Kokemuksellista oppimista kotikouluihin – kyllä tästäkin selvitään!

Hyvät kotikoululaiset!

Oppilaat/koululaiset, opettajat ja vanhemmat ala- ja yläkouluissa, lukioissa ja ammattioppilaitoksissa joutuivat yllättäen aivan uuteen tilanteeseen. Kouluissa oppilaiden motivointi on yleensä paljon helpompaa kuin kotona. Ei auta surkutella, sillä nyt meillä kaikilla on edessämme hieno kasvunpaikka. Lapset ja nuoret saavat oivan mahdollisuuden ottaa vastuuta oppimisestaan ja muustakin aktiivisuudestaan. Sama koskee opettajia ja vanhempia.

Olen/olemme tehneet vuosien ajan monenlaista materiaalia, jonka päätavoitteena on ollut ihmisten aktiivisuuden lisääminen ja oppimisen tukeminen. Lähtökohtana on ajatus ja tutkimustieto siitä, että kokemuksemme ja niille antamamme merkitykset sekä selittävät että auttavat meitä tekemään itsellemme tärkeitä asioita.

Kokosin tähän kokonaisuuteen erilaisia tekstejä, videoluentoja ja podcasteja, joita opettajat ja vanhemmat – mikseivät myös oppilaat – voivat käyttää hyväkseen ”korona- ja kotikouluissa”. Niitä ei ollut helppo luokitella, joten ehdotan, että klikkailette niitä auki sieltä täältä ja etsitte itsellenne ja tilanteeseenne sopivia materiaaleja.

Kokemuksellisiin oppimisiin!

Vähän perusteita

Tiihonen, Arto (2018) Kokemuksellinen oppiminen ja muutoksen tukeminen osa 1. (https://vimeo.com/251473638/1199c43533), 27 min. Kokemuksellisen oppimisen perusteita. Helsingin yliopiston, Opetushallituksen ja Outward Bound Finlandin yhteinen opettajien täydennyskoulutus ”Oppimista ilmiöiden ja elämysten kautta”.

Tiihonen A. 2018. Voimaantumista ja kokemuksellista oppimista. (https://www.miksiliikun.fi/2018/03/14/voimaantumista-ja-kokemuksellista-oppimista/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.3.2018.

Tiihonen A. 2016. Liikkumisen kokemukselliset merkitykset kasvatuksen tukena (http://www.outwardbound.fi/blogit/ammattilaisblogi/liikkumisen-kokemukselliset-merkitykset-kasvatuksen-tukena-) Blogi sivulla www.outwardbound.fi, 17.2. 2016.

Tiihonen A. 2015. Vähän liikkuvien liikkumispolku – kokemuksellista kotouttamista liikuntakultturiin. (http://www.miksiliikun.fi/2015/12/22/vahan-liikkuvien-liikkumispolku-kokemuksellista-kotouttamista-liikuntakultturiin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12. 2015.

Liikkumiskokemukset lyhyesti blogeina ja podcasteina

Tiihonen A. 2015. Kokemusten kirjo. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/kokemusten-kirjo). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 26.1. 2015.

Tiihonen A. 2015. Elämyksellisyyttä liikunnassa – riittävästi, muttei liikaa eikä liian vähän. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/elamyksellisyytta-liikunnassa-riittavasti-muttei-liikaa-eika-liian-vahan).   Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 18.2. 2015. Podcastina:   (http://outwardboundfinland.libsyn.com/elmyskokemuksen-merkityksest)

Tiihonen A. 2015. Identiteettikokemukset liikunnassa ja urheilussa – rakentamista ja jälleenrakentamista. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/identiteettikokemukset-liikunnassa-ja-urheilussa-rakentamista-ja-jalleenrakentamista). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 24.4. 2015. Podcastina: (http://outwardboundfinland.libsyn.com/identiteettitarinamme)

Tiihonen A. 2015. Hei, olen aina osa (jotakin) ryhmää – osallisuuskokemusten merkitys. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/hei-olen-aina-osa-jotakin-ryhmaa-osallisuuskokemusten-merkitys).  Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 17.9. 2015. Podcastina: (http://outwardboundfinland.libsyn.com/osallisuuskokemus-ja-sen-monenlaiset-merkitykset)

Tiihonen A. 2016. Toimijuuskokemukset tärkeitä toisten tukemisessa. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/toimijuuskokemukset-tarkeita-toisten-tukemisessa). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 3.2. 2016.

Tiihonen  A. 2011. Pelkkiä hyviä elämyksiäkö vain – liiku identiteettiäsi rakentaen osallistuvaksi toimijaksi. Blogi sivulla (http://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/) 24.11.2011.

Tiihonen A. 2018. Parempien liikkumiskokemusten avulla enemmän liikettä yrittäjän arkeen (https://www.yrittajat.fi/helsingin-yrittajat/hymy/a/blogit/parempien-liikkumiskokemusten-avulla-enemman-liiketta-yrittajan-arkeen). Blogi sivulla (www.yrittajat.fi/helsingin-yrittajat/), 2.11.2018.

Videoluentoja ja -keskusteluja

Tiihonen, Arto (2018) Kokemuksellinen oppiminen ja muutoksen tukeminen osa 1. (https://vimeo.com/251473638/1199c43533), 27 min. Kokemuksellisen oppimisen perusteita. Helsingin yliopiston, Opetushallituksen ja Outward Bound Finlandin yhteinen opettajien täydennyskoulutus”Oppimista ilmiöiden ja elämysten kautta”

Tiihonen, Arto (2018) Kokemuksellinen oppiminen ja muutoksen tukeminen osa 2. (https://vimeo.com/251474405/85c2b10b67) 35 min. Kokemusten ja kokemuksellisen oppimisen vaikutuksia. Helsingin yliopiston, Opetushallituksen ja Outward Bound Finlandin yhteinen opettajien täydennyskoulutus”Oppimista ilmiöiden ja elämysten kautta”

Arto Tiihonen: Kokemuksista ja niiden merkityksistä. Outward Bound ry.  (https://www.youtube.com/watch?v=ra69aU1x97g&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=2)

Arto Tiihonen: Seikkailukasvatuspäivät 2016: Liikkumisen merkitykset kasvatuksen tukena. (https://www.youtube.com/watch?v=2l4Dw2AcECc).

Arto Tiihonen: OBF:n kokemuksellisen oppimisen kurssirakenne ja  toimintamalli. https://www.youtube.com/watch?v=Mpfdn-xRtMo&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=1) .

Nea Kujala ja Arto Tiihonen: elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemusten käyttö Outward Boundin kokemuksellisen oppimisen kursseilla. (https://www.youtube.com/watch?v=ZdZAMhKXBXg&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=4)

Nea Kujala ja Arto Tiihonen: elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemusten käyttö ja arviointi Outward Boundin kokemuksellisen oppimisen kursseilla (https://youtu.be/SgLpFPKohcw). Podcastina: (http://outwardboundfinland.libsyn.com/kokemuksen-ja-tekemisen-tason-arviointi-kursseilla-0)

Senja Greijus ja Arto Tiihonen: elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemukset ohjaajan toiminnan taustana. (https://www.youtube.com/watch?v=1kDiJGNSd2k&index=3&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG)

Taustajuttuja

Tiihonen A. 2020. Yy-kaa-koo… ei vielä! (https://www.miksiliikun.fi/2020/02/28/yy-kaa-koo-ei-viela/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 28.2.2020.

Tiihonen A. 2020. Än-Yy-Tee Nyt! Helsingin Sanomat, 23.2.2020. (https://dynamic.hs.fi/a/2020/anyyteenyt/?fbclid=IwAR3Ij_c5Nui2-ZTBdhXWTzQmpnulw1B99f1SGGFG7vZRmohMdDSWQMxk-ZoYy-kaa-koo).

Tiihonen A. 2018. Miksi hiihdän (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/03/miksi-hiihdan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 3.4.2018.

Tiihonen A. 2011. Kokemuksellista liikuntaa. Blogit sivulla (http://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/) 24.11.2011.

Tiihonen A. 2011. Liikkuminen ja urheileminen on kokemuksellista toimintaa – katsaus tutkimushistoriaani. Blogi sivulla (http://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/) 24.11.2011.

Lisätietoja:

FT, liikuntasosiologi, Arto Tiihonen (https://www.miksiliikun.fi/tekijakokija/).

 

 

 

Jalkapalloa. Kyllä, sitäkin.

JALKAPALLON MM-KISAT 7.6.2002: ENGLANTI-ARGENTIINA. Autenttinen muisto, joka julkaistu Peili-lehdessä.

Onneton fani

Olen käyttänyt peliä edeltävän yön puhumalla liikunta- ja urheilupolitiikkaa, välillä kovaäänisestikin. Löysin pitkästä aikaa intohimoa itsestäni tuon aiheen parissa.. Nyt väsyttää ja fiilikseen on vaikea päästä, vaikka kyseessä on MM-kisojen alkulohkojen odotetuin matsi. Minulla ei ole suosikkijoukkuetta. Ei oikeastaan ole koskaan ollutkaan – olen onneton fani.

Hyvän pelin rakastaja

Rakastan hyvää peliä, mutta olen epäluotettava rakastaja: 60-luvulla ihailin Brasiliaa, 70-luvun alussa Hollantia, myöhemmin olen pitänyt Puolan, Argentiinan, Nigerian, Ranskan ja jopa Kroatian pelistä. Englantilaiseen futikseen minulla on tietysti erityissuhde: TV2:n liigamatsit ja Kevin Keegan melkein yhtä tärkeänä idolina kuin Johan Cruyff. Keeganin puolesta puhui pituus tai lyhyys – olemme about yhtä pitkiä pätkiä.

Rakastamani hyvä peli tarvitsee siis hyviä rakastajia – pelaajia, joihin samastua. Peliurani alkuaikoina juosta vipelsin laidasta karkuun, nopeahko kun olin. Matkin Keegania. Vähän myöhemmin löysin Cruyffin; nostin leukani aristokraattisesti ylös, siirryin rakentavaksi kärjeksi ja vedin pelipaidan pois housusta. Pelinumerokseni jäi suosikeistani huolimatta ysi. Numeromagiasta en olekaan koskaan kärsinyt.

Englantilaisen futiksen metamorfoosi

Innoissani – ja osin huvittuneena – olen seurannut sitä metamorfoosia, mikä on muokannut englantilaista jalkapalloa ja jalkapalloilijaa viime vuosikymmenen aikana. Maahan on siirtynyt Tony Adams –dinosauruksista David Beckham –virtuaalimiehen aikakauteen. Muutoksessa se on kärsinyt kovia kipuja mm. silloin, kun evoluutio heitti kentille Gazza-hirviön, jolla oli mannermaiset tai jopa latinojalat, mutta englantilaisen työväenluokan miehen pää. Jotenkin pateettistahan touhu on ollut. Beckhamkaan ei osaa ”kynätä” ketään, mutta toisaalta hänestä ei myöskään ole englantilaisten perinteisesti hallitsemaan pääpeliin.

Argentiina-matsissakin ”Becksy” hyppää horjuen Kili Gonzalesin nenää vasten – tahallisuudesta ei ollut tietoakaan siinä teknisesti heikossa suorituksessa. Vanha ja uusi englantilainen futis elää nyt Beckhamin oikeassa jalassa: pitkä, korkea pallo ja kaikki perään –taktiikka on saanut uuden merkityksen numero seiskan mahtavien sisäkierteiden ansiosta. Nykyhyökkääjän täytyy vain rynnistää otsalohko eteen työnnettynä niihin loistavasti tarjoiltuihin palloihin, ja maali on varma.

Maradonan valtakauden kaikuja

Entä sitten Argentiina: Maradona oli vielä minuakin pienempi, eikä iso ollut Ossie Ardileskaan, joka tuli pyörittämään peliä Englannin maaperälle vuoden 1978 MM-voiton jälkeen. Se joukkue olikin rautaa, vaikka voittikin silloisen suosikkini Hollannin. Maradonan valtakauden Argentiinasta en pitänyt; se oli liikaa yhden miehen joukkue – kova puolustus, rappaus tai raju riisto, pallo M:lle, loistava syöttö, kuljetus tai laukaus. Ja taas alas puolustamaan.

Valmentajasieluni kärsi; tuollaista peliä voi pelata vain yksi joukkue maailmassa. Filmaaminen ja pelin rikkominen muodostui taiteeksi, minä olin jo heittämässä futikselle hyvästit vuosikymmen sitten. Syy: Argentiinan luoma pelikulttuuri.

Ja sitä paitsi: katsokaa Pelén suorituksia 60-luvulla, niin näette vielä täydellisempää ruumiin ja pelin hallintaa. No, nyt symppaan Maradonaakin – lähes ikätoveriani. Näen hänessä oman ikääntymiseni ja kiitän luojaa, että jalkani pettivät ennemmin kuin pää.

Suosikkispekulointeja

Minulla ei siis ole suosikkia, vai onko? 13-vuotias poikani tivaa kumpaa kannatan, ja tunnen itseni jotenkin keski-ikäiseksi, turhan rationaaliseksi ja intohimottomaksi katsojaksi. On vaikea selittää syitä, miksi kulloinkin kannatan eri joukkueita. Näissäkin kisoissa toivon afrikkalaisten ja muiden yllättäjien pärjäävän, vaikka aina muistutan, että jalkapallon MM-kisoja ei ole koskaan voittanut todellinen yllättäjä.

Semifinaaleihin voi päästä, mutta, sori, ei pidemmälle. Koko maailman seuraamaa turnausta ei voi voittaa ellei ole kanttia, historiaa, asennetta – ”että me nyt vaan emme voi hävitä”. Sitä ei synny tyhjästä.

Ennen kisoja epäilen Ranskan joukkueen voitontahtoa, vaikka se eittämättä on materiaaliltaan paras. En usko Argentiinaan tai Italiaankaan, mutta keitä sitten tilalle. Espanja voisi nyt onnistua, mutta joukkueesta puuttuu edelleen pelintekijä – ei yksitoista yksilöä voi koskaan voittaa.

Entä Englanti? Pääseeköhän edes jatkoon? Ruotsinkin toivoisin pärjäävän. Tosin aika salaisesti. Voisiko Englanti tehdä jotain niin riemukasta kuin vuoden 1996 EM-kisoissa, joiden muistoista olen hekumoinut katsoessani jopa uusintoina sitä mainiota elokuvaa, jossa toinen ”huonosti käyttäytyvistä miehistä” näyttelee pääosaa. En myöskään saa mielestäni vuoden 1990 kisoja, joissa Englanti yllätti minut – ja Kamerunin leijonat – muuttamalla loistavasti pelitaktiikkaansa kesken pelin. Vaikka Paul Gascoigne oli kentällä, niin taktiikka siinä pelasi.

Tässä pelissä taidan sittenkin sympata Englantia, vaikka – tai koska – se lähtee kentälle lähes pateettisena altavastaajana. Beckhamin punaisen kortin tuonut sievä jalanojennus viime kisoista vielä pisteenä i:n päällä. Englannin on vaikea hävitä, Argentiinalla saattaa olla varaakin hävitä.

Taktinen välisoitto

No, peli alkaa – kolme 13-vuotiasta futaajaa syöksyy sisään. Tunnelma on odottava. Kentällä otetaan luuloja pois. Englannin puolustajat Cole ja Ferdinand menevät jatkuvasti tarpeettoman kovaa tilanteisiin. Ja Argentiina ikään kuin tyytyy tehottomaan pelin hallintaan. Se ei kuitenkaan johdu vain muutamien miesten välisestä henkien taistelusta, vaan myös joukkuepelitaktiikasta. Tunnen innostuvani, sillä tästähän kirjoitin jo gradussani reilu kymmenen vuotta sitten eli ”kohtaamisen alueesta”.

Ideani oli ja on se, että joukkueella on tai sillä pitäisi olla tiedossa se, missä kohden kenttää se pyrkii riistämään pallon vastustajaltaan. Jos se pystyy toteuttamaan taktiikkaansa, se pystyy hallitsemaan peliä, vaikka toinen joukkue hallitsisi näennäisesti palloa, esimerkiksi 64 prosenttisesti, kuten nyt näemme jo ruudussakin.

Englanti on siis päättänyt päästää Argentiinalaiset yli puolenkentän, mutta sitten alkaa systemaattinen ja kova riistopeli. Tarkoituksena on saada vastustaja houkuteltua hyökkäämään, mutta ei liian vaarallisesti – ja sitten pallo pois ja pitkä Owenille tai Heskeylle, joka on ovelasti vedetty normaalia alemmas. Heskey on hidas kiihdytyksissä ja kömpelö käännöksissä, mutta vahva ”neljännesmailerityyppi”, joka pitää kovaa vauhtia päästyään huippunopeuteensa. Beckhamin ja Scholesin on tarkoitus avata näitä juoksupalloja kärjille. Aivan täysin taktiikka ei onnistu, mutta Argentiinan pelin se kuitenkin tukehduttaa.

Tämän taktiikan vuoksi Littikään ei meinaa mahtua Liverpoolin kokoonpanoon – hyvin peliä lukeva, rakentava pelaaja ei sovi tähän taktiikkaan. Eikä Jari pärjää Owenille tai Heskeylle juoksussa, vaikka pyörittäisi herrat umpisolmuun pallon kanssa.

Poliittinen harha-ajatus

Takaisin peliin. Hargreaves vaihdetaan pohjevamman vuoksi heti pelistä – tilannetta en ehtinyt nähdä. Sen sijaan mietin, mahtaako hän olla tunnetun urheilusosiologin ja feministin Jennifer Hargreavesin poika. Ehkä ei, äitihän on ajanut jopa huippu-urheilun vastaista linjaa kannanotoissaan. Vaikka ei se nyt mikään todiste ole, onhan meidän olympiakomitean pääsihteerikin nuoruudessaan vastustanut huippu-urheilua. Ei tarvitse olla takinkääntäjä, jos lapsista tulee vanhempiensa kanssa erimielisiä.

Vähän pedagogiikkaa

Ottelun pelillisesti hienoin hetki on se, kun Michael Owen kääntyy, ottaa muutaman vauhtiaskeleen irrottautuen vastustajastaan ja vetäisee pallon Argentiinan maalin tolppaan. Sen sijaan rankkaritilanne on ”älytön”, vaikka käytänkin sen opetustarkoitukseen. Pojat ovat hävinneet monta ottelua osin siitä syystä, ettei heillä ole ollut rohkeutta ”mennä sisään”, siis rynnätä rankkarialueelle haastamaan vastustajaa.

Hidastusten aikana muistan korostaa, että kannattaa haastaa vastustaja, vaikka ”näittehän, miten älytön yritys oli – kolme pelaajaa, joista ei varmasti pääse läpi”. Rankkari, ja pelin ratkaisu.

Sovitus ja latistus

On jotenkin vaikea eläytyä Beckhamin riemuun maalin jälkeen, vaikka se on enemmän kuin aitoa. ”Kaikki on sovitettu”, hän tietää, että tämän jälkeen englantilaiset ovat antaneet anteeksi. Hän on myös näyttänyt ”närhen värkit” niille samoille argentiinalaisille, jotka viimeksi tiputtivat Englannin jatkosta. Potku on jännittyneen miehen veto, jossa kovuus on tärkeämpää kuin suunta. Hermostunutkin pelaaja saa palloon vauhtia, vaikka tarkkuus silloin kärsiikin.

Tuossa tilanteessa olisi katastrofaalisinta vetää loistava laukaus sinne, minne Beckham yleensä laukoo vain huomatakseen, että maalivahti ottaa sen kiinni. Se murtaisi miehen ja koko joukkueen. Argentiinan maalivahti tietää Beckhamin tietävän ja ajattelee: minä otan sen kiinni, missä sinä olet hyvä. Nujerran sinut siihen pisteeseen, sinut ja joukkueesi.

Ei siis ihme, että puoli-irokeesin paita on revetä päältä. Tukkakin näyttää hyvältä. Tämä oli draamallisesti liian helppoa, liian aikaisin – kärsimystä oli liian vähän. Vaadinko jo liikoja?

Teddy piristää

Toinen puoliaika on tylsää, pojatkin lähtevät pihalle pelaamaan. Ottavat videoille kikkojaan. Onneksi TV ei ole voittanut omaa kokemusta näiden poikien elämässä. Jotenkin tuntuu, että tästä ei tule elämää suurempaa peliä muille kuin englantilaisille. Omaa asennettani kuvannee se, että iloitsen 36-vuotiaan Teddy Sheringhamin kentälle tulosta. Muistan kun manasin saman miehen surkeutta joskus kymmenisen vuotta sitten; ihmettelin, miten niin huono viimeistelijä voi olla Englannin maajoukkueessa.

Teddyn seniorivaihtopelaajana tekemät maalit ManU:n Mestarien liiga –peleissä tekivät minusta myöhemmin Teddy-fanin. Mikä loistava vaihtomies hän onkaan. On kokemusta, peli-iloa ja pelisilmää – nytkin Teddy tykittää unelmavedon ilmasta takanurkkaan. Vain huono säkä estää maalin synnyn.

Mestaruus sille, joka sitä eniten tarvitsee?!

Miksei Argentiina voittanut, vaikka maa ja kansa tarvitsi voittoa niin paljon? Tämähän on hyvä peruste: Slovakia tarvitsi jääkiekon MM-kultaa enemmän kuin Pohjoismaat tai Amerikan mantereen joukkueet. Venäjä halasi sitä myös, mutta Slovakia halusi enemmän. Tässä pelissä tosin Englanti tarvitsi voittoa enemmän – se ei tarkoita, etteikö Argentiina olisi edelleenkin johtava mestarisuosikki. MM-turnaus alkaa yleensä vasta alkulohkojen jälkeen.

Tämä turnaus on vähän niin kuin Falklandin sota. Olen aina ihmetellyt sitä järjettömyyttä, kun kaksi viikkoa purjehditaan maailman toiselle puolelle – ja sitten aloitetaan sota. Eikö siinä vaikka päiväntasaajalla voinut tulla mieleen, ettei tässä ole mitään järkeä.

Kai tämä on myös futiksen alkulohkojen tarkoitus: pari viikkoa käytetään henkisen energian lataamiseen. Se joukkue, joka alkulohkojen aikana huomaa, että tämä sinänsä järjetön retki täytyy päättää voittoon, on mestari.

Arto Tiihonen

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja liikuntasosiologi, jonka nuoruutta ei voi ymmärtää ilman jalkapalloa ja jalkapalloilun rakentamia merkityksiä. Aikuisuuden ymmärtäminen on vielä pahasti kesken – työn alla kuitenkin.

Kadonnutta aikaa etsimässä – minkälainen on sinun kuuskytlukusi?

Olenko oikeasti elänyt kuuskytluvulla?

Täytän näinä päivinä kuusikymmentä vuotta, olen siis todistettavasti syntynyt vuonna 1960. Olen myös elänyt ensimmäiset kymmenen vuottani kuuskytluvulla, jonka olen otsikon perusteella kadottamassa. Varhaisdementiaako vai mistä on kysymys?

Väitän, että kyse on jostain aivan muusta. Huomasin saman jo 1980-luvulla, kun tein pro gradu –työtäni Urheilu kertomuksena. Jo silloin tajusin, että kuuskytluku oli ”mennyttä aikaa”, vaikka se ei kuulunutkaan ”takavuosiin”, ”sota-aikaan” tai ”aikaan ennen sotia”. En muuten koskaan ymmärtänyt näitä isoisäni viittauksia, joissa hän käytti noita termejä. No, sota-ajan tajusin. Mistä hän oikein puhui?

Kuuskytluku tuntui silloin iloisella 1980-luvulla esimodernilta ajalta, jolloin tehtiin heinää, hevosia oli yleisesti työkäytössä, koneita oli vähän ja ruokaa saatiin pelloilta ja metsistä tai suoraan kotieläimistä. Meidän sukupolvemme – ainakin maalla kasvaneet – kuitenkin muisti sen kaiken oikein hyvin.

Nyt tilanne on toinen, sillä jo seitkytluvulla syntyneet ovat lähes autuaan tietämättömiä tuosta maaseutuyhteiskunnasta, jossa me noin kuuskymppiset vietimme lapsuutemme ennen kunnallista päiväkotia, peruskoulua tai vaikkapa ikäkausiurheilua.

Ai niin, eihän silloin ollut kunnollista julkista terveydenhuoltoa, ei toimivaa työeläkejärjestelmää eikä autoissa ollut turvavöitä eikä teillä ollut nopeusrajoituksiakaan. Tupakkaa poltettiin joka paikassa.

Moni varmaan sanoo, että silloin oli ainakin turvallista olla lapsi. Ei ollut, elämä oli paljon vaarallisempaa. Meistä melkein jokainen on sairastanut esimerkiksi nykyään supervaarallisen tuhkarokon, sikotaudin ja ihan jokainen joutui ottamaan tuberkuloosirokotteen vai miksi sitä nyt sanottiinkaan. Aika monelta ehti kuolla kaveri tai sisarus ennen kuin päästiin teini-ikään.

Pointtini ei kuitenkaan ole vertailussa, vaan siinä, että on tärkeää muistaa ja ymmärtää sitä, minkälainen se meidän lapsuutemme kuuskytluku oikein oli. Mitä me oikein edes muistamme siitä, tai haluamme muistaa? Mitkä olivat ensimmäiset laulut, jotka opit, mitä tärkeitä tapahtumia muistat, mitkä olivat lapsena sinun elämäsi kohokohdat?

All My Loving ja We shall Overcome olivat minun ekat biisini, jotka opin ulkoa, sekä yksi venäjänkielinen laulu, josta äitini ei jostain syystä pitänyt. Njet ponimai, siinä sanottiin. Isosiskoni opettivat minulle nuo Beatlesin ja Bob Dylanin suositut ja iskevät riimitykset. Olen aika varma, että tiesin, mitä niissä sanottiin. No, ehkä en ymmärtänyt tuota overcomia ihan sanatarkasti. Ajattelin, että me tullaan jotenkin voittamaan tää kisa joskus…

Muistan senkin, kun JFK kuoli. Isosisko tuli itkien koulusta. Kuolema järkytti myös isääni, joka ihaili Kennedya ja Koivistoa. Olivat moderneja demokraatteja. Isäkin oli erkkolainen sosialidemokraatti, joka tilasi Hesarin ja Valitut Palat.

Valittujen Palojen karttakirjasta minä opin lukemaankin. Ihan omia aikojani. Muistan, kun äitini kysyi leikillään, että mitä sinä nyt sieltä oikein luet. Luuli, että katsoin vain karttoja. Aloin sitten lukemaan…

Mutta siis asiaan. Pari vuotta sitten aloin kirjoittelemaan joskus iltaisin muistojani kotikylästäni Tenholahdesta, joka on Vuolingon kylän itäinen osa. Läntisellä puolella on rautatiepysäkki ja kansakoulu ja Iso Vuolinko, järvi siis. Tenholahti taas on Pienen Vuolingon itään kurkottava lahti. Vuolingon kylä kuului kuuskytluvulla Mikkelin maalaiskuntaan.

Jotkut sanoivat kotikylääni virheellisesti Tuskuksi, koska sitä kautta meille päästiin. Tuskussa oli lähin kauppa ja bus.. eikun linja-autopysäkki ja linja Tusku-Tuppurala. Sillä mentiin talvella Mikkelin keskustaan kunhan oli ensin luikuteltu potkurilla Tuskuun, joka oli Mikkelin puolella.

Tenholahti on muuten aika hieno nimi, keksin sille englanninnoksenkin: Glamour Bay (Village). Aika pähee. Kyllä kotikylässäni on edelleenkin jotain minua ”tenhoavaa”… Liitteenä olevassa pdf-tiedostossa onkin muutama kymmenen sivua monenlaisia muistojani kotikylästäni ja –kyläläisistäni.

”Comeback’n USSR” eli takaisin muistojeni Tenholahteen, jota ei kohta kukaan muista. Mainiossa Beatles-elokuvassa Yesterday on muuten vähän tätä muistamistani/muistamattomuuttani sivuava idea, kun vain yksi ihminen maailmassa muistaa, että Beatles oli olemassa ja hän on ainut, joka osaa nuo meidän lapsuutemme upeat biisit.

No, varmasti kaikki kotikyläni ikätoverit muistavat Tenholahden paremminkin kuin minä. Mutta varmaa on sekin, että he muistavat eri asioita tai muistavat samat asiat eri tavoin. Minä kuitenkin luulen, että olisin unohtanut – olinkin – monet tapahtumat, jotkut paikat ja ihmisetkin, jos en olisi kirjoittanut näitä muistojani ylös. Tiihonen_Tenholahti_osa1 Tiihonen_Tenholahti_osa2

Nyt voin väittää ja todistaa, että olen elänyt kuuskytluvulla, koska minulla on siitä dokumentti, tai oikeastaan dokumentteja, olemassa. Kuvia minulla onkin todella vähän, joten mielikuvat ja tarinat ovat muistamiselleni hyvin tärkeitä.

Tämän Tenholahtitarinan lisäksi tästä postauksestani voi klikata näkyviin kirjoitukseni lapsuuteni leikeistä, ensimmäisestä hiihtokilpailustani ja Vuolingon koulun 100-vuotisjuhlassa pitämästäni puheesta. https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2013/07/LEIKINAIKA.pdf URHEILUKOKEMUS Tiihonen_Vuolingonkoulu_100puhe

Yritän edelleenkin opettaa nykylapsia leikkimään luonnossa (3.3.2020 viimeksi), hiihdän (heti, kun lumi tulee) ja kirjoitan edelleen (joidenkin mielestä valitettavan) aktiivisesti niin hiihtämisestä kuin monesta muustakin asiasta. Tuo Vuolingon kansakoulu on kuitenkin jo lakkautettu. Sen muistoa pitävät yllä vain meidän entisten koululaisten muistot siitä.

Seuraavassa jaksossa kirjoitan muuten seitkytluvusta, jonka tiedän olleen oikeastikin olemassa, vaikka en olisi millään uskonut, että oppikouluni – ikuiselta tuntunut sodan pommituksetkin kestänyt – Mikkelin Lyseokin on nyt jo lakkautettu.

Pidetään kuitenkin huolta, ettei kuuskytlukua vielä lakkauteta. Meidän sukupolvemme voisi itse asiassa kirjoittaa oman tulkintansa tuosta vuosikymmenestä, joka on totuttu muistamaan suurten ikäluokkien sukupolvikokemuksen kautta.

Ehkä olisi syytä nostaa esiin meidän nuorempiemmekin tulkinnat tuosta vuosikymmenestä, joka ei meille edustakaan uutta aikaa, nuorisokulttuurin nousua eikä radikalismia, vaan jotain aivan muuta. (Melkein) kadonnutta aikaa, joka kaipaa tulkintaansa.

Minkälainen on sinun kuuskytlukusi?

Jalkapalloprofessori

Suomalaista jalkapallo- ja urheilukansaa ovat viime aikoina puhuttaneet sekä Huuhkajien EM-kisapaikka, (Subway) Kansallinen Liiga että jalkapalloprofessori – ja lätkäistään päälle vielä Supercupin loppuottelu ja Kansojen liigan suhteellisen edullinen lohko.

On siis ihme, että julkista keskustelua käydään yllättävän vähän, sillä melkein jokaista noista uutisista voisi todellakin pitää ihmeenä suomalaisessa urheilussa ja etenkin jalkapallossa.

Vielä ei tiedetä, miten Huuhkajat pärjäävät EM-kisoissa, miten Kansallinen liiga onnistuu brandaamaan itsensä suuren yleisön sydämiin eikä sitäkään, kuka valitaan jalkapalloprofessoriksi. Hiukan realistisemmat odotukset kohdistuvat siihen, että olympiastadion saadaan pelikuntoon tai että Huuhkajat pärjäävät Kansojen liigassa paremmin kuin EM-kisojen lohkossaan. Odotukset ovat kuitenkin varsin korkealla.

En lähde tässä spekuloimaan Huuhkajien enkä kansallisen liigankaan tulevaa menestystä. Sen sijaan minua kiinnostaa erityisen paljon se, kuka ja millä perusteilla, valitaan jalkapalloprofessoriksi 12 muun hakijan kanssa. Kolmetoista professorikandidaattia – kuusi Suomen ulkopuoleltakin – on siis tarjonnut Palloliitolle ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliselle tiedekunnalle omaa osaamistaan suomalaisen ja kansainvälisenkin jalkapallon kehittämiseksi.

Yhtenä hakijana ja nykyaikaisen yhteiskunnan, tutkimus- ja kehitystoiminnan sekä asiantuntijatyön ymmärtäjänä näen, että taustaorganisaatioilla ja valinnan tekijöillä on ainutlaatuinen mahdollisuus käyttää suomalaisen jalkapallon hyväksi valtavasti tietämystä, jonka hakijat ovat jo hakemuksissaan – ja töissään ennen sitä – suunnanneet suomalaisen jalkapallon kehittämiseen.

Itseäni kiinnostaisi aivan valtavasti tietää, mitä kaikkea muut hakijat ovat saaneet aikaiseksi ja miten he ovat aikoneet tuota osaamistaan jalostaa suomalaisessa kontekstissa. Olen aivan varma, että suomalainen jalkapalloyhteisö oppisi aivan mielettömästi jo pelkästään siitä, että näiden huippuasiantuntijoiden hakemukset olisivat julkisia tai että heiltä/meiltä pyydettäisiin erilaisia seminaariesityksiä tai julkaisuja, joissa esittelisimme osaamistamme suomalaisille tekijöille.

Jos olisimme täällä Suomessa olleet todella tulevaisuusorientoituneita, niin emme ehkä olisi edes hakeneet yhtä työelämäprofessoria, vaan olisimme satsanneet osa-aikaisten ”professoreiden” palkkaamiseen ja erilaisten asiantuntijaverkostojen luomiseen tuon hankitun resurssin. Oletan, että aika moni hakijoista olisi halukas antamaan osaamistaan Palloliiton ja yliopiston käyttöön korvausta vastaan, mutta ilman kokoaikaprofessorin pestiä.

Voin hyvin kuvitella, ettei ulkomailta tulevan asiantuntijan ole aivan helppo oppia suomalaisen yliopiston ja urheilujärjestön, saati tutkimus- ja kehitysrahoituksen kiemuroita kovin nopeasti. Entä jos samalla rahalla olisi palkattu kaksi osa-aikaista – suomalainen ja ulkomainen?

No, tämä nyt vain esimerkkinä siitä, miten Suomessa, jossa meillä on rajalliset resurssit, voitaisiin toimia fiksusti ja noustaisiin siitä keskinkertaisuudesta, josta Helsingin yliopiston entinen kansleri Kari Raivio suomalaisia yliopistoja moitti Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla (4.3.2020).

Rajalliset resurssit on käytettävä tehokkaammin eli on saatava olemassa oleva tieto paremmin kentän käyttöön ja on tuotettava uutta tietoa yhteistyön ja erilaisten insentiivien eli kannustimien avulla entistä kustannustehokkaammin. Minä ainakin hyödyntäisin näiden kolmentoista osaajan tietämystä ja verkostoja, vaikka vain yksi heistä tultaneen tehtävään valitsemaankin.

Aloitankin siis itsestäni eli julkaisen tässä alla oman hakemukseni liitteet, joista kaikki suomalaiset jalkapallon kehittäjät saavat vapaasti ammentaa vaatimatonta osaamistani omiin tehtäviinsä jalkapallon parissa. Ymmärrän toki, että läheskään kaikki osaamiseni eivät ole vain kirjallisista lähteistä omaksuttavissa. Mutta tämä olkoon kuitenkin hyvä alku. Ja väitän, että olen tehnyt harvinaisen paljon materiaaleja, joiden sovellettavuus käytännön kentillä on erittäinkin hyvä. Niihin pitää tosin ensin tutustua.

Ensin kuitenkin pohdin tätä jalkapalloprofessorihakua hakijan, mutta myös valitsijan näkökulmista. Tämähän on ainutlaatuinen haku, johon kellään ei taida olla aiempaa kokemusta.

Minkälaista jalkapallon työelämäprofessoria haetaan ja miten?

Liikunnan (jalkapalloilun tutkimus ja kehitys) työelämäprofessorin (professor of practice) tehtävä on perustettu Suomen Palloliiton ja Jyväskylän yliopiston välisellä yhteistyösopimuksella ajalle 1.5.2020 – 30.4.2025. Hakijoita löytyi kolmetoista ja heidän nimensä on myös julkaistu sekä yliopiston että Palloliiton toimesta.

Tällaiset valinnat, joissa yhdistetään ainakin kaksi asiaa eli akateeminen ja käytännöllinen osaaminen ja kokemus, voivat olla vaikeita. Voivat ne olla helppojakin tai jotain siltä väliltä. Pohditaanpa asiaa.

Olen itse ollut neljä vuotta Jyväskylän yliopiston hallituksessa ja monena vuonna valtion liikuntatieteellisessä neuvostossa arvioimassa ja päättämässä tieteellisestä pätevyydestä ja tutkimuksen laadukkuudesta. Sekään ei ole ollut yksinkertaista, mutta kun yhdistetään kaksi elämänaluetta toisiinsa niin mahdollisuudet painottaa eri tekijöitä (mahdollisesti jonkun hakijan eduksi ja jonkun toisen haitaksi) moninkertaistuvat.

Joskus käy niinkin, että valintaan vaikuttavat lopulta aivan muut seikat kuin ne, joita hakuohjeessa on painotettu. Ehkä on syytä lukaista tuo hakuohje siltä osin kuin siinä kerrotaan näistä vaatimuksista ja odotuksista.

”Liikunnan (jalkapalloilun tutkimus ja kehitys) työelämäprofessorin (professor of practice) tehtävä perustuu Suomen Palloliiton ja Jyväskylän yliopiston väliseen yhteistyösopimukseen ajalle 1.5.2020 – 30.4.2025. Tehtävä sijoittuu Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Tavoitteena on luoda uudenlaisia tiedolla johtamisen toimintamalleja akateemisen ja urheilumaailman välille sekä tuottaa toimintaa tukevaa tutkimustietoa. Tavoitetta tukevat tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulokset sekä niiden nopea käytäntöihin levittäminen.

Työelämäprofessorin tehtävänä on johtaa Suomen Palloliiton (SPL) tutkimustyötä sekä rakentaa jalkapallon ja futsalin kehitystyötä palveleva tutkimusohjelma ja –verkosto sekä seurata kansallista ja kansainvälistä monitieteistä jalkapallotutkimusta. Tehtäviin sisältyvät myös Suomen Palloliiton urheilutoiminnan tutkimus- ja kehittämistoimintojen koordinointi yhdessä SPL:n tutkimus- ja kehityspäällikön kanssa sekä koulutus- ja valmennustoiminnan kehittäminen.

Työelämäprofessori osallistuu liikuntatieteellisen tiedekunnan opetustoimintaan (enintään 40t / lukuvuosi), opinnäytteiden ohjaamiseen, jalkapalloiluun liittyvän monitieteisen tutkimuksen tukemiseen tiedekunnassa sekä mahdollisiin muihin tiedekunnan johdon osoittamiin tehtäviin. Tehtävään valittavan odotetaan osallistuvan täydentävän tutkimus- ja kehittämisrahoituksen hankkimiseen. Professorin tehtävänä on myös tuottaa ja levittää tutkittua tietoa valtakunnallisesti jalkapallon ja laajemminkin liikunnan ja urheilun edistämiseksi Suomessa sekä tuottaa uusia avauksia valmennukseen, valmentajakoulutukseen sekä valmennuskeskus-, urheiluakatemia- ja seuratoimintaan. Jyväskylän yliopiston ja Suomen Palloliiton yhteistyö on tehtävän hoidossa keskeisessä roolissa.

Työelämäprofessorilta edellytetään soveltuvaa tohtorin tutkintoa, vahvoja näyttöjä tieteellisestä tutkimustyöstä sekä näyttöjä edustamansa alan kansallisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä ja vahvaa käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtäväalaan. Käytännöllisellä perehtyneisyydellä tarkoitetaan tässä yhteydessä näyttöä muodostaa tutkimusohjelmia ja tutkijaverkostoja. Käytännöllistä perehtyneisyyttä kuvaavat ymmärrys urheilujohtamisesta, jalkapallosta kansallisena ja kansainvälisenä järjestelmänä sekä pelaajakehityksestä. Muu kansallinen tai kansainvälinen tehtävää tukeva tutkinto katsotaan eduksi. Tehtävässä vaaditaan sujuva suullinen ja kirjallinen englanninkielen taito.

Työelämäprofessorin tehtävään haetaan henkilöä, jolla on valmiudet johtaa toimintaa sekä kokemusta johtotehtävistä ja vaativien kehityshankkeiden toteuttamisesta; erinomaiset sosiaaliset taidot ja esiintymistaidot; näyttöä pedagogisesta osaamisesta sekä liikunnan käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteiden tuntemusta.

Eduksi katsotaan tuntemus eurooppalaisen jalkapallon parhaista käytännöistä ja kyky johtaa niiden soveltamista suomalaisen jalkapallojärjestelmän kehittämiseen; hyvät tiimityö-, yhteistyö- ja vuorovaikutus- sekä viestintätaidot. Lisäksi eduksi katsotaan hyvät IT –taidot ja kokemus erilaisten sähköisten järjestelmien käytöstä; mahdollisuus työskennellä tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisin sekä valmius matkustaa sekä Suomessa että ulkomailla.”

Oletuksena täytyisi siis olla, että päättäjät ainakin yrittävät pitäytyä etukäteen määrittämissään ehdoissa, joiden perusteella he ovat saaneet hakijoita houkuteltua tänne jopa kuudesta eri maasta. Nyt kun hakijoiden nimet on julkistettu, mitä pidän erittäin hyvänä asiana, olisi hyvä tietää sekin, ketkä tekevät asiassa päätöksen? Läpinäkyvyys on nykyään erinomaisen tärkeää niin urheilujärjestöille kuin yliopistoillekin.

Läpinäkyvyys johtaa tietysti jollakin todennäköisyydellä julkiseen keskusteluun, mikä saattaa olla asialle hyväksi, mutta voi se olla haitaksikin. Valtamediastakin voi lukea erikoisia tulkintoja hakijoiden pätevyyksistä vaikkapa kansliapäällikkövalintoja koskien. Jos kaikki professorivalinnat olisivat julkisia, niin aika monet tehtävät riitautettaisiin tai jäisivät jopa täyttämättä.

Professorin tehtävään valinta ei ole 100 metrin juoksu, vaan se on lähempänä jotakin arvostelulajia, kuten vaikkapa taitoluistelua, jossa arvioidaan inhimillisin kyvyin suorituksen tekniset ja taiteelliset ansiot. Kun nyt valinta tehdään jopa työelämäprofessorikriteeristöllä erikoisesti, niin ei ole olemassa traditiota, mihin peilata tätä valintaa. Tämähän on hyvin akateeminen valinta moniin työelämäprofessoreihin verrattuna myös siksi, että hakuasiakirjat piti toimittaa akateemisin kriteerein Jyväskylän yliopistoon.

Hakijana jouduinkin kovasti pohtimaan, minkälaisen kuvan annan itsestäni valitsijoille? Mitä osaamistani ja kokemustani painotan, ja mitä taas pidän taka-alalla?

Työelämäprofessori tehtävänä on minulle erittäinkin tuttu ”pelipaikka” (positio), olenhan tehnyt melkein koko työurani korkeaa akateemista osaamista vaativissa tehtävissä yliopistojen ulkopuolella. Viime vuonna tein ”työelämädosenttiteoksen”, josta saa erittäin hyvän kuvan tästä ”rajapintaosaamisestani” (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2019/05/Tiihonen_dosenttiteos1.pdf).

Tehtävään vaadittavan tai ajatellun ”jalkapallokokemuksen tai –osaamisen” määritteleminen oli paljon haasteellisempaa. Sehän pitäisi sisällään oman pelaaja- ja mahdollisen valmentajauran, jalkapallon tutkimisen ja kehittämisen, kouluttajakokemuksen, materiaalituotannon, suomalaisen liikunta- ja urheilujärjestelmien tuntemuksen jne.

Hakemuksesta saa erinomaisen kuvan näistä osaamisistani, mutta kun näissä urheilutehtävissä aina kuitenkin kysytään sitä omaa urheilutaustaa – ja aika usein sen perusteella määritellään ”oikea” kokemuskin – niin liitteessä on nyt tosi tiivistetysti oma jalkapallourani nähtävissä. TiihonenA_Jalkapalloura

Itse toki ajattelen, ettei pelkkä ”jalkapallokokemus” riitä osoittamaan kelpoisuutta professorin tehtävään, vaan siihen tarvitaan vähintäänkin jonkin tason reflektiota eli osoitusta siitä, että ymmärtää kokemustensa merkityksen ja kykenee sen pohjalta luomaan uusia ratkaisuja.

Pro graduni ja sen jälkeen kirjoittamani useat artikkelit ja pari toimitettua kirjaakin ovat juuri tätä teoreettista reflektiota. Esimerkiksi otan kuitenkin ihka uuden postaukseni, joka selittää aihetta Hesariin kirjoittamani lyhyen artikkelin pohjalta (https://www.miksiliikun.fi/2020/02/28/yy-kaa-koo-ei-viela/).

Hakemusasiakirjoihin ei voinut mahduttaa tätä reilu vuosi sitten kokoamaani jalkapallon 2010-luvun EM- ja MM-kisoja monipuolisesti käsittelemääni digiteosta, josta saanee aika hyvän kuvan omasta reflektoidusta ”jalkapallokokemuksestani” (https://www.miksiliikun.fi/2019/11/19/2010-luvun-jalkapallo-mm-em-kisojen-kautta-koettuna-ja-tulkittuna-2/).

Suomalaisen jalkapallon kehittämisestä ja omasta osaamisestani sen suhteen tein pari vuotta sitten paperin, joka lienee edelleenkin sellainen, joka jalkapalloihmisten kannattaisi lukea. TiihonenA_jalkapallon_kehittämisestä

Jalkapalloprofessorilta edellytetään laajempaa osaamista ja kokemusta, jota uskon itselläni olevan ehkä liikaakin yhdelle tieteenalalle, joten on hyvä tietää, että olen ollut aika paljonkin tekemisissä urheiluvalmennuksen kehittämisessä mm. ohjaamalla useita alan väitöskirjoja.

Mutta palataan itse hakuprosessiin ja hakemukseeni. Pelkkä hakijoiden nimien julkistaminen ei nimittäin välttämättä edesauta kenenkään hakijan asiaa. Seurauksena voi hyvinkin olla epäoleellisten seikkojen nouseminen julkisen keskustelun keskiöön.

Tästä syystä kai lautamiehet/-naiset pidetään erossa julkisuudesta oikeusprosessin ajaksi. Googlestakin tietojen etsijä löytää haluamansa, ei välttämättä oleellista tietoa. Omatkin jalkapalloa koskevat julkaisuni löytyvät parhaiten www.miksiliikun.fi –sivuilta, eivät oman nimeni kautta.

Oletankin, ettei kukaan hakijoista ole varsinaisesti ”syntynyt jalkapallon työelämäprofessoriksi”, aika harva on osannut tietoisesti rakentaa sellaista työuraakaan, joka johtaisi tähän tehtävään. Näitähän ei ole ennen Suomessa nähty eikä koettu. Tuskin paljon muuallakaan.

Hakemukseni esittelyä

Löydän omasta työelämästäni ja ”elämäntyöstäni” todella paljon osaamisia, kokemusta ja pätevyyttä, joka soveltuu erinomaisesti tähän tehtävään. Annan mielelläni kaikille asiasta kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua hakemukseeni, jossa olen yrittänyt vakuuttaa asiasta päättävät tahot tästä omasta erinomaisuudestani ja intohimostani tähän ainutlaatuisen tärkeään tehtävään.

Olen valmis astumaan virallisesti suomalaisen ja kansainvälisen jalkapallon palvelukseen – nöyrä palvelijahan olen jo vuosikymmeniä ollutkin. Omat hakemusasiakirjani löytyvät pdf-liitteinä kustakin kohdasta.  Videohaastattelu tehtiin mainittuun järjestelmään, mutta liitteinä ovat käsikirjoitukseni, jotka tein kyseistä haastattelua varten suomeksi ja englanniksi.

Mahdollista lukijaa varoitan siitä, että dokumenttien lukeminen saattaa muuttaa käsityksesi jalkapallosta, työelämästä, professuureista ja minusta mahdollisena jalkapallon työelämäprofessorina.

  1. CV, joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. 1TiihonenA_CVTEP
  2. Numeroitu luettelo kaikista niistä tieteellisistä ja muista julkaisuista, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään. 2TiihonenA_publ
  3. Enintään 10 pääjulkaisua numeroituna julkaisuluettelon mukaisesti ja yhdistettävä yhdeksi pdf-tiedostoksi; 3TiihonenA_10julkaisua_lista 1ASTMA Microsoft Word – JPKIRJA2007 LAMKARTIKKELI0904 Tiihonen_liikmerk_L&T Tiihonen_liikkult_käsitteitä
  4. Lyhyt (2-3 sivua) kirjallinen selostus hakijan tieteellisestä tutkimuksesta, tieteelliseen toimintaan ja tutkimustyön johtamiseen liittyvistä ansioista mukaan luettuna selvitys täydentävän tutkimus- tai kehittämisrahoituksen hankkimisesta ja muista ansioista, joilla hän haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään; 4TiihonenA_tiettoim
  5. Lyhyt (2-3 sivua) kirjallinen selostus hakijan toiminnasta jalkapallon parissa ja motivaatiosta haettavana olevaan tehtävään sekä näihin asioihin liittyvä 2-3 minuutin esittelyvideo; 5TiihonenA_jpallotoim
  6. Lyhyt (2-3 sivua) kuvaus siitä, miten hakija aikoo edistää tehtävän alaan liittyvää tutkimusta ja koulutusta Suomen Palloliiton ja liikuntatieteellisen tiedekunnan yhteistyönä. 6TiihonenA_SPLJYyhttyö
  7. RecRight –videohaastattelu (2-3 minuuttia), jossa piti esitellä itsensä ja kertoa omasta suhteestaan jalkapalloon ja tähän tehtävään. TiihonenA_videoesittely ja TiihonenA_videoesittely_engl