtelevan menestyksen takana”.

**

Kun tämän kirjoitelman aiheena oli vapaasti pohtia KuPSin ja kupsilaisuuden tai jopa savolaisen jalkapallon merkitystä muille savolaisille, niin laajennan vielä lopuksi hiukan kuopiolaisen jalkapallon merkitystä pelaajille, joiden kosketus kuopiolaiseen 1980-luvun alun huippujalkapalloon oli erinomaisen ohut, mutta josta kosketuksesta on tullut tuolle ryhmälle jopa ”sukupolvikokemus”, johon aina palataan.

Kyseessä on Jyväskylän yliopiston ja sen ylioppilaskunnan jalkapallojoukkue vuonna 1981. Tuona vuonna Kuopio sai kolme joukkuetta SM-sarjaan, kun Jyväskylässä taisi olla kolme pesäpallojoukkuetta samalla tasolla.

Joukkueemme pelaajat toki tulivat ympäri Suomea 2-4. -divisioonan joukkueista, jotka joutuivat – tai saivat kunnian pelata – kohtaamaan Kuopion kauppaoppilaitoksen joukkueen, jossa vaihtopelaajanakin oli SM-sarjapelaajia. Mukana olivat myös Kupiainen ja Ukkonen.

Tarinasta on yhtä monta versiota kuin on kertojaakin, mutta aina se on yhtä hykerryttävä kertomus jalkapallon voimasta, mutta myös siitä, miten Daavid voittaa Goljatin ja tällä kertaa ei vain kerran, vaan kahdesti. Voitimme nimittäin kuopiolaiset taiturit ensin kotimaan SM-kisoissa ja myöhemmin Tanskassa kansainvälisen turnauksen loppuottelussa.

Se oli enemmän kuin ihme, ja siitä kiitos kuopiolaisille, erinomaisille pelaajille ja vastustajille, joiden hyvyyden ansiosta tuo ”rupusakki” nousi aivan uudelle tasolle niin joukkueena kuin ehkä ihmisinäkin.

Onnellisimpana toki hääri joukkueemme ainut entinen KuPSilainen eli Markku, ”Kekis”, Kekäläinen, joka tunnetaan yhtenä jyväskyläläisen jalkapallon nousun tausta-arkkitehdiksi. Ehkä Kekis sai tuosta ihmeestä yhden pontimen vuosikymmenien työlle pesäpallokaupungin muuttamiseksi myös jalkapallokaupungiksi.

**

Kuopion Palloseura ja sen pelaajat ovat siis olleet minulle ja sadoille ehkä tuhansillekin suomalaisille ja savolaisille mittatikku hyvästä seurasta, joukkueesta ja pelaajista, joihin on ollut hyvä verrata omaa toimintaansa ja pelaamistaan.

Aina tuo ”mittatikku” ei ole ollut yhtä hyvä mittari meille muille, mutta ainakin itse voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että ilman kuuskyt- ja seitkytluvun KuPSia ja kuopiolaisia oman veteraani-ikäpolveni ”kultakoepia” omassa kokemusmaailmassani olisi ainakin yhden paksun kaunokirjallisen teoksen verran tyhjää tilaa, jota ei mikään muu jalkapalloseura pysty millään paikkaamaan.

Uskon, että en ole ainut, joka on näin kokenut tai joka näin tulee kokemaan KuPSin Savossa ja ehkä laajemminkin.

Kiitos, Kuopion Palloseura!

Arto Tiihonen

JK1. Vaikka tällainen henkilökohtainen muistelu voi tuntua pinnalliselta, niin sen takana (kuten elämässä yleensä) voi olla erittäin paljon ”oekeita asioeta”. Lähteisiin valitsin materiaalia, joka syventää ja laajentaa tässä käsittelemääni varsin kapeata, mutta silti monille meistä voimakkaita tunteita ja tärkeitä merkityksiä sisältävää, siivua jalkapallosta ja elämästä, jonka KuPS ja monet muut seurat ovat voineen meille jalkapalloihmisille tarjota.

Viime aikoina on puhuttu paljon todellisuuden luonteesta, kun on puhuttu valeuutisista tai totuuden jälkeisestä ajasta. Kysymys on ikivanha eli taistelu todellisuuden tulkinnoista ja/tai siitä, kenen historiaa kerrotaan ja kuunnellaan.

Oma tulkintani tässä kirjoitelmassa poikkeaa myös jonkin verran omista aiemmista tulkinnoistani, koska konteksti on toinen. Asioiden suhteet muuttuvat, kun niitä katsotaan eri ”kuvakulmista” tai positioista. Kaikille totta todellisuutta ei ole olemassakaan, mutta jotkut tulkinnat ovat yleisemmin hyväksyttävissä kompromissiksi siitä yhteisesti jaetusta todellisuudesta, jonka kukin on kokenut aivan omalla erityislaatuisella tavallaan.

Tutkimuksessa ja muussakin elämässä on hyvä muistaa se, että on erinomaisen tärkeää kuulla ja ymmärtää näitä usein pimentoon jääneitä totuuksia, mutta on myös erinomaisen tärkeää oivaltaa, että tarvitsemme tulkintoja, joissa nuo monet kokemukset yhdistyvät tarinaksi, jonka jokainen voi ainakin jollakin tavalla ymmärtää, vaikkei ehkä hyväksyäkään.

JK2. Tätä kirjoittaessani olen juuri tullut 60+ ikämiesten SM-kisoista Oulusta, jossa kohtasin taas kerran kuopiolaiset Puijon Pallon pelurit kentällä ja kentän ulkopuolellakin. Kuunnellessani ”Vaenikaesen” ja muun penkkiporukan savolaesia huutoja en voinut olla huomauttamatta, että on vähän epäreilua käyttää vierasta kieltä pelaajien ohjeistukseen – emmehän me niitä voi ymmärtää. Mutta onhan se kunnon savon murre upeaa kuultavaa!

Jalkapalloon kuuluu usein se piirre, että ystävien kanssa pelatessa jompikumpi puoli häviää. Yksi hienoimpia asioita minusta onkin, kun huippupelaajat lohduttavat toisiaan, kun vaikkapa seurakaverit pelaavat maajoukkueissa vastakkain – ja toinen silloin voittaa ja toinen häviää. Näin kävi meillekin eli oli ikävä tiputtaa kuopiolaiset/mikkeliläiset jatkosta, mutta aika usein on käynyt myös toisin päin. Ensi vuonna uudestaan…

Lähteitä:

Jyrki Rovio Elämän pelikirja podcastissa Arto Kuuluvaisen ja Toni Salmelaisen vieraana. https://open.spotify.com/episode/1Gt3UkBRiUGYdXb4Xt4tL3

Vuorio L. & Tiihonen A. 2021.). Jalkapallon historiaa ja huumaa. (https://open.spotify.com/episode/0YQhq9MQE3ufEoIjUVTzed?si=aOKyGUkXTKeR7wW646zKrg&fbclid=IwAR2-lN3D-yN-Ec1VQRhjPvfT1-0xH_6X44VrEQbsuArR4DJH34olNwaSufk&nd=1Podcast . Menneisyyden jäljillä, podcast, Lottavuorio.com, 8.6.2021.

Tiihonen A. 2020. Jalkapalloprofessori. (https://www.miksiliikun.fi/2020/03/04/jalkapalloprofessori/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 4.3.2020.

Tiihonen A. 2020. Yy-kaa-koo… ei vielä! (https://www.miksiliikun.fi/2020/02/28/yy-kaa-koo-ei-viela/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 28.2.2020.

Tiihonen A. 2020. Än-Yy-Tee Nyt! (https://dynamic.hs.fi/a/2020/anyyteenyt/?fbclid=IwAR3Ij_c5Nui2-ZTBdhXWTzQmpnulw1B99f1SGGFG7vZRmohMdDSWQMxk-ZoYy-kaa-koo). Helsingin Sanomat, 23.2.2020.

Tiihonen A. 2019. 2010-luvun jalkapallo – MM-/EM-kisojen kautta koettuna ja tulkittuna (https://www.miksiliikun.fi/2019/11/19/2010-luvun-jalkapallo-mm-em-kisojen-kautta-koettuna-ja-tulkittuna-2/). Digiteos sivulla  www.miksiliikun.fi, 1.10.2019.

Tiihonen A. 2017. EmPee-Kissat – historian lehtien havinasta nostoa tulevaan? (https://www.miksiliikun.fi/2017/06/06/empee-kissat-historian-lehtien-havinasta-nostoa-tulevaan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 6.6.2017.

Tiihonen Arto (2017) KontU kolmen sukupolven kokemuksena. Kotikenttä 2017. FC KontUn 50-vuotisjulkaisu, toim. Kokkonen, J., 34-36.

Tiihonen A. 2016. Jalkapallopäiväkirjoja (http://www.miksiliikun.fi/2016/07/19/jalkapallopaivakirjoja/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.7. 2016.

Tiihonen A. 2016. Missä on Suomen Leicester – mitä liigapalloilukartasta voi lukea? (http://www.miksiliikun.fi/2016/06/06/missa-on-suomen-leicester-mita-liigapalloilukartasta-voi-lukea/).   Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 6.6.2016.

Tiihonen A. 2015. Jalkapallo valossa, varjossa ja kimmaltavassa kauneudessa – näkökulmia vuoden 2015 futikseen. (http://www.miksiliikun.fi/2015/10/28/jalkapallo-valossa-varjossa-ja-kimmaltavassa-kauneudessa-nakokulmia-vuoden-2015-futikseen/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 28.10.2015.

Tiihonen  A. 2014. Zlatania peliin… maahanmuuttajat voimavarana (http://www.miksiliikun.fi/2014/06/19/zlatania-peliin-maahanmuuttajat-voimavarana/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.6.2014.

Tiihonen  A. 2013. Anteeksi ja kiitos – vuoden 2013 muistelua. (http://www.miksiliikun.fi/2013/12/19/anteeksi-ja-kiitos-vuoden-2013-muistelua/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.12.2013.

Tiihonen, Arto (2012) Futiskokemusten merkityksestä. FC Reipas seuralehti 2012, 11. (http://portfolio-web.ess.fi/www/FCReipas/2012Seuralehti/index.html

Tiihonen, Arto (2007) Miehisyysvalinnat jalkapalloilijan elämässä. Teoksessa Itkonen H. & Nevala A. Kuningaspelin kentät – Jalkapalloilu paikallisena ja globaalina ilmiönä. Helsinki. Gaudeamus 2007, 210-225. Linkistä aukeaa käsikirjoitusversio (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2020/03/Microsoft-Word-JPKIRJA2007.pdf).

Tiihonen, Arto (2004) Lahtelaisia Urheiluseuratarinoita. Liikuntakulttuurin muutos, sosiaalinen pääoma urheiluvalmennuksessa ja tutkimuksen aluevaikuttavuus. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2020/03/LAMKARTIKKELI0904.pdf). Teoksessa Liljander, Juha-Pekka & Mäkelä, Eija (toim.) Aluevaikuttavaa innovaatiotoimintaa – tutkimustoiminnan käynnistyminen Lahden ammattikorkeakoulussa. Lamk-julkaisu C9, Lahti, 99-113.

Tiihonen, Arto (1997) Minuus vai menestys. Mikkelin lyseon 125-vuotisjuhlamatrikkeli. Mikkeli.

Tiihonen, Arto (1997) Katsojat. Teoksessa Pakkanen, Jukka & Lahtinen, Esko S. (toim.): 11 ja pallo. Suomen Palloliiton juhlakirja.

Tiihonen, Arto (1990) Urheilun ytimestä urheilemisen rajoille. Urheilullistumisen prosessi https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2014/06/URHEILULLISTUMISENPROSESSI.pdf

Tiihonen, Arto (1992) Jaliskronikka. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 105-116.

Tiihonen, Arto (1990) Jalkapallo; me, minä ja ne (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2014/06/JALKAPALLOMUISTELU.pdf)

Tiihonen, Arto (1990) Lyhyt jalkapallohistoria ja elämäntapa. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2016/08/JALKAPALLOMUISTELU2.pdf)

Tiihonen, Arto (1990) Urheilu kulttuurina, tutkimuksena ja kirjallisuutena (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2016/08/JALKAPALLOKULTTUURI.pdf)

Tiihonen, Arto (1992) Katsomon kuolema. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 117-130.

Tiihonen, Arto (1992) Astma. Linkki vie alkuperäistekstiin (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2020/03/1ASTMA.pdf). Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 311-328.

Tiihonen, Arto (1992) Jalkapallon viehätyksestä ja pelitaktiikkojen muuttuvista kuvioista. ARG 2/92. Helsinki. Linkki vie alkuperäistekstiin (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2014/06/JALKAPALLOPELIANALYYSI.pdf)

Tiihonen A. 2019. Huuhkajat ja jalkapallon pelitaktiikkojen kehityksen lyhyt historia (https://www.miksiliikun.fi/2019/11/13/huuhkajat-ja-jalkapallon-pelitaktiikkojen-kehityksen-lyhyt-historia/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 13.11.2019.

Tiihonen A. 2018. Klassikkojen kanssa futaamassa (https://www.miksiliikun.fi/2018/06/15/klassikkojen-kanssa-futaamassa/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 15.6. 2018.

Tiihonen A. 2018. Minä, Shefki & Esko: demokraatteja ja oligarkkeja. (https://www.miksiliikun.fi/2018/01/02/mina-shefki-esko-demokraatteja-ja-oligarkkeja/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 2.1.2018.

Tiihonen A. 2017. Manu ja jalkapallo – pieniä ja suuria merkityksiä.   (https://www.miksiliikun.fi/2017/05/26/manu-ja-jalkapallo-pienia-ja-suuri-merkityksia/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 26.5. 2017.

Tiihonen A. 2017. Aloittamisen vaikeus – jalkapallon ja kirjoittamisen samankaltaisuus. (https://www.miksiliikun.fi/2017/05/09/aloittamisen-vaikeus-jalkapallon-ja-kirjoittamisen-samankaltaisuus/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 9.5.2017.

Tiihonen A. 2016. Jalkapalloelämää (http://www.miksiliikun.fi/2016/08/01/jalkapalloelamaa/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 1.8. 2016.

Tiihonen A. 2016. Jalkapallopuhetta (http://www.miksiliikun.fi/2016/06/28/jalkapallopuhetta/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 28.6.2016.

Tiihonen A. 2016. Elämä ei ole vain EM-jalkapalloa (http://www.miksiliikun.fi/2016/06/14/elama-ei-ole-vain-em-jalkapalloa/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.6.2016.

Tiihonen A. 2015. Onko jalkapallo suositeltavaa ikämiehelle? Liikaa kilpailua ja kipua vai merkityksellisempää ja toimintakykyisempää elämää? (http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/10/Onko-jalkapallo-suositeltavaa-ik%C3%A4miehelle.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 28. 10. 2015.

Tiihonen, Arto (2002) Ei ihan tavallisia tarinoita isistä ja pojista ja urheilusta. Teoksessa Ruumiista miestä, tarinasta tulkintaa: oikeita miehiä – ja urheilijoita? Jyväskylä, LIKES-tutkimuskeskus, 134, 217-252.

Tiihonen, Arto (1992) Miesten maailmaan. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 105-116.

Tiihonen, Arto (1990) Urheilu kertomuksena. Liikuntasosiologian pro gradu. Jyväskylän yliopisto, Liikunnan sosiaalitieteiden laitos.

Retkiä Rajakylän ja Länsimäen alueelle

Itä-Vantaa ja Itä-Helsinki ovat kuuluisia siitä, että siellä on paljon koskematonta luontoa, mutta myös vehreitä puistoja. Rajakylässä on peräti 22 puistoa tai puistikkoa ja Länsimäki rajoittuu idässä metsiin, peltoihin ja soihin. Rajakylän länsipuolella on Kivikon ulkoilualue, joka on osa ns. itäistä keskuspuistoa, joka ulottuu Helsingin Arabiaan asti. Länsimäen itäpuolelta on lyhyt matka Mustavuoreen, Vuosaareen ja Sipooseen. Kummastakin pääsee helposti Vaaralaan, jossa on keidassuoalue Slåttmossen sekä runsaasti metsää. Kovin kaukana ei ole Sotungin ulkoilualue Hakunilassa eikä Sipoonkorven kansallispuistokaan. Retkeilymahdollisuuksia onkin lähes ylenpalttisesti aivan kotiovelta ulos lähtemällä.

Tästä löydät monenlaisia retkivinkkejä ja -ohjeita, joiden avulla osaat mennä hyviin retkikohteisiin joko yksin ja kavereiden kanssa. Liitteistä avautuu powerpoint -esityksiä, joissa on lyhyesti esitelty retkimahdollisuuksia. Klikkaa ja lähde pienemmälle tai isommalle retkelle. Se kannattaa!

Retkiohjeita lähiretkille

pitää sisällään perustiedot lähiretken suunnittelusta, jokamiehenoikeuksista, suunnistuksesta ja saat myös karttalinkkejä. Mukana myös kuvia muutamasta lähiretkikohteesta. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2021/04/Retkiohjeita_lahiretkille1-2.pdf)

Mainiot lähiretkipuistot Rajakylässä ja Länsimäessä (lähipuistoretket_bongaa puistot)

esittelee otsikon mukaisesti alueen puistot ja vähän sen ulkopuoleltakin. . https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2021/04/Lahipuistoretket_bongaapuistot3-3.zip

Linturetki kuu kiurusta kesään…

esittelee ohjeet helppoon linturetkeen lähialueilla. Löydät myös lisätietoa lintuharrastuksen aloittamiseen ja opit tunnistamaan lintujen ääniä. Mukana myös lintujen tunnistamiskisa. https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2021/04/Linturetki_kuu-kiurusta-kesaan.zip

Roskaretki – ilonhetki

Mitä ja miksi roskaretkelle? On monta syytä lähteä roskaretkelle – klikkaa esitykseen niin saat lisäbuustia aikeellesi. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2021/04/Roskaretki__pp-esitys_2021.zip).

Kirjeitä olympiakomitean puheenjohtajalle – ja vähän muillekin.

Mediassa on käyty vilkkaasti keskustelua olympiakomitean puheenjohtajakandidaateista ja -kandidaattien kanssa. Kirjoitin 11. lokakuuta blogin 2020-luvun liikuntapolitiikka: nyt on rakennemuutosten aika!, jossa esitin mielestäni tärkeimmät liikuntapoliittiset kysymykset tulevalle vuosikymmenelle. Näihin toivoin sekä puheenjohtajakandidaattien että median edustajien tarttuvan. Ei tartuttu kuin ehkä yhteen eli Veikkauksen rahoitukseen.

Olin pettynyt, että politiikassakin kokeneet hakijat näkivät OK:n puheenjohtajuuden lähinnä urheilujärjestöjohtajan tehtävänä eivätkä liikuntapoliittisen vaikuttajan tehtävänä. Suomalaisessa järjestökentässä OK:n puheenjohtajalle on kuitenkin annettu mandaatti puhua ja vaikuttaa koko liikuntakulttuurin ja -politiikan hyväksi. Joku voisi nähdä hänet koko kansalaisyhteiskunnankin puolestapuhujana.

Johtopäätös voi olla vain se, ettei olympiakomitea nauti kansalaisten luottamusta ajaessaan veltosti liikkujien, urheiluseurojen ja myös huippu-urheilun asemaa. Urheilumediakaan ei kyennyt laajentamaan näköalaa eikä vaatimaan kunnollisia argumentteja oikeisiin kysymyksiin näissä sinänsä hyvin toimitetuissa paneeleissa.

Puhutaan nyt sitten vielä kerran siitä epädemokraattisesta ja erittäin poikkeuksellisesta järjestelystä, jonka perusteella Veikkaus Oy:n tuotot määrittävät niin liikunnan, urheilun, kulttuurin, nuorisotyön, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ja osan tutkimuksesta arvon suomalaisessa kulttuurissa, yhteiskunnassa ja politiikassa. Annan tässä muutaman anonyymin kansalaisen kommentoida asiaa ja esittää ihmettelynsä myös tulevalle olympiakomitean puheenjohtajalle.

Veronmaksajana tunnen itseni petetyksi, koska en pääse vaikuttamaan itselleni erittäin tärkeisiin asioihin. Haluaisin antaa näille hyville asioille, joita vain Veikkauksen tuotoilla tuetaan, huomattavasti enemmän rahaa valtion budjetista. Eduskunta on kuitenkin päättänyt, että minun veroni käytetään joihinkin muihin kohteisiin, kun yksi yritys, jota en itse toimillani rahoita, on saanut monopolin näiden hyvien asioiden rahoittamiseen. Onhan tämä nyt törkeää veronmaksajien aliarvioimista!”

Äänestäjänä pidän eduskunnan toimintaa todella epädemokraattisena, koska en voi vaikuttaa minulle tärkeiden asioiden edistämiseen valtiollisella tasolla. Kunnat käyttävät huomattavasti enemmän ja fiksummin rahaa liikunnan edistämiseen kuin valtio. Siellä kuntalaiset saavatkin päättää, mihin verovarat käytetään. Löytyykö eduskunnasta yhtään puoluetta, joka kuuntelisi minua ja kaltaisiani ja vaatisi Veikkaus-kytköksen välitöntä katkaisemista ja esittäisi konkreettisesti, miten tärkeitä nämä vain juhlapuheissa kiitetyt (kansalais)yhteiskunnan toimijat ovat? Kuulemani asiantuntijathan ovat puhuneet 600 miljoonasta 3,5 miljardiin pelkästään liikunnan määrärahoina. Jos kansalaisia ei kuulla, niin pitäisikö edes kuunnella asiantuntijoita?”

Järjestöaktiivina en kritisoi pelkästään eduskuntaa ja poliittisia puolueita, vaan myös omia kollegoitani ja itseäni. Miksi olen antanut viedä itseäni kuin pässiä narussa, vaikka tiedän, että vapaan kansalaisyhteiskunnan jäsenenä minun ja meidän velvollisuutemme olisi vaatia valtiolta ja poliittiselta järjestelmältä avoimuutta ja demokraattisuutta. Nythän pienet sisäpiirit päättävät miten se aivan liian pieni Veikkauksen tuotto meidän kesken jaetaan. Kyllä meidän kansalaisyhteiskunnan toimijoiden pitäisi olla aktiivisempia ja meidän tulisi pitää kansalaisten ja pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolia tässä(kin) asiassa. Kyse ei ole vain rahasta, vaan avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan luovuttamattomista periaatteista.”

Peliyhtiön edustajina me emme pidä oikeudenmukaisena, että yksi monopoliyhtiö kerää sekä voitot että tappiot rahapelitoiminnasta Suomessa. Rahapelitoimintaa voidaan aivan hyvin säädellä (muualla onkin säädelty jo kauan paremmin kuin Suomessa) tasaveroisessa markkinakilpailussa eikä siihen monopoliyhtiötä tarvita. Onhan nähty, että Veikkauksen valvonta on ollut eettisesti mahdotonta, kun edunsaajat itse (järjestövaikuttajat ja eduskuntapuolueet) ovat valvoneet huonosti Veikkausta, joka tuonut toiselle rahaa ja säästänyt toisen verovarojen käytöltä ja vaikeilta poliittisilta päätöksiltä. Kaikkien peliyhtiöiden (myös Veikkauksen) etu olisi, että myös haittavaikutukset jakautuisivat eri toimijoiden kesken.”  

”Terveys- ja sosiaalialan toimijana pidän erittäin hankalana sitä, että hyvinvoinnille tärkeät toimijat ja toiminnot, kuten liikunta ja kulttuuri, on eristetty rahoituksen ja samalla päätöksenteon osalta omiksi saarekkeikseen. Olisi äärimmäisen tärkeää, että sote-uudistuksessa maakunnilla ja muilla toimijoilla olisi parempi mahdollisuus vaikuttaa ihmisten liikkumiseen ja muuhunkin aktiivisuuteen resursoimalla vapaaehtois- harrastustoimintaan alueellaan. Meillähän on kymmenien miljardien budjetit, mutta emme silti voi vaikuttaa juurikaan ihmisten elämäntapoihin tai harrastuksiin. Eihän mikään rahamäärä riitä ikääntyvän ja huonosti liikkuvan väestön hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja hoitamiseen, jos emme voi tehokkaammin vaikuttaa ihmisiin. Rakenne, järjestelmä ja rahoitusmallit eivät toimi – haloo, kuuleeko kukaan?”

Asiantuntijana pidän erittäin arveluttavana, että eduskunta (myös poliittiset puolueet) ovat antaneet yhden yrityksen tuottojen määrittää ihmisten ja kansakunnan hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeiden toimijoiden arvon tällä tavoin. Eikö eduskunta arvosta hyvinvointia, joka lisäksi tuotetaan äärimmäisen edullisesti? Kyse ei kuitenkaan ole vain terveydestä ja hyvinvoinnista, vaan sosiaalisesta pääomasta eli luottamuksen, vastavuoroisuuden ja vertaisuuden rakentamisesta koko yhteiskunnassa. Kyse on suomalaisesta identiteetistä ja merkityksellisistä yhteisistä kokemuksista, joilla ihmisyyteen kasvetaan ja opitaan asettamaan tavoitteita ja saavuttamaan niitä. Ja muistutettakoon, että esimerkiksi urheilun suurten lajiliittojen tuotoista valtionapu on vain noin 10 prosenttia.”

Kansanedustajana tunnen valtavaa tuskaa, kun en voi vaikuttaa itselleni, yhteiskunnalle ja äänestäjilleni tärkeisiin asioihin, kun eduskunta on joskus viisaudessaan päättänyt tukea näitä itselleni rakkaita asioita, joita mielelläni tukisin, vain sen verran kuin Veikkaus tuottaa. Pelkään kohdata äänestäjiä, joille en osaa sanoa, mitä teen, koska käteni ovat sidotut. Kaikki järki- ja tunnesyytkin puolustaisivat nykyistä suurempaa rahoitusta näihin kohteisiin, joiden merkitys on meille suomalaisille suunnaton. Olisinpa onnellinen, jos oma puolueeni irrottautuisi tästä Veikkauskytköksestä (käsittääkseni melkein kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että monopoliyhtiöiden aika on jo taaksejäänyttä aikaa) ja päättäisi näistäkin asioista demokratian normaalien pelisääntöjen mukaisesti. Vaikka valtio joka tapauksessa kerää tuottoja rahapeleistä joko Veikkauksen tai sen ja muiden yhteisesti toimiessa, niin jokaisessa tapauksessa eduskunnan ja meidän kansanedustajien tulee saada aidosti päättää, miten paljon millekin toiminnalle rahaa annetaan. Merkitys ratkaiskoon tuettavien asioiden arvon meille kansanedustajillekin. En muuten usko, että meissä olisi ketään, joka tosipaikan tullen uskaltaisi alentaa näiden Veikkauksen avulla tuettujen toimintojen määrärahoja. Sen sijaan minäkin keksin helposti toista miljardia sellaisia menoja, joista voisi ottaa pois eikä kukaan huomaisi mitään. Ja eikö se ole aika outoa, etten voi hyödyntää vaalikampanjassani juuri lainkaan osaamistani laajassa järjestötoiminnassani, kun en voi päättää näistä rahoista eduskunnassa? Olisi todella terveellistä ja merkittävää, että esimerkiksi liikunta, kulttuuri, nuorisotoiminta, järjestötoiminta ja urheilu olisivat jatkuvasti eduskunnan ja poliittisen puheen agendalla.”

Tällaisia ääniä kuulee, kun kansan keskuudessa liikkuu. Ymmärrän, ettei (urheilu)media näitä kuule eikä ymmärrä, kun olympiakomitean puheenjohtajakeskusteluissakin joudutaan puheenaiheet rajaamaan siihen, mitä on joskus aiemmin julkisuudessa käsitelty. Kun näistä asioista ei ole koskaan ennenkään käyty keskustelua, niin ei ole olemassa ”mediatarinaa”, johon ne voisi kytkeä. Media on nyt syksyn aikana hiukan tormistautunut, joten voisiko tästä jatkaa matkaa myös laajempiin rakenteellisiin substanssikysymyksiin?

Olympiakomitean puheenjohtaja ja hallitus voivat tietysti itse olla aktiivisia nostamaan uusiakin aiheita julkiselle agendalle (joku voisi ajatella, että se on yksi heidän tärkeimmistä tehtävistäänkin). Olympiakomitean eroava nuijanheiluttaja Timo Ritakallio uskalsi ottaa kantaa tähän Veikkausasiaan vasta viimeisinä hetkinään puheenjohtajana. Käsittääkseni hänkin oli lähes samaa mieltä kuin tässä lainaamani kansalaiset. Voisikohan toivoa, että tuleva puheenjohtaja jatkaisi tuon perustellun ajatuksen myös aidosti vaikuttavaksi toiminnaksi?

2020-luvun liikuntapolitiikka: nyt on rakennemuutosten aika!

Olympiakomitean puheenjohtajan valinta on herättänyt pienimuotoista julkista keskustelua. Puheenjohtajakandidaateilta ei ole vaadittu eikä kuultu liikuntapoliittisia linjanvetoja tai tavoitteita. Seuraavassa vinkkilista sekä kandidaateille että heitä mahdollisesti tenttaaville: listasin neljä tärkeintä rakenteellista uudistusta, jotka tulisi toteuttaa lähivuosina ja viimeistään tämän vuosikymmenen aikana.

Tärkeimmät uudistustarpeet:

  • Liikkuminen ja muukin harrastus- ja vapaaehtoistoiminta on vähentynyt jo pitkään samaan aikaan kun niiden merkitys kaikenlaista hyvinvointia lisäävänä toimintana korostuu ikääntyvässä yhteiskunnassamme. Nykyiset rakenteet toimivat aivan liian tehottomasti. Ja jos rehellisiä ollaan, niin Suomessa ei edes ole mitään toimivaa rakennetta kansalaisten liikkumisen järjestämiseen ja tukemiseen.
  • Sote ja siihen liittyvä maakuntauudistus mullistaa terveyden ja hyvinvoinnin toimintarakenteet, rahoituksen ja päätöksenteon. Kolmannen sektorin toimijoiden on uudistettava toimintaansa, jotta kunta-, maakunta- ja valtiotasoinen toiminta voidaan integroida uusiin rakenteisiin väestöä ja yhteiskuntaa hyödyttävästi. Sama koskee tietysti kuntia, valtiota, maakuntia ja yrittäjiäkin.
  • Veikkauksen aiheuttamat eettiset, poliittiset ja rahoitusongelmat vaativat rakenneratkaisun, joka perustuu avoimelle, demokraattiselle ja kestävälle pohjalle, jossa kansalaisyhteiskunnan vapaa kannanmuodostus, äärimmäisen merkityksellinen ja kansantaloudellisesti edullinen toiminta saavat tarvitsemansa arvon sekä yleisessä mielipiteessä, politiikassa että rahoituksessa. Eduskunnan on otettava vastuu ja valta myös liikunnan ja urheilun rahoituksen turvaamisesta ja kehittämisestä.
  • Siiloutumisesta on nyt kerta kaikkiaan päästävä irti ja on rakennettava rakenteet, jotka vastaavat tulevaisuuden haasteisiin ja joissa voidaan riittävillä resursseilla toimia yhdessä väestön hyvinvoinnin ja yhteiskunnan toimivuuden eteen taloudellisesti vaikeampien aikojenkin koittaessa. Yhteiskunnan eri sektoreiden – yksityisen, julkisen, kolmannen ja neljännen (kotitalouden ja perheet) täytyy toimia paremmin yhteen hyvinvoinnin edistämisessä. Liikuntalaki on uudistettava perustuksiltaan ja muutakin lainsäädäntöä on muutettava, jotta perustoiltaan vanhentunut lainsäädäntö saadaan päivitettyä 2020-luvun tarpeisiin.

Yleisesti perusteluiksi riittäisivät toki vain nämä kaksi termiä: korona ja ilmastonmuutos. Kummatkin ovat mullistaneet omilla tavoillaan aiemmat ajattelutavat pakottamalla koko yhteiskunnan toimimaan yhdessä. Kummatkin tulevat vaikuttamaan vahvasti sekä eri toimintojen rahoitukseen että toimintatapoihin. Nuo edellä olevat asiat olisi tosin pitänyt pistää kuntoon ilman koronaa ja ilman ilmastonmuutostakin.

Jos kansalaisyhteiskunnan toimijat (kolmas sektori) eivät ole nyt poliittisesti aktiivisia, niin se ja koko Suomi menettää mahdollisuuden, joka koittaa vähemmän kuin kerran elämässä. Parhaimmillaan luomme aktiivisen, yhteen hiileen puhaltavan ja hyvinvoivan Suomen, kun pahimmillaan vapaa kansalais-, harrastus- ja vapaaehtoistoiminta vähenevät ja sosiaalinen pääoma jää vain etuoikeutettujen omaisuudeksi

Rakennemuutoksia tarvitaan, sillä toimintatapojen muutos ei onnistu ilman radikaalia rakenteiden muuttamista – tämähän nähtiin jo surullisen kuuluisan Huippu-urheilun muutosryhmän työn jäljiltä. Toimintatapoja muuttamalla Suomesta ei tehty maailman liikkuvinta urheilukansaa ja parhainta Pohjoismaata huippu-urheilussa vuodeksi 2020.

Ja tässähän on kyse laajemmasta rakennemuutoksesta, joka koskee koko kansalaisyhteiskunnan tai kolmannen sektorin asemaa, toimintaa ja rahoitusta. Siihen tarvitaan suuria tavoitteita, mutta myös konkreettisia ratkaisuja, joita tuosta alta löytyykin runsaasti.

Tarvitaan myös ihmisiä, jotka osaavat ja uskaltavat tarttua vaativiin tehtäviin tekemään muutoksia, joita jo lähitulevaisuudessa tarvitaan koko suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta erityisesti liikuntapolitiikassa.

Olympiakomitean jokaisen puheenjohtajakandidaatin (jäsenjärjestöjen ja ehdollepanokomitean) kannattaisi mielestäni miettiä, miten noihin neljään teemaan tarttuu ja vastaa ennen kuin asettuu vakavasti ehdolle Suomen tärkeimpään ja vaikutusvaltaisimpaan tehtävään kansalaisyhteiskunnan sektorilla.

Kyse ei kuitenkaan ole yhdestä henkilöstä eikä yhdestä organisaatiosta, vaan vastuu on meillä kaikilla, joilla on jonkinlainen intressi kehittää yhteiskuntaa ja sen osa-alueita, kuten tässä liikuntakulttuuria ja –politiikkaa.

Olisikohan liikaa vaadittu, jos liikuntapolitiikan ja –hallinnon johtavat henkilöt, valtion liikuntaneuvoston jäsenet ja valtamedian edustajatkin tarttuisivat tähän tilaisuuteen käydä rakentavaa keskustelua liikuntakulttuurin tulevaisuudesta?

Toistetaan vielä: Nyt on erinomainen ajankohta rakennemuutoksille todella monesta syystä. Tällaista hetkeä ei ole ollut vuosikymmeniin eikä välttämättä tulekaan, jos nyt nukutaan. Herätys vastuulliset, ja vähän vastuuttomammatkin!

Suomessa, 10.10.2020, FT, liikuntasosiologi, Arto Tiihonen

JK. Edellä esitin melko voimakkaita käsityksiä suomalaisesta liikuntapolitiikasta, joita ei muualla näy eikä keskustelua juurikaan käydä. Siksi keräsin tähän alle muutaman linkin, joiden kautta pääsee nopeasti kiinni ajatuksiin, jotka eivät tietenkään ole vain itse keksimiäni. Suosittelen myös Juho-Pekka Rantalan Mikä maksaa – ohjelmaa YLE Radio 1:ssä, joka löytyy tästä linkistä (https://areena.yle.fi/audio/1-50475177). Koska ohjelmassakin on runsaasti ainesta, jota voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole seurannut liikuntapolitiikkaa eikä tunne yhteiskunnan rakenteita ja toimintaa, niin alta löytyy myös ohjelman ”selitysosa”.

Tiihonen A. 2019. Ikääntyvä Suomi tarvitsee yhä enemmän vapaaehtoistoimintaa (https://www.hs.fi/paivanlehti/20032019/art-2000006040764.html), HS-mielipide, 20.3.2019.

Tiihonen A. 2017. LiHy-uudistus – liikunnallista hyvinvointia insentiivien avulla yksilöille ja organisaatioille. (https://www.miksiliikun.fi/2017/08/18/lihy-uudistus-liikunnallista-hyvinvointia-insentiivien-avulla-yksiloille-ja-organisaatioille/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.8.2017.

Tiihonen A. 2017. Veikkauksen epäterve pelimaailma. (https://www.miksiliikun.fi/2017/12/22/veikkauksen-epaterve-pelimaailma/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12.2017.

Tiihonen, Arto (2014) Miten tästä eteenpäin hyvinvoinnin tiellä? Having, Loving, Being ja Experiencing, Meaning, Doing. Teoksessa Nieminen, A., Tarkiainen, A. & Vuorio, E. (toim.). 2014. Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 228-246. (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf)  

Tiihonen A. 2020. Poikkeustilakevät 2020 liikkumisen ja miesten näkökulmista – koronakirjoituksiani1 (https://www.miksiliikun.fi/2020/06/07/poikkeustilakevat-2020-liikkumisen-ja-miesten-nakokulmista-koronakirjoituksiani1/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 7.6.2020.

Tiihonen A. 2019. Liikunnanmuutos1.0. (https://www.miksiliikun.fi/2019/10/01/liikunnanmuutos1-0/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 1.10.2019.

Mikä maksaa, kuka maksaa ja miksi maksaa liikkumisesta ja urheilusta?

Olin koronakevään Vappuaattona toimittaja Juho-Pekka Rantalan Mikä maksaa – ohjelmassa YLE Radio 1:ssä (https://areena.yle.fi/audio/1-50475177). JiiPee oli valinnut otsikoksi ”Liikkuminen ei ole rahasta kiinni”. Taustalla oli kirjoittamani blogiartikkeli, jossa käsittelin aihetta omakohtaisesti (https://www.miksiliikun.fi/2017/04/13/liikkuminen-on-aina-hintansa-vaartti/).

Itse valmistauduinkin puhumaan melkein koko ohjelman tästä tavallisen ihmisen liikkumisen hinnasta, mutta lopulta käsittelimme todella laajasti suomalaisen liikuntakulttuurin ja –politiikan teemoja rahoituksen näkökulmasta.

Olen melko varma, että ainakin jokunen kuulija tipahti kyydistä, koska suomalaiset liikunnan ja urheilun rakenteet, toimintatavat ja rahoitus ovat asioita, joita ei julkisuudessa juurikaan käsitellä. Erittäin monilla on aivan vääriä käsityksiä siitä, miten paljon rahaa käytetään ja mihin ne suunnataan. Ja mitkä tahot näitä resursseja liikuttelevat.

Yritänkin nyt tässä blogissani antaa asiasta kiinnostuneelle syvällisempää ja varmasti myös monisyisempää tietoa ja varsinkin näkemyksiä aihepiiristä, joka ei ole missään mielessä yksinkertainen. Äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen se on nyt koronavuoden syksyllä, kun talousasiat ovat nousemassa koko yhteiskuntapoliittisen keskustelun keskipisteeksi sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti.

Radio-ohjelmassa emme käsitelleet lainkaan koronaa, mikä oli ymmärrettävää, koska emme siinä vaiheessa tienneet juuri mitään koronan mahdollisista vaikutuksista. Tässäkään blogissa en puutu koronaan, mutta teen sen kahdesta hyvästä syystä eli

  1. kirjoitin aiheesta erittäin paljon kevään aikana myös liikunnan edistämisen näkökulmista (https://www.miksiliikun.fi/2020/06/07/poikkeustilakevat-2020-liikkumisen-ja-miesten-nakokulmista-koronakirjoituksiani1/). Katso myös: Nykänen, Anna-Stina (HS, 12.7.2020) Suomelle syntyi kuntovelkaa (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006567657.html?share=73bf2778b61bb009dcd79d820c124120&fbclid=IwAR1qtsXHofQATLuhgp4mBh_o3k8mYsDOwlxAElx_bycwOCt2Gz4BdxhXx2k). ja
  2. liikuntapolitiikkaa ja liikuntakulttuurin rakenteita ja rahoitusta on muutettava koronasta riippumatta. Korona varmasti kiihdyttää muutostarvetta, mutta jos nyt ei toimita fiksusti, niin aivan väärään suuntaan.

Pidin JiiPeen ohjelman rakenteesta, joten lainaan sen myös tämän blogin rakenteeksi. Samalla voin syventää ohjelmassa esitettyjä teemoja tässä blogissani ja varsinkin siihen linkitetyissä materiaaleissani.

Juoksutan blogiani suurin piirtein radio-ohjelman mukaisessa järjestyksessä. Ensin siis lämmittelyksi suosittelen Muistojen Bulevardia (MuBu) samalta kanavalta klo 9.05-10.00. Sen nostalgisista tahdeista onkin hyvä siirtyä tulevaisuuden visiointiin eli tähän mainitsemaani ohjelmaan, jonka voi klikata tuolta YLE Areenan linkistä auki ja jatkaa samalla tämän blogin lukemista eteenpäin.

Mutta nyt on MuBu kuunneltu ja on aika vastata JiiPeen ensimmäiseen kysymykseen (varastin nämä otsikot JiiPeen käsikirjoituksesta. Sori siitä! Toisaalta ne kuultiin myös radio-ohjelmassa).  

Mitä on liikuntasosiologia, muutama henkilökohtainen kysymys omasta liikkumisestasi, liikunta ja urheilu käsitteinä.

Ohjelmassa jaarittelin jotain liikuntasosiologiasta ja sen tutkimuskohteista, mutta paremman kuvan saanee näistä linkeistä (https://www.miksiliikun.fi/tekijakokija/ ja https://www.miksiliikun.fi/ajassaliikuttavaa/), joiden alta voi lukea, minkälainen liikuntasosiologi on tekijänä – ehkä kokijanakin.

Omasta liikkumisestani kerroin JiiPeelle melko normaalilla tavalla eli yritin käyttää käsitteitä, joilla kuuntelija voisi ymmärtää ohjelman teemaa eli liikkumisen hintaa. Itse kuitenkin koen, kuvaan ja ymmärrän liikkumiseni myös hyvin toisella tavalla eli kokemuksellisesti. Seuraavassa kolme esimerkkiä siitä, miten oman liikkumisensa voi kokea ja merkityksellistää, mutta myös tilastoida ja järjestää.

Tiihonen A. 2020. Liikuttavan ikämiehen vuosikymmenkatsaus 2010-2019. (https://www.miksiliikun.fi/2020/01/03/liikuttavan-ikamiehen-vuosikymmenkatsaus-2010-2019/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 3.1.2020.

Tiihonen A. 2018. Miksi hiihdän (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/03/miksi-hiihdan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 3.4.2018.

Tiihonen A. 2016. 10 vuotta – eikä suotta. (https://www.miksiliikun.fi/2016/01/19/10-vuotta-eika-suotta/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.1.2016.

Aika pinnallisesti luettelin liikuntakulttuurin, liikunnan ja urheilun käsitteet. Se nyt ei toisaalta ole ihme, sillä meillä Suomessahan näitä käsitteitä ja käytäntöjäkin riittää. Käyttämämme käsitteet eivät kuitenkaan ole mitenkään ”viattomia”, sillä mielikuva asiasta syntyy sekä kokemuksesta että käsitteestä. En ole esittämässä käsitteiden yhdenmukaistamista, mutta toivoisin suurempaa herkkyyttä niiden ymmärtämiseksi.

Liikkumisen ja varsinkin arkiliikkumisen lisäämisen kannalta tässä ohjelmassa keskeistä on se, että ymmärretään liikkumisen ja liikunnan harrastamisen edullisuus suhteessa joihinkin melko harvoihin urheilu- ja liikuntaharrastuksiin, jotka voivat olla hyvinkin kalliita. Seuraavassa melko ”deepistikin” käsitteistä. Itse suosittelisin perusteiksi tuota tiedetoimittajille kirjoittamaani kokonaisuutta, vaikka tuossa toisessa on tekstejä, joista itse kovasti pidän.

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news). 

Tiihonen, Arto (2015) Liikuntakulttuurin käsitteitä tiedetoimittajille. Julkaisu Suomen Tiedetoimittajat ry:lle. 17.2.2015. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2012/08/Liikuntakulttuurin_k%C3%A4sitteit%C3%A4_Tiihonen2015.pdf)

Liikkumisen hinta – onko se kallista, mikä luo mielikuvaa kalleudesta. Käydään läpi myös se blogisi, jossa avaat omaa liikuntabudjettiasi. Se on hyvä esimerkki. Lähialueen mahdollisuudet – esimerkkinä Rajakylä.

Tässä alla blogit, joista saanee riittävän tarkan kuvan siitä, mistä ohjelmassa puhuin huomattavasti yleisemmällä tasolla.

Tiihonen A. 2017.  Liikkuminen on aina hintansa väärtti! (https://www.miksiliikun.fi/2017/04/13/liikkuminen-on-aina-hintansa-vaartti/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi,  13.4. 2017.

Tiihonen A. 2018. Rajakylä – liikkujan paratiisi (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/27/rajakyla-liikkujan-paratiisi/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 30.4.2018.

Lienee syytä mainita, että liikkumiseni hinta on tuostakin esimerkistä laskenut, sillä jalkapalloa en pystynyt pariin vuoteen pelaamaan (liikunta-ajasta se tuolloinkin kattoi hyvin pienen ajan). En myöskään ole hankkinut uusia liikuntavarusteita pitkään aikaan. Kuntosaliharjoittelun teen joko kotona tai ulkotelineillä. Jos yhtä Lapin hiihtoviikkoa ei laskettaisi, niin liikkumiseni olisi melkein ilmaista.

Tein tuon Vantaan Rajakylän liikuntamahdollisuuksien kokemuksellisen kartoituksen luullen, että tunnen alueen hyvin. Olin väärässä, sillä viimeisten kuukausien aikana olen tutustunut perusteellisesti mm. kylämme 22 puistoon tai puistikkoon, joissa en aiemmin juurikaan liikkunut. Teen nyt viikoittain pienen puistoretken, jolloin ihmettelen, miksi en aiemmin ole eksynyt metsäpoluille tässä ihan vieressä?

Vain hiukan kylämme ulkopuolelta olen myös löytänyt luonnonkauniita ja historiallisestikin arvokkaita paikkoja, uusia reittejä on myös rakennettu ulkoilijoiden iloksi. Täytyykin päivittää ”paratiisikirjoitus” – suosittelen sitä Suomen jokaiseen kylään ja kaupunginosaan!

Suomalainen liikuntapolitiikka – onko se epäonnistunut, koska liikkumisemme vähenee jatkuvasti, muutostarpeet, etsivä työ, Tiihosen liikkumis- ja hyvinvointiuudistuksen kulmakivet.

Tässä kohdin JiiPee pisti pahan – en toki ole suuruudenhullu enkä ole pannut yksiin kansiin ajatuksiani liikkumis- ja hyvinvointiuudistuksesta. Suosiolla luovuinkin todella ison kuvan ja historiallisen taustan piirtämisestä. Itse asiassa paras esitys tästä on vielä julkaisematta eli kyllä se on mielessäkin ollut.

Ohjelmassa kylläkin toistin useampaankin kertaan ajatukseni kolmannen sektorin tai kansalaisyhteiskunnan toimijoiden – liikunta, nuoriso, kulttuuri, vapaaehtoistoiminta – yhteisestä poolista, joka toimisi maakunnissa tai suurimmissa kaupungeissa niin, että vähän liikkuvat ja syrjäytymisvaarassa olevat löydettäisiin ja houkutettaisiin mukaan kokemuksellisesti merkitykselliseen toimintaan. Yhdessä toimien nämä yksin pistemäisesti toimivat organisaatiot ja osaajat voisivat rakentaa yhdessä julkisen sektorin ja ehkä myös pienyrittäjien kanssa osuuskuntatyyppisen organisaation, jonka toiminnan pääasiallinen kustantaja olisi maakunta (valtio), kuten sote-uudistuksen suhteen on päätetty.

En esittänyt ohjelmassa aiheellista kritiikkiä sote-uudistuksen sudenkuoppia kohtaan, joista osaa käsittelen tuossa alla, mutta joista osa on myös konkretisoitunut vasta ohjelman jälkeen. Lyhyesti iso vaara: sosiaali- ja terveysasiat, -rakenteet ja –rahat eivät saa missään tapauksessa syödä kuntien, kolmannen sektorin tai pienyrittäjien mahdollisuuksia toimia laajasti väestön hyvinvointia edistävästi.

Ohjelmassa minun olisi pitänyt myös selittää insentiivi (kannuste), joka on keskeinen osa tätä koko uutta ajattelua. Insentiivihän olisi tässä se, jonka avulla maakunta itse, mutta myös sen alla ja yhdessä toimivat organisaatiot – kuten tämä pooli – tuottaisi toimintaa ja palvelua, jolla olisi mahdollisimman konkreetti (hyvinvointi)tavoite tai -tavoitteet, josta tätä toimijaa palkittaisiin. Tunnettuja käsitteitä käyttäen hyvinvointipolitikassa alettaisiin ensisijaisesti maksaa terveyden ja hyvinvoinnin tuottamisesta eikä sairauden hoitamisesta.

Näin korona-aikana tämä ehkä tulee ymmärrettäväksi vaikeimman kautta: yksittäinen ihminen, yhteisö ja yhteiskunta voi varautua tällaisiin jatkossakin tuleviin pandemioihin parhaiten ja aina toimivasti siten, että yksilön, yhteisöjen ja väestön vastustuskyky eli kunto, terveys, hyvinvointi – mitä käsitettä käytetäänkin – on mahdollisimman hyvä. Toimintahan on periaatteessa yksinkertaista ja edullista, mutta ilman yhteistä tahtoa, fiksua organisointia ja riittäviä kannusteita asia ei kuitenkaan ole ollut organisaatioille riittävän kiinnostavaa eikä taloudellisestikaan kannattavaa. 

Organisaatioiden osalta meillä ei ole ollut kummoisia kannustimia tällaiseen hyvinvointia lisäävään järjestelmälliseen, pitkäjänteiseen ja vakiintuneeseen toimintaan. Resurssien painopisteenä on ollut todella kauan lyhytjänteisten hankkeiden tukeminen. Alla sekä filosofisempia että hyvinkin konkreetteja ajatuksia ”Tiihosen liikkumis- ja hyvinvointiuudistuksen kulmakivistä”.

Tiihonen A. 2017. LiHy-uudistus – liikunnallista hyvinvointia insentiivien avulla yksilöille ja organisaatioille. (https://www.miksiliikun.fi/2017/08/18/lihy-uudistus-liikunnallista-hyvinvointia-insentiivien-avulla-yksiloille-ja-organisaatioille/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.8.2017.

Tiihonen, Arto (2014) Miten tästä eteenpäin hyvinvoinnin tiellä? Having, Loving, Being ja Experiencing, Meaning, Doing. Teoksessa Nieminen, A., Tarkiainen, A. & Vuorio, E. (toim.). 2014. Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 228-246. (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf

Tiihonen A. 2015. Vähän liikkuvien liikkumispolku – kokemuksellista kotouttamista liikuntakultturiin. (https://www.miksiliikun.fi/2015/12/22/vahan-liikkuvien-liikkumispolku-kokemuksellista-kotouttamista-liikuntakultturiin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12. 2015.

Tiihonen A. 2016. Edunvalvonnasta väestön liikuttamiseen (https://www.miksiliikun.fi/2016/09/08/edunvalvonnasta-vaeston-liikuttamiseen/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 8.9.2016.

Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2010) Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista, Käsitteiden, kokemusten ja vastuiden uusia tulkintoja. Kasvatus & Aika 4(2) 2010, 203-235. (http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=275). 

Ohjelmassa saattoi jäädä hiukan epäselväksi myös se, mikä on kantani liikkumisen maksullisuuteen. JiiPee kysyi mm. hiihtolatujen maksullisuudesta, joiden suhteen olisi tosiaankin hyvä tietää, miten kallista (tai itse asiassa halpaa) on jopa keinolumilatujen tekeminen, jos sen suhteuttaa saavutettuihin hyötyihin. Vastaukseni jäi kaiketi hiukan ympäripyöreäksi, koska en ole pitänyt ulkoliikuntapaikkojen maksullisuutta järkevänä asiana, mutta vastustan kyllä virheellistä ajatusta siitä, että julkiset palvelut olisivat ilmaisia. Aina me ne jotenkin maksamme.

Asialle voi löytää montakin argumenttia, mutta talouden näkökulmasta ajattelen rahaa edelleenkin myös arvon mittana. Jos on valmis maksamaan jostain, niin se myös merkitsee minulle enemmän kuin jos en maksaisi siitä mitään. Pieni maksu myös sitouttaa minua tuohon toimintaan. Hinnan oikean tason määrittely on tosin hankalaa, koska kysyntä ja tarjonta eivät voi määrittää kokonaan tällaista julkisen ja kolmannen sektorin pääosin järjestämää toimintaa. Usein on jopa viisasta, että julkinen puoli subventoi näitä kolmannen sektorin tuottamia palveluja asiakkaalle. Ja silti pidän viisaana, että myös asiakas maksaa osansa tai ainakin ymmärtää, että joku sen maksaa.

Perinteisessä urheiluseurassahan tuon maksun saattaa edelleenkin suorittaa ainakin osin (talkoo)työnä tai nykykielellä toimimalla vapaaehtoisena. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään maksusta, vaan ennen kaikkea toimijuudesta eli oman vastuun ja velvollisuuden täyttämisestä. Tämä on äärimmäisen tärkeää, vaikka monet nykyihmiset pitävät kaikkia velvollisuuksia lähtökohtaisesti vastustettavina asioina. Nämä samat ihmiset saattavat sitten korona-aikana hurrata sairaanhoitajille, jotka vain hoitavat velvollisuutensa – paradoksi? Minusta jokaisen olisi hyvä oppia tekemään velvollisuutensa itseään ja muita kohtaan. Siitä tulee se kuuluisa hyvä mielikin. Ja hyvästä mielestä ei ole pitkä matka hyvinvointiin.

Ehdottomasti siis ennemmin talkootyö kuin maksu, jos nämä asetetaan rinnan. Aina talkootyö ei kuitenkaan ole mahdollista ja silloin maksu ”tarpeen mukaan” on hyvä periaate. Kolmannella sektorillahan se tarkoittaa yleishyödyllisyyttä eikä organisaation voittoa.

Kun totuus on kuitenkin se, että osa vähän liikkuvista tai muuten ei-aktiivisista tarvitsee voimakkaampaa (kalliimpaakin) tukea, niin silloin yhteiskunnan takalaudan tulisi tulla auttamaan subventioidensa kanssa. Sama voi toki toimia hyvän insentiivinkin avulla eli hyvästä toiminnasta saadulla palkkiolla kustannetaan laadukkaampaa ja määrällisesti kattavampaa palvelua. Jos siis jokin organisaatio (urheiluseura tai vaikka terveyspalveluyritys) saa vähän liikkuvat liikkumaan, niin se saa siitä palkkion. Tässä en nyt puutu siihen, mitkä keinot olisivat parhaimpia, sillä tärkeämpää olisi se, että organisaatiot saataisiin nyt toimimaan pitkäjänteisesti ja kokonaistaloudellisesti fiksusti oman alueensa ihmisten hyvinvoinnin hyväksi.

Maakunnallisuutta tai alueellisuutta perustelen myös sillä, että maamme on vapaaehtoistoiminta-aktiivisuuden perusteella kovin jakautunut. Karkeasti ottaen raja noudattelee kuuluisaa Pähkinäsaaren rauhan rajaa, jossa menee myös sairastavuuden ja sitä kautta kuolleisuudenkin iso raja. On hyvä, että eri puolilla maata toimitaan fiksusti eikä pakoteta kaikkia samoihin kaavoihin. Toisessa ääripäässähän ovat Pohjanmaan rantaruotsalaiset sosiaalisen pääoman suurkapitalisteina ja hyvinvoinnin mallioppilaina.

Tulevaisuudessa saattaa muuten käydä niin, että maakunnista tulee kuntia (kunnat yhdistyvät) ja silloin esimerkiksi Helsingin ajama sote-malli toteutuu. Ongelmammehan ovat liian pienet kuntayksiköt, joilla ei ole mahdollisuuksia tuottaa kaikkia palveluita asukkailleen. Tuleva sote-ratkaisu ei ole ihanteellinen, koska se saattaa rikkoa toimivan yhteistyön kuntien sisällä eri toimialojen, 3. sektorin ja yksityissektorin kanssa. Maakunta voi kuitenkin parhaimmillaan kehittää vielä paremmat yhteistyökuviot.

Alla muutama kirjoitus aiheesta sekä vapaaehtoistoiminnan ja sosiaalisen pääoman merkityksistä.

Tiihonen A. 2018.  Kulttuuri pidentää ikää – mutta onko se kulttuurin ainut tehtävä? (https://www.miksiliikun.fi/2018/01/12/kulttuuri-pidentaa-ikaa-mutta-onko-se-kulttuurin-ainut-tehtava/).   Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 12.1. 2018.

Tiihonen Arto (2010) Vapaaehtoisuus ja järjestöt lähimmäisvastuussa. Julkaisussa Lähimmäisvastuu Suomessa – ketä kiinnostaa? Etene-julkaisuja 28/2010 (https://etene.fi/documents/1429646/1559062/ETENE-julkaisuja+28+L%C3%A4himm%C3%A4isvastuu+Suomessa+-+ket%C3%A4+kiinnostaa.pdf/1df0746d-2657-478e-8e5f-47229b8ab3db/ETENE-julkaisuja+28+L%C3%A4himm%C3%A4isvastuu+Suomessa+-+ket%C3%A4+kiinnostaa.pdf). 

Tiihonen A. 2015. Love hurts, trust kills – sosiaalinen pääoma ja amerikkalainen unelma. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/10/Lovehurts.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 2. 10. 2015.

Tiihonen A. 2015. Onko Suomi kuin Amerikka? (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/10/OnkoSuomiAmerikka.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 2. 10. 2015.

Tiihonen A. 2019. Ikääntyvä Suomi tarvitsee yhä enemmän vapaaehtoistoimintaa (https://www.hs.fi/paivanlehti/20032019/art-2000006040764.html), HS-mielipide, 20.3.2019.

Kansalaisyhteiskunta (3. sektori) on pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tärkeä peruspilari, vaikka usein väitetäänkin suuren julkisen sektorin olevan meidän ihmeemme takana. Muistettava kuitenkin on, että ainoastaan aktiivisen kansalaistoiminnan tuloksena meillä ovat nämä erinomaiset julkiset palvelut ja että ilman aktiivisia ihmisiä ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioita meillä ei olisi varaa kovin hyviin julkisiin palveluihinkaan. Mutta ei unohdeta yksityissektoria eikä perheitä tai kotitalouksiakaan.

Poikkeustilan aikana olen ollut todella ilahtunut mm. siitä, että perheet ovat alkaneet liikkua keskenään niin kotona kuin luonnossakin. Toivon, että tällainen monin tavoin fiksu ja edullinen perheliikkuminen jatkuu koronan jälkeenkin. Jos meillä 2000-luvun ihmisillä jokin on ollut hukassa, niin se on ollut perhe tai se, minkälaista perheessä pitäisi olla.

Sukupuolten ja sukupolvien rooliodotukset on rakennettu hyvin itsekkäistä näkökohdista ikään kuin muut perheenjäsenet olisivat kunkin yksilön onnen tiellä. Tästä ei nyt tässä enempää, vaikka aihe on erinomaisen tärkeä etenkin liikkumisen näkökulmasta, sillä kyse ei ole vain rahasta, vaan myös ajasta. Ja aika on rahaa. Jos liikut yhdessä puolisosi tai lastesi kanssa, olet lyönyt kaksi tai jopa kolme kärpästä yhdellä iskulla.

Meillähän on rooliodotuksia niin vanhempina (äitinä/isänä), puolisoina (miehenä/vaimona), työntekijöinä kuin harrastajina/kavereina/ystävinä. Näille kaikille pitäisi löytää arjesta aikaa. Monet varmaan huomasivat, että koronakaranteenit saattoivat helpottaa juuri tätä ahdistusta, kun aina pitäisi olla jossain muualla täyttämässä jotakin toista rooliodotusta. Nyt ne kaikki olivat siinä saman olohuoneen pöydän ääressä.

Näistä en muuten puhunut ohjelmassa oikein mitään, vaikka olisi pitänyt, jos olisin ehtinyt (alla joitakin linkkejä, vaikka iso osa näistä teemoista kirjoittamistani jutuista on vain paperijulkaisuissa).

Sen sijaan annoin välivinkin eli kehotin seniorikansalaisia kuluttamaan hyvinvointipalveluihin, joista olisi triplahyöty eli se toisi heille itselleen hyvinvointia, työllistäisi nuoria ammattilaisia ja vaikuttaisi kumpaakin kautta siihen kirottuun tilanteeseen, josta eläkeläisiä syytetään kalliiden palveluiden käyttäjinä. 

Tiihonen A. 2020. Koronasta käänteen tekevä kokemus: liikkumisen aloitus, lisääminen ja jatkaminen koronan jälkeenkin… (https://tuki.kunnolla.fi/2020/05/12/blogi-koronasta-kaanteen-tekeva-kokemus-liikkumisen-aloitus-lisaaminen-ja-jatkaminen-koronan-jalkeenkin/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 12.5.2020.

Tiihonen A. 2020. KAEMista innovoitua: alkaako nyt ulkona liikkumisen renessanssi? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/23/blogi-kaemista-innovoitua-alkaako-nyt-ulkona-liikkumisen-renessanssi/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 23.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Muistakaa kannustaa eri sukupolvia liikkumaan koronankin aikana! (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/17/blogi-muistakaa-kannustaa-eri-sukupolvia-liikkumaan-koronankin-aikana/).  Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 17.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Kokemusliikunnalla selviämme koronankin kanssa (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/10/blogi-mista-on-kysymys-kaemissa/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 10.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Mistä on kysymys KAEMissa? https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/09/mista-on-kysymys-kaemissa/) Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 9.4.2020.

Tiihonen Arto & Pirnes Esa (2011)Maaseutuyhteisöllisyyden muutos ja tulevaisuuden näkymät -viitekehyksenä kulttuuri- ja liikuntaharrastukset. Teoksessa Kattilakoski M, Kilpeläinen A & Peltomäki P Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 9/2011,Tampere. (http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/2150/MMM_YTR_2012-WEB.pdf). 

Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2011) Merkityksellisen ja kokemuksellisen (kansalais)toimijuuden pelikenttä. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 436–448. (http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102867/pirnes.pdf?sequence=1

Urheiluseurojen rooli – tarvitaanko rinnalle liikuntaseuroja tai -osuuskuntia – niiden idea.

Edellä esittelinkin tuota liikuntaosuuskuntaa tai –poolia aika monipuolisesti, joten keskitytään tässä urheiluseuroihin. Niistähän sanoin, että jos urheiluseuroja ei olisi jo keksitty, ne tulisi keksiä mahdollisimman nopeasti. Usein unohtuu, että urheiluseurat ovat aivan ylivoimaisia ihmisten – varsinkin lasten ja nuorten, mutta myös heidän vanhempiensa – aktivoijia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kriitikoiden kannattaisi miettiä, minkälaiselta maailmamme näyttäisi, jos meillä ei olisi urheiluseuroja. Ehkä tämä kotikaranteeni antaa pientä esimakua siitä, minkälaista se tosiaan olisi? Ja urheiluseurassa tämä kansalaisten aktiivisuus tapahtuu varsin edullisesti sekä yksilöitten että yhteiskunnan kannalta.

Itse olen kokenut sen eri-ikäisenä monissa hienoissa urheiluseuroissa, joissa olen saanut urheilla ja oppia elämää. Kovin kallista se ei koskaan ole ollut, vaikka 1970-luvulla maksut olivatkin pieniä nykypäivään verrattuna. Rahaakin oli paljon vähemmän. Viime aikoina julkisuudessa yleistyneestä negatiivisesta ja kriittisestä puheesta huolimatta seuratoimijat ovat hyvinkin tyytyväisiä urheiluseurassa toimimiseensa. Tämä näkyy hyvin myös tässä tutkimuksessamme, jota avasin myös ao. blogikirjoituksessani.

Tiihonen, Arto; Keskinen, Lauri (2016) Piireistä verkkoihin – urheilun tekijät äänessä. Urheilujärjestötoiminnan muutosprosessien vaikutukset käytäntöihin. (http://minedu.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-263-421-4).  Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:31.

Tiihonen A. 2016. Piireistä verkkoihin. (https://www.miksiliikun.fi/2016/10/12/piireista-verkkoihin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 12.10.2016.

Vaikka itsekin olen kritisoinut suomalaista huippu-urheilua ja sitä ohjelmassakin kuvasin ”laiskaksi”, koska yksi maailman tunnetuimmista brändeistä eli Olympia(komitea) ei saa hankittua kunnolla yksityistä rahaa huippu-urheiluun. Tässähän me olemme paljon pohjoismaisia veljiämme jäljessä. Silti Suomessa myös osataan hoitaa asioita fiksusti, mitä osoittaa vaikkapa tämä pieni selvitykseni suomalaisista liigapalloilujoukkueista. Hämmästyin itsekin, miten laajasti eri paikkakunnilla meillä pelataan liigatasoista pallopeliä. Onhan silloin kyse paljon muustakin kuin alueen taloudellisesta kapasiteetista.

Tiihonen A. 2016. Missä on Suomen Leicester – mitä liigapalloilukartasta voi lukea? (https://www.miksiliikun.fi/2016/06/06/missa-on-suomen-leicester-mita-liigapalloilukartasta-voi-lukea/).   Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 6.6.2016.

Liikunnan julkinen rahoitus – taso ja oikea kohdennus. Veikkaus-kritiikkiä. Lopuksi pari sanaa huippu-urheilun rahoituksesta: sijoittajamessut ja mesenaattitoiminta

JiiPee Rantalalla nuo kolme olivat erillään, mutta niputan ne samaan pakettiin, koska niillä on looginen yhteys. Aloitan Veikkaus-kritiikistä, josta sanoinkin ohjelmassa melko painavasti sen, että en pidä ollenkaan hyvänä, että liikunta/urheilu, kulttuuri, nuorisotoiminta ja osa tieteestä rahoitetaan epäeettisin tavoin hankitulla rahalla, joka kaiken lisäksi määrittää näiden äärimmäisen tärkeiden toimintojen poliittisen arvon. Tähän samaan päätelmään on nyt tullut mm. Olympiakomitean väistyvä puheenjohtaja Timo Ritakallio (https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006661565.html).  

Olen aivan varma, että esimerkiksi liikunnalle ja urheilulle annettaisiin enemmän tukea, jos eduskunta päättäisi puhtaalta pöydältä näistä samoin perustein kuin muistakin lähinnä verovaroin kustannetuista toimista. Mikään tutkimus, järki eikä edes kokemus ja tunne voi tulla muuhun tulokseen. Ainoastaan laiskuus ja nykyisen systeemin helppous sekä siitä johtuva julkisen keskustelun puute ja heikkotasoisuus voisi selittää sen, että jotkut kansanedustajat vastustaisivat liikuntamäärärahojen nostamista. Sehän on äärimmäisen tehokasta ja edullista hyvinvointipolitiikkaa.

Tiukassa paikassa haluaisin nähdä sen kansanedustajan, joka uskaltaisi esittää nykyisten melko vaatimattomien liikuntamäärärahojen alentamista, vaikka nyt kun sitä tiukkaa paikkaa ei tule, tämä sama edustaja saattaakin esittää kriittisiä kannanottojaan. Tosin niitäkään en ole paljon kuullut. Itse ihmettelen eniten ”Veikkauksen edunsaajien” porukkaa, joka näyttää olevan aina hirveän tyytyväinen siihen, mitä sattuvat sieltä Veikkaukselta saamaan. Kovin harva veronmaksaja on niin läpeensä tyytyväinen siihen, mitä saavat verovaroin kustannettuna, vaikka syytä tyytyväisyyteen olisikin.

Edunsaajathan puolustavat epädemokraattista ja sisäpiiritoimintaa suosivaa Veikkaus-kytköstä aivan kuin he olisivat varmoja, että valtio (eduskunta) ei tälle meidän toiminnallamme juuri mitään antaisi ellei tällaista erillistä tulonlähdettä olisi olemassa.   

Veikkaus-kritiikkiähän ei kuitenkaan muilta osin enää tarvitse tässä tehdäkään, koska ”ne ovat tehneet sen itse”. Tässä kuitenkin blogini ajalta ennen kuin tämä keskustelu varsinaisesti alkoi. Siinä on toki monia sellaisia teemoja, joita ei ole vielä käsitelty julkisuudessa.

Tiihonen A. 2017. Veikkauksen epäterve pelimaailma. (https://www.miksiliikun.fi/2017/12/22/veikkauksen-epaterve-pelimaailma/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12.2017.

Huippu-urheilun tukemisen suhteen huomasin toisen mokani tuossa ohjelmassa tai ehkä ne olivat tiedostamattomia esteitä itselleni? En siis puhunut insentiiveista, vaikka olisi pitänyt, mutta en myöskään saanut kielen päälleni joukkorahoitus –termiä. Osin se johtui tuosta toimittajan kysymyksestäkin, mutta kyllä se oli oma moka.

Joukkorahoitus on käsitteenä juuri sitä, mitä nyt huippu-urheilun rahoituksessa tulisi kokeilla. Periaatteessa se toki on samaa, mitä sijoittajamessuilla ja mesenaattitoiminnassa tehdäänkin. Jälkimmäiset antavat kuitenkin ehkä kapeamman kuvan aiheesta. Minähän pohdin tuossa ao. blogissani sitä, miten kansa joukkorahoitusmallin avulla voisi osallistua huippu-urheilun rahoittamiseen vähän YLE-veron periaatteita mukaillen.  

Tiihonen A. 2018. Kansa tukemaan huippu-urheilua (https://www.miksiliikun.fi/2018/01/18/kansa-tukemaan-huippu-urheilua/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.1.2018.

Paljon siis tuli sanottua ja paljon jäi – onneksi – sanomattakin. Tästä blogista ja näistä linkeistä siis tarkempaa ja perustellumpaa tietoa aiheista.

Ohjelmassa mainitsin jossakin vaiheessa, etteivät monetkaan tiedä kokemuksellisesti, miten valmennus tai vaikka systemaattinen liikkuminen ja kuntoilu vaikuttavat. Joskus silloinkin, kun tulokset ovat ilmiselviä, ihmiset eivät näe syy- ja seuraussuhteita kovin selvästi.

Tarkoitukseni oli mainita tästä lonkkaproteesileikkauksesta, toipumisesta ja kuntoutumisesta kertovasta blogisarjastani, jolla on ollut vuosien mittaan paljon lukijoita, joilta olen myös saanut runsaasti kiittävää palautetta. Sehän on erinomainen esimerkki siitä, miten taloudellisestikin hyödyllistä on pitää itsestään huolta ja kuntouttaa itseään.

Tiihonen, Arto (2013) Lonkalta meni-vuosi lonkkaproteesileikkauksen jälkeen. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2012/08/1.1LONKKAJULKAISUTIIHONEN.pdf). Blogiartikkeli sivulla www.miksiliikun.fi, 3.3.2013.

Ja ihan lopuksi – kuten ohjelman kuuntelijana tiedät: viikon talousvinkki- tai viisaus.

Tätä en kuitenkaan paljasta, vaan kehotan arvoisaa lukijaani menemään YLE Areenaan.

Sen sijaan, jos haluatte, paljastan uuden sanonnan, jonka ohjelmassa keksin. No, ei se mitään, kerron kuitenkin, sillä joku ehkä saattoi luulla sitä mokaksi. Mikä maksaa –ohjelman lisäksi suosikkeihini kuuluu Pasi Heikuran Aristoteleen kantapää, jossa olinkin muutama vuosi sitten tulkitsemassa erilaisten tanssillisten liikuntamuotojen, kuten aerobic jne., käsitteitä. Seuraava sitaatti siis ajatuksistani, kun itse huomasin kielellisen innovaationi.

Fraasirikos vai sitaattivinkki? Tätä mietin, kun kuuntelin Mikä maksaa? –ohjelmaa YLE Areenasta (https://areena.yle.fi/audio/1-1811853). Huomasin käyttäneeni innovatiivista ilmaisua ”huuli poskessa”, millä tarkoitin näkyä, joka loistaa naamataulustani sen jälkeen, kun liikuntapolitiikasta päättävät kuuntelevat tuon saman äänitteen. Uskon, että silloin avokämmen läpsähtää päin näköäni niin, että huuli repeytyy verisenä poskelleni. Toivon kuitenkin, että se on vain ensireaktio ja sillä välin kun – tietenkin – käännän toisen huuli-poskiyhdistelmäni pahoinpideltäväksi, tämä valtaapitävien joukko oivaltaa, mitä puheillani tarkoitin ja se jo käteen nostettu kivi jää heittämättä. Syntiseenhän se kalikka lopulta kalahtaa eikä kukaan ehdoin tahdoin omaan jalkaansa ammu. Todellisuudessa, siinä, jota en kellokkaiden kanssa kuitenkaan jaa, vaikeneminen on varmaankin edelleenkin jopa kultaa kovempaa valuuttaa. ”Sanattomaksi vetää”, sanoi pistetty sikakin, kun huulesta vedettiin.

Nyt kuitenkin odotan Pasi Heikuran vetämän Aristoteleen kantapään avustavien stasistien ilmiantavan kielipoliisin fraasirikosryhmälle tuon juuri keksimäni sanonnan, vaikka sen tulisi kuulua päivystävien sitaattirefereiden hakukoneissa raksuttavien kielenuudistusalgoritmien soitetuimpien listoille.

Ohjelma loppuu, mutta maailma toivottavasti ei…

Mikä maksaa –ohjelmassa käsittelimme laajasti liikunnan ja urheilun rahoitusta eri näkökulmista. Silti näkökulma on näinä ilmastonmuutokseen havahtumisen aikoina aivan liian kapea. Käsittelin aihetta blogissani syksyllä 2019, kun valmistauduimme taas kerran irvokkaaseen kulutusjuhlaan nimeltä Black Friday.

Päätin pistää myyntiin parhaimmat säästötarjoukseni, joilla maailmaa voisi säästää turhalta kuluttamiselta ja lisätä fiksua elämää säilyttävää aktiivisuutta. Tarjous on edelleen voimassa!

Tiihonen A. 2019. Black Friday – mahtavat säästöt juuri sinulle Suomi ja maailma! (https://www.miksiliikun.fi/2019/11/29/black-friday-mahtavat-saastot-juuri-sinulle-suomi-ja-maailma/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 29.11.2019.

Kotiovelta liikkumaan, laulamalla lisää ikää ja vapaaehtoistoiminnasta voimaa!

#Rajis_Länskä_kylätapahtuma2020

Mistähän nämä mystiset kiviolennot ovat peräisin? Nämä löytyvät Rajakylän koulun takaa, mutta lisää tällaisia asustelee Länsimäentien pohjoispään molemmin puolin heti liikenneympyrän jälkeen Kehä III:lle mentäessä. Käy kylässä…

Elämme erikoisia aikoja. Matkustamista on rajoitettu koronan takia erittäin paljon eikä se tulle koskaan palaamaan entiselleen. Lähikontakteja pitäisi välttää ja yhteislaulamista täytyy erityisesti varoa. Julkinen talous kuten myös monen perheen ja yksilön talous on heikentynyt vakavasti.

Myös me Itä-Vantaan asukkaat koemme nuo tapahtumat sekä yhteisesti että erityisesti – meillä on yhteisiä sääntöjä ja rajoituksia, joita meidän tulee noudattaa. Korona kohdistuu meistä jokaiseen myös omilla erityisillä tavoillaan.

Erikoiset ajat vaativat erikoiset toimenpiteet. Jos emme voi matkustaa ulkomaille tai emme voi harrastaa asioita jonkun koronarajoituksen takia, niin meidän tulee olla kekseliäitä löytääksemme matkailu- ja retkeilykohteita lähempää. Voimme myös vaihtaa ainakin väliaikaisesti harrastuksiamme ja vältellä kotisohvaa aktiivisesti.

Kuorolaulaminenkin on mahdollista, kun toimitaan fiksusti. Vivacelaiset harjoittelevat Länsimäen koulun isossa auditoriossa suojavisiireihin sonnustautuneina. Esityksissä turvavälit muihin laulajiin ja yleisöön pidetään riittävän suurina.

Selvää myös on, ett tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän vapaaehtoistoimintaa. Se oli selvää senkin vuoksi, että väestömme ikääntyy edelleen, vaikka olemme jo nyt yksi maailman ikääntyneimmistä kansakunnista. Tiedämme, että vapaaehtoistoiminta auttaa vapaaehtoista ehkä jopa enemmän kuin autettavaa tai tuettavaa. Koronan aikana tarvitsemmekin myös uusia vapaaehtoistoiminnan muotoja.

Mitä me voimme tehdä täällä Rajakylässä ja Länsimäessä?

Voimme lähteä kotiovelta liikkumaan. Upeaa luontoa ja luontoreittejä löytyy joka puolelta, eikä todellakaan tarvitse lähteä autolla lenkkireittejä etsimään. Kansallispuistokin on kulman takana. Valtavan hienoja lähiliikuntapaikkoja on sekä Vantaan että Helsingin puolella suorastaan ylenpalttisesti. Sisäliikuntaankin löytyy aivan riittävästi hyviä tiloja.

Jos suihkussa laulamisen lisäksi tuntuisi hyvältä idealta mennä kuoroon laulamaan, niin kylältämme löytyy aivan mahtava Vivacen kuoroperhe (https://www.vivacekuorot.fi/), jossa lapset, teinit, nuoret, aikuiset ja seniorit voivat harrastaa laulua loistavan kuoronjohtaja Mia Makaroffin ohjauksessa. Alueelta löytyy muitakin kuoroja.

Harrastus- ja vapaaehtoistoiminnan mahdollisuudet ovat myös erinomaiset, sillä urheiluseuroja ja muita yhdistyksiä toimii alueella – esim. aktiivinen Rajakylän pientaloyhdistys. Rajakylän liikuntapuisto ja Pallopuisto ovat mahtavia lähiliikuntapaikkoja ja sisäliikuntamahdollisuudet Rajakylän tenniskeskuksessa ja Campo Centerissä ovat nekin erinomaiset.

Mitä voisimme tehdä enemmän ja paremmin? ”Kokeilepa ihan omalle kohalle!”

Suomalaiset liikkuvat vähemmän kuin ennen, yksinäisyys ja toimettomuus ovat yhä suuremman osan ongelmina, ja monet ennen aktiiviset yhdistyksetkin ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Vaikka elämme melkein paratiisissa mitä tulee olosuhteisiin, niin läheskään kaikki naapureistamme eivät voi, osaa tai uskalla lähteä liikkumaan tai harrastamaan.

Varmaan on niitäkin, jotka eivät haluakaan olla aktiivisia, ja heillä on tietysti täysi oikeus siihen. Maailmamme ja kulutusyhteiskuntamme tukee passiivista elämäntapaa tuottamalla palveluja ja viihdettä reilusti yli jokaisen oman tarpeen. Koukuttavaa ohjelmaa löytyy kaikista mahdollisista laitteista, joten hyvätkään vaihtoehdot kodin oven ulkopuolella eivät välttämättä avaudu edes niille, jotka haluaisivat mukaan toimintaan.

Tiedämme, että pelkkä tieto ei saa ihmisiä liikkumaan tai osallistumaan vapaaehtoistoimintaan. Meitä pitää suostutella, meitä pitää pyytää ja meitä täytyy kannustaa.

No nyt suostuttelemme ja suosittelemme. Tarkoitus on, että liikkujat, laulajat ja muut aktivistit ja heidän lähipiirinsä kertoisivat, miten hienoja kokemuksia siellä saa ja miten merkityksellistä harrastaminen on.

Me myös pyydämme, että kokeilette jotain uutta ja itsellenne mahdollisesti sopivaa toimintaa. Ihan varmaa on, että mukaan tulostanne ilahdutaan – koskaan harrastajia ei liene liikaa.

Uskon, että saatte myös kannustusta sekä siihen, että hakeudutte harrastamaan, mutta myös harrastuksen aloitettuanne. Aika harva on tainnut lopettaa harrastuksensa pelkkään kannustuksen puutteeseen.

Kynnys voi olla kaikesta huolimatta liian korkea; ”enhän minä ole liikuntaihminen”, ”toiset ovat niin paljon parempia”, ”eikös kuorossa pidä osata laulaa”, ”mitä siellä oikein tehdään?”, ”enhän minä tunne sieltä ketään” tai ”minulla on niin paljon muutakin” ovat kaikki hyvin tyypillisiä vastauksia, kun kysytään, miksi emme osallistu harrastus- tai vapaaehtoistoimintaan. Ne ovat myös aidosti oikeita syitä olla harrastamatta.

Mutta ovat ne myös sitä ”tietoa” (suomeksi myös mielikuvia tai ennakkoluuloja), joka pitäisi testata ”kokeilemalla ihan omalla kohalle”, kuten juuri edesmennyt kansantaiteilija Jope Ruonansuu olisi asian ilmaissut.

Suostuttelen, pyydän ja kannustan sinua – siis juuri sinua – tulemaan mukaan kokeilemaan erilaista toimintaa tai lähtemään ainakin luontoon lenkkeilemään. Ja kysy naapuri, ystävä tai perheenjäsen mukaan.

Järjestämme ensimmäisen Rajakylän ja Länsimäen kylätapahtuman virtuaalisena 28.9.-10.10. välisenä aikana Rajakylän ja Länsimäen alueen facebook-sivuilla ja muualla somessa.


Haastamme myös sinut kertomaan omista harrastuskokemuksistasi tällä viestillä:

”Hei, tämä on haaste kaikille rajakyläläisille ja länsimäkeläisille: nyt saa kehua alueemme harrastusmahdollisuuksia ja vinkata niistä myös muille. Kertokaa, missä ja miten liikutte, urheilette, lenkkeilette, laulatte, soitatte tai osallistutte muuhun harrastus- ja vapaaehtoistoimintaan. Älkää pitäkö kynttilää vakan alla, vaan tulkaa rohkeasti ulos kuplastanne. Tehdään tästä vielä hienompi paikka elää ja harrastaa! Tämä on muuten avoin kutsu ensimmäiseen Rajis-Länskä_kylätapahtumaan, joka toteutetaan virtuaalisena (18.9.-10.10.) #Rajis-Länskä_kylätapahtuma2020”

Aiheeseen liittyviä lukusuosituksia

Tiihonen A. 2020. Sitkeää koronaliikkumista eli koronaliikuntasosiologin ajankohtaiskatsaus (https://tuki.kunnolla.fi/2020/09/18/blogi-sitkeaa-koronaliikkumista-eli-koronaliikuntasosiologin-ajankohtaiskatsaus/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 18.9.2020.

Tiihonen A. 2020. Poikkeustilakevät 2020 liikkumisen ja miesten näkökulmista – koronakirjoituksiani1 (https://www.miksiliikun.fi/2020/06/07/poikkeustilakevat-2020-liikkumisen-ja-miesten-nakokulmista-koronakirjoituksiani1/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 7.6.2020.

Nykänen, Anna-Stina (HS, 12.7.2020) Suomelle syntyi kuntovelkaa (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006567657.html?share=73bf2778b61bb009dcd79d820c124120&fbclid=IwAR1qtsXHofQATLuhgp4mBh_o3k8mYsDOwlxAElx_bycwOCt2Gz4BdxhXx2k).   

Tiihonen A. 2019. Ikääntyvä Suomi tarvitsee yhä enemmän vapaaehtoistoimintaa (https://www.hs.fi/paivanlehti/20032019/art-2000006040764.html), HS-mielipide, 20.3.2019.

Tiihonen A. 2018.  Kulttuuri pidentää ikää – mutta onko se kulttuurin ainut tehtävä? (https://www.miksiliikun.fi/2018/01/12/kulttuuri-pidentaa-ikaa-mutta-onko-se-kulttuurin-ainut-tehtava/).   Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 12.1. 2018.

Poikkeustilakevät 2020 liikkumisen ja miesten näkökulmista – koronakirjoituksiani1

Kolme kuukautta koronapoikkeustilaa – 26 julkaistua kirjoitusta, 33 sivua koronapäiväkirjaa (lopetin 2.5.) ja lisäksi monenmoisia keskusteluja, joissa koronan aiheuttama poikkeustila on ollut keskeisenä aiheena.

Koronan vaikutus omaan arkeeni oli melkein minimaalista. Olen tehnyt etätöitä melkein 10 vuoden ajan, joten olen osaava ”kokemusasiantuntija”. Suurimmat muutokset olivat se, etten voinut tavata lapsenlastani emmekä voineen pelata sulkapalloa kavereiden kanssa. Iäkkäästä äidistäni huolehdin lähes tavalliseen tapaan alun epätietoisuuden jälkeen. Tai oikeastaan teimme sitä vaimoni kanssa normaalia enemmän, koska muut pitivät häneen suositeltua etäisyyttä. Muuten elin hyvin normaalisi ja lähipiirissänikin osattiin sopeutua helposti turvaväleihin eivätkä ne vaikuttaneet vuorovaikutukseemme tai tekemisiimme paljonkaan. Ulkona liikuttiin ja seurusteltiin ehkä jopa tavallista enemmän. Kaupoissakin kävimme lähes normaalisti.

Koronan vaikutus ajatteluuni, töitteni sisältöön ja osin muotoonkin oli kuitenkin suuri. Poikkeustilan erilaiset vaikutukset ovat keskeisinä teemoina noissa kirjoituksissani. Koronapäiväkirjoissani yritin selvittää itselleni, miten tämä koronapandemia ja poikkeustila vaikuttavat elämääni ja miten siihen pitäisi suhtautua.

Julkaistuissa kirjoituksissani pyrin keskittymään ”koivistomaisesti” voimaannuttaviin asioihin. Kun en tiennyt, mikä on totta omaani laajemmassa maailmassa ja minkälainen tulevaisuus on, niin keskityin niihin asioihin, jotka ovat varmasti hyviä, oli poikkeustila tai ei. Poikkeustilahavainnoista tai -kokemuksista käytin vain joitakin esimerkkejä kirjoituksissani väittämättä, että ne ovat ainut totuus kyseisestä asiasta.

Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden nettisivun otsikko ”Poikkeustilapuuhaa” oli minusta erinomainen, vaikka itse tuotin sinne myös ajattelua virittävää materiaalia. Omissa jutuissanikin oli toki paljon konkreettisia ja kokemuksellisia esimerkkejä siitä, miten myös poikkeustilassa voi ja kannattaa liikkua.

Erityisen tärkeäksi muodostui myöhemmin se, miten pidettäisiin yllä poikkeustilassa opittuja uusia liikkumistapoja eli luontoliikkumista, perheen kanssa leikkimistä, kotijumppaa ja yleensäkin arkeen hyvin sopivia liikuntatapoja.

Miessakit ry:n ”koronakaranteeniblogit” tuntui sekin hyvältä, sillä sen alla saatoin pohtia syvällisiä asioita hyvästä tahdosta, armosta, selviytymisestä, lähimmäisvastuusta, miehisyydestä, kokemusliikunnasta ja jalkapallosta eri tavoin tulkittuna. Ja tulevaisuudesta poikkeustilan ykkösvaiheen jälkeen.

Nyt emme vielä tiedä, mikä koronapandemiassa ja poikkeustilassa oli hyvää ja mikä huonoa. Selvää on, että tämä vaikutti talouteemme negatiivisesti, mutta siinäkin on sekä voittajia että häviäjiä. Niin käy aina. Omaan elämäämme korona vaikutti mielestäni suurimmaksi osaksi positiivisesti. Nyt olisikin siis erittäin tärkeä pitää yllä näitä hyviä tottumuksia niin hyvin kuin voimme.

Ja nyt paljastan sen, mitkä asiat minua eniten ihmetyttivät ja ärsyttivät poikkeustilan aikana. Pakko tunnustaa, että tieteestä ja tutkimuksesta ei ole ollut tässä poikkeustilassa paljon hyötyä. Vaikka koronavirus käyttäytyi jonkin verran epänormaalisti, niin olisi voinut olettaa, että tällaisiin erittäin todennäköisiin pandemiatilanteisiin olisi ollut laadittuna valmiita malleja siitä, miten ihmisten, instituutioiden, kansakuntien ja kansainvälisten yhteisöjen tulisi toimia – eikö kenelläkään suurissa yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa tullut mieleen tehdä tällaisia?

Liikuntasosiologina ja ikääntymistäkin tutkineena nostan esiin vain kaksi esimerkkiä, vaikka niitä olisi runsaasti. Poikkeustilan alkupuolella haastateltiin ihmisten liikuntakäyttäytymistä tutkinutta sosiaalipsykologia, jonka pääviestinä oli se, että ihmiset eivät noudata suosituksia, vaan heille pitää antaa vahvempia ja velvoittavampia ohjeita.

Luettuani jutun olin todella ärsyyntynyt sekä siitä, että oletin tutkijan olevan pahasti väärässä ja toiseksi siitä, että miten tieteessä yleensäkin oletetaan asioita ”laboratoriotutkimusten” eli ns. näyttöön perustuvien tutkimustulosten perusteella. Ongelmahan on, ettei tuollaisissa tutkimuksissa voida juuri ottaa huomioon ”sosiaalisissa todellisuuksissa” olevia ratkaisevia eroja tutkittavien ja muiden kansalaisten ja heidän todellisuuksiensa välillä. Poikkeustila nimittäin on sananmukaisesti poikkeustila ja silloin ihmisetkin käyttäytyvät toisin kuin normaalioloissa.

Tähän liittyen riskiryhmien eli varsinkin yli 70-vuotiaiden eristämisen negatiivisista vaikutuksista olisin kuvitellut esimerkiksi gerontologia- ja liikuntatiedeorganisaatioiden nostavan kovan metelin aiempien tutkimusten perusteella. Tähän herättiin vasta toukokuun puolivälin tienoilla, vaikka jo paljon aiemmin oli myös kokemustietoa asiasta.

Menettivätkö tutkijat ja heidän organisaationsa ”akateemisen ajattelun ja mielipiteen ilmaisun vapautensa” poikkeustilassa – vai onko sitä ollut viime aikoina muutenkaan, kun itsenäisen ajattelun profeetta Esa Saarinenkin liputtaa nyt sopeutumisen ja byrokraateille alistumisen puolesta. Entä jos Esa olisi asunut poikkeustila-ajan Ruotsissa, olisiko hän samaa mieltä?

Valitettavasti intuitioni oli oikeassa eli me suomalaiset noudatimme suosituksia liiankin hyvin. Koronan etenemisen kannalta tämä oli tietysti hyvä yllätys, vaikka tieteestä ja tieteilijöistä saikin näiden esimerkkienkin pohjalta kuvan, ettei niihin kannata luottaa. Sama ongelma tietysti näkyi tavalliselle kansalle THL:n ja epidemiologien sekavina ennustuksina.

En tietenkään väitä, että tieteen tulisi tietää kaikkia asioita etukäteen, mutta aivan varmasti jopa eri tieteenalat tai vaikkapa monialainen yliopisto olisi voinut aika pienelläkin panostuksella saada aikaan erilaisia skenaarioita tartuntatautien etenemisestä ja siitä, miten jopa yksittäisten ihmisten kannattaisi silloin toimia.

Aika yksinkertaista olisi tässäkin tapauksessa ollut antaa vahva ohje siitä, että ihmiset pitäisivät huolta kunnostaan turvallisilla tavoilla, joita oli koko ajan aivan riittävästi käytössä. Itsehän kirjoitin tästä melkein jokaisessa kirjoituksessani.

Toinen asia, josta olen erityisen huolissani on se, että me suomalaiset olimme tosiaan hyviä ”heittämään lusikan nurkkaan” (mitä sekin alun perin lienee tarkoittanutkin) ja pistämään valtiolle anomuksia vetämään. Mutta olemmeko yhtä hyviä nousemaan poikkeustilan lamaannuksesta aktiiviseen, mutta turvalliseen ja fiksuun todellisuuteen? Varmasti jatkan aiheen seuraamista ja siihen vaikuttamista tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina, sillä ”hyvää poikkeustilaa” ei kannata jättää käyttämättä hyväksi.

Itse kuitenkin pelkään, että poikkeustilasta nostetaan esiin ja tutkitaankin lähes pelkästään sen negatiivisia vaikutuksia. Etujärjestöt ja hyvää ajattelevat tutkimuslaitoksethan saavat ”käyttöaineensa” ongelmista ja kurjuusdiskursseista eivätkä positiivisista, voimaannuttavista tai resilienssiä lisäävistä ilmiöistä.

Jos olisin oikein positiivinen, niin toivoisinkin monipuolista työryhmää pohtimaan sitä, mitä tästä koronapandemiasta ja poikkeustilasta kannattaisi oppia ja tutkia, jotta saisimme ne positiiviset asiat esille ainakin samalla volyymilla kuin negatiivisetkin. Ehkä tämä on liikaa toivottu, mutta vielä sen kuitenkin saa sanoa.

Mutta nyt toivorikkaana kesää kohti ja muistakaa ottaa mukaan ne poikkeustilan hyvät asiat reppuunne evääksi. Tässä alla linkit 26 kirjoitukseeni, joissa sitä evästä aika paljon olisikin sekä luettavaksi että toteutettavaksi.

Poikkeustilablogit

Tiihonen A. 2020. Kadonnutta aikaa etsimässä – minkälainen on sinun kuuskytlukusi? (https://www.miksiliikun.fi/2020/03/09/kadonnutta-aikaa-etsimassa-minkalainen-on-sinun-kuuskytlukusi/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 9.3.2020.

Tiihonen A. 2020. Kokemuksellista oppimista kotikouluihin – kyllä tästäkin selvitään! (https://www.miksiliikun.fi/2020/03/19/kokemuksellista-oppimista-kotikouluihin-kylla-tastakin-selvitaan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.3.2020.

Tiihonen A. 2020. Jalkapalloa. Kyllä, sitäkin. (https://www.miksiliikun.fi/2020/03/18/jalkapalloa-kylla-sitakin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.3.2020.

Tiihonen A. 2020. Hyvän tahdon metsästystä eli koronakaranteenitarinoita miesten kokemuksista ja niiden merkityksistä. (https://www.miessakit.fi/2020/04/09/hyvan-tahdon-metsastysta-eli-koronakaranteenitarinoita-miesten-kokemuksista-ja-niiden-merkityksista/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 9.4..2020.

Tiihonen A. 2020. Mistä on kysymys KAEMissa? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/14/blogi-mista-on-kysymys-kaemissa-2/).  Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 9.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Kokemusliikunnalla selviämme koronankin kanssa (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/10/blogi-mista-on-kysymys-kaemissa/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 10.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Miksi liikut? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/11/blogi-miksi-liikut/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 11.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Kokemuksellista oppimista kotikouluihin – kyllä tästäkin selvitään! (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/12/blogi-kokemuksellista-oppimista-kotikouluihin-kylla-tastakin-selvitaan/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 12.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Hyvää ja armollista pääsiäistä miehet. (https://www.miessakit.fi/2020/04/12/hyvaa-ja-armollista-paasiaista-miehet/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 12.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Rajakylä – liikkujan paratiisi. (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/14/blogi-mista-on-kysymys-kaemissa-2/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 14.4.2020.

 Tiihonen A. 2020. Miksi mies käy ryhmäliikunnassa? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/15/blogi-miksi-mies-kay-ryhmaliikunnassa/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 15.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Parempien liikkumiskokemusten avulla enemmän liikettä (yrittäjän) arkeen  https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/15/blogi-enemmanliikettaarkeen/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 15.4.2020

Tiihonen A. 2020. Identiteettikokemukset liikunnassa ja urheilussa – rakentamista ja jälleenrakentamista. (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/16/__trashed/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 16.4.2020

Tiihonen A. 2020. Muistakaa kannustaa eri sukupolvia liikkumaan koronankin aikana! (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/17/blogi-muistakaa-kannustaa-eri-sukupolvia-liikkumaan-koronankin-aikana/).  Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 17.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Ruokaa ajattelulle (https://www.miessakit.fi/2020/04/17/ruokaa-ajattelulle-mika-on-hyvaa/?fbclid=IwAR2ZMfLbnJEHI2MS2n51OjoqZ1afmoMy7d13EgXw0ZilRT3qFZ_-hK_dDlM).  Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 17.4.2020. (Visa Kuusikallion esipuheella).

Tiihonen A. 2020. Leikkiminen on nyt kaikkien työtä. (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/21/blogi-leikkiminen-on-nyt-kaikkien-tyota/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 21.4.2020.

Tiihonen A. 2020. KAEMista innovoitua: alkaako nyt ulkona liikkumisen renessanssi? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/23/blogi-kaemista-innovoitua-alkaako-nyt-ulkona-liikkumisen-renessanssi/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 23.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Kokemusliikunnalla selviämme koronankin kanssa. (https://www.miessakit.fi/2020/04/24/kokemusliikunnalla-selviamme-koronankin-kanssa/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 24.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Liikkuminenko kallista? Ei kai. (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/30/blogi-liikkuminenko-liian-kallista-ei-kai/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 30.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Lähimmäisvastuu – ketä kiinnostaa? (https://www.miessakit.fi/2020/05/01/lahimmaisvastuu-keta-kiinnostaa/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 1.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Hauskaa ja liikunnallista vappua (https://tuki.kunnolla.fi/2020/05/01/blogi-hauskaa-ja-liikunnallista-vappua/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 1.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Miesten kokemuksista, mielikuvista ja näiden oudosta suhteesta – mitä opin Irwinistä ja Matti Johannes Koivusta? (https://www.miessakit.fi/2020/05/08/miesten-kokemuksista-mielikuvista-ja-naiden-oudosta-suhteesta-mita-opin-irwinista-ja-matti-johannes-koivusta/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 8.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Koronasta käänteen tekevä kokemus: liikkumisen aloitus, lisääminen ja jatkaminen koronan jälkeenkin… (https://tuki.kunnolla.fi/2020/05/12/blogi-koronasta-kaanteen-tekeva-kokemus-liikkumisen-aloitus-lisaaminen-ja-jatkaminen-koronan-jalkeenkin/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 12.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Mihin urheilumuistoja tarvitaan? Onko elämää ilman huippu-urheilua ja mitä tehdä, kun jalkapallon EM-kisat ja kesäolympialaiset jäävät väliin? (https://www.miessakit.fi/2020/05/15/mihin-urheilumuistoja-tarvitaan/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 15.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Kohti parempaa tulevaisuutta eli mitä karanteenista pitäisi oppia (https://www.miessakit.fi/2020/05/29/kohti-parempaa-tulevaisuutta-eli-mita-karanteenista-pitaisi-oppia/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 28.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Miten rakentaa fiksut liikkumistavoitteet poikkeustilan jälkeen? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/06/05/blogi-miten-rakentaa-fiksut-liikkumistavoitteet-poikkeustilan-jalkeen/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 5.6.2020.

Kokemuksellista oppimista kotikouluihin – kyllä tästäkin selvitään!

Hyvät kotikoululaiset!

Oppilaat/koululaiset, opettajat ja vanhemmat ala- ja yläkouluissa, lukioissa ja ammattioppilaitoksissa joutuivat yllättäen aivan uuteen tilanteeseen. Kouluissa oppilaiden motivointi on yleensä paljon helpompaa kuin kotona. Ei auta surkutella, sillä nyt meillä kaikilla on edessämme hieno kasvunpaikka. Lapset ja nuoret saavat oivan mahdollisuuden ottaa vastuuta oppimisestaan ja muustakin aktiivisuudestaan. Sama koskee opettajia ja vanhempia.

Olen/olemme tehneet vuosien ajan monenlaista materiaalia, jonka päätavoitteena on ollut ihmisten aktiivisuuden lisääminen ja oppimisen tukeminen. Lähtökohtana on ajatus ja tutkimustieto siitä, että kokemuksemme ja niille antamamme merkitykset sekä selittävät että auttavat meitä tekemään itsellemme tärkeitä asioita.

Kokosin tähän kokonaisuuteen erilaisia tekstejä, videoluentoja ja podcasteja, joita opettajat ja vanhemmat – mikseivät myös oppilaat – voivat käyttää hyväkseen ”korona- ja kotikouluissa”. Niitä ei ollut helppo luokitella, joten ehdotan, että klikkailette niitä auki sieltä täältä ja etsitte itsellenne ja tilanteeseenne sopivia materiaaleja.

Kokemuksellisiin oppimisiin!

Vähän perusteita

Tiihonen, Arto (2018) Kokemuksellinen oppiminen ja muutoksen tukeminen osa 1. (https://vimeo.com/251473638/1199c43533), 27 min. Kokemuksellisen oppimisen perusteita. Helsingin yliopiston, Opetushallituksen ja Outward Bound Finlandin yhteinen opettajien täydennyskoulutus ”Oppimista ilmiöiden ja elämysten kautta”.

Tiihonen A. 2018. Voimaantumista ja kokemuksellista oppimista. (https://www.miksiliikun.fi/2018/03/14/voimaantumista-ja-kokemuksellista-oppimista/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.3.2018.

Tiihonen A. 2016. Liikkumisen kokemukselliset merkitykset kasvatuksen tukena (http://www.outwardbound.fi/blogit/ammattilaisblogi/liikkumisen-kokemukselliset-merkitykset-kasvatuksen-tukena-) Blogi sivulla www.outwardbound.fi, 17.2. 2016.

Tiihonen A. 2015. Vähän liikkuvien liikkumispolku – kokemuksellista kotouttamista liikuntakultturiin. (https://www.miksiliikun.fi/2015/12/22/vahan-liikkuvien-liikkumispolku-kokemuksellista-kotouttamista-liikuntakultturiin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12. 2015.

Liikkumiskokemukset lyhyesti blogeina ja podcasteina

Tiihonen A. 2015. Kokemusten kirjo. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/kokemusten-kirjo). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 26.1. 2015.

Tiihonen A. 2015. Elämyksellisyyttä liikunnassa – riittävästi, muttei liikaa eikä liian vähän. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/elamyksellisyytta-liikunnassa-riittavasti-muttei-liikaa-eika-liian-vahan).   Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 18.2. 2015. Podcastina:   (http://outwardboundfinland.libsyn.com/elmyskokemuksen-merkityksest)

Tiihonen A. 2015. Identiteettikokemukset liikunnassa ja urheilussa – rakentamista ja jälleenrakentamista. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/identiteettikokemukset-liikunnassa-ja-urheilussa-rakentamista-ja-jalleenrakentamista). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 24.4. 2015. Podcastina: (http://outwardboundfinland.libsyn.com/identiteettitarinamme)

Tiihonen A. 2015. Hei, olen aina osa (jotakin) ryhmää – osallisuuskokemusten merkitys. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/hei-olen-aina-osa-jotakin-ryhmaa-osallisuuskokemusten-merkitys).  Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 17.9. 2015. Podcastina: (http://outwardboundfinland.libsyn.com/osallisuuskokemus-ja-sen-monenlaiset-merkitykset)

Tiihonen A. 2016. Toimijuuskokemukset tärkeitä toisten tukemisessa. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/toimijuuskokemukset-tarkeita-toisten-tukemisessa). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 3.2. 2016.

Tiihonen  A. 2011. Pelkkiä hyviä elämyksiäkö vain – liiku identiteettiäsi rakentaen osallistuvaksi toimijaksi. Blogi sivulla (https://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/) 24.11.2011.

Tiihonen A. 2018. Parempien liikkumiskokemusten avulla enemmän liikettä yrittäjän arkeen (https://www.yrittajat.fi/helsingin-yrittajat/hymy/a/blogit/parempien-liikkumiskokemusten-avulla-enemman-liiketta-yrittajan-arkeen). Blogi sivulla (www.yrittajat.fi/helsingin-yrittajat/), 2.11.2018.

Videoluentoja ja -keskusteluja

Tiihonen, Arto (2018) Kokemuksellinen oppiminen ja muutoksen tukeminen osa 1. (https://vimeo.com/251473638/1199c43533), 27 min. Kokemuksellisen oppimisen perusteita. Helsingin yliopiston, Opetushallituksen ja Outward Bound Finlandin yhteinen opettajien täydennyskoulutus”Oppimista ilmiöiden ja elämysten kautta”

Tiihonen, Arto (2018) Kokemuksellinen oppiminen ja muutoksen tukeminen osa 2. (https://vimeo.com/251474405/85c2b10b67) 35 min. Kokemusten ja kokemuksellisen oppimisen vaikutuksia. Helsingin yliopiston, Opetushallituksen ja Outward Bound Finlandin yhteinen opettajien täydennyskoulutus”Oppimista ilmiöiden ja elämysten kautta”

Arto Tiihonen: Kokemuksista ja niiden merkityksistä. Outward Bound ry.  (https://www.youtube.com/watch?v=ra69aU1x97g&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=2)

Arto Tiihonen: Seikkailukasvatuspäivät 2016: Liikkumisen merkitykset kasvatuksen tukena. (https://www.youtube.com/watch?v=2l4Dw2AcECc).

Arto Tiihonen: OBF:n kokemuksellisen oppimisen kurssirakenne ja  toimintamalli. https://www.youtube.com/watch?v=Mpfdn-xRtMo&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=1) .

Nea Kujala ja Arto Tiihonen: elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemusten käyttö Outward Boundin kokemuksellisen oppimisen kursseilla. (https://www.youtube.com/watch?v=ZdZAMhKXBXg&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=4)

Nea Kujala ja Arto Tiihonen: elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemusten käyttö ja arviointi Outward Boundin kokemuksellisen oppimisen kursseilla (https://youtu.be/SgLpFPKohcw). Podcastina: (http://outwardboundfinland.libsyn.com/kokemuksen-ja-tekemisen-tason-arviointi-kursseilla-0)

Senja Greijus ja Arto Tiihonen: elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemukset ohjaajan toiminnan taustana. (https://www.youtube.com/watch?v=1kDiJGNSd2k&index=3&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG)

Taustajuttuja

Tiihonen A. 2020. Yy-kaa-koo… ei vielä! (https://www.miksiliikun.fi/2020/02/28/yy-kaa-koo-ei-viela/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 28.2.2020.

Tiihonen A. 2020. Än-Yy-Tee Nyt! Helsingin Sanomat, 23.2.2020. (https://dynamic.hs.fi/a/2020/anyyteenyt/?fbclid=IwAR3Ij_c5Nui2-ZTBdhXWTzQmpnulw1B99f1SGGFG7vZRmohMdDSWQMxk-ZoYy-kaa-koo).

Tiihonen A. 2018. Miksi hiihdän (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/03/miksi-hiihdan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 3.4.2018.

Tiihonen A. 2011. Kokemuksellista liikuntaa. Blogit sivulla (https://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/) 24.11.2011.

Tiihonen A. 2011. Liikkuminen ja urheileminen on kokemuksellista toimintaa – katsaus tutkimushistoriaani. Blogi sivulla (https://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/) 24.11.2011.

Lisätietoja:

FT, liikuntasosiologi, Arto Tiihonen (https://www.miksiliikun.fi/tekijakokija/).

 

 

 

Jalkapalloa. Kyllä, sitäkin.

JALKAPALLON MM-KISAT 7.6.2002: ENGLANTI-ARGENTIINA. Autenttinen muisto, joka julkaistu Peili-lehdessä.

Onneton fani

Olen käyttänyt peliä edeltävän yön puhumalla liikunta- ja urheilupolitiikkaa, välillä kovaäänisestikin. Löysin pitkästä aikaa intohimoa itsestäni tuon aiheen parissa.. Nyt väsyttää ja fiilikseen on vaikea päästä, vaikka kyseessä on MM-kisojen alkulohkojen odotetuin matsi. Minulla ei ole suosikkijoukkuetta. Ei oikeastaan ole koskaan ollutkaan – olen onneton fani.

Hyvän pelin rakastaja

Rakastan hyvää peliä, mutta olen epäluotettava rakastaja: 60-luvulla ihailin Brasiliaa, 70-luvun alussa Hollantia, myöhemmin olen pitänyt Puolan, Argentiinan, Nigerian, Ranskan ja jopa Kroatian pelistä. Englantilaiseen futikseen minulla on tietysti erityissuhde: TV2:n liigamatsit ja Kevin Keegan melkein yhtä tärkeänä idolina kuin Johan Cruyff. Keeganin puolesta puhui pituus tai lyhyys – olemme about yhtä pitkiä pätkiä.

Rakastamani hyvä peli tarvitsee siis hyviä rakastajia – pelaajia, joihin samastua. Peliurani alkuaikoina juosta vipelsin laidasta karkuun, nopeahko kun olin. Matkin Keegania. Vähän myöhemmin löysin Cruyffin; nostin leukani aristokraattisesti ylös, siirryin rakentavaksi kärjeksi ja vedin pelipaidan pois housusta. Pelinumerokseni jäi suosikeistani huolimatta ysi. Numeromagiasta en olekaan koskaan kärsinyt.

Englantilaisen futiksen metamorfoosi

Innoissani – ja osin huvittuneena – olen seurannut sitä metamorfoosia, mikä on muokannut englantilaista jalkapalloa ja jalkapalloilijaa viime vuosikymmenen aikana. Maahan on siirtynyt Tony Adams –dinosauruksista David Beckham –virtuaalimiehen aikakauteen. Muutoksessa se on kärsinyt kovia kipuja mm. silloin, kun evoluutio heitti kentille Gazza-hirviön, jolla oli mannermaiset tai jopa latinojalat, mutta englantilaisen työväenluokan miehen pää. Jotenkin pateettistahan touhu on ollut. Beckhamkaan ei osaa ”kynätä” ketään, mutta toisaalta hänestä ei myöskään ole englantilaisten perinteisesti hallitsemaan pääpeliin.

Argentiina-matsissakin ”Becksy” hyppää horjuen Kili Gonzalesin nenää vasten – tahallisuudesta ei ollut tietoakaan siinä teknisesti heikossa suorituksessa. Vanha ja uusi englantilainen futis elää nyt Beckhamin oikeassa jalassa: pitkä, korkea pallo ja kaikki perään –taktiikka on saanut uuden merkityksen numero seiskan mahtavien sisäkierteiden ansiosta. Nykyhyökkääjän täytyy vain rynnistää otsalohko eteen työnnettynä niihin loistavasti tarjoiltuihin palloihin, ja maali on varma.

Maradonan valtakauden kaikuja

Entä sitten Argentiina: Maradona oli vielä minuakin pienempi, eikä iso ollut Ossie Ardileskaan, joka tuli pyörittämään peliä Englannin maaperälle vuoden 1978 MM-voiton jälkeen. Se joukkue olikin rautaa, vaikka voittikin silloisen suosikkini Hollannin. Maradonan valtakauden Argentiinasta en pitänyt; se oli liikaa yhden miehen joukkue – kova puolustus, rappaus tai raju riisto, pallo M:lle, loistava syöttö, kuljetus tai laukaus. Ja taas alas puolustamaan.

Valmentajasieluni kärsi; tuollaista peliä voi pelata vain yksi joukkue maailmassa. Filmaaminen ja pelin rikkominen muodostui taiteeksi, minä olin jo heittämässä futikselle hyvästit vuosikymmen sitten. Syy: Argentiinan luoma pelikulttuuri.

Ja sitä paitsi: katsokaa Pelén suorituksia 60-luvulla, niin näette vielä täydellisempää ruumiin ja pelin hallintaa. No, nyt symppaan Maradonaakin – lähes ikätoveriani. Näen hänessä oman ikääntymiseni ja kiitän luojaa, että jalkani pettivät ennemmin kuin pää.

Suosikkispekulointeja

Minulla ei siis ole suosikkia, vai onko? 13-vuotias poikani tivaa kumpaa kannatan, ja tunnen itseni jotenkin keski-ikäiseksi, turhan rationaaliseksi ja intohimottomaksi katsojaksi. On vaikea selittää syitä, miksi kulloinkin kannatan eri joukkueita. Näissäkin kisoissa toivon afrikkalaisten ja muiden yllättäjien pärjäävän, vaikka aina muistutan, että jalkapallon MM-kisoja ei ole koskaan voittanut todellinen yllättäjä.

Semifinaaleihin voi päästä, mutta, sori, ei pidemmälle. Koko maailman seuraamaa turnausta ei voi voittaa ellei ole kanttia, historiaa, asennetta – ”että me nyt vaan emme voi hävitä”. Sitä ei synny tyhjästä.

Ennen kisoja epäilen Ranskan joukkueen voitontahtoa, vaikka se eittämättä on materiaaliltaan paras. En usko Argentiinaan tai Italiaankaan, mutta keitä sitten tilalle. Espanja voisi nyt onnistua, mutta joukkueesta puuttuu edelleen pelintekijä – ei yksitoista yksilöä voi koskaan voittaa.

Entä Englanti? Pääseeköhän edes jatkoon? Ruotsinkin toivoisin pärjäävän. Tosin aika salaisesti. Voisiko Englanti tehdä jotain niin riemukasta kuin vuoden 1996 EM-kisoissa, joiden muistoista olen hekumoinut katsoessani jopa uusintoina sitä mainiota elokuvaa, jossa toinen ”huonosti käyttäytyvistä miehistä” näyttelee pääosaa. En myöskään saa mielestäni vuoden 1990 kisoja, joissa Englanti yllätti minut – ja Kamerunin leijonat – muuttamalla loistavasti pelitaktiikkaansa kesken pelin. Vaikka Paul Gascoigne oli kentällä, niin taktiikka siinä pelasi.

Tässä pelissä taidan sittenkin sympata Englantia, vaikka – tai koska – se lähtee kentälle lähes pateettisena altavastaajana. Beckhamin punaisen kortin tuonut sievä jalanojennus viime kisoista vielä pisteenä i:n päällä. Englannin on vaikea hävitä, Argentiinalla saattaa olla varaakin hävitä.

Taktinen välisoitto

No, peli alkaa – kolme 13-vuotiasta futaajaa syöksyy sisään. Tunnelma on odottava. Kentällä otetaan luuloja pois. Englannin puolustajat Cole ja Ferdinand menevät jatkuvasti tarpeettoman kovaa tilanteisiin. Ja Argentiina ikään kuin tyytyy tehottomaan pelin hallintaan. Se ei kuitenkaan johdu vain muutamien miesten välisestä henkien taistelusta, vaan myös joukkuepelitaktiikasta. Tunnen innostuvani, sillä tästähän kirjoitin jo gradussani reilu kymmenen vuotta sitten eli ”kohtaamisen alueesta”.

Ideani oli ja on se, että joukkueella on tai sillä pitäisi olla tiedossa se, missä kohden kenttää se pyrkii riistämään pallon vastustajaltaan. Jos se pystyy toteuttamaan taktiikkaansa, se pystyy hallitsemaan peliä, vaikka toinen joukkue hallitsisi näennäisesti palloa, esimerkiksi 64 prosenttisesti, kuten nyt näemme jo ruudussakin.

Englanti on siis päättänyt päästää Argentiinalaiset yli puolenkentän, mutta sitten alkaa systemaattinen ja kova riistopeli. Tarkoituksena on saada vastustaja houkuteltua hyökkäämään, mutta ei liian vaarallisesti – ja sitten pallo pois ja pitkä Owenille tai Heskeylle, joka on ovelasti vedetty normaalia alemmas. Heskey on hidas kiihdytyksissä ja kömpelö käännöksissä, mutta vahva ”neljännesmailerityyppi”, joka pitää kovaa vauhtia päästyään huippunopeuteensa. Beckhamin ja Scholesin on tarkoitus avata näitä juoksupalloja kärjille. Aivan täysin taktiikka ei onnistu, mutta Argentiinan pelin se kuitenkin tukehduttaa.

Tämän taktiikan vuoksi Littikään ei meinaa mahtua Liverpoolin kokoonpanoon – hyvin peliä lukeva, rakentava pelaaja ei sovi tähän taktiikkaan. Eikä Jari pärjää Owenille tai Heskeylle juoksussa, vaikka pyörittäisi herrat umpisolmuun pallon kanssa.

Poliittinen harha-ajatus

Takaisin peliin. Hargreaves vaihdetaan pohjevamman vuoksi heti pelistä – tilannetta en ehtinyt nähdä. Sen sijaan mietin, mahtaako hän olla tunnetun urheilusosiologin ja feministin Jennifer Hargreavesin poika. Ehkä ei, äitihän on ajanut jopa huippu-urheilun vastaista linjaa kannanotoissaan. Vaikka ei se nyt mikään todiste ole, onhan meidän olympiakomitean pääsihteerikin nuoruudessaan vastustanut huippu-urheilua. Ei tarvitse olla takinkääntäjä, jos lapsista tulee vanhempiensa kanssa erimielisiä.

Vähän pedagogiikkaa

Ottelun pelillisesti hienoin hetki on se, kun Michael Owen kääntyy, ottaa muutaman vauhtiaskeleen irrottautuen vastustajastaan ja vetäisee pallon Argentiinan maalin tolppaan. Sen sijaan rankkaritilanne on ”älytön”, vaikka käytänkin sen opetustarkoitukseen. Pojat ovat hävinneet monta ottelua osin siitä syystä, ettei heillä ole ollut rohkeutta ”mennä sisään”, siis rynnätä rankkarialueelle haastamaan vastustajaa.

Hidastusten aikana muistan korostaa, että kannattaa haastaa vastustaja, vaikka ”näittehän, miten älytön yritys oli – kolme pelaajaa, joista ei varmasti pääse läpi”. Rankkari, ja pelin ratkaisu.

Sovitus ja latistus

On jotenkin vaikea eläytyä Beckhamin riemuun maalin jälkeen, vaikka se on enemmän kuin aitoa. ”Kaikki on sovitettu”, hän tietää, että tämän jälkeen englantilaiset ovat antaneet anteeksi. Hän on myös näyttänyt ”närhen värkit” niille samoille argentiinalaisille, jotka viimeksi tiputtivat Englannin jatkosta. Potku on jännittyneen miehen veto, jossa kovuus on tärkeämpää kuin suunta. Hermostunutkin pelaaja saa palloon vauhtia, vaikka tarkkuus silloin kärsiikin.

Tuossa tilanteessa olisi katastrofaalisinta vetää loistava laukaus sinne, minne Beckham yleensä laukoo vain huomatakseen, että maalivahti ottaa sen kiinni. Se murtaisi miehen ja koko joukkueen. Argentiinan maalivahti tietää Beckhamin tietävän ja ajattelee: minä otan sen kiinni, missä sinä olet hyvä. Nujerran sinut siihen pisteeseen, sinut ja joukkueesi.

Ei siis ihme, että puoli-irokeesin paita on revetä päältä. Tukkakin näyttää hyvältä. Tämä oli draamallisesti liian helppoa, liian aikaisin – kärsimystä oli liian vähän. Vaadinko jo liikoja?

Teddy piristää

Toinen puoliaika on tylsää, pojatkin lähtevät pihalle pelaamaan. Ottavat videoille kikkojaan. Onneksi TV ei ole voittanut omaa kokemusta näiden poikien elämässä. Jotenkin tuntuu, että tästä ei tule elämää suurempaa peliä muille kuin englantilaisille. Omaa asennettani kuvannee se, että iloitsen 36-vuotiaan Teddy Sheringhamin kentälle tulosta. Muistan kun manasin saman miehen surkeutta joskus kymmenisen vuotta sitten; ihmettelin, miten niin huono viimeistelijä voi olla Englannin maajoukkueessa.

Teddyn seniorivaihtopelaajana tekemät maalit ManU:n Mestarien liiga –peleissä tekivät minusta myöhemmin Teddy-fanin. Mikä loistava vaihtomies hän onkaan. On kokemusta, peli-iloa ja pelisilmää – nytkin Teddy tykittää unelmavedon ilmasta takanurkkaan. Vain huono säkä estää maalin synnyn.

Mestaruus sille, joka sitä eniten tarvitsee?!

Miksei Argentiina voittanut, vaikka maa ja kansa tarvitsi voittoa niin paljon? Tämähän on hyvä peruste: Slovakia tarvitsi jääkiekon MM-kultaa enemmän kuin Pohjoismaat tai Amerikan mantereen joukkueet. Venäjä halasi sitä myös, mutta Slovakia halusi enemmän. Tässä pelissä tosin Englanti tarvitsi voittoa enemmän – se ei tarkoita, etteikö Argentiina olisi edelleenkin johtava mestarisuosikki. MM-turnaus alkaa yleensä vasta alkulohkojen jälkeen.

Tämä turnaus on vähän niin kuin Falklandin sota. Olen aina ihmetellyt sitä järjettömyyttä, kun kaksi viikkoa purjehditaan maailman toiselle puolelle – ja sitten aloitetaan sota. Eikö siinä vaikka päiväntasaajalla voinut tulla mieleen, ettei tässä ole mitään järkeä.

Kai tämä on myös futiksen alkulohkojen tarkoitus: pari viikkoa käytetään henkisen energian lataamiseen. Se joukkue, joka alkulohkojen aikana huomaa, että tämä sinänsä järjetön retki täytyy päättää voittoon, on mestari.

Arto Tiihonen

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja liikuntasosiologi, jonka nuoruutta ei voi ymmärtää ilman jalkapalloa ja jalkapalloilun rakentamia merkityksiä. Aikuisuuden ymmärtäminen on vielä pahasti kesken – työn alla kuitenkin.