Satunnaisen matkailijan havaintoja ajasta ja paikoista

Kuukauden mittainen bloggaamispaasto tällä omalla sivullani on nyt takana. On hyvä olla sanomatta/kirjoittamatta mitään, jos ei ole mitään erityistä sanottavaa.

Taitavat bloggarit ja kolumnistit tekevät toki Tikustakin asiaa. Vähemmän taitavat joutuvat kertomaan pelkästään Takusta. Nyt some-aikakautena kai pitäisi muokata sanontojakin, “joka nykyisyyttä muistelee, sitä takulla silmään!” Ilmankos silmiä niin rähmiikin…

Bloggaaminen on luonteeltaan sellaista, että siinä saa sekä tikun että takun silmilleen – menneisyyttä ja nykyisyyttähän näissä luotaillaan oman vaatimattoman – paremmin sanottuna ainutkertaisen – kokemuksen kautta.

Kirjoittamattomuuteni ei muuten kerro tapahtumattomuudesta. Päinvastoin: maalis-huhtikuun aikana tapahtui asioita, joita en ole kyennyt vielä kunnolla sulattamaan.

Maailmalla ja Suomen politiikassa on ollut vilkas kevät. Monet meistä joutunevat asemoimaan itseään tai ainakin ajatuksiaan uuteen uskoon. Kovin vahvoja näkemyksiä Suomen, EU:n tai muun maailman  tulevaisuudesta en ainakaan itse uskaltaisi heitellä.

Henkilökohtaisessa elämässäni katse oli kääntyneenä enemmän menneisyyteen. Monenlaista inventaariota on toki käynnissä edelleen. Useampi huone odottaa tavaroiden, kirjojen, papereiden ja muiden tarpeellisten ja tarpeettomien asioiden läpikäyntiä.

Maalis-huhtikuussa kiertelin vähän siellä sun täällä Suomessakin. Kuvallisia jälkiä satunnaisen matkailijan jäljiltä löytyy tästä liitteestä.  Satunnainen_matkailija_huhti2015. Tässä taas on muita “miksi liikun” -teemaan liittyviä jälkiä reittini varrelta:

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1427432691805

http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/identiteettikokemukset-liikunnassa-ja-urheilussa-rakentamista-ja-jalleenrakentamista

http://www.sport.fi/arvot-ja-vastuullisuus/reilu-peili/urheilukansa/onko-seuratoiminnan-yhteisollinen-ydin-hamartynyt-laatuajattelun-ja-ammattimaistumisen-myota-vastaukset

Nyt on kuitenkin aika suunnata uuteen tutkimustehtäväänkin, josta raportoin myöhemmin. Ja vaikka kirjoittamispaastoja on hyvä harjoittaa, niin yhtä en jätä. Liikkumaan on päästävä!

Onneksi huhtikuu oli tähän mennessä liikunnallisin tämän vuoden kuukausista. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän liikuntakokemuksia – ehkä myös urheilukoetuksia…

WP_002214Tässä kuvassa olen Ylläksellä Pyhätunturin takalenkillä. Lämmintä oli melkein kymmenen astetta eli yhtä aikaa valtavan upeaa ja raskasta. Liikkujan normielämää siis.