Upeita liikkumisinnovaatioita

Hesari kertoi lauantaina (16.1.2016) jopa kolmesta uudesta liikuntaa lisäävästä tai parantavasta innovaatiosta. Ensimmäinen oli Duodecimin Käypä hoito –suositus liikunnasta, toinen oli www.latutilanne.fi –sovellus ja kolmas Aki Hintsan ja Heiaheian valmennusfirma H2H Performance. Näiden lisäksi YLE esitteli (15.1.2016) KIHUn (Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen) tekemän testin, mikä liikunta sopii sinulle parhaiten? (http://yle.fi/urheilu/testaa_mika_liikunta_sopii_sinulle_parhaiten__paini_sauvakavely_vai_jokin_ihan_muu/8597200#_=_).

Miksi liikun –blogin keskeinen tehtävä on lisätä liikkumista, joten kaikki hyvät innovaatiot saavat täältä tukea ja kannustusta. Itsekin olen tehnyt tutkimusta, jossa ihmiset ovat tehneet oman liikkumisensa monipuolista itsearviointia. Viime keväänä kokeilimme pientä osaa tuosta ”patterista” tässä Hesarin jutussakin (http://www.hs.fi/sunnuntai/a1427432691805).

Tällä sivullahan olen kertonut monipuolisesti liikuntakokemuksista ja liikkumisen merkityksistä sekä tutkimusten, käytännön kokeilujen että oman liikkumiseni kautta – viimeksi blogissani 10 vuotta – eikä suotta (http://www.miksiliikun.fi/2016/01/19/10-vuotta-eika-suotta/). Kannustan liikkujia myös Urheiluhallit oy:n blogeissani (http://omaliikunta.fi/?category=liikuttaako).

Annan ohjeita kaikille kysyjille ja tarvittaessa toimin jopa omavalmentajana, mutta pääasiana olen pitänyt tämän tiedon tuottamista, kehitystyötä, levittämistä ja muokkaamista muiden käyttöön. Vähemmän olen keskittynyt muiden tekemien palveluiden tai käytäntöjen arviointiin. Lähtökohtani on käytännöllinen: jos joku juttu toimii eli saa ihmisen liikkumaan, niin hyvä on. En sano, että ”väärin liikuttu”.

Hienoa on myös se, että samalla asialla on koko ajan enemmän tekijöitä ja että erilaisia monipuolisia palveluja tulee lisää. Ainakin teoriassa todennäköisyys toimivalle palvelulle kasvaa.

Liikunnan lisäämiseen väestötasolla tällaiset testit, seuranta- ja tukijärjestelmät eivät tietenkään yksin riitä. Meidän mahtavaa urheiluseurajärjestelmäämme ei korvaa mikään ja pätevien liikunnanopettajien työtä ei millään teknisellä sovelluksella voiteta. Koko ajan lisääntyvät yksityiset liikuntapalvelut ovat täydellistämässä sitä upeata liikuntatarjontaa, jota kunnat mahdollistavat mm. yhä paremmilla lähiliikuntapaikoilla.

Silti uusiakin innovaatioita kaivataan. Niiden kohderyhmistä tärkeimpiä ovat ne, jotka liikkuvat vähän, mutta voisivat liikkua enemmän. Ja tietysti ne, jotka eivät liiku juuri lainkaan. Toki uudet innovaatiot hyödyttävät niitäkin, jotka ovat aktiivisia liikkujia jo nyt.

Itselle sopiva latu saattaa löytyä, mutta omaa liikuntalajia et taida löytää

Yritän arvioida kahta yllä mainituista uusista työkaluista tai sovelluksista sen tietämyksen valossa, joita median välityksellä niistä sain. Innovoin näitä myös lisää osoittamalla kunkin idean hyvät ja ehkä vähän kehittämistä kaipaavat puolensakin.

Aloitan latutilanne.fi –palvelusta, josta innostuin kirjoittamaan heti facebooksivullenikin (https://www.facebook.com/miksi.liikun, 16.1.2016) tämän viestin.

”Eilen illalla (15.1.16) olin hiihtämässä Kivikon ladulla Helsingissä. Sinänsä mainio mSki-palvelu oli antanut tiedoksi, että latu oli suljettu jasen tila oli tarkistettu 14.1. 17.34. Olin kuitenkin käynyt hiihtämässä vasta-ajetulla latupohjalla 12.1. eikä ainakaan lumenpuutteesta silloin ollut tietokaan. Sen jälkeen oli myös satanut lunta. Oma arvioni oli, että toinen lumikissan ajokerta olisi tehnyt latupohjista erinomaiset jopa niin, että perinteisen ladun olisi voinut vetää.

Oma arvioni ja mSkin antama tieto olivat jyrkässä ristiriidassa – mitä edes tarkoittaa, että latu on suljettu? Kotona mietin, kannattaako lähteä katsomaan tilanne omin silmin ja suksin. Näin varmasti monet muutkin miettivät Helsingin latutilannetta mSkin kautta katsoessaan, kun lunta oli tullut reippaasti ja ladut näyttivät palvelun kautta melko surkeilta. Jossakin oli muka lumenpuutettakin. Lauantaina 16.1. 12.00 oli vain yksi hyvä latu ja neljä tyydyttävää. Olen kehunut Helsingin kaupungin laduntekijöitä, mutta nyt jossain mätti pahasti.

Hiihtäessäni kehittelin ajatusta vertaisarvioinnista laduille. Kivikon latuhan oli 1960-luvulla syntyneen mielestä erinomainen varsinkin luisteluun, vaikka sitä ei oltu ajettu eikä latua oltu tehty ja kävelijöitä oli käynyt valtavasti. Kaiken lisäksi joku urpo oli ajanut mönkijällä tai vastaavalla koneella osan matkaa niin, että hiekkaa oli noussut pintaan. Ajattelin, että täällä jos missä tarvittaisiin Soldiers sof Odinin kaltaisten ryhmien latupartioita suojelemaan suomalaiskansallista ja skandinaavista perintöä laturauhan rikkojilta.

Itse tosin annan kaikkien kukkien kukkia ja väistelen mielelläni jopa koiranulkoiluttajia, jos he ovat kerran liikkeelle lähteneet. Kävelijät olivat nimittäin tallanneet latupohjan oikein hyväksi luistelijalle.

Hiihtäessäni siis kehittelin ideaa, jonka pitäisi ottaa huomioon erilaiset hiihtäjät. Ymmärsin hyvin, että jonkun toisen mielestä latu oli aivan kelvoton hiihdettäväksi. Kolmeportainen hyvä-tyydyttävä-heikko, jota yleensä käytetään ei ota huomioon erilaisia hiihtäjäryhmiä ja heidän tarpeitaan riittävän hyvin. Kivikossakaan ei ollut vaimoni ja minun lisäkseni keitään muita hiihtämässä.

Eri näkökulmista kertoo sekin, että vaimoni kauhisteli ladun nähdessään, ettei täällä voi hiihtää! Ymmärrän myös, että tasapainon kanssa vaikeuksissa oleville latu saattoi olla jopa vaarallinen. Mutta kuinka moni jättää kokonaan menemättä, jos latu on suljettu tai heikko ja silti ainakin minä saatoin hiihtää siellä riemumielin?

Vertaisarvioinnissa pitäisikin jokaisen kertoa oma taustansa lyhyesti, mutta riittävän tarkasti. Toisaalta arvioinnin pitäisi olla tarkkapiikkisempi (1…5, jossa 1= erittäin huono, 5=erinomainen) ja sitä pitäisi sanallisesti kuvailla.

Oma arvioini Kivikon ladusta siis olisi: Tasapainon pitävälle luisteluhiihtäjälle ihan hyvä (3,5) latupohja, jossa kävelty. Varottava hiekkaa joissakin kohdin. Perinteisen latu tehty suksin. Hiihdettävä (2,5). Arviointi asteikolla 1…5, jossa 1= erittäin huono, 5=erinomainen. Mieluummin mene hiihtämään kuin jäät kotiin. Turhan nirso ei kannata olla…

Kysehän on valtavasta asiasta hiihtämisen/liikkumisen kannalta. Hiihtoon sopivia päiviä ei ole liikaa ja jos oletetaan, että vaikka Kivikon ladulla kävisi päivässä sata hiihtäjää, niin neljän kilometrin lenkillä se satoja hiihdettyjä kilometrejä.

Siitä tulikin mieleeni toinen innovaatio eli perinteiset latuvihkot voisi korvata baanalta tutulla laskurilla, josta näkisi kuinka monta kierrosta me Kivikon ladun käyttäjät hiihdämme/ kävelemme talven/vuoden aikana. Ehkä joku taho voisi palkitakin fiksusti eri latujen/kuntoratojen käyttäjät symbolisesti?

Hauskaa oli, että kerrottuani ideastani, vaimoni kertoi, että juuri tuollainen palvelu on avattu osoitteessa www.latutilanne.fi. Illalla en sisään päässyt, mutta lauantaina puolenpäivän jälkeen onnisti. Pistin sinne sitten tuon oman arviointini. Kahden maissa lähdetään taas hiihtämään.”

Latutilanne.fi –palvelun idea on hyvä – vertaisten ohjeistusta voisi parantaa

Palvelu on tarpeellinen hiihtäjille ja vertaisten käyttö selvä parannus tai ainakin hyvä täydennys kuntien tuottamaan www.mSki.fi -palveluun. Siinähän latutiedot on luokiteltu: hyvä-tyydyttävä-heikko – akselille, mutta näkyy siellä muitakin merkintöjä, kuten suljettu, lumen puute tai pohjattu sekä tarkistuspäivämäärä.

Ongelma on myös se, että latuja ei kunnosteta eikä tarkisteta päivittäin, vaan hyvä latu on saattanut muuttua huonoksi ja suljettu latu voi olla oikein hyvässä kunnossa. Tästä ongelmasta suivaantuneena kirjoitinkin asiasta fb-sivulleni vielä samana päivänä lisäkommentin ja kävin myös tekemässä vertaisarviointini www.latutilanne.fi –sivulle.

Vertaisarviointia pidetään nykyään yhä merkittävämpänä fakta- tai asiantuntijatiedon täydentäjänä. Joskus se voi jopa korvata asiantuntijatiedon, jolloin sitä voi kutsua myös erinomaiseksi kokemusasiantuntijatiedoksi. Silti vertaisarvioinnillakin on omat sudenkuoppansa, joita nyt konkretisoin latutilanne.fi –sivuston viitekehyksessä.

Oletan, että palvelu on syntynyt tarpeeseen, jossa potentiaalinen hiihtäjä ei tiedä, kannattaisiko hänen lähteä hiihtämään johonkin ennestään tuttuun paikkaan tai ehkä jonnekin, missä ladut ovat varmasti hyvässä kunnossa. Tällöin mahdollinen käyttäjäjoukko ja heidän tarpeensa jakautuu jo kahteen osaryhmään eli niihin, jotka tarvitsevat realistisen latutilanteen lähiladu(i)staan ja niihin, joita kiinnostavat latutilanteet esimerkiksi 30 kilometrin säteellä tai jopa kauempanakin.

Ensinmainitut eivät lähde hiihtämään, jos lähiladut eivät ole kunnossa. ”Hiihtoniilot” etsivät hyvät ladut vähän kauempaakin. Vertaisryhmillä on selvästi eri kriteerit latujen kunnolle, joita voisi kuvata ykkösryhmälle ”riittävän hyvät hiihtämiseen” ja toiselle ”tarjoaa hyvän latunautinnon”.

Otan esimerkin: lähilatuni Kivikko Helsingissä oli mSki-palvelun mukaan suljettu. Latutilanne.fi –palvelussa joku oli arvioinut ”pohjattu” ja ”aika heikossa kunnossa vielä” ennen omaa (yllä) arviointiani, jota myöhemmin tullut arvioija komppasi. Kahden ensimmäisen vertaisarvion perusteella kumpikaan em. ryhmistä olisi tuskin vaivautunut ladulle todentamaan arviota. ”Suljetulla”ja ”aika heikolla” ladulla ei kukaan halua hiihtää. Onneksi en tiennyt silloin palvelusta.

Todellisuus oli kuitenkin toinen, kun menin itse tekemään arvioinnin. Se ei tietenkään tarkoita, että olisin ollut oikeassa vaan sitä, että minulla oli erilaiset tarpeet ja kriteerit ladulle. Olisikin erittäin tärkeää, että latutilanne.fi –palvelun käyttäjät osaisivat ottaa huomioon erilaiset käyttäjät kertomalla omasta taustastaan tai omista kriteereistään edes vähäsen.

Yleisenä periaatteena olisi hyvä, etteivät vertaisarvioijat systemaattisesti aliarvioisi latujen kuntoa, koska tarkoituksena lienee saada ihmiset hiihtämään. Pahinta kai olisi, että vertaissivusto vähentäisi hiihdon harrastamista, mikä on mahdollista, jos latujen kuntokriteerit nousevat liian korkeiksi. Toinen melkein yhtä huono vaihtoehto on, että kaikki hiihtäjät pakkautuisivat samoille laduille.

Parhaimmillaan latutilanne.fi –palvelu saa ihmiset hiihtämään ja se ”pakottaa” kunnat pitämään ladut paremmassa kunnossa hiihtäjän hiihdellä… ekstrana voisi pitää sitä, että hiihtäjät itse ottaisivat vastuuta latujen kunnosta, kuten ystäväni, joka kertoi fb-sivulla kolanneensa Kivikon laduilta huonoja kohtia paremmaksi.

Mikä liikunta sopii sinulle parhaiten? Kiva vitsi, omien ominaisuuksien esittelypaikka vai vakava yritys lisätä liikkumista?

Tämä testi on tehty urheilututkijoiden ja yleisradion yhteistyönä ja sen esikuvana on ollut BBC:n hiukan vastaavanlainen testi. On siis lupa odottaa vakavampaa suhtautumista asiaan kuin monilla muilla testeillä. Katsotaan ensin minkälaiset tulokset itse sain.

Minulle sopivin laji oli testin perusteella yleisurheilu 7/10 ottelu! Perusteeksi testi kertoi: ”Monipuolinen yleisurheilulaji, jonka lajien suorittaminen vaatii jo jonkin verran voimaa ja taitoa. Kehittää nopeutta, taitoa, voimaa ja kestävyyttä. Täytät lajiin vaadittavat ominaisuudet 83-prosenttisesti.” Muita minulle sopivia lajeja ovat: Aerobic/Fitness 81 % Jalkapallo 80 % Crossfit 78 %. Huonoiten minulle sopivat nämä lajit: Kävely/Sauvakävely 41 % Uinti 44 % Pyöräily 49 %.

Miten tuloksiin pitäisi suhtautua? Jotkut liikunnallisista ystävistäni ovat käsittääkseni iloinneet saadessaan tulokseksi 7/10-ottelun kertoohan se liikunnallisesta monipuolisuudesta ja lahjakkuudestakin. Kysymykset olivat myös helppoja ja hauskojakin.

Todella vaikea oli kuitenkin määritellä haluanko liikkua sisällä vai ulkona, preferoinko rauhaa vai aggressiota (?) tai pidänkö hiljaisuudesta vai pidänkö ääntä tai teen mielelläni yksi vai olenko laumasielu? Nämä eivät mielestäni ole järkeviä jakoja, koska ne poissulkevat sekä että –mahdollisuudet ja samalla mahdollisesti monia liikuntamuotoja, jotka olisivat sopivia.

En ole koskaan harrastanut moniotteluja, vaikka jonkin verran olen tuntenut vetoakin lajiin. 169 –senttisenä en kuitenkaan ole lähelläkään edes naisten 7-ottelun kaltaisia atleetteja. Ei nyt ihan siis osunut kohdalleen, vaikka se mieltä hivelikin.

Aerobic/Fitness 81 %, Jalkapallo 80 % ja Crossfit 78 % sopivat hyvin minulle, vaikka vain jalkapalloa olen melkein ammatikseni pelannutkin. Erityisen innostunut en ole aerobicista tai crossfitista, vaikka ominaisuuteni ehkä sopisivatkin niihin.

Pahimmin pieleen menivät testin minulle huonoiten määrittelemät lajit, sillä (sauva)kävely ja pyöräily ovat usein tärkeimmät liikuntalajini – ja pidänkin niistä kovasti. Uinnistakin tykkään, vaikka en paljon harrastakaan.

Voi tietysti olla, että testin tarkoitus olikin herättää mielenkiintoni lajeihin, joita en vielä harrasta, mutta joissa saattaisin olla hyvä tai joista voisin pitää. Jos olisin 17-vuotias ja vailla liikuntaharrastusta, niin tästä voisi olla minulle iloa ja parhaassa tapauksessa hyötyäkin.

Testintekijät voivatkin väittää, että olen valinnut itselleni vääriä lajeja. Mutta eikö silloin annettaisi informaatiota, joka saattaa jopa vähentää liikkumista? Jos minä 55-vuotiaana alankin epäillä omien valintojeni järkeä, niin onko varma, että innostun vielä aerobicista tai crossfitista sauvakävelyn tai pyöräilyn sijasta? Kokemuksesta tiedän, että yleisurheilu ja jalkapallo ovat tässä iässä riskibisnestä – loukkaantumisvaara on varsin suuri.

Testi ei siis kovin hyvin osunut kohdalleen, jos ajatellaan omia liikkumisvalintojani. Jotenkin luulen, että olen itse oppinut tähän ikään tietämään, mitkä lajit minua oikeasti kiinnostavat ja tuottavat merkityksellisiä kokemuksia. Mutta, kuten sanottu, nuorena tai jopa keski-iässä, jos oma elämäntilanne muuttuu, tilanne voisi olla toinen.

Kriittisen katseen voi myös kohdistaa noihin arviointikriteereihin, joita jo edellä hiukan arvostelinkin. Lisäepäily tällaista testaamista kohtaan nousi, kun kokeilin tämän testin englantilaista versiota. Siinä sain seuraavat suositukset: Hockey (suom. maahockey), rugby ja squash. Ryhmätyö, luottamus, ketteryys ja silmä-käsikoordinaatio kuvaavat tässä testissä ominaisuuksiani, jotka mätsäävät näihin lajeihin.

Jos maahockeyn vaihtaa sählyyn, rugbyn jalkapalloon ja squashin sulkapalloon, niin lajit osuvat todella hyvin minulle. Sählyä ja kössiä pelasin vielä parikymmentä vuotta sitten varsin ahkerasti ja jalkapalloa sen jälkeenkin. BBC on siis näinkin vertaillen YLEä luotettavampi yleisradioyhtiö…

Luotettavuutta kannattanee tämän testin kohdalla erityisesti arvioida, koska kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus on auktorisoinut testin. Tutkimuslaitokselta voisi edellyttää muutamia asioita eli linkkiä tai viittauksia tutkimuksiin, joissa testi on verifioitu tai ainakin vastuussa olevien utkijoiden nimiä ja yhteystietoja. Näitä ei löytynyt YLEn eikä KIHUn sivuilta. Harmillista.

Itse ainakin miettisin uudelleen ominaisuuksia, joita testissä arvioidaan. Jotkut kysymykset poissulkevat eri liikunta- ja urheilumuotoja tavalla, joka ei todennäköisesti vastaa todellisuutta. Ihmiset ovat liikunnassakin sekä että –ihmisiä ennemmin kuin mustavalkoisia joko tai –ihmisiä. Tai vaikka eivät olisikaan, niin liikuntaa tuskin edistetään parhaiten sillä, että testi (jonka varmaan tekijätkin arvelevat enemmän leikkimieliseksi kuin oikeaksi tutkimuspohjaiseksi testiksi) sulkee pois hyviä vaihtoehtoja liikkumiseen.

Testin luotettavuutta toivoisin perusteltavan jollakin muulla kuin sillä, että se on ”suosittu”, kuten YLEn sivun sitä mainostavat jo muutaman päivän kokeilun jälkeen artikkelissa Suomalaisille parhaiten sopiva liikuntalaji yllättää – testaajia jo satoja tuhansia (http://yle.fi/urheilu/suomalaisille_parhaiten_sopiva_liikuntalaji_yllattaa__testaajia_jo_satoja_tuhansia/8608783?ref=leiki-urheilu) .

Luotettavuuden heikkoutta kuvaavat myös nämä ihmisille sopivimmat lajit, jotka tosiaan yllättävät: tennis, paini ja jääkiekko. Mikään näistä ei ole väestötasolla kovin suosittu, vaikka jääkiekko on tietysti huippu-urheilun ykköslaji. Artikkelissa esiin astuu KIHU:n tutkija Riku Valleala, joka on tuloksista hyvin yllättynyt ja hänen selityksensäkin ovat vähän mitä sattuu. Epäilen, ettei testin luotettavuus parane ikäryhmäkysymyksen lisäämisellä, jota hämmentynyt tutkija suosittaa.

Olisikohan tätä testiä voinut testata ennen julkaisemista?

10 vuotta – eikä suotta

Vuosikymmen kirjattua liikkumista – yhteensä puoli vuotta

Aloitin systemaattisen liikkumispäiväkirjan pitämisen syksyllä vuonna 2005. Nyt kokonaisia vuosia on takana tasan kymmenen vuotta. Sinä aikana olen ikääntynyt 45-vuotiaasta 55-vuotiaaksi. Kymmenessä vuodessa olen tehnyt kuntoni eteen yhteensä 4301 tuntia ja liikkunut johonkin suuntaan 27029 kilometriä. Tämähän tarkoittaa vähän vaille puoli vuotta eli 179 vuorokautta. (pdf-versio artikkelista: 10vuotta_liikuntaa_2006-20151). 

Tällä vauhdilla pääsen maailman ympäri viiden vuoden päästä, mutta nytkin olisin jo aika kaukana tai olisin käynyt Utsjoella tuollaiset 13 kertaa. Entä jos liikkuisinkin joskus yhtämittaa tuon puoli vuotta johonkin suuntaan ja jollakin välineellä?

Kuvio: liikkumistuntimäärät vuosina 2006-2015.
Liikunta2006-2015

Vuodet eivät ole olleet identtisiä, vaikka peruskuvio liikkumisessani onkin pysynyt hyvin samankaltaisena. Tietyt vuosittain toistuvat rutiinit värittävät (voivatko rutiinit värittää, on toki hyvä kysymys) liikkumistani. Talvella hiihdän, jos on kelejä. Sulan aikana pyöräilen kaikki tarvematkat, mutta huvikseni en juuri polkemista harrasta. Sulkapalloa olen pelannut viikoittain koko tämän jakson ja pidempäänkin. Kävelen luonnossa ja muutenkin mahdollisimman usein joko sauvojen kanssa tai ilman. Jos kykenen, juoksen kävelyn ohessa osan lenkistäni, joka yleensä suuntautuu lähimetsään, jossa myös enimmäkseen hiihdän.

Kuvio: liikutut kilometrimäärät vuosina 2006-2015.Liikuntakm2006-2015

Joinakin vuosina olen myös kilpaillut pikajuoksussa ja pituushypyssä. Jalkapalloa olen pelannut lähes aina kun olen pystynyt – valitettavan harvana vuonna se on ollut mahdollista. Silloin kuitenkin ikäluokkani korkeimmilla tasoilla. Kuntosalilla käyn pimeänä vuodenaikana, mutta ulkokuntolaitteita käytän lähes päivittäin.

Jumppaan myös kotona ja parina viime vuonna myös jumpparyhmissä, joissa olen myös esiintynyt. Lihaskuntotreeneistä iso osa tulee joka vuosi mökillä puuhastellessa eli puu-, korjaus- ja maatöissä – usein hiki hatussa. Ylöskirjaan liikunnaksi noin neljäsosan tällaisesta ruumiillisesta työstä. Jos teen töitä aamusta iltaan ja olen lopuksi aika naatti, se merkitsee korkeintaan kolmea tuntia liikuntapäiväkirjaani.

Kerään marjoja ja liikun luonnossa rentoon tahtiin. Harvemmin, mutta erittäin mieluusti tanssin, melon, uin, rullaluistelen, hyppelen trampoliinilla ja leikin. Omasta mielestäni aika perinteistä liikkumista, vaikka aika harva ikäisistäni kai esiintyy voimisteluryhmän kanssa tai kilpailee ikämiesmestaruuksista.

Tuntimäärät ovat vähän lisääntyneet vuosien mittaan, mutta vastaavasti kilometrimäärät ovat vähentyneet. Neljänä viime vuotena on menty yli 400 tunnin ja huippuvuosina 2010 ja 2014 jopa yli 500 tunnin, kun ensimmäisinä mittausvuosina jäin kolmen ja puolen sadan tunnin lukuihin. Keskimäärin olen liikkunut 430 tuntia ja 2700 kilometriä vuodessa.

Lihaskuntoa kehittävää liikuntaa on tullut keskimäärin noin 100 tuntia ja palloilua 60 tuntia vuodessa. Palloilun määrä on pysynyt melkein vakiona, mutta lihaskuntotreenien määrä on vaihdellut runsaasti vuosien mittaan. Pyöräilykilometrejä on tullut keskimäärin reilu 1400, hiihtoa ja juoksu-kävelyä kumpaakin noin 600 kilometriä vuodessa. Kilometrien väheneminen ei kerro niinkään ikääntymisestä, vaan liikuntamuotojen muutoksesta.

Kun katson taulukoita ja kuvioita liikkumisestani, niin yksi isompi muutos näkyy siinä, että painopiste on siirtynyt liikkumisesta eri välineillä lihaskuntoa ylläpitäviin liikuntamuotoihin, kävely-juoksuun ja palloiluun. Olen pyöräillyt huomattavasti vähemmän eli huippuvuodesta yli 2000 km:sta on tultu alle tuhanteen kilometriin, koska työskentelen enimmäkseen kotona. Aiemmin työmatka oli jo lähes 20 km yhteen suuntaan.

Kuvio: pyöräilykm2006-2015pyöräilykm2006-2015

Hiihtokilometrit ovat aina riippuvaisia keleistä, joten parhaimpina vuosina on menty reippaasti yli tuhannen kilometrin. Huonoimpina vuosina olen päässyt pariin kolmeen sataan. Aerobista liikuntaa on kuitenkin tullut todennäköisesti aika lailla sama määrä. Kävely-juoksuun kuluu aikaa huomattavasti enemmän kilometriä kohti kuin pyöräilyyn tai hiihtoon.

Kuvio: hiihtokm2006-2015hiihtokm2006-2015

Tässä mielessä tasapaino eri ominaisuuksia kehittävien liikkumistapojen suhteen lienee aika samanlainen vuodesta toiseen. Pyrinkin siihen, että reilu kolmasosa on aerobista liikkumista tai lihaskuntoa sekä koordinaatiota lisääviä lajeja ja noin viidesosa palloiluja, joissa on anaerobista treeniä ja monipuolista koordinaatiota.

Kuvio: kävely-juoksukm2006-2015kävely-juoksu2006-2015

Todellisuudessa nuo pyrkimykset ovat kuitenkin taka-alalla, sillä teen liikkumispäätökseni yleensä aivan muista syistä. Jos sataa lunta tai puita on pilkottavissa, niin tartun lumikolaan tai kirveeseen enkä ajattele eri ominaisuuksien kehittämistarpeita. Tai jos ladut ovat kunnossa ja keli on hyvä, menen hiihtämään, vaikka fiksumpaa olisi astella kuntosalille. Ja jos tunnen itseni kyvykkääksi pelaamaan futista, niin menen pelaamaan. Sulkikseen menen melkein missä kunnossa vaan, koska en voi pettää pelitovereitani.

Kuvio: palloilutunnit20016-2015palloilutunnit2006-2015

Olen kuitenkin varsin tavoitteellinen, mikä merkitsee muutamia asioita. Jos asetan tavoitteeksi pelata jalkapalloa tai osallistua kilpailuihin tai esityksiin, niin treenaan pitkäjänteisesti niitä varten. Saatan myös asettaa kilometri- tai aikatavoitteita, mutta myös määrä- tai painotavoitteita kuntosalityöskentelyyn. Kovin vakavasti en ota sitä, pääsenkö niihin. Tärkeintä on, että tavoitteet ja niissä kehittyminen motivoivat minua.

Jotkut ovat sitä mieltä, että tavoitteellisuus ja harjoittelun seuranta johtaa välineelliseen tai ulkokohtaiseen liikuntasuhteeseen. Se voi olla osin tottakin. Itse en pidä asiaa ongelmana, mikä tietysti johtuu omasta liikunta-, urheilu- ja varmaankin myös koulutustaustastani. Osaan ja uskallan heittäytyä eri lajien pyörteisiin, vaikka minulla noita vähän hassuja tavoitteita onkin. Esimerkkinä vaikka miesten joukkuevoimisteluharrastus, mikä selittää osan tuosta lisääntyneestä lihaskuntokategoriaan merkitsemästäni liikunnasta. Se tosin voisi olla vaikka ilmaisu- tai esittävää liikuntaakin.

Kuvio: lihaskuntotreenitunnit2006-2015lihaskuntotunnit2006-2015

Kun reilu kymmenen vuotta sitten päätin aloittaa liikkumiseni kirjaamisen, olin 45-vuotias ja ihan kohtuullisessa kunnossa. Elämä oli pyörinyt paljolti pienten lasten ehdoilla, johon kuului kyllä aika paljon yhteisiä leikkejä ja liikuntaakin. Lapset olivat kuitenkin tuossa vaiheessa suuntaamassa enemmän omiin harrastuksiinsa. Minulle jäi enemmän aikaa omaan tai vaimon kanssa liikkumiseen.

Taulukoista ja kuvioista ei kuitenkaan näe kokemuksiini, vaikka hyvällä mielikuvituksella varustetut liikkujat kyllä osaavat lukea näitä kylmiä faktoja yhtä lailla kuin itse osaan kuvitella pelkkiä urheilutuloksia lukemalla, miltä kilpailut tai ottelut ovat voineet paikan päällä tuntua.

Olenkin yrittänyt kirjata omia tuntemuksiani ja kokemuksiani sekä tähän blogiini että osin viime vuonna avaamalleni facebook-sivulle (www.facebook.com/miksi.liikun). Tässä jutussa tarkoitukseni ei ole syventyä niihin todella tärkeisiin liikkumisen ja urheilemisen merkityksiin, joista olen tullut itsekin tietoiseksi vasta tämän liikkumispäiväkirjan avulla (alla kuitenkin linkkejä lähteisiin).

Liikkuminen on hyväksi, mutta helppoa se ei aina ole

Yhden seikan nostan tässä kuitenkin esille, joka varmasti monia ikäisiäni tai 10-15 –vuotta nuorempia kiinnostanee. Kyse on kykenemisestä eli miten ikääntyvä ruumis kestää liikkumisen ja jopa urheilemisen? Tutkimuksethan antavat olettaa, että säännöllinen liikunta on pelkästään hyväksi terveydelle. Tosin esimerkiksi lääkärit varoittelevat liian rankoista lajeista iän karttuessa. Ihmisten kokema todellisuus lienee jossain noiden ääripäiden välissä.

Kokonaisuutena ja jälkikäteen voin väittää, että aktiivinen liikunta on todellakin kannattanut ja että se on pitänyt minut hyvässä kunnossa. Samalla on tunnustettava, ettei aktiivinen liikkuminen ole ollut minulle mitenkään erityisen helppoa. Kymmenen vuotta sitten polviniveleni esimerkiksi olivat niin kipeät – ja olivat olleet jo vuosikausia – etten ollut pystynyt pelaamaan esimerkiksi jalkapalloa juuri ollenkaan. Eripituiset jalkani oireilivat jatkuvasti, vaikka käytin erikoispohjallisia. Varsinkin juokseminen oli erittäin vaivalloista. Kärsin aikamoisista kivuista.

Menin kuitenkin rohkeasti kipua kohti ja rasitin systemaattisesti kipeitä niveliäni, jotka vahvistuivat ja joiden liikkuvuus parani. Toisin sanoen nivelten yli menevät lihakset ja jänteet tulivat toimintakykyisemmiksi. Kivut vähenivät. Vuonna 2009 alkoi sitten ilmetä kipuja, joiden alkulähdettä oli todella vaikea löytää. Kipuja oli oikean jalan pohkeessa, oikealla puolella alaselässä ja lopulta vasemman lonkan tienoilla.

Vuonna 2011 selvisikin, että vasen lonkkanivel oli pahasti kulunut ja siihen oli syntynyt paha liikerajoitus. Kivut olivat aikamoiset. Harvoin pystyin nukkumaan yötä ilman kipuun heräämistä ja lopulta muutaman kilometrin kävely oli keskeytettevä kipujen vuoksi ja voin sanoa, että kipukynnykseni on varsin korkea.

Pelasin sulka- ja jalkapalloakin siitä huolimatta, että saatoin kaatua aivan yllättäen, kun jalka petti alta äkillisen kovan kivun seurauksena. Liikkumispäiväkirjoistanikin näkee, miten lonkkavaiva vaikutti liikkumiseeni, mutta vasta 2011 ja leikkauksen jälkeen vuonna 2012.

Toki tuota voi pitää hulluutenakin, mutta toisaalta tiesin, että liikkumattomuus vain pahensi tilannetta ja olisi hidastanut leikkauksesta toipumistani. Ja tuskin liikkuminen enää siinä vaiheessa edes pahensi lonkan kulumaa. Lonkka ei ole ollut ainut ongelmani, vaikka odotettavissa on toisenkin lonkan leikkaus joskun tulevaisuudessa. Siinäkin oli jo viisi vuotta sitten kulumaa.

Tällä hetkellä ikävin haitta liittyy oikeaan olkapäähäni, josta ultraäänitutkimuksen perusteella on yksi jänne kokonaan poikki ja toinen pahasti nirhaantunut. Vamma tuli todennäköisesti reilu pari vuotta sitten pudotessani saunan katolta ja jäätyäni roikkumaan kattotikapuihin. Tietyt hyvin tärkeät käden liikeradat ovat erittäin kivuliaita. Ilman jatkuvaa olkanivelen harjoitusta lihakset heikkenisivät, käden toimintakyky kuihtuisi ja kivut olisivat rajuja.

Päivänkin harjoittelun väliinjättäminen tuntuu ikävästi – olen kokeillut. Lääkärit eivät mielellään leikkele olkaniveliä turhan takia, koska ns. konservatiivisella hoidolla päästään samoihin tuloksiin kuin leikkauksillakin. Oletan, että tutkimustulos liittyy paljolti siihen, etteivät ihmiset leikkauksen jälkeen kuitenkaan kuntouta raajaansa kunnolla.

Toinen syy lienee leikkausten vaikeudessa ja/tai kalleudessa. Itse yritän pärjätä ilman leikkausta, vaikka se tuskallista onkin. Jos käden toimintakyky heikkenee ratkaisevasti tai kivut yltyvät sietämättömiksi, niin vaadin leikkausta (minulla onkin jo lähete). Oma tavoitteeni on kuitenkin jumpata käsi lähes entiselleen.

Pidä liikkumispäiväkirjaa – opit tuntemaan itsesi paremmin

Kymmenen vuotta sitten elin elämänvaihetta, jossa olin monin tavoin epätietoinen tulevaisuuteni suhteen. Myös ikääntymisen merkkejä alkoi ilmaantua. En enää kestänyt anaerobisia rääkkejä aivan samoin kuin vielä hetki aiemmin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tunnistan vielä paremmin sen, että happivajaalle vedetyt spurtit ovat yhä vaikeampia.

Ilman hyvää aerobista pohjakuntoa ja järkevää anaerobista treeniä en enää uskaltaisi yrittääkään kovia yhtäkkisiä ponnistuksia, jotka 10 vuotta sitten olivat vielä arkisia. Läheisten liikuntaa harrastaneiden ikätovereideni kuolemiin johtaneet sydäninfarktit ovat nekin tehneet minut varovaisemmaksi.

Liikkumispäiväkirjan avulla voin kuitenkin nähdä aika realistisesti sen, missä kunnossa olen, vaikka en testeissä ole käynytkään. Yksinkertaisesti: jos olen harjoitellut säännöllisesti ja monipuolisesti noin tunnin päivässä, niin kuntoni ei voi olla aivan huono.

Toki (an)aerobinen kunto tai lihaskunto vaativat erilaisia treenejä, mutta nekin näen päiväkirjastani. Ilman liikkumispäiväkirjaa saattaisin kuvitella olevani huippukunnossa, mutta yhtä hyvin voisin aliarvioida kuntoni. Omat tuntemukset voivat olla petollisia keski-iässä, kun lihakset saattavat olla vielä hyvässä kunnossa ja pää on vielä juniorin, mutta (an)aerobinen kunto on saattanut rapistua huomaamatta.

Päiväkirja on lahjomaton ja kertoo sen, mikä jokaisen pitäisi tietää tässä iässä: lahjakkuus ei enää kanna eivätkä eiliset saavutukset – nyt on treenattava säännöllisesti.
Kymmenen vuotta sitten halusin myös tietää tarkemmin, miten oikein liikun – ja miksi oikeastaan liikun ja liikumme. Sitä varten täytyy tietää aika tarkasti, mitä sitä oikein tekee, kun liikkuu tai jättää liikkumatta.

Liikkumispäiväkirja oli silloin ainut väline tähän. Nythän erilaisia digitaalisia sovelluksia on pilvin pimein. Minä kuitenkin pidän enemmän käsin kirjaamisesta. Siinä joutuu myös reflektoimaan eli pohtimaan omaa liikkumistaan. Suosittelen.

Linkit aiempiin vuosikatsauksiini.

Tiihonen A. 2015. Liikkumisvuoteni 2014 kuvin, sanoin ja kuvioin. (http://www.miksiliikun.fi/2015/01/15/liikkumisvuoteni-2014-kuvin-sanoin-ja-kuvioin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 15.1.2015.
Tiihonen A. 2014. Liikuntagaala(ni) 2014 (http://www.miksiliikun.fi/2014/01/14/liikuntagaalani-2014/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.1.2014.
Tiihonen A. 2012. Miten liikun – liikuntapäiväkirjan kertomaa. Blogi sivulla (http://www.miksiliikun.fi/2012/12/17/miten-liikun/) 17.12.2012.
Tiihonen A. 2012. Yhden vuoden liikunta-analyysi ja -tulkinta ja Katsaus liikkumiseeni 2006-2011 Blogi sivulla (http://www.miksiliikun.fi/2012/01/12/kokemuksellista-liikuntaa/) 12.1.2012.