Liikuntagaala(ni) 2014

 

Tänä iltana järjestetään Urheilugaala, jossa palkitaan mm. viime vuoden Suomen paras urheilija. Suomessa herättiin vasta vuonna 2008 siihen, että huippu-urheilun merkitystä pitää oikein erikseen nostaa ja palkitsemiseen voi olla muitakin syitä kuin voitetut mestaruudet.  Tänään palkittavia onkin laskujeni mukaan 17 eri sarjassa eli palkittavia riittää, vaikka olisi ollut vähän huonompikin urheiluvuosi.

Penkkiurheilija saa taas keskusteluilleen materiaalia – ja kaiken lisäksi voimme myös itse äänestää ja vaikuttaa valintoihin. Eri viestimet ovat jo ehtineetkin valita omia ”vuoden parhaitaan”. Itse en aio osallistua tuohon keskusteluun, mutta kehotan meistä jokaista katsomaan taapäin kohti omaa liikunta- ja urheiluvuottaan. Löytyisikö sieltä palkitsemisen arvoisia mainetekoja – meistä jokainenhan on oman sarjansa vuoden paras liikkuja.  

Mikä oli vuotesi sykähdyttävin urheilu-/liikuntahetki, teitkö urheilullisia/liikunnallisia läpimurtoja, saitko/menetitkö esikuviasi, kuka tai mikä oli suurin  urheilu-/liikuntavaikuttaja, mikä oli mieleenpainuvin urheilu-/liikuntatapahtuma, tai tuliko tehtyä urheilu- liikuntakulttuuritekoja? Palataan noihin ehkä hiukan leikillisiinkin liikkumisen merkityksiin sen jälkeen, kun on esitelty vuoden paras liikkuja Arto Tiihosen omassa sarjassa. Voittohan oli varma jo viime vuoden alussa, mutta täytyyhän voitto myös perustella. Minkälainen vuoden liikkuja siis olin vuonna 2013? Tämä kannattaisi jokaisen tehdä näin uuden vuoden aluksi…

Vuoden liikkujan saavutukset   

Lähtökohta viime vuodelle oli sellainen, että lonkkaproteesileikkauksestani tuli kuluneeksi tasan vuosi 14.1.2013. Vuoden 2012 liikuntani tiivistin vuosi sitten seuraavasti: ”Liikuin vuoden aikana 475 tuntia, joka on reilu yhdeksän tuntia viikossa ja vajaa 78 minuuttia päivässä. Tuosta ajasta kolmasosa (160 tuntia) kului lihaskuntotyyppiseen liikuntaan eli erilaisiin jumppiin, kuntosaliin ja ruumiillisiin töihin. Hiukan yli puolet ajasta käytin kestävyystyyppiseen liikuntaan eli hiihtoon, kävely-juoksuun ja pyöräilyyn – kilometrejä tuli edettyä 2337, mikä on keskimäärin 6,4 km/päivä. Niistä vähän yli tuhat oli pyöräilyä, kun hiihtoa (melonta, rullaluistelu) ja (sauva)kävely-juoksua tuli harrastettua melkein metrilleen yhtä paljon eli jonkin verran yli 600 kilometriä. Suhteina 50-25-25%. Palloilu jäi viime vuonna vajaaseen 30 tuntiin, joka merkitsi reilua viittä prosenttia kaikesta liikkumisesta.”

Tavoitteeni viime vuodelle olivatkin aika korkeat. Ajattelin nostaa liikunnan määrää vuorokaudessa ainakin vähän ja toivoin kartuttavani kilometrejä (hiihto, pyöräily, kävely-juoksu) entistä enemmän. Palloilun määrääkin toivoin nostavani jonkin verran. On siis aika katsoa, kuinka tämän ”liikuntagaalaehdokkaan” kävi.  

Liikunta tilastoina 2013

 

 Minuutit/vuosi

            29 340,00  

 Tunnit/vuosi

                  489,00  

 Minuutit/vrk

                    80,38  

 Kilometrit/vuosi

               3 666,00  

 Kilometrit/vko

                    70,00  

 Kilometrit/vrk

                    10,00  

 Kestävyysliikunta %

                    62,00  

 Lihaskunto %

                    18,00  

 Palloilu %

                    15,00  

 Ilmaisuliikunta %

                       5,00  

 Rasitus/k-arvo

                       3,33  

 Kokemus/k-arvo

                       3,84  

Taulukosta näkyy hyvin, että liikuntatunteja tuli vain 14 enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta kilometrejä kertyi hurjasti enemmän. Kestävyysliikunnan osuus pysyi lähes samana, mutta lihaskuntopuoli tippui 33%:sta 18%:in ja palloilun osuus nousi kuudesta viiteentoista prosenttiin. Ilmaisuliikuntaa oli nyt viisi prosenttia kaikesta liikkumisestani. Monipuolisuus siis lisääntyi, minkä näkee seuraavista kuviostakin:

 

Vaikka liikkumiseni minuutti-/tuntimäärät pysyivät lähes samoina, muuttuivat liikkumiseni muodot melkoisen paljon. Hiihtokilometrejä tuli hyvän talven ansiosta lähes kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä talvena (ja tulikin, koska jo ennen joulua hiihdin noin 150 km:iä). Huomattava on sekin, että nuo kilometrit karttuivat ”kotiovelta” yhtä viikon pituista Lapin matkaa lukuunottamatta. Myös kävelyn, mutta etenkin juoksun osuus lisääntyi hurjasti – edellisenä vuonnahan en vielä juurikaan uskaltanut juosta. Nyt tuosta 900 km:stä melkein puolet oli juoksukilometrejä. Palloilun määrä nousi 2,5-kertaiseksi ja tanssinomaista liikuntaakin kertyi parikymmentä tuntia.

Liikuntavuoden lisäksi kannattaa palkita myös liikuntakuukausi. Viime vuonna voittajaksi selviytyi maaliskuu, joka oli sekä tunneissa että varsinkin kilometreissä selvä ykkönen. Hiihtokilometrejä kertyi melkein 600 yhdessä kuukaudessa. Seuraavaksi parhaat liikuntakuukaudet olivat touko-, elo- ja lokakuu ajassa mitattuna, mutta kilometreinä mitaten kesä-, elo- ja huhtikuu. Yhtenäkään kuukautena liikkumistunnit eivät kuitenkaan jääneet alle 30. Tunnit ja kilometrit kuukausittain ja prosentteina alla.     

Liikuntagaalani palkinnot perusteluineen

Tilastot ilahduttavat minua suuresti – olisin todella iloinen, jos pystyisin jatkossakin liikkumaan suurin piirtein samalla tavalla kuin viime vuonna. Mutta entä se liikuntagaala, mikä oli vuoden sykähdyttävin urheilu-/liikuntahetki? Kilpailu tittelistä on todella tiukka, sillä ehdokkaita on useita: maaliskuussa yllätin itseni Oloksella, kun läksin ilman eri suunnitelmaa tavoittelemaan 50 kilometrin haamuaikaa eli Hakulisen Veikon Holmenkollenilla hiihtämää 3,33,33. Niukoilla eväillä ja lopun rajuun vastatuuleen hiihtäen sekä suonenvetoja vältellen pääsin tavoitteeseeni. Minä tosin luistelin, Haku-Veikko meni perinteisellä. Kesäkuun alussa koin kaksikin kertaa huikean tunnelman, kun esitimme keski-ikäisten miesten pallo-ohjelman ensin Finlandia-talossa ja sitten Lahden jäähallissa. Vastaanotto oli lievästi sanottuna riehakas. Ks. video: https://www.facebook.com/video/video.php?v=616304858399324,

Eikä tämäkään riitä; elokuussa pelasimme – tosin vain harjoituksissa – futista normaalisäännöin (yleensä meillä ei ole maalivahtia ja maalit tulee tehdä suoraan syötöstä). Tuntui hienolta onnistua useammankin kerran maalinteossa. Syksyn sykähdyttävin asia oli juoksu- ja kävelytekniikassani tapahtunut muutos, joka vaati aika lailla harjoittelua. Amerikkalaisen ”valmentajani” Jim Denisonin ansiosta opin kuitenkin tuottamaan ”rullaavan askelen”, joka kaiken lisäksi on armollisempi jaloilleni ja lonkalleni. Onko pakko valita? Elämyksenä palloesitys oli varmasti paras, identiteettiäni vahvisti eniten 50 km:n hiihto, osallisuuskokemuksena futismatsi oli paras ja toimijuuskokemuksena juoksu sijoittui ensimmäiseksi. Tällä kertaa palkinto menee jakoon neljän sykähdyttävän hetken kesken.  

Mutta sarjoja on vielä runsaasti jäljelläkin. Läpimurto tapahtui noissa palloesityksissä ja niiden harjoituksissa – meninhän siellä reippaasti epämukavuusalueelleni, joka kuitenkin muuttui nautinnoksi kovan treenaamisen jälkeen. Merkittävin liikuntavaikuttaja on helppo valita, sillä Denisonin Jimin sinänsä erittäin yksinkertainen juoksuohje vaikutti ratkaisevasti juoksemiseeni ja kävelemiseeni. Noloa tunnustaa, että en tähän ikään mennessä ollut oppinut kävelemään, saati juoksemaan?! Mieleenpainuvin liikuntatapahtuma oli varmasti SunSvoli tai SunLahti 2013, jonka gaalassa saimme miesryhmämme kanssa esiintyä yhdessä joukkuevoimistelun maailmanmestareiden, Suomen telinevoimistelumaajoukkueen ym. loistavien ryhmien kanssa. Lahden jäähallin monituhantinen yleisö teki esiintymisestä sekä jännittävää että mieleenpainuvaa.

Omat liikunta-/urheilukulttuuriset teot eivät taida löytyä pelkästään fyysisten suoritusten puolelta, vaan mukana on myös ”kulttuurista” osaamista. Vaikka tein tutkimusta liikuntakulttuurin käsitteistäkin, niin itse nostaisin korkeimmalle kokonaisuuden, jonka toimitin nimellä Vuosi lonkkaleikkauksen jälkeen ja jossa kuvaan ja analysoin tarkasti toipumistani ja kuntoutumistani lonkkaproteesileikkauksestani. Se oli liikuntasuorituksenakin rankka, mutta että jaksoin dokumentoida ja tulkita tapahtumia tuntuu nyt jälkikäteenkin erityisen hyvältä. Lue tästä: http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2012/08/1.1LONKKAJULKAISUTIIHONEN.pdf

Esikuvapalkinto on vielä jakamatta. Minä – ja me kaikki – tarvitsemme esikuvia jaksaaksemma liikkua, urheilla ja tehdä itsellemme tärkeitä asioita. Viime vuosi oli tässä suhteessa minulle erittäin surullinen, sillä menetin kaksi minulle erittäin tärkeää liikunta- ja urheiluesikuvaa enkä tarkoita Eero Mäntyrantaa, jota toki ihailin lapsena melkein yhtä paljon kuin Arto Tiaistakin. Lapsuuden sankarini eli Purhosen Timon urheilullinen elämä päättyi joulukuussa Carting-radalle. Timppa oli minulle kuusi vuotta vanhempana kaikenlaisesta urheilusta innostuneena perheystävänä erittäin tärkeä esikuva, jonka kanssa pääsin ensimmäisiin hiihtokisoihin sekä isojen poikien jalkapallo- ja jääkiekkopeleihin. Ilman Timpan innostusta ja rohkaisuja en ehkä olisi uskaltanut edes aloittaa  kilpaurheilua. Jokainen pikkupoika tarvitsisi Timpan kaltaisen esikuvan itselleen. Kiitos! Reilu viikko aiemmin menetin toisen esikuvani eli elämäntapajalkapalloilija ja liikuntatutkija Esa Rovion. Esan merkityksestä kirjoitinkin viime kuun blogissani. http://www.miksiliikun.fi/?m=201312. 

Ystävien ja esikuvien menettäminen on raskasta, vuoden pimeimpänä aikana oli vaikea motivoida itsensä ylös sängystä – niin turhalta kaikki tuntui. Pakotinkin itseni usein yksinäiselle lenkille metsäpoluille, joilla sain itkeä suruani ja muistella ystäviäni kenenkään häiritsemättä. Surussani en kuitenkaan ollut yksin, sillä kumpaakin esikuvallista miestä jäi suremaan suuri joukko ystäviä ja pelikavereita. Esa ja Timo ovatkin vain ”puoliaskelta meitä muita edellä”, kuten Esan siunannut pappi totesi. Sekin on hyvä muistaa, kun ajattelee, mikä on elämässä tärkeää. Eihän se tietenkään ole liikunta eikä urheilukaan vaan se, mitä ne saavat meissä aikaan. Timon ja Esan urheileminen teki onnelliseksi ja he tekivät vastaavasti meidät muut onnellisiksi sekä urheillessaan että muuten. En tiedä, mikä oli syy ja mikä seuraus, mutta luulen, että hyvin vahvasti nuo asiat liittyivät toisiinsa.

Tammikuussa päivä alkaa taas voittaa ja surukin työstyy merkitykselliseksi ikäväksi. Eläviksi muistoiksi, kun jompikumpi noista miehistä tulee päivittäin mieleen ihan yllättävissäkin tilanteissa. Kumpikin esikuvamiehistäni olisi varmaan toivonut, ettemme me jälkeen tulevat menetä kykyämme tehdä tärkeitä asioita eli auttaa ja tukea toisia kanssakulkijoita. Siitä kai kertoo Timon kuolinilmoituksen tekstikin: ”Mies kuin kelo päin tuulta seisoi, hymähti, hymyili – kyllä se aurinko tuosta…”  

***    

Aiheeseen liittyviä aiempia kirjoituksiani:

http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/Microsoft-Word-19112011ARTIKKELI.pdf

http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/29122011LIIKUNTAKATSAUS1V.pdf

http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/30122011LIIKUNTAKATSAUS5V.pdf

http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2012/08/1.1LONKKAJULKAISUTIIHONEN.pdf