Kuopion Palloseura, KuPS, pelaa tänään 31.10. 2021 miesten Suomen mestaruudesta Helsingin Jalkapalloklubin, HJK, kanssa Kuopion keskuskentällä (Väre Areena). Plakkarissa KuPSilla on jo naisten Suomen mestaruus ja Suomen Cupin voitto. Savolainen jalkapallo on jälleen huipulla.
Näin ei ole aina ollut, sillä KuPS on voittanut miesten mestaruuden kuudesti, Cupin kolmasti ja Liigacupin kertaalleen. Se on vuonna 2023 sata vuotta täyttävälle seuralle hyvä, muttei erinomainen, meriittilista.
Mutta kuka nyt vanhoja muistelisi? No, ainakin Lehtisen Lasse, joka on pestattu kirjoittamaan KuPSin satavuotishistoriateoksen. Lasse pyysi alkukesästä minulta jokusen ajatuksen kirjaansa varten. Blogini olkoon jonkinlainen henkilökohtainen kunnianosoitus KuPSille, kuopiolaiselle ja ehkä savolaisellekin jalkapallolle.
Ennen ottelua lienee hyvä muistuttaa, ettei hopeakaan ole häpeä. Ennenkin on moni hopealle jäänyt ja kultaa saanut – silti ihan hyviä ihmisiä kasvaa kummallakin puolella.
Savolaeset kultakoevet ja -kaverit – KuPS ja kupsilaiset sudeettisavolaisin koivin koettuina ja tulkittuina
Ihan aluksi on sanottava, että tämä kirjoitus tuskin edustaa mitään yleisesti hyväksyttyä näkemystä Kuopion Palloseurasta tai KuPSin pelaajista, KuPSin organisaatiosta tai kuopiolaisista saati savolaisista noin yleisesti ottaenkaan.
Tämä on häpeämättömän omakohtaisiin kokemuksiin ja intersektionaalisiin (savoksi kaiketi sekalaesiin) tulkintoihin perustuva kirjoitelma.
Kirjoitelmani pontimena on Lehtisen Lassen pyyntö kirjoittaa aiheesta, miten KuPS koettiin muualla Savossa. Lupsakkaa savolaista mentaliteettia osoittaen lupauduin tähän rojektiin enempiä ajattelematta olettaen, että sehän on vain tekemistä vaille valmis.
Paikannan kontekstiani vielä hiukan, ettei lukijalle synny vääriä odotuksia, jotka ovat jalkapallossa, jos missä, vaarallisia. Ei pidä odottaa epärealistista menestystä sen enempää Huuhkajilta kuin KuPSiltakaan, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö ihmettä voisi ja pitäisi odottaa.
Mitä entinen mikkeliläinen nyt voisi kertoa KuPSista kuopiolaisille, jotka todennäköisesti ostavat tämän teoksen antaakseen sen liikelahjana yhteistyökumppaneilleen jossakin päin maailmaa? Siinäpä pulma. Se on siis vain ratkaistava.
**
Palataan KuPSin kultaiseen vuoteen 1974, jolloin itse olin 14-vuotias. Ollaan Mikkelin yli 100-vuotiaan urheilupyhätön, Urheilupuiston, tuttavallisemmin ”Urskin” ylähyllyllä, missä vierasjoukkueet lämmittelivät ennen ottelua.
Katsomme ihmetellen Rissasen Ollin ja Eeron taitavia temppuja pallon kanssa. Kuulen vieläkin pienen kohahduksen pääni sisällä, kun Olli kesyttää pallon niskan taakse, valuttaa sen alas ja kimmauttaa kantapäällä takaisin jatkaakseen pallon pomputtelua muina miehinä.
Voinko tuon itsekin oppia, ajattelen mielessäni. Kyllä, sen opin ja osaan vieläkin.
Mutta sitten jo pyylevöitymään päässyt Rissas-Eero ottaa pallon, pudottaa sen niskalleen, mutta valuttaa sen ristiselkänsä kohdalle, pysäyttää pallon, ja vasta sitten pudottaa sen kantapäälleen. Voi veljet, tuo on jo liian vaikeaa…
**
Tunsin KuPSin ja Savon mustakeltaiset peliasut jo tuossa vaiheessa erinomaisesti. Mikkelin seurat eli ”Empee” ja ”Kissat” (Mikkelin Palloilijat ja Mikkelin Pallo-Kissat) pelasivat KuPSia vastaan kuuskyt- ja seitkytluvuilla lukuisia otteluita, joissa kyseessä oli ei enempää eikä vähempää kuin Savon hegemonia.
Kumpi se nyt on Savon oikea pääkaupunki Mikkeli vai Kuopio, ratkaistiin ainakin paikallislehti Länsi-Savon mielestä yhä uudelleen ja uudelleen Urskin nurmella.
Myönnettävä on, että useimmiten KuPS sen pidemmän korren veti, mutta se ei tässä ole tärkeintä vaan se, että KuPS oli mielestäni Mikkelille Suomen Ruotsi, Englannin Skotlanti (tai päinvastoin) eli rakas vihollinen, jota varten ei tarvinnut koskaan erikseen motivoida itseään eikä sen enempää mikkeliläistä yleisöäkään.
Tarjolla oli kamppailu, jossa nähtiin usein kaunista peliä, hienoja yksilösuorituksia ja aika usein savolaista suunsoittoakin. Ystävällismielistä toki.
**
Häpeämättömästi muistikuvani ovat hyvin subjektiivisia, mutta siksi kai edelleenkin hyvin ruumiin muistissani, vaikka välissä on kymmeniä kalenterivuosia. Lisättäköön tähän, että olen tutkinut ihmisten (ruumiillisia) kokemuksia monissa tutkimuksissani, joten voin sanoa, että en ole itsekään poikkeustapaus.
”KuPS-muistoissani” pelaamme muutama vuosi myöhemmin vuonna 1978 A-junioreiden SM-loppusarjan ensimmäistä ottelua KuPSia vastaan ”Vänärillä”. Ottelua on jäljellä minuutin verran.
Kokon Harri – Mikkelin Pallo-Kissojen tulevia legendoja – nostaa korkean pallon omalta puoliskoltamme kohti KuPSin rankkarirajaa. Otan hurjan vauhdin ja ponnistan koko 169 sentin pituisen varteni voimalla KuPSin pitkänhuiskean topparin ja maalivahdin kanssa yläilmoihin. En tiedä, miten se kävi, mutta pallo osuu päähäni ja pomppii maaliin. Johdamme 3-2.
Miksi muistan tämän niin tuskallisen hyvin? KuPS aloittaa, joku syöttää pallon pakille laitaan, joka potkaisee viimeisen epätoivoisen potkun maaliamme kohti. Niin, arvaatte varmaan, tuo pallo leijailee kovassa tuulessa maalivahtimme yli, joka on jo valmistautunut tuulettamaan voittoamme. Pallo maaliin, sitten keskelle ja peli poikki.
KuPS voittaa lopulta mestaruuden, me tulemme hopealle pisteen vähemmän saalistettuamme.
KuPSin joukkueessa pelaavat myös tulevat ammattilaiset Petteri Kupiainen ja Kari Ukkonen, joiden kanssa sain ja saimme pelata monta ikimuistoista ottelua. Ikätoverini Petterin opin tuntemaan poikien maajoukkue-ehdokkaitten leireillä Vierumäellä ja Pajulahdessa aivan loistavana pallon käsittelijänä ja pitkien syöttöjen antajana, jota oli äärimmäisen vaikea puolustaa.
”Urin” erikoisuutena oli pallon kuljettaminen epäinhimillisesti aivan sivurajan tuntumassa. Tuntui koko ajan siltä, että pallo lipsahtaa yli rajan, mutta ei, sieltä se mies ja pallo luikertelivat eteenpäin antamaan erinomaista keskitystä.
**
Seuraavana vuonna kohtaamme Urskissa SM-sarjan kevätkierroksen ottelussa, jossa pääsen ensi kertaa pelaamaan Pallo-Kissojen aloituskokoonpanossa. KuPSilla on todella kova joukkue Rissasineen, Heiskasineen, Vepsäläisineen, Heikkisineen, Koposineen ja tietysti myös Petteri ja Kari olivat joukkueessa.
Kissojen kausi oli alkanut huonosti, joten minäkin pääsin mukaan ”juoksentelemaan”, kuten valmentajamme Jussi Pöyry asian joskus ilmaisi päästäessään minut kentälle. Junioreissa pelasin ”kymppipaikkaa” tai ylintä keskikenttää, mutta edustusjoukkueessa minut heitettiin laitaan juoksemaan.
No, minä sitten juoksin. Ja yllättäen se onnistuikin hyvin, sillä juoksutin maajoukkueessakin esiintyneen Pekka, ”Pukki”, Vepsäläistä edestakaisin ja vielä kerran uudestaan. Tein maalin, pääsin tekopaikkoihin, mutta taisin myös antaa huonon syötön, jonka jälkeisestä tilanteesta Heiskasen Esa teki maalin.
Hävisimme 2-1, mutta se oli läpimurtoni ylimmälle sarjatasolle, joka huomioitiin myös paikallismediassa, vaikka hegemoniaa emme saavuttaneetkaan. Tein KuPSia vastaan toisenkin maalin samana vuonna Kuopion keskuskentällä.
Rakastin KuPSia vastaan pelaamista, mistä osoituksena kaiketi sekin, että tein urani aikana vain kolme maalia SM-sarjassa ja niistä siis kaksi KuPSia vastaan. Toki on sanottava, että urani oli tosi lyhytkin.
Kissat tippui SM-sarjasta tuona samana vuonna, kun KuPS jostakin ihmeen syystä jäi tuolla huippujoukkueellaan hopealle. No se syy oli toki se, että mestaruuden voittanut OPS oli ostanut tukun KuPSin ja Pallo-Kissojen parhaimmistoa joukkueeseensa.
Minä en enää sen jälkeen pelannut ylimmällä tasolla enkä paljon muutenkaan sairastumisten ja loukkaantumisten takia, mutta samalla se tarkoitti sitä, että KuPS on ehdottomasti lähinnä sydäntäni kaikista mahdollisista joukkueista, joita vastaan olen pelannut.
En ehkä sanoisi, että olisin ollut KuPSin fani, sillä tuota sanaa ei vielä silloin tunnettu, mutta jotain lähimmäisen rakkauttahan se on, kun aina on ollut niin epäsuomalaisen mukavaa pelata KuPSin ja ehkä laajemmin myös kuopiolaisten kanssa.
**
Laajennan perspektiiviäni siis kuopiolaisiin jalkapalloilijoihin, joihin törmäsin myös muissa kuin seura-asuissa, nimittäin silloin vielä erinomaisen tärkeissä oppikoulu-cupeissa ja opiskelijoiden SM-kisoissa.
Mikkelin Lyseossa oli vuosina 1976-1978 sekä MP:n A-junioreiden kultamitalisteja vuodelta 1976 että Pallo-Kissojen hopeamitalisteja vuodelta 1978, joten koulumme joukkue voittikin kaksi kultaa ja yhden hopean, joka ratkesi vasta uusintaottelussa. Näissä kisoissa voitimme ainakin kerran Kuopion Lyseon joukkueen edetessämme kohti vääjäämättömiä menestyksiämme.
Menestys ei kuitenkaan ollut ihan se tärkein asia, vaan se, että se yhdisti sukupolvemme mikkeliläiset jalkapalloilijat, jotka olivat tuona poliittisesti erittäin aktiivisena vuosikymmenenä jakautuneet porvarilliseen ja työväenluokkaiseen seuraan ja varsinkin näiden eri seurojen kannattajiin.
Jalkapallo yhdisti eri poliittisia suuntauksia toisiinsa ja samalla myös mikkeliläisiä ja kuopiolaisia ikäluokkamme pelaajia, vaikka kyllähän sitä aina myös voitosta kamppailtiin. Ja joskus olemme myös olleet samalla puolella ja samassa pelipaidassa.
Tunsin vahvasti kuuluvani savolaisiin silloinkin, kun KuPS kohtasi St.Etiennen Vänärillä 1979. Se oli se matsi, jossa Michel Platini teki peräti viisi maalia. Se oli aivan ihmeellistä, miten Platini hallitsi pallon ja kentän.
Tunsin suurta surua siitä, että me suomalaiset – savolaiset siinä mukana – olimme niin kaukana maailman huipuista, vaikka yritimme parhaamme.
Muistettava on toki se, että Suomen 18-vuotiaiden maajoukkue oli voittanut hopeaa EM-kisoissa 1975, joten uskoimme vahvasti, että oman sukupolveni parempi tulevaisuus on silti edessämme. Joukkueessahan pelasivat Houtsosen Leksa KuPSista, Ronkaisen Ana MP:stä ja Pulliaisen Vesa, ”Pälli”, Pallo-Kissoista ja vielä Laamasen Jukka WP-35:stä eli savolaisia oli kiitettävästi mukana tuossa joukkueessa. Tämän vuoden EM-kisoissa Huuhkajissa ei muuten lopulta tainnut olla yhtään savolaista.
Oman sukupolveni pelaajat eli 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla syntyneet pitivät MP:n ja KuPSin pääsarjassa 1990-luvun alkuun asti, mutta seuraava sukupolvi joutui kokemaan savolaisen jalkapallon lamakauden yhdessä koko Suomea koetelleen laman kanssa.
Myönnettävä on, että savolainen jalkapallo katosi 1980-luvun aikana melko lailla myös omasta horisontistani, kun muutin ensin Jyväskylään ja myöhemmin pääkaupunkiseudulle. Syy ei ollut pelkästään itsessäni, vaan myös savolaisessa jalkapallossa, huonosti hoidetuissa seuroissa ja valmennuksen vanhanaikaisuudessa.
**
Mutta tämä ei ole kirjoitelmani aihe, vaan KuPS ja KuPSilaisuus sekä savolainen jalkapallokulttuuri, johon törmäsin uudestaan oikeastaan vasta 1990-luvun loppupuolella, kun suuren ”kupsilaisen sydämen” omannut Rovion Esa asteli vetämääni seminaariin Jyväskylän yliopistossa. Meitä yhdisti tutkimuksellisten intressien lisäksi savolainen jalkapallosydän ja huumori.
Ja tulihan siitä tuloksena myöskin Esan väitöskirja ”Joukkueellinen yksilöitä” ja useita tieteellisiä julkaisuja, joiden voi sanoa pohjustaneen omalta osaltaan suomalaista joukkuepalloilubuumia 2000-luvulla, kun me suomalaiset ymmärsimme viimein joukkuepelin suuren merkityksen palloilujoukkueiden menestykselle.
Monta yötä vietimme sekä miettien, miten Esan eräästä jääkiekkojoukkueesta kerättyä aineistoa pitäisi tulkita ja samalla sitä, miten Esan KuPS-muistoja olisi tulkittava. Kaikki muistothan eivät olleet pelkästään hyviä aikana, jolloin KuPS rypi alasarjoissa. Koskaan Esa ei kuitenkaan menettänyt ylpeyttä kupsilaisuudestaan, vaikka syytä ehkä olisi ollutkin.
”Ei vain hyviä kokemuksia KuPSista”, koskee myös Esan isoveljeä Jyrki Roviota, joka vielä vastikään muisteli surullisesti sitä vuotta, kun hänen piti lopettaa menestyksekäs maalivahtiuransa KuPSin keltamustapaidoissa. Kaikki ei mennyt silloinkaan kuin Strömsössä eikä edes samoin kuin Interissä tai Jazzissa.
Pystyin antamaan jonkin verran vertaistukea Esalle, koska olin käynyt läpi oman jalkapallourani nousut ja laskut jo gradussani Urheilu kertomuksena. Onneksi tämäkin asia on nykyään osa jalkapallokulttuuria eikä kaveria jätetä yksin vastoinkäymisen keskellä.
Myönnettävä on, että noita savolaisten ”jalkapallotutkijoiden” tapaamisia sävytti 2000-luvun alussa surun sekainen haikeus siitä, mitä oli ennen ja mitä olisi voinut olla aina savolaisessa jalkapallossa, jos olisi oltu avoimempia vaikkapa tutkimuksen suuntaan.
Oli suuri sääli, ettei Esa päässyt näkemään KuPSin uutta nousua, vaan hänen kohtalonaan oli nukkua pois KuPSin pelipaita päällään vähän yli 40-vuotiaana lupaavana urheilututkijana.
Surullisempaa näkyä en voi kuvitella kuin oli tuon lämminhenkisen nuoren miehen avoin arkku, jonka ympärillä vaimo, lapset, sukulaiset ja ystävät jättivät jäähyväisensä ikikupsilaiselle isälleen ja miehelleen.
**
”On pantava uutta matoa koukkuun”, Esa aina sanoi, kun olimme kohdanneet vaikeuksia tutkijan kivisellä tiellä tai muualla elämässä.
Minäkin sitten päätin jatkaa jalkapallouraani pidettyäni yhtämittaisen 27 vuoden tauon ja lyhyemmän lonkkaproteesileikkauksen jäljiltä ja liityin savolaisiin ”kultakoepiin” vuonna 2015. Kultakoevethan on Puijon Pallon ikämiesjoukkueen nimi. Joukkueessa suurin osa pelaajista on joko nykyisiä tai entisiä kuopiolaisia jalkapalloilijoita, mutta myös mikkeliläisten edustus on ollut vahvaa.
Ja olihan se sitten ainutlaatuista päästä kokemaan lämmintä yhteishenkeä savolaisten kesken, vaikka ikämiesfutiksessa ollaan toki koko maankin pelaajien kanssa kuin ”yhtä perhettä”. Mutta kyllä siinä selvä omanlaisensa veljesrakkaus aina on läsnä, kun savolaiset kohtaavat jalkapallokentällä joko samalla tai vastapuolella. Joku outo yhteisymmärrys siitä, että me ymmärrämme toisiamme, on olemassa, puhutaan mitä puhutaan tällaisista kliseistä.
Ja se taitaa liittyä jotenkin siihen ”älä laakase, naatitaan” -sanontaan kuitenkin. Voitosta ei väännetä kaikilla mahdollisilla keinoilla, vaan yritetään ratkaista ne asiat syöttelemällä, riplailemalla tai jotenkin niin, ettei kellekään tule paha mieli.
Kun voitin 55-vuotiaiden SM-kullan vuonna 2015 kuopiolaisten kanssa, niin vastustajanamme oli oma joukkueeni Puotinkylän Valtti, jonka joukkueeseen en tuolloin mahtunut. Juhlimme voittoamme vähän niin kuin Huuhkajat EM-kisoissa voittoa Tanskasta – kummatkin voittivat!
**
Kun mietin KuPSilaisen ja osin myös koko savolaisen jalkapallon menestyksen ja murheen alhon vuosia, niin vähälle huomiolle lienee jäänyt savolaisten sisäänpäin lämpiävyys ja jonkinmoinen paremmin tietävyys, joka on näkynyt siinäkin, etten muista kovinkaan monen mikkeliläisen pelaajan siirtyneen Kuopioon tai päinvastoin. Karvisen Juha tulee mieleen, mutta onko muita?
Mikkelin Pallo-Kissat oli kuuskyt- ja seitkytluvuilla kuuluisa siitä, että se löysi nousevat kyvyt pikkuseuroista – Vaittisen veljekset Suonenjoelta, Raimo Vierikon ja Hannu Rajaniemen Seinäjoelta jne.. MP taas osti pelaajia Kissoista, joka aiheutti monenmoista ristiriitaa seurojen ja varsinkin niiden kiihkeiden kannattajien kesken.
Tällaista tapahtui myös KuPSin ja Kopareiden välillä, jos en väärin muista. Sen sijaan mikkeliläisten ja kuopiolaisten seurojen välillä liikenne on tosiaan ollut vähäistä.
Toki aina kavereiden kanssa muistellaan sitä, kun savonlinnalaislähtöinen Turusen Hannu, ”Hodo”, kävi seitkytluvun lopussa kokeilemassa Pallo-Kissoissa, mutta ei kaiketi läpäissyt testiä ja joutui sitten tyytymään kuopiolaisiin joukkueisiin ja myöhemmin A-maajoukkueeseen, kun Mikkelissä olisi saanut loistaa aladivisioonissa.
Puijon Pallossa me mikkeliläisetkin saamme nauttia Hodon erinomaisista syötöistä ja mielikuvituksellisesta liikkumisesta. Ikämiesjalkapallon propagandistina on mainittava junioriaikojen hyvän pelikaverini mikkeliläisen Pertti Piskosen ja muiden mikkeliläisten ikämiesjalkapalloilijoiden huikeat urat Puijon Pallossa.
Hieno esimerkki siitä, miten kuopiolaisten ja mikkeliläisten yhteistyö on tuottanut jalkapallomenestystä ikämiessarjoissa – se kai on ikääntyvien savolaismaakuntien kovin panos kansallisessa jalkapallossa ollutkin, kun kultaisen sukupolven pelaajat ovat melkein dominoineet veteraanisarjoja.
Ehkä tällaista savolaisten keskinäistä pelillistä sekoittumista olisi kaivattu jo aiemmin?
Leikki sikseen, vaikka totta toinen puoli: KuPSin 2000-luvun menestys on ollut paljolti kiinni siitäkin, että ovet ovat olleet entistä avoimempina uusille ajatuksille, uusille pelaajille ja valmentajille, jotka ovat tuoneet ja myös vieneet jalkapallo-osaamista ja -kulttuuria eteenpäin.
Mikkelissä ei olla vielä näin pitkällä, mutta mahdotontahan sekään ei ole. Huuhkajat ja KuPS olkoot tässä esimerkkeinä eteläsavolaisille.
**
KuPSin merkitys itselleni on ollut siis yllättävän suuri eikä ainoastaan jalkapallon takia, vaan myös tutuiksi tulleiden jalkapalloilijoiden ja yhdessä koettujen, merkityksellisten hetkien vuoksi.
Onnistumiset KuPSia vastaan voimaannuttivat minua nuorena miehenä erinomaisen paljon. Niissä rakentui osa identiteetistäni myös jalkapallon ulkopuolella. Kun pärjää edes jotenkin Savon ja Suomen parhaiden pelaajien kanssa, niin se kantaa pitkälle.
On toki osattava itse arvostaa näitä kokemuksia. Se on usein urheilun ja jalkapallonkin huono puoli, etteivät entiset futarit osaa arvostaa omia kokemuksiaan riittävästi. Onneksi nykyaika on tässä suhteessa ”vanhoja ei-niin-hyviä-aikoja” parempaa.
Kokemuksista tulee merkityksellisiä, kun niistä kertoo tarinoita. Tarinoista tulee osa identiteettiämme. Jääkiekon ja jalkapallon arvokisoistakin on alettu puhua tarinoina tai kehityskertomuksina.
Se on hyvä asia, koska aivan liian usein on jääty synkistelemään yhden ainoan epäonnistumisen äärelle eikä olla nähty ”metsää puilta” tai ”kupsilaisuutta KuPSin kulloisenkin vaihtelevan menestyksen takana”.
**
Kun tämän kirjoitelman aiheena oli vapaasti pohtia KuPSin ja kupsilaisuuden tai jopa savolaisen jalkapallon merkitystä muille savolaisille, niin laajennan vielä lopuksi hiukan kuopiolaisen jalkapallon merkitystä pelaajille, joiden kosketus kuopiolaiseen 1980-luvun alun huippujalkapalloon oli erinomaisen ohut, mutta josta kosketuksesta on tullut tuolle ryhmälle jopa ”sukupolvikokemus”, johon aina palataan.
Kyseessä on Jyväskylän yliopiston ja sen ylioppilaskunnan jalkapallojoukkue vuonna 1981. Tuona vuonna Kuopio sai kolme joukkuetta SM-sarjaan, kun Jyväskylässä taisi olla kolme pesäpallojoukkuetta samalla tasolla.
Joukkueemme pelaajat toki tulivat ympäri Suomea 2-4. -divisioonan joukkueista, jotka joutuivat – tai saivat kunnian pelata – kohtaamaan Kuopion kauppaoppilaitoksen joukkueen, jossa vaihtopelaajanakin oli SM-sarjapelaajia. Mukana olivat myös Kupiainen ja Ukkonen.
Tarinasta on yhtä monta versiota kuin on kertojaakin, mutta aina se on yhtä hykerryttävä kertomus jalkapallon voimasta, mutta myös siitä, miten Daavid voittaa Goljatin ja tällä kertaa ei vain kerran, vaan kahdesti. Voitimme nimittäin kuopiolaiset taiturit ensin kotimaan SM-kisoissa ja myöhemmin Tanskassa kansainvälisen turnauksen loppuottelussa.
Se oli enemmän kuin ihme, ja siitä kiitos kuopiolaisille, erinomaisille pelaajille ja vastustajille, joiden hyvyyden ansiosta tuo ”rupusakki” nousi aivan uudelle tasolle niin joukkueena kuin ehkä ihmisinäkin.
Onnellisimpana toki hääri joukkueemme ainut entinen KuPSilainen eli Markku, ”Kekis”, Kekäläinen, joka tunnetaan yhtenä jyväskyläläisen jalkapallon nousun tausta-arkkitehdiksi. Ehkä Kekis sai tuosta ihmeestä yhden pontimen vuosikymmenien työlle pesäpallokaupungin muuttamiseksi myös jalkapallokaupungiksi.
**
Kuopion Palloseura ja sen pelaajat ovat siis olleet minulle ja sadoille ehkä tuhansillekin suomalaisille ja savolaisille mittatikku hyvästä seurasta, joukkueesta ja pelaajista, joihin on ollut hyvä verrata omaa toimintaansa ja pelaamistaan.
Aina tuo ”mittatikku” ei ole ollut yhtä hyvä mittari meille muille, mutta ainakin itse voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että ilman kuuskyt- ja seitkytluvun KuPSia ja kuopiolaisia oman veteraani-ikäpolveni ”kultakoepia” omassa kokemusmaailmassani olisi ainakin yhden paksun kaunokirjallisen teoksen verran tyhjää tilaa, jota ei mikään muu jalkapalloseura pysty millään paikkaamaan.
Uskon, että en ole ainut, joka on näin kokenut tai joka näin tulee kokemaan KuPSin Savossa ja ehkä laajemminkin.
Kiitos, Kuopion Palloseura!
Arto Tiihonen
JK1. Vaikka tällainen henkilökohtainen muistelu voi tuntua pinnalliselta, niin sen takana (kuten elämässä yleensä) voi olla erittäin paljon ”oekeita asioeta”. Lähteisiin valitsin materiaalia, joka syventää ja laajentaa tässä käsittelemääni varsin kapeata, mutta silti monille meistä voimakkaita tunteita ja tärkeitä merkityksiä sisältävää, siivua jalkapallosta ja elämästä, jonka KuPS ja monet muut seurat ovat voineen meille jalkapalloihmisille tarjota.
Viime aikoina on puhuttu paljon todellisuuden luonteesta, kun on puhuttu valeuutisista tai totuuden jälkeisestä ajasta. Kysymys on ikivanha eli taistelu todellisuuden tulkinnoista ja/tai siitä, kenen historiaa kerrotaan ja kuunnellaan.
Oma tulkintani tässä kirjoitelmassa poikkeaa myös jonkin verran omista aiemmista tulkinnoistani, koska konteksti on toinen. Asioiden suhteet muuttuvat, kun niitä katsotaan eri ”kuvakulmista” tai positioista. Kaikille totta todellisuutta ei ole olemassakaan, mutta jotkut tulkinnat ovat yleisemmin hyväksyttävissä kompromissiksi siitä yhteisesti jaetusta todellisuudesta, jonka kukin on kokenut aivan omalla erityislaatuisella tavallaan.
Tutkimuksessa ja muussakin elämässä on hyvä muistaa se, että on erinomaisen tärkeää kuulla ja ymmärtää näitä usein pimentoon jääneitä totuuksia, mutta on myös erinomaisen tärkeää oivaltaa, että tarvitsemme tulkintoja, joissa nuo monet kokemukset yhdistyvät tarinaksi, jonka jokainen voi ainakin jollakin tavalla ymmärtää, vaikkei ehkä hyväksyäkään.
JK2. Tätä kirjoittaessani olen juuri tullut 60+ ikämiesten SM-kisoista Oulusta, jossa kohtasin taas kerran kuopiolaiset Puijon Pallon pelurit kentällä ja kentän ulkopuolellakin. Kuunnellessani ”Vaenikaesen” ja muun penkkiporukan savolaesia huutoja en voinut olla huomauttamatta, että on vähän epäreilua käyttää vierasta kieltä pelaajien ohjeistukseen – emmehän me niitä voi ymmärtää. Mutta onhan se kunnon savon murre upeaa kuultavaa!
Jalkapalloon kuuluu usein se piirre, että ystävien kanssa pelatessa jompikumpi puoli häviää. Yksi hienoimpia asioita minusta onkin, kun huippupelaajat lohduttavat toisiaan, kun vaikkapa seurakaverit pelaavat maajoukkueissa vastakkain – ja toinen silloin voittaa ja toinen häviää. Näin kävi meillekin eli oli ikävä tiputtaa kuopiolaiset/mikkeliläiset jatkosta, mutta aika usein on käynyt myös toisin päin. Ensi vuonna uudestaan…
Lähteitä:
Jyrki Rovio Elämän pelikirja podcastissa Arto Kuuluvaisen ja Toni Salmelaisen vieraana. https://open.spotify.com/episode/1Gt3UkBRiUGYdXb4Xt4tL3
Vuorio L. & Tiihonen A. 2021.). Jalkapallon historiaa ja huumaa. (https://open.spotify.com/episode/0YQhq9MQE3ufEoIjUVTzed?si=aOKyGUkXTKeR7wW646zKrg&fbclid=IwAR2-lN3D-yN-Ec1VQRhjPvfT1-0xH_6X44VrEQbsuArR4DJH34olNwaSufk&nd=1Podcast . Menneisyyden jäljillä, podcast, Lottavuorio.com, 8.6.2021.
Tiihonen A. 2020. Jalkapalloprofessori. (https://www.miksiliikun.fi/2020/03/04/jalkapalloprofessori/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 4.3.2020.
Tiihonen A. 2020. Yy-kaa-koo… ei vielä! (https://www.miksiliikun.fi/2020/02/28/yy-kaa-koo-ei-viela/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 28.2.2020.
Tiihonen A. 2020. Än-Yy-Tee Nyt! (https://dynamic.hs.fi/a/2020/anyyteenyt/?fbclid=IwAR3Ij_c5Nui2-ZTBdhXWTzQmpnulw1B99f1SGGFG7vZRmohMdDSWQMxk-ZoYy-kaa-koo). Helsingin Sanomat, 23.2.2020.
Tiihonen A. 2019. 2010-luvun jalkapallo – MM-/EM-kisojen kautta koettuna ja tulkittuna (https://www.miksiliikun.fi/2019/11/19/2010-luvun-jalkapallo-mm-em-kisojen-kautta-koettuna-ja-tulkittuna-2/). Digiteos sivulla www.miksiliikun.fi, 1.10.2019.
Tiihonen A. 2017. EmPee-Kissat – historian lehtien havinasta nostoa tulevaan? (https://www.miksiliikun.fi/2017/06/06/empee-kissat-historian-lehtien-havinasta-nostoa-tulevaan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 6.6.2017.
Tiihonen Arto (2017) KontU kolmen sukupolven kokemuksena. Kotikenttä 2017. FC KontUn 50-vuotisjulkaisu, toim. Kokkonen, J., 34-36.
Tiihonen A. 2016. Jalkapallopäiväkirjoja (http://www.miksiliikun.fi/2016/07/19/jalkapallopaivakirjoja/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.7. 2016.
Tiihonen A. 2016. Missä on Suomen Leicester – mitä liigapalloilukartasta voi lukea? (http://www.miksiliikun.fi/2016/06/06/missa-on-suomen-leicester-mita-liigapalloilukartasta-voi-lukea/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 6.6.2016.
Tiihonen A. 2015. Jalkapallo valossa, varjossa ja kimmaltavassa kauneudessa – näkökulmia vuoden 2015 futikseen. (http://www.miksiliikun.fi/2015/10/28/jalkapallo-valossa-varjossa-ja-kimmaltavassa-kauneudessa-nakokulmia-vuoden-2015-futikseen/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 28.10.2015.
Tiihonen A. 2014. Zlatania peliin… maahanmuuttajat voimavarana (http://www.miksiliikun.fi/2014/06/19/zlatania-peliin-maahanmuuttajat-voimavarana/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.6.2014.
Tiihonen A. 2013. Anteeksi ja kiitos – vuoden 2013 muistelua. (http://www.miksiliikun.fi/2013/12/19/anteeksi-ja-kiitos-vuoden-2013-muistelua/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.12.2013.
Tiihonen, Arto (2012) Futiskokemusten merkityksestä. FC Reipas seuralehti 2012, 11. (http://portfolio-web.ess.fi/www/FCReipas/2012Seuralehti/index.html)
Tiihonen, Arto (2007) Miehisyysvalinnat jalkapalloilijan elämässä. Teoksessa Itkonen H. & Nevala A. Kuningaspelin kentät – Jalkapalloilu paikallisena ja globaalina ilmiönä. Helsinki. Gaudeamus 2007, 210-225. Linkistä aukeaa käsikirjoitusversio (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2020/03/Microsoft-Word-JPKIRJA2007.pdf).
Tiihonen, Arto (2004) Lahtelaisia Urheiluseuratarinoita. Liikuntakulttuurin muutos, sosiaalinen pääoma urheiluvalmennuksessa ja tutkimuksen aluevaikuttavuus. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2020/03/LAMKARTIKKELI0904.pdf). Teoksessa Liljander, Juha-Pekka & Mäkelä, Eija (toim.) Aluevaikuttavaa innovaatiotoimintaa – tutkimustoiminnan käynnistyminen Lahden ammattikorkeakoulussa. Lamk-julkaisu C9, Lahti, 99-113.
Tiihonen, Arto (1997) Minuus vai menestys. Mikkelin lyseon 125-vuotisjuhlamatrikkeli. Mikkeli.
Tiihonen, Arto (1997) Katsojat. Teoksessa Pakkanen, Jukka & Lahtinen, Esko S. (toim.): 11 ja pallo. Suomen Palloliiton juhlakirja.
Tiihonen, Arto (1990) Urheilun ytimestä urheilemisen rajoille. Urheilullistumisen prosessi https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2014/06/URHEILULLISTUMISENPROSESSI.pdf
Tiihonen, Arto (1992) Jaliskronikka. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 105-116.
Tiihonen, Arto (1990) Jalkapallo; me, minä ja ne (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2014/06/JALKAPALLOMUISTELU.pdf)
Tiihonen, Arto (1990) Lyhyt jalkapallohistoria ja elämäntapa. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2016/08/JALKAPALLOMUISTELU2.pdf)
Tiihonen, Arto (1990) Urheilu kulttuurina, tutkimuksena ja kirjallisuutena (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2016/08/JALKAPALLOKULTTUURI.pdf)
Tiihonen, Arto (1992) Katsomon kuolema. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 117-130.
Tiihonen, Arto (1992) Astma. Linkki vie alkuperäistekstiin (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2020/03/1ASTMA.pdf). Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 311-328.
Tiihonen, Arto (1992) Jalkapallon viehätyksestä ja pelitaktiikkojen muuttuvista kuvioista. ARG 2/92. Helsinki. Linkki vie alkuperäistekstiin (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2014/06/JALKAPALLOPELIANALYYSI.pdf)
Tiihonen A. 2019. Huuhkajat ja jalkapallon pelitaktiikkojen kehityksen lyhyt historia (https://www.miksiliikun.fi/2019/11/13/huuhkajat-ja-jalkapallon-pelitaktiikkojen-kehityksen-lyhyt-historia/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 13.11.2019.
Tiihonen A. 2018. Klassikkojen kanssa futaamassa (https://www.miksiliikun.fi/2018/06/15/klassikkojen-kanssa-futaamassa/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 15.6. 2018.
Tiihonen A. 2018. Minä, Shefki & Esko: demokraatteja ja oligarkkeja. (https://www.miksiliikun.fi/2018/01/02/mina-shefki-esko-demokraatteja-ja-oligarkkeja/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 2.1.2018.
Tiihonen A. 2017. Manu ja jalkapallo – pieniä ja suuria merkityksiä. (https://www.miksiliikun.fi/2017/05/26/manu-ja-jalkapallo-pienia-ja-suuri-merkityksia/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 26.5. 2017.
Tiihonen A. 2017. Aloittamisen vaikeus – jalkapallon ja kirjoittamisen samankaltaisuus. (https://www.miksiliikun.fi/2017/05/09/aloittamisen-vaikeus-jalkapallon-ja-kirjoittamisen-samankaltaisuus/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 9.5.2017.
Tiihonen A. 2016. Jalkapalloelämää (http://www.miksiliikun.fi/2016/08/01/jalkapalloelamaa/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 1.8. 2016.
Tiihonen A. 2016. Jalkapallopuhetta (http://www.miksiliikun.fi/2016/06/28/jalkapallopuhetta/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 28.6.2016.
Tiihonen A. 2016. Elämä ei ole vain EM-jalkapalloa (http://www.miksiliikun.fi/2016/06/14/elama-ei-ole-vain-em-jalkapalloa/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.6.2016.
Tiihonen A. 2015. Onko jalkapallo suositeltavaa ikämiehelle? Liikaa kilpailua ja kipua vai merkityksellisempää ja toimintakykyisempää elämää? (http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/10/Onko-jalkapallo-suositeltavaa-ik%C3%A4miehelle.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 28. 10. 2015.
Tiihonen, Arto (2002) Ei ihan tavallisia tarinoita isistä ja pojista ja urheilusta. Teoksessa Ruumiista miestä, tarinasta tulkintaa: oikeita miehiä – ja urheilijoita? Jyväskylä, LIKES-tutkimuskeskus, 134, 217-252.
Tiihonen, Arto (1992) Miesten maailmaan. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 105-116.