2020-luvun liikuntapolitiikka: nyt on rakennemuutosten aika!

Olympiakomitean puheenjohtajan valinta on herättänyt pienimuotoista julkista keskustelua. Puheenjohtajakandidaateilta ei ole vaadittu eikä kuultu liikuntapoliittisia linjanvetoja tai tavoitteita. Seuraavassa vinkkilista sekä kandidaateille että heitä mahdollisesti tenttaaville: listasin neljä tärkeintä rakenteellista uudistusta, jotka tulisi toteuttaa lähivuosina ja viimeistään tämän vuosikymmenen aikana.

Tärkeimmät uudistustarpeet:

  • Liikkuminen ja muukin harrastus- ja vapaaehtoistoiminta on vähentynyt jo pitkään samaan aikaan kun niiden merkitys kaikenlaista hyvinvointia lisäävänä toimintana korostuu ikääntyvässä yhteiskunnassamme. Nykyiset rakenteet toimivat aivan liian tehottomasti. Ja jos rehellisiä ollaan, niin Suomessa ei edes ole mitään toimivaa rakennetta kansalaisten liikkumisen järjestämiseen ja tukemiseen.
  • Sote ja siihen liittyvä maakuntauudistus mullistaa terveyden ja hyvinvoinnin toimintarakenteet, rahoituksen ja päätöksenteon. Kolmannen sektorin toimijoiden on uudistettava toimintaansa, jotta kunta-, maakunta- ja valtiotasoinen toiminta voidaan integroida uusiin rakenteisiin väestöä ja yhteiskuntaa hyödyttävästi. Sama koskee tietysti kuntia, valtiota, maakuntia ja yrittäjiäkin.
  • Veikkauksen aiheuttamat eettiset, poliittiset ja rahoitusongelmat vaativat rakenneratkaisun, joka perustuu avoimelle, demokraattiselle ja kestävälle pohjalle, jossa kansalaisyhteiskunnan vapaa kannanmuodostus, äärimmäisen merkityksellinen ja kansantaloudellisesti edullinen toiminta saavat tarvitsemansa arvon sekä yleisessä mielipiteessä, politiikassa että rahoituksessa. Eduskunnan on otettava vastuu ja valta myös liikunnan ja urheilun rahoituksen turvaamisesta ja kehittämisestä.
  • Siiloutumisesta on nyt kerta kaikkiaan päästävä irti ja on rakennettava rakenteet, jotka vastaavat tulevaisuuden haasteisiin ja joissa voidaan riittävillä resursseilla toimia yhdessä väestön hyvinvoinnin ja yhteiskunnan toimivuuden eteen taloudellisesti vaikeampien aikojenkin koittaessa. Yhteiskunnan eri sektoreiden – yksityisen, julkisen, kolmannen ja neljännen (kotitalouden ja perheet) täytyy toimia paremmin yhteen hyvinvoinnin edistämisessä. Liikuntalaki on uudistettava perustuksiltaan ja muutakin lainsäädäntöä on muutettava, jotta perustoiltaan vanhentunut lainsäädäntö saadaan päivitettyä 2020-luvun tarpeisiin.

Yleisesti perusteluiksi riittäisivät toki vain nämä kaksi termiä: korona ja ilmastonmuutos. Kummatkin ovat mullistaneet omilla tavoillaan aiemmat ajattelutavat pakottamalla koko yhteiskunnan toimimaan yhdessä. Kummatkin tulevat vaikuttamaan vahvasti sekä eri toimintojen rahoitukseen että toimintatapoihin. Nuo edellä olevat asiat olisi tosin pitänyt pistää kuntoon ilman koronaa ja ilman ilmastonmuutostakin.

Jos kansalaisyhteiskunnan toimijat (kolmas sektori) eivät ole nyt poliittisesti aktiivisia, niin se ja koko Suomi menettää mahdollisuuden, joka koittaa vähemmän kuin kerran elämässä. Parhaimmillaan luomme aktiivisen, yhteen hiileen puhaltavan ja hyvinvoivan Suomen, kun pahimmillaan vapaa kansalais-, harrastus- ja vapaaehtoistoiminta vähenevät ja sosiaalinen pääoma jää vain etuoikeutettujen omaisuudeksi

Rakennemuutoksia tarvitaan, sillä toimintatapojen muutos ei onnistu ilman radikaalia rakenteiden muuttamista – tämähän nähtiin jo surullisen kuuluisan Huippu-urheilun muutosryhmän työn jäljiltä. Toimintatapoja muuttamalla Suomesta ei tehty maailman liikkuvinta urheilukansaa ja parhainta Pohjoismaata huippu-urheilussa vuodeksi 2020.

Ja tässähän on kyse laajemmasta rakennemuutoksesta, joka koskee koko kansalaisyhteiskunnan tai kolmannen sektorin asemaa, toimintaa ja rahoitusta. Siihen tarvitaan suuria tavoitteita, mutta myös konkreettisia ratkaisuja, joita tuosta alta löytyykin runsaasti.

Tarvitaan myös ihmisiä, jotka osaavat ja uskaltavat tarttua vaativiin tehtäviin tekemään muutoksia, joita jo lähitulevaisuudessa tarvitaan koko suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta erityisesti liikuntapolitiikassa.

Olympiakomitean jokaisen puheenjohtajakandidaatin (jäsenjärjestöjen ja ehdollepanokomitean) kannattaisi mielestäni miettiä, miten noihin neljään teemaan tarttuu ja vastaa ennen kuin asettuu vakavasti ehdolle Suomen tärkeimpään ja vaikutusvaltaisimpaan tehtävään kansalaisyhteiskunnan sektorilla.

Kyse ei kuitenkaan ole yhdestä henkilöstä eikä yhdestä organisaatiosta, vaan vastuu on meillä kaikilla, joilla on jonkinlainen intressi kehittää yhteiskuntaa ja sen osa-alueita, kuten tässä liikuntakulttuuria ja –politiikkaa.

Olisikohan liikaa vaadittu, jos liikuntapolitiikan ja –hallinnon johtavat henkilöt, valtion liikuntaneuvoston jäsenet ja valtamedian edustajatkin tarttuisivat tähän tilaisuuteen käydä rakentavaa keskustelua liikuntakulttuurin tulevaisuudesta?

Toistetaan vielä: Nyt on erinomainen ajankohta rakennemuutoksille todella monesta syystä. Tällaista hetkeä ei ole ollut vuosikymmeniin eikä välttämättä tulekaan, jos nyt nukutaan. Herätys vastuulliset, ja vähän vastuuttomammatkin!

Suomessa, 10.10.2020, FT, liikuntasosiologi, Arto Tiihonen

JK. Edellä esitin melko voimakkaita käsityksiä suomalaisesta liikuntapolitiikasta, joita ei muualla näy eikä keskustelua juurikaan käydä. Siksi keräsin tähän alle muutaman linkin, joiden kautta pääsee nopeasti kiinni ajatuksiin, jotka eivät tietenkään ole vain itse keksimiäni. Suosittelen myös Juho-Pekka Rantalan Mikä maksaa – ohjelmaa YLE Radio 1:ssä, joka löytyy tästä linkistä (https://areena.yle.fi/audio/1-50475177). Koska ohjelmassakin on runsaasti ainesta, jota voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole seurannut liikuntapolitiikkaa eikä tunne yhteiskunnan rakenteita ja toimintaa, niin alta löytyy myös ohjelman ”selitysosa”.

Tiihonen A. 2019. Ikääntyvä Suomi tarvitsee yhä enemmän vapaaehtoistoimintaa (https://www.hs.fi/paivanlehti/20032019/art-2000006040764.html), HS-mielipide, 20.3.2019.

Tiihonen A. 2017. LiHy-uudistus – liikunnallista hyvinvointia insentiivien avulla yksilöille ja organisaatioille. (https://www.miksiliikun.fi/2017/08/18/lihy-uudistus-liikunnallista-hyvinvointia-insentiivien-avulla-yksiloille-ja-organisaatioille/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.8.2017.

Tiihonen A. 2017. Veikkauksen epäterve pelimaailma. (https://www.miksiliikun.fi/2017/12/22/veikkauksen-epaterve-pelimaailma/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12.2017.

Tiihonen, Arto (2014) Miten tästä eteenpäin hyvinvoinnin tiellä? Having, Loving, Being ja Experiencing, Meaning, Doing. Teoksessa Nieminen, A., Tarkiainen, A. & Vuorio, E. (toim.). 2014. Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 228-246. (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf)  

Tiihonen A. 2020. Poikkeustilakevät 2020 liikkumisen ja miesten näkökulmista – koronakirjoituksiani1 (https://www.miksiliikun.fi/2020/06/07/poikkeustilakevat-2020-liikkumisen-ja-miesten-nakokulmista-koronakirjoituksiani1/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 7.6.2020.

Tiihonen A. 2019. Liikunnanmuutos1.0. (https://www.miksiliikun.fi/2019/10/01/liikunnanmuutos1-0/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 1.10.2019.

Mikä maksaa, kuka maksaa ja miksi maksaa liikkumisesta ja urheilusta?

Olin koronakevään Vappuaattona toimittaja Juho-Pekka Rantalan Mikä maksaa – ohjelmassa YLE Radio 1:ssä (https://areena.yle.fi/audio/1-50475177). JiiPee oli valinnut otsikoksi ”Liikkuminen ei ole rahasta kiinni”. Taustalla oli kirjoittamani blogiartikkeli, jossa käsittelin aihetta omakohtaisesti (https://www.miksiliikun.fi/2017/04/13/liikkuminen-on-aina-hintansa-vaartti/).

Itse valmistauduinkin puhumaan melkein koko ohjelman tästä tavallisen ihmisen liikkumisen hinnasta, mutta lopulta käsittelimme todella laajasti suomalaisen liikuntakulttuurin ja –politiikan teemoja rahoituksen näkökulmasta.

Olen melko varma, että ainakin jokunen kuulija tipahti kyydistä, koska suomalaiset liikunnan ja urheilun rakenteet, toimintatavat ja rahoitus ovat asioita, joita ei julkisuudessa juurikaan käsitellä. Erittäin monilla on aivan vääriä käsityksiä siitä, miten paljon rahaa käytetään ja mihin ne suunnataan. Ja mitkä tahot näitä resursseja liikuttelevat.

Yritänkin nyt tässä blogissani antaa asiasta kiinnostuneelle syvällisempää ja varmasti myös monisyisempää tietoa ja varsinkin näkemyksiä aihepiiristä, joka ei ole missään mielessä yksinkertainen. Äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen se on nyt koronavuoden syksyllä, kun talousasiat ovat nousemassa koko yhteiskuntapoliittisen keskustelun keskipisteeksi sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti.

Radio-ohjelmassa emme käsitelleet lainkaan koronaa, mikä oli ymmärrettävää, koska emme siinä vaiheessa tienneet juuri mitään koronan mahdollisista vaikutuksista. Tässäkään blogissa en puutu koronaan, mutta teen sen kahdesta hyvästä syystä eli

  1. kirjoitin aiheesta erittäin paljon kevään aikana myös liikunnan edistämisen näkökulmista (https://www.miksiliikun.fi/2020/06/07/poikkeustilakevat-2020-liikkumisen-ja-miesten-nakokulmista-koronakirjoituksiani1/). Katso myös: Nykänen, Anna-Stina (HS, 12.7.2020) Suomelle syntyi kuntovelkaa (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006567657.html?share=73bf2778b61bb009dcd79d820c124120&fbclid=IwAR1qtsXHofQATLuhgp4mBh_o3k8mYsDOwlxAElx_bycwOCt2Gz4BdxhXx2k). ja
  2. liikuntapolitiikkaa ja liikuntakulttuurin rakenteita ja rahoitusta on muutettava koronasta riippumatta. Korona varmasti kiihdyttää muutostarvetta, mutta jos nyt ei toimita fiksusti, niin aivan väärään suuntaan.

Pidin JiiPeen ohjelman rakenteesta, joten lainaan sen myös tämän blogin rakenteeksi. Samalla voin syventää ohjelmassa esitettyjä teemoja tässä blogissani ja varsinkin siihen linkitetyissä materiaaleissani.

Juoksutan blogiani suurin piirtein radio-ohjelman mukaisessa järjestyksessä. Ensin siis lämmittelyksi suosittelen Muistojen Bulevardia (MuBu) samalta kanavalta klo 9.05-10.00. Sen nostalgisista tahdeista onkin hyvä siirtyä tulevaisuuden visiointiin eli tähän mainitsemaani ohjelmaan, jonka voi klikata tuolta YLE Areenan linkistä auki ja jatkaa samalla tämän blogin lukemista eteenpäin.

Mutta nyt on MuBu kuunneltu ja on aika vastata JiiPeen ensimmäiseen kysymykseen (varastin nämä otsikot JiiPeen käsikirjoituksesta. Sori siitä! Toisaalta ne kuultiin myös radio-ohjelmassa).  

Mitä on liikuntasosiologia, muutama henkilökohtainen kysymys omasta liikkumisestasi, liikunta ja urheilu käsitteinä.

Ohjelmassa jaarittelin jotain liikuntasosiologiasta ja sen tutkimuskohteista, mutta paremman kuvan saanee näistä linkeistä (https://www.miksiliikun.fi/tekijakokija/ ja https://www.miksiliikun.fi/ajassaliikuttavaa/), joiden alta voi lukea, minkälainen liikuntasosiologi on tekijänä – ehkä kokijanakin.

Omasta liikkumisestani kerroin JiiPeelle melko normaalilla tavalla eli yritin käyttää käsitteitä, joilla kuuntelija voisi ymmärtää ohjelman teemaa eli liikkumisen hintaa. Itse kuitenkin koen, kuvaan ja ymmärrän liikkumiseni myös hyvin toisella tavalla eli kokemuksellisesti. Seuraavassa kolme esimerkkiä siitä, miten oman liikkumisensa voi kokea ja merkityksellistää, mutta myös tilastoida ja järjestää.

Tiihonen A. 2020. Liikuttavan ikämiehen vuosikymmenkatsaus 2010-2019. (https://www.miksiliikun.fi/2020/01/03/liikuttavan-ikamiehen-vuosikymmenkatsaus-2010-2019/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 3.1.2020.

Tiihonen A. 2018. Miksi hiihdän (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/03/miksi-hiihdan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 3.4.2018.

Tiihonen A. 2016. 10 vuotta – eikä suotta. (http://www.miksiliikun.fi/2016/01/19/10-vuotta-eika-suotta/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.1.2016.

Aika pinnallisesti luettelin liikuntakulttuurin, liikunnan ja urheilun käsitteet. Se nyt ei toisaalta ole ihme, sillä meillä Suomessahan näitä käsitteitä ja käytäntöjäkin riittää. Käyttämämme käsitteet eivät kuitenkaan ole mitenkään ”viattomia”, sillä mielikuva asiasta syntyy sekä kokemuksesta että käsitteestä. En ole esittämässä käsitteiden yhdenmukaistamista, mutta toivoisin suurempaa herkkyyttä niiden ymmärtämiseksi.

Liikkumisen ja varsinkin arkiliikkumisen lisäämisen kannalta tässä ohjelmassa keskeistä on se, että ymmärretään liikkumisen ja liikunnan harrastamisen edullisuus suhteessa joihinkin melko harvoihin urheilu- ja liikuntaharrastuksiin, jotka voivat olla hyvinkin kalliita. Seuraavassa melko ”deepistikin” käsitteistä. Itse suosittelisin perusteiksi tuota tiedetoimittajille kirjoittamaani kokonaisuutta, vaikka tuossa toisessa on tekstejä, joista itse kovasti pidän.

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news). 

Tiihonen, Arto (2015) Liikuntakulttuurin käsitteitä tiedetoimittajille. Julkaisu Suomen Tiedetoimittajat ry:lle. 17.2.2015. (http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2012/08/Liikuntakulttuurin_k%C3%A4sitteit%C3%A4_Tiihonen2015.pdf)

Liikkumisen hinta – onko se kallista, mikä luo mielikuvaa kalleudesta. Käydään läpi myös se blogisi, jossa avaat omaa liikuntabudjettiasi. Se on hyvä esimerkki. Lähialueen mahdollisuudet – esimerkkinä Rajakylä.

Tässä alla blogit, joista saanee riittävän tarkan kuvan siitä, mistä ohjelmassa puhuin huomattavasti yleisemmällä tasolla.

Tiihonen A. 2017.  Liikkuminen on aina hintansa väärtti! (https://www.miksiliikun.fi/2017/04/13/liikkuminen-on-aina-hintansa-vaartti/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi,  13.4. 2017.

Tiihonen A. 2018. Rajakylä – liikkujan paratiisi (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/27/rajakyla-liikkujan-paratiisi/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 30.4.2018.

Lienee syytä mainita, että liikkumiseni hinta on tuostakin esimerkistä laskenut, sillä jalkapalloa en pystynyt pariin vuoteen pelaamaan (liikunta-ajasta se tuolloinkin kattoi hyvin pienen ajan). En myöskään ole hankkinut uusia liikuntavarusteita pitkään aikaan. Kuntosaliharjoittelun teen joko kotona tai ulkotelineillä. Jos yhtä Lapin hiihtoviikkoa ei laskettaisi, niin liikkumiseni olisi melkein ilmaista.

Tein tuon Vantaan Rajakylän liikuntamahdollisuuksien kokemuksellisen kartoituksen luullen, että tunnen alueen hyvin. Olin väärässä, sillä viimeisten kuukausien aikana olen tutustunut perusteellisesti mm. kylämme 22 puistoon tai puistikkoon, joissa en aiemmin juurikaan liikkunut. Teen nyt viikoittain pienen puistoretken, jolloin ihmettelen, miksi en aiemmin ole eksynyt metsäpoluille tässä ihan vieressä?

Vain hiukan kylämme ulkopuolelta olen myös löytänyt luonnonkauniita ja historiallisestikin arvokkaita paikkoja, uusia reittejä on myös rakennettu ulkoilijoiden iloksi. Täytyykin päivittää ”paratiisikirjoitus” – suosittelen sitä Suomen jokaiseen kylään ja kaupunginosaan!

Suomalainen liikuntapolitiikka – onko se epäonnistunut, koska liikkumisemme vähenee jatkuvasti, muutostarpeet, etsivä työ, Tiihosen liikkumis- ja hyvinvointiuudistuksen kulmakivet.

Tässä kohdin JiiPee pisti pahan – en toki ole suuruudenhullu enkä ole pannut yksiin kansiin ajatuksiani liikkumis- ja hyvinvointiuudistuksesta. Suosiolla luovuinkin todella ison kuvan ja historiallisen taustan piirtämisestä. Itse asiassa paras esitys tästä on vielä julkaisematta eli kyllä se on mielessäkin ollut.

Ohjelmassa kylläkin toistin useampaankin kertaan ajatukseni kolmannen sektorin tai kansalaisyhteiskunnan toimijoiden – liikunta, nuoriso, kulttuuri, vapaaehtoistoiminta – yhteisestä poolista, joka toimisi maakunnissa tai suurimmissa kaupungeissa niin, että vähän liikkuvat ja syrjäytymisvaarassa olevat löydettäisiin ja houkutettaisiin mukaan kokemuksellisesti merkitykselliseen toimintaan. Yhdessä toimien nämä yksin pistemäisesti toimivat organisaatiot ja osaajat voisivat rakentaa yhdessä julkisen sektorin ja ehkä myös pienyrittäjien kanssa osuuskuntatyyppisen organisaation, jonka toiminnan pääasiallinen kustantaja olisi maakunta (valtio), kuten sote-uudistuksen suhteen on päätetty.

En esittänyt ohjelmassa aiheellista kritiikkiä sote-uudistuksen sudenkuoppia kohtaan, joista osaa käsittelen tuossa alla, mutta joista osa on myös konkretisoitunut vasta ohjelman jälkeen. Lyhyesti iso vaara: sosiaali- ja terveysasiat, -rakenteet ja –rahat eivät saa missään tapauksessa syödä kuntien, kolmannen sektorin tai pienyrittäjien mahdollisuuksia toimia laajasti väestön hyvinvointia edistävästi.

Ohjelmassa minun olisi pitänyt myös selittää insentiivi (kannuste), joka on keskeinen osa tätä koko uutta ajattelua. Insentiivihän olisi tässä se, jonka avulla maakunta itse, mutta myös sen alla ja yhdessä toimivat organisaatiot – kuten tämä pooli – tuottaisi toimintaa ja palvelua, jolla olisi mahdollisimman konkreetti (hyvinvointi)tavoite tai -tavoitteet, josta tätä toimijaa palkittaisiin. Tunnettuja käsitteitä käyttäen hyvinvointipolitikassa alettaisiin ensisijaisesti maksaa terveyden ja hyvinvoinnin tuottamisesta eikä sairauden hoitamisesta.

Näin korona-aikana tämä ehkä tulee ymmärrettäväksi vaikeimman kautta: yksittäinen ihminen, yhteisö ja yhteiskunta voi varautua tällaisiin jatkossakin tuleviin pandemioihin parhaiten ja aina toimivasti siten, että yksilön, yhteisöjen ja väestön vastustuskyky eli kunto, terveys, hyvinvointi – mitä käsitettä käytetäänkin – on mahdollisimman hyvä. Toimintahan on periaatteessa yksinkertaista ja edullista, mutta ilman yhteistä tahtoa, fiksua organisointia ja riittäviä kannusteita asia ei kuitenkaan ole ollut organisaatioille riittävän kiinnostavaa eikä taloudellisestikaan kannattavaa. 

Organisaatioiden osalta meillä ei ole ollut kummoisia kannustimia tällaiseen hyvinvointia lisäävään järjestelmälliseen, pitkäjänteiseen ja vakiintuneeseen toimintaan. Resurssien painopisteenä on ollut todella kauan lyhytjänteisten hankkeiden tukeminen. Alla sekä filosofisempia että hyvinkin konkreetteja ajatuksia ”Tiihosen liikkumis- ja hyvinvointiuudistuksen kulmakivistä”.

Tiihonen A. 2017. LiHy-uudistus – liikunnallista hyvinvointia insentiivien avulla yksilöille ja organisaatioille. (https://www.miksiliikun.fi/2017/08/18/lihy-uudistus-liikunnallista-hyvinvointia-insentiivien-avulla-yksiloille-ja-organisaatioille/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.8.2017.

Tiihonen, Arto (2014) Miten tästä eteenpäin hyvinvoinnin tiellä? Having, Loving, Being ja Experiencing, Meaning, Doing. Teoksessa Nieminen, A., Tarkiainen, A. & Vuorio, E. (toim.). 2014. Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 228-246. (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf

Tiihonen A. 2015. Vähän liikkuvien liikkumispolku – kokemuksellista kotouttamista liikuntakultturiin. (http://www.miksiliikun.fi/2015/12/22/vahan-liikkuvien-liikkumispolku-kokemuksellista-kotouttamista-liikuntakultturiin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12. 2015.

Tiihonen A. 2016. Edunvalvonnasta väestön liikuttamiseen (http://www.miksiliikun.fi/2016/09/08/edunvalvonnasta-vaeston-liikuttamiseen/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 8.9.2016.

Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2010) Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista, Käsitteiden, kokemusten ja vastuiden uusia tulkintoja. Kasvatus & Aika 4(2) 2010, 203-235. (http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=275). 

Ohjelmassa saattoi jäädä hiukan epäselväksi myös se, mikä on kantani liikkumisen maksullisuuteen. JiiPee kysyi mm. hiihtolatujen maksullisuudesta, joiden suhteen olisi tosiaankin hyvä tietää, miten kallista (tai itse asiassa halpaa) on jopa keinolumilatujen tekeminen, jos sen suhteuttaa saavutettuihin hyötyihin. Vastaukseni jäi kaiketi hiukan ympäripyöreäksi, koska en ole pitänyt ulkoliikuntapaikkojen maksullisuutta järkevänä asiana, mutta vastustan kyllä virheellistä ajatusta siitä, että julkiset palvelut olisivat ilmaisia. Aina me ne jotenkin maksamme.

Asialle voi löytää montakin argumenttia, mutta talouden näkökulmasta ajattelen rahaa edelleenkin myös arvon mittana. Jos on valmis maksamaan jostain, niin se myös merkitsee minulle enemmän kuin jos en maksaisi siitä mitään. Pieni maksu myös sitouttaa minua tuohon toimintaan. Hinnan oikean tason määrittely on tosin hankalaa, koska kysyntä ja tarjonta eivät voi määrittää kokonaan tällaista julkisen ja kolmannen sektorin pääosin järjestämää toimintaa. Usein on jopa viisasta, että julkinen puoli subventoi näitä kolmannen sektorin tuottamia palveluja asiakkaalle. Ja silti pidän viisaana, että myös asiakas maksaa osansa tai ainakin ymmärtää, että joku sen maksaa.

Perinteisessä urheiluseurassahan tuon maksun saattaa edelleenkin suorittaa ainakin osin (talkoo)työnä tai nykykielellä toimimalla vapaaehtoisena. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään maksusta, vaan ennen kaikkea toimijuudesta eli oman vastuun ja velvollisuuden täyttämisestä. Tämä on äärimmäisen tärkeää, vaikka monet nykyihmiset pitävät kaikkia velvollisuuksia lähtökohtaisesti vastustettavina asioina. Nämä samat ihmiset saattavat sitten korona-aikana hurrata sairaanhoitajille, jotka vain hoitavat velvollisuutensa – paradoksi? Minusta jokaisen olisi hyvä oppia tekemään velvollisuutensa itseään ja muita kohtaan. Siitä tulee se kuuluisa hyvä mielikin. Ja hyvästä mielestä ei ole pitkä matka hyvinvointiin.

Ehdottomasti siis ennemmin talkootyö kuin maksu, jos nämä asetetaan rinnan. Aina talkootyö ei kuitenkaan ole mahdollista ja silloin maksu ”tarpeen mukaan” on hyvä periaate. Kolmannella sektorillahan se tarkoittaa yleishyödyllisyyttä eikä organisaation voittoa.

Kun totuus on kuitenkin se, että osa vähän liikkuvista tai muuten ei-aktiivisista tarvitsee voimakkaampaa (kalliimpaakin) tukea, niin silloin yhteiskunnan takalaudan tulisi tulla auttamaan subventioidensa kanssa. Sama voi toki toimia hyvän insentiivinkin avulla eli hyvästä toiminnasta saadulla palkkiolla kustannetaan laadukkaampaa ja määrällisesti kattavampaa palvelua. Jos siis jokin organisaatio (urheiluseura tai vaikka terveyspalveluyritys) saa vähän liikkuvat liikkumaan, niin se saa siitä palkkion. Tässä en nyt puutu siihen, mitkä keinot olisivat parhaimpia, sillä tärkeämpää olisi se, että organisaatiot saataisiin nyt toimimaan pitkäjänteisesti ja kokonaistaloudellisesti fiksusti oman alueensa ihmisten hyvinvoinnin hyväksi.

Maakunnallisuutta tai alueellisuutta perustelen myös sillä, että maamme on vapaaehtoistoiminta-aktiivisuuden perusteella kovin jakautunut. Karkeasti ottaen raja noudattelee kuuluisaa Pähkinäsaaren rauhan rajaa, jossa menee myös sairastavuuden ja sitä kautta kuolleisuudenkin iso raja. On hyvä, että eri puolilla maata toimitaan fiksusti eikä pakoteta kaikkia samoihin kaavoihin. Toisessa ääripäässähän ovat Pohjanmaan rantaruotsalaiset sosiaalisen pääoman suurkapitalisteina ja hyvinvoinnin mallioppilaina.

Tulevaisuudessa saattaa muuten käydä niin, että maakunnista tulee kuntia (kunnat yhdistyvät) ja silloin esimerkiksi Helsingin ajama sote-malli toteutuu. Ongelmammehan ovat liian pienet kuntayksiköt, joilla ei ole mahdollisuuksia tuottaa kaikkia palveluita asukkailleen. Tuleva sote-ratkaisu ei ole ihanteellinen, koska se saattaa rikkoa toimivan yhteistyön kuntien sisällä eri toimialojen, 3. sektorin ja yksityissektorin kanssa. Maakunta voi kuitenkin parhaimmillaan kehittää vielä paremmat yhteistyökuviot.

Alla muutama kirjoitus aiheesta sekä vapaaehtoistoiminnan ja sosiaalisen pääoman merkityksistä.

Tiihonen A. 2018.  Kulttuuri pidentää ikää – mutta onko se kulttuurin ainut tehtävä? (https://www.miksiliikun.fi/2018/01/12/kulttuuri-pidentaa-ikaa-mutta-onko-se-kulttuurin-ainut-tehtava/).   Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 12.1. 2018.

Tiihonen Arto (2010) Vapaaehtoisuus ja järjestöt lähimmäisvastuussa. Julkaisussa Lähimmäisvastuu Suomessa – ketä kiinnostaa? Etene-julkaisuja 28/2010 (https://etene.fi/documents/1429646/1559062/ETENE-julkaisuja+28+L%C3%A4himm%C3%A4isvastuu+Suomessa+-+ket%C3%A4+kiinnostaa.pdf/1df0746d-2657-478e-8e5f-47229b8ab3db/ETENE-julkaisuja+28+L%C3%A4himm%C3%A4isvastuu+Suomessa+-+ket%C3%A4+kiinnostaa.pdf). 

Tiihonen A. 2015. Love hurts, trust kills – sosiaalinen pääoma ja amerikkalainen unelma. (http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/10/Lovehurts.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 2. 10. 2015.

Tiihonen A. 2015. Onko Suomi kuin Amerikka? (http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/10/OnkoSuomiAmerikka.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 2. 10. 2015.

Tiihonen A. 2019. Ikääntyvä Suomi tarvitsee yhä enemmän vapaaehtoistoimintaa (https://www.hs.fi/paivanlehti/20032019/art-2000006040764.html), HS-mielipide, 20.3.2019.

Kansalaisyhteiskunta (3. sektori) on pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tärkeä peruspilari, vaikka usein väitetäänkin suuren julkisen sektorin olevan meidän ihmeemme takana. Muistettava kuitenkin on, että ainoastaan aktiivisen kansalaistoiminnan tuloksena meillä ovat nämä erinomaiset julkiset palvelut ja että ilman aktiivisia ihmisiä ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioita meillä ei olisi varaa kovin hyviin julkisiin palveluihinkaan. Mutta ei unohdeta yksityissektoria eikä perheitä tai kotitalouksiakaan.

Poikkeustilan aikana olen ollut todella ilahtunut mm. siitä, että perheet ovat alkaneet liikkua keskenään niin kotona kuin luonnossakin. Toivon, että tällainen monin tavoin fiksu ja edullinen perheliikkuminen jatkuu koronan jälkeenkin. Jos meillä 2000-luvun ihmisillä jokin on ollut hukassa, niin se on ollut perhe tai se, minkälaista perheessä pitäisi olla.

Sukupuolten ja sukupolvien rooliodotukset on rakennettu hyvin itsekkäistä näkökohdista ikään kuin muut perheenjäsenet olisivat kunkin yksilön onnen tiellä. Tästä ei nyt tässä enempää, vaikka aihe on erinomaisen tärkeä etenkin liikkumisen näkökulmasta, sillä kyse ei ole vain rahasta, vaan myös ajasta. Ja aika on rahaa. Jos liikut yhdessä puolisosi tai lastesi kanssa, olet lyönyt kaksi tai jopa kolme kärpästä yhdellä iskulla.

Meillähän on rooliodotuksia niin vanhempina (äitinä/isänä), puolisoina (miehenä/vaimona), työntekijöinä kuin harrastajina/kavereina/ystävinä. Näille kaikille pitäisi löytää arjesta aikaa. Monet varmaan huomasivat, että koronakaranteenit saattoivat helpottaa juuri tätä ahdistusta, kun aina pitäisi olla jossain muualla täyttämässä jotakin toista rooliodotusta. Nyt ne kaikki olivat siinä saman olohuoneen pöydän ääressä.

Näistä en muuten puhunut ohjelmassa oikein mitään, vaikka olisi pitänyt, jos olisin ehtinyt (alla joitakin linkkejä, vaikka iso osa näistä teemoista kirjoittamistani jutuista on vain paperijulkaisuissa).

Sen sijaan annoin välivinkin eli kehotin seniorikansalaisia kuluttamaan hyvinvointipalveluihin, joista olisi triplahyöty eli se toisi heille itselleen hyvinvointia, työllistäisi nuoria ammattilaisia ja vaikuttaisi kumpaakin kautta siihen kirottuun tilanteeseen, josta eläkeläisiä syytetään kalliiden palveluiden käyttäjinä. 

Tiihonen A. 2020. Koronasta käänteen tekevä kokemus: liikkumisen aloitus, lisääminen ja jatkaminen koronan jälkeenkin… (https://tuki.kunnolla.fi/2020/05/12/blogi-koronasta-kaanteen-tekeva-kokemus-liikkumisen-aloitus-lisaaminen-ja-jatkaminen-koronan-jalkeenkin/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 12.5.2020.

Tiihonen A. 2020. KAEMista innovoitua: alkaako nyt ulkona liikkumisen renessanssi? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/23/blogi-kaemista-innovoitua-alkaako-nyt-ulkona-liikkumisen-renessanssi/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 23.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Muistakaa kannustaa eri sukupolvia liikkumaan koronankin aikana! (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/17/blogi-muistakaa-kannustaa-eri-sukupolvia-liikkumaan-koronankin-aikana/).  Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 17.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Kokemusliikunnalla selviämme koronankin kanssa (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/10/blogi-mista-on-kysymys-kaemissa/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 10.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Mistä on kysymys KAEMissa? https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/09/mista-on-kysymys-kaemissa/) Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 9.4.2020.

Tiihonen Arto & Pirnes Esa (2011)Maaseutuyhteisöllisyyden muutos ja tulevaisuuden näkymät -viitekehyksenä kulttuuri- ja liikuntaharrastukset. Teoksessa Kattilakoski M, Kilpeläinen A & Peltomäki P Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 9/2011,Tampere. (http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/2150/MMM_YTR_2012-WEB.pdf). 

Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2011) Merkityksellisen ja kokemuksellisen (kansalais)toimijuuden pelikenttä. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 436–448. (http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102867/pirnes.pdf?sequence=1

Urheiluseurojen rooli – tarvitaanko rinnalle liikuntaseuroja tai -osuuskuntia – niiden idea.

Edellä esittelinkin tuota liikuntaosuuskuntaa tai –poolia aika monipuolisesti, joten keskitytään tässä urheiluseuroihin. Niistähän sanoin, että jos urheiluseuroja ei olisi jo keksitty, ne tulisi keksiä mahdollisimman nopeasti. Usein unohtuu, että urheiluseurat ovat aivan ylivoimaisia ihmisten – varsinkin lasten ja nuorten, mutta myös heidän vanhempiensa – aktivoijia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kriitikoiden kannattaisi miettiä, minkälaiselta maailmamme näyttäisi, jos meillä ei olisi urheiluseuroja. Ehkä tämä kotikaranteeni antaa pientä esimakua siitä, minkälaista se tosiaan olisi? Ja urheiluseurassa tämä kansalaisten aktiivisuus tapahtuu varsin edullisesti sekä yksilöitten että yhteiskunnan kannalta.

Itse olen kokenut sen eri-ikäisenä monissa hienoissa urheiluseuroissa, joissa olen saanut urheilla ja oppia elämää. Kovin kallista se ei koskaan ole ollut, vaikka 1970-luvulla maksut olivatkin pieniä nykypäivään verrattuna. Rahaakin oli paljon vähemmän. Viime aikoina julkisuudessa yleistyneestä negatiivisesta ja kriittisestä puheesta huolimatta seuratoimijat ovat hyvinkin tyytyväisiä urheiluseurassa toimimiseensa. Tämä näkyy hyvin myös tässä tutkimuksessamme, jota avasin myös ao. blogikirjoituksessani.

Tiihonen, Arto; Keskinen, Lauri (2016) Piireistä verkkoihin – urheilun tekijät äänessä. Urheilujärjestötoiminnan muutosprosessien vaikutukset käytäntöihin. (http://minedu.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-263-421-4).  Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:31.

Tiihonen A. 2016. Piireistä verkkoihin. (http://www.miksiliikun.fi/2016/10/12/piireista-verkkoihin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 12.10.2016.

Vaikka itsekin olen kritisoinut suomalaista huippu-urheilua ja sitä ohjelmassakin kuvasin ”laiskaksi”, koska yksi maailman tunnetuimmista brändeistä eli Olympia(komitea) ei saa hankittua kunnolla yksityistä rahaa huippu-urheiluun. Tässähän me olemme paljon pohjoismaisia veljiämme jäljessä. Silti Suomessa myös osataan hoitaa asioita fiksusti, mitä osoittaa vaikkapa tämä pieni selvitykseni suomalaisista liigapalloilujoukkueista. Hämmästyin itsekin, miten laajasti eri paikkakunnilla meillä pelataan liigatasoista pallopeliä. Onhan silloin kyse paljon muustakin kuin alueen taloudellisesta kapasiteetista.

Tiihonen A. 2016. Missä on Suomen Leicester – mitä liigapalloilukartasta voi lukea? (http://www.miksiliikun.fi/2016/06/06/missa-on-suomen-leicester-mita-liigapalloilukartasta-voi-lukea/).   Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 6.6.2016.

Liikunnan julkinen rahoitus – taso ja oikea kohdennus. Veikkaus-kritiikkiä. Lopuksi pari sanaa huippu-urheilun rahoituksesta: sijoittajamessut ja mesenaattitoiminta

JiiPee Rantalalla nuo kolme olivat erillään, mutta niputan ne samaan pakettiin, koska niillä on looginen yhteys. Aloitan Veikkaus-kritiikistä, josta sanoinkin ohjelmassa melko painavasti sen, että en pidä ollenkaan hyvänä, että liikunta/urheilu, kulttuuri, nuorisotoiminta ja osa tieteestä rahoitetaan epäeettisin tavoin hankitulla rahalla, joka kaiken lisäksi määrittää näiden äärimmäisen tärkeiden toimintojen poliittisen arvon. Tähän samaan päätelmään on nyt tullut mm. Olympiakomitean väistyvä puheenjohtaja Timo Ritakallio (https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006661565.html).  

Olen aivan varma, että esimerkiksi liikunnalle ja urheilulle annettaisiin enemmän tukea, jos eduskunta päättäisi puhtaalta pöydältä näistä samoin perustein kuin muistakin lähinnä verovaroin kustannetuista toimista. Mikään tutkimus, järki eikä edes kokemus ja tunne voi tulla muuhun tulokseen. Ainoastaan laiskuus ja nykyisen systeemin helppous sekä siitä johtuva julkisen keskustelun puute ja heikkotasoisuus voisi selittää sen, että jotkut kansanedustajat vastustaisivat liikuntamäärärahojen nostamista. Sehän on äärimmäisen tehokasta ja edullista hyvinvointipolitiikkaa.

Tiukassa paikassa haluaisin nähdä sen kansanedustajan, joka uskaltaisi esittää nykyisten melko vaatimattomien liikuntamäärärahojen alentamista, vaikka nyt kun sitä tiukkaa paikkaa ei tule, tämä sama edustaja saattaakin esittää kriittisiä kannanottojaan. Tosin niitäkään en ole paljon kuullut. Itse ihmettelen eniten ”Veikkauksen edunsaajien” porukkaa, joka näyttää olevan aina hirveän tyytyväinen siihen, mitä sattuvat sieltä Veikkaukselta saamaan. Kovin harva veronmaksaja on niin läpeensä tyytyväinen siihen, mitä saavat verovaroin kustannettuna, vaikka syytä tyytyväisyyteen olisikin.

Edunsaajathan puolustavat epädemokraattista ja sisäpiiritoimintaa suosivaa Veikkaus-kytköstä aivan kuin he olisivat varmoja, että valtio (eduskunta) ei tälle meidän toiminnallamme juuri mitään antaisi ellei tällaista erillistä tulonlähdettä olisi olemassa.   

Veikkaus-kritiikkiähän ei kuitenkaan muilta osin enää tarvitse tässä tehdäkään, koska ”ne ovat tehneet sen itse”. Tässä kuitenkin blogini ajalta ennen kuin tämä keskustelu varsinaisesti alkoi. Siinä on toki monia sellaisia teemoja, joita ei ole vielä käsitelty julkisuudessa.

Tiihonen A. 2017. Veikkauksen epäterve pelimaailma. (https://www.miksiliikun.fi/2017/12/22/veikkauksen-epaterve-pelimaailma/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12.2017.

Huippu-urheilun tukemisen suhteen huomasin toisen mokani tuossa ohjelmassa tai ehkä ne olivat tiedostamattomia esteitä itselleni? En siis puhunut insentiiveista, vaikka olisi pitänyt, mutta en myöskään saanut kielen päälleni joukkorahoitus –termiä. Osin se johtui tuosta toimittajan kysymyksestäkin, mutta kyllä se oli oma moka.

Joukkorahoitus on käsitteenä juuri sitä, mitä nyt huippu-urheilun rahoituksessa tulisi kokeilla. Periaatteessa se toki on samaa, mitä sijoittajamessuilla ja mesenaattitoiminnassa tehdäänkin. Jälkimmäiset antavat kuitenkin ehkä kapeamman kuvan aiheesta. Minähän pohdin tuossa ao. blogissani sitä, miten kansa joukkorahoitusmallin avulla voisi osallistua huippu-urheilun rahoittamiseen vähän YLE-veron periaatteita mukaillen.  

Tiihonen A. 2018. Kansa tukemaan huippu-urheilua (https://www.miksiliikun.fi/2018/01/18/kansa-tukemaan-huippu-urheilua/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.1.2018.

Paljon siis tuli sanottua ja paljon jäi – onneksi – sanomattakin. Tästä blogista ja näistä linkeistä siis tarkempaa ja perustellumpaa tietoa aiheista.

Ohjelmassa mainitsin jossakin vaiheessa, etteivät monetkaan tiedä kokemuksellisesti, miten valmennus tai vaikka systemaattinen liikkuminen ja kuntoilu vaikuttavat. Joskus silloinkin, kun tulokset ovat ilmiselviä, ihmiset eivät näe syy- ja seuraussuhteita kovin selvästi.

Tarkoitukseni oli mainita tästä lonkkaproteesileikkauksesta, toipumisesta ja kuntoutumisesta kertovasta blogisarjastani, jolla on ollut vuosien mittaan paljon lukijoita, joilta olen myös saanut runsaasti kiittävää palautetta. Sehän on erinomainen esimerkki siitä, miten taloudellisestikin hyödyllistä on pitää itsestään huolta ja kuntouttaa itseään.

Tiihonen, Arto (2013) Lonkalta meni-vuosi lonkkaproteesileikkauksen jälkeen. (http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2012/08/1.1LONKKAJULKAISUTIIHONEN.pdf). Blogiartikkeli sivulla www.miksiliikun.fi, 3.3.2013.

Ja ihan lopuksi – kuten ohjelman kuuntelijana tiedät: viikon talousvinkki- tai viisaus.

Tätä en kuitenkaan paljasta, vaan kehotan arvoisaa lukijaani menemään YLE Areenaan.

Sen sijaan, jos haluatte, paljastan uuden sanonnan, jonka ohjelmassa keksin. No, ei se mitään, kerron kuitenkin, sillä joku ehkä saattoi luulla sitä mokaksi. Mikä maksaa –ohjelman lisäksi suosikkeihini kuuluu Pasi Heikuran Aristoteleen kantapää, jossa olinkin muutama vuosi sitten tulkitsemassa erilaisten tanssillisten liikuntamuotojen, kuten aerobic jne., käsitteitä. Seuraava sitaatti siis ajatuksistani, kun itse huomasin kielellisen innovaationi.

Fraasirikos vai sitaattivinkki? Tätä mietin, kun kuuntelin Mikä maksaa? –ohjelmaa YLE Areenasta (https://areena.yle.fi/audio/1-1811853). Huomasin käyttäneeni innovatiivista ilmaisua ”huuli poskessa”, millä tarkoitin näkyä, joka loistaa naamataulustani sen jälkeen, kun liikuntapolitiikasta päättävät kuuntelevat tuon saman äänitteen. Uskon, että silloin avokämmen läpsähtää päin näköäni niin, että huuli repeytyy verisenä poskelleni. Toivon kuitenkin, että se on vain ensireaktio ja sillä välin kun – tietenkin – käännän toisen huuli-poskiyhdistelmäni pahoinpideltäväksi, tämä valtaapitävien joukko oivaltaa, mitä puheillani tarkoitin ja se jo käteen nostettu kivi jää heittämättä. Syntiseenhän se kalikka lopulta kalahtaa eikä kukaan ehdoin tahdoin omaan jalkaansa ammu. Todellisuudessa, siinä, jota en kellokkaiden kanssa kuitenkaan jaa, vaikeneminen on varmaankin edelleenkin jopa kultaa kovempaa valuuttaa. ”Sanattomaksi vetää”, sanoi pistetty sikakin, kun huulesta vedettiin.

Nyt kuitenkin odotan Pasi Heikuran vetämän Aristoteleen kantapään avustavien stasistien ilmiantavan kielipoliisin fraasirikosryhmälle tuon juuri keksimäni sanonnan, vaikka sen tulisi kuulua päivystävien sitaattirefereiden hakukoneissa raksuttavien kielenuudistusalgoritmien soitetuimpien listoille.

Ohjelma loppuu, mutta maailma toivottavasti ei…

Mikä maksaa –ohjelmassa käsittelimme laajasti liikunnan ja urheilun rahoitusta eri näkökulmista. Silti näkökulma on näinä ilmastonmuutokseen havahtumisen aikoina aivan liian kapea. Käsittelin aihetta blogissani syksyllä 2019, kun valmistauduimme taas kerran irvokkaaseen kulutusjuhlaan nimeltä Black Friday.

Päätin pistää myyntiin parhaimmat säästötarjoukseni, joilla maailmaa voisi säästää turhalta kuluttamiselta ja lisätä fiksua elämää säilyttävää aktiivisuutta. Tarjous on edelleen voimassa!

Tiihonen A. 2019. Black Friday – mahtavat säästöt juuri sinulle Suomi ja maailma! (https://www.miksiliikun.fi/2019/11/29/black-friday-mahtavat-saastot-juuri-sinulle-suomi-ja-maailma/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 29.11.2019.