Toukotöitä tekemässä

Lapsena 1960-luvulla teimme koko kylän voimin heinätöitä, autoimme toisiamme viljankorjuussa ja syksyllä nostimme potut maasta. Toukotyöt jokainen hoiti itsenäisesti.

Kuuskytlukulaisesti menin pistäytymään naapuriin lupaa kysymättä, kun näin pihalla heidän uuden autonsa. Siitä sitten kehkeytyi muistelu, jonka aikana kiistelimme mm. siitä, milloin kuuluisa yleisradion rinnakkaisohjelman Lista-ohjelma oikein radiosta tuli eli minä vuosina ja minä viikonpäivänä.

Yhtä mieltä olimme kuitenkin siitä, että kuuskytluku oli hienoa aikaa elää lapsuutta. Siinä agraarinen, lähes esimoderni aika kyläyhteisöineen yhdistyi moderniin, radikaaliin ja suvaitsevaan globaaliin ajatteluun.

Martin Luther Kingin ajatusten mukana menimme pelaamaan lähikentälle jalkapalloa, talkoisiin lähiniitylle tai kotikanalaan keräämään kananmunia. Ei siis ihme, jos palaamme jo teoissammekin tuolle ihannevuosikymmenelle… (ks. https://www.facebook.com/miksi.liikun).

Toukotöiden ideana on panna siemeniä itämään tulevaa satoa varten. Tällaisissa toukotöissä olen tämän kevään aikana ollut mukana (Kuvina ja videoina sama näyttää tältä: Toukotyöt2015_ kuva&video). Mietin samalla mitä voin saada sadonkorjuun aikaan laariini.

Uusi työ Turun yliopistossa

Aloitin hommat erikoistutkijana OKM:n rahoittamassa sektoritutkimushankkeessa, jonka tarkoituksena on tuottaa hyödyllistä tietoa urheiluseuroista ja –järjestöistä heille itselleen ja hallinnon toimijoille. Mitä seuratoimijat odottavat urheiluseuralta ja mitä seura taas lajiliitoltaan, on keskeinen kysymys.

Haluamme selvittää, miten seuratoimintaa voidaan kehittää, mutta myös mitä julkinen tai yksityinen sektori voisi ottaa opikseen kolmannen sektorin vapaaehtoistoimijoilta.

Kevätkesän ajan haastattelen koko liudan informantteja, joiden toivon antavan minulle hyviä kysymyksiä kysyttäväksi, käytännön ja tutkimuksen näkökulmia vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen ja myös näkemyksiä siitä, mikä toimii jo nyt erinomaisesti. Jos tuntuu, että sinulla on hyviä kysymyksiä seuratoimijoille tai järjestöjen johdolle, niin pistäpä vinkkiä allekirjoittaneelle.

Tutkimuksen aloittaminen vertautuu mainiosti toukotöihin. Nyt laitetaan siemenet maahan ja katsotaan mitä lopuksi on opittu ja mitä on muille annettavaa.

Tutkimuksen vaikuttavuudesta ja sovellettavuudesta

Mitä sitten jää laariin muille jaettavaksi? Tätä kannattaa kysyä jo tutkimuksen alussa – aiheesta puhuttiin myös valtion liikuntaneuvoston järjestämässä seminaarissa Jyväskylässä 20.5.

Uuden tutkimuksenikin, jonka suunnitelmaa en muuten ole itse ollut tekemässä, pitää tuottaa tietoa, jonka avulla seurat ja liitot voivat muuttaa toimintaansa. Mitä se sitten voisi olla?

Jos tuloksista näkee, että seuratoimijat haluavat muuttaa toimintaa johonkin suuntaan, niin tieto on saatava kentälle siinä muodossa, että se todellakin vaikuttaa. Ei ollenkaan helppo homma, jos jotakin ymmärsin Jyväskylän seminaarista.

Kari Kalliokoski, joka on tullut tutuksi ja palkituksikin Hi(i)ttitreenistään eli voimakkaasta intervalliharjoittelusta myös kuntoliikkujille. Kari esitteli tutkimustaan, jonka tulokset olivatkin yllättäen aika ristiriitaisia ja Kari itsekin sanoi jotenkin näin: ”Emme vielä tiedä, miten näitä tutkimustuloksia voi hyödyntää, mutta onneksemme media on ollut kiinnostunut tutkimuksesta”.

Median kautta luulinkin, että tulokset ovat vahvan näytön omaavia, mutta kokouksen juontajan professori Matti Uusituvan kommentti – yllättävän tyly muuten – oli, ettei ”tämä ole oikotie onneen”.

Jäin miettimään, että riittääkö nykyään tieteelliseksi vai vaikuttavuusnäytöksi se, että media on kiinnostunut tutkimuksesta? Pahimmassa tapauksessahan media nostaa esiin kiinnostavan jutun ja sitten vaikkapa yksityiset liikuntapalvelukeskukset muokkaavat nopeasti tutkimuksen pohjalta omia treeniryhmiään, vaikka sitä näyttöä ei sitten ollutkaan…

Hiukan minua myös arvelutti kyseisen intervalliharjoittelumuodon kohdentaminen tavallisille kuntoilijoille, koskapa itselleni hyvinkin läheisiä keski-ikäisiä, urheilevia ja terveellistä elämää viettäneitä miehiä on kuollut sydänkohtaukseen neljä kappaletta viimeisten kahden vuoden aikana urheillessaan.

Sen sijaan suomalaisia kestävyyshiihtäjiä ja –juoksijoita voisi muistuttaa voimakkaiden intervalliharjoittelun hyödyistä, kun näyttää siltä, että kovia harjoituksia melkein vältellään.

Pari muutakin vaikuttavuuskysymystä jäi minua mietityttämään. Liikuntatieteellisen jaoston puheenjohtaja Kirsi Hämäläinen kysyi Jenni Kulmalan (THL) muistisairaustutkimuksen lähes vallankumouksellisten tulosten pohjalta, miten nämä noin 60-vuotiaat tai jopa nuoremmatkin muistisairauksiin potentiaalisesti sairastuvat saataisiin mukaan tekemään liikunta- ja kognitioharjoituksia sekä muuttamaan ruokavaliotaan?

Mitään pakkoahan heille ei ole ja tiedetäänhän jo nyt vaikka mitä liikunnan tai vaikkapa kulttuuri- ja vapaaehtoistoiminnan sekä ravinnon terveysvaikutuksista eikä ihmisiä saada tekemään elintapamuutoksia.

Ja vaikka tämä finger-tutkimus uskoo, että harjoitusten avulla voitaisiin siirtää muistisairauden alkua jopa 5-10 vuotta ja puolittaa sairaiden määrä maailmassa, niin onko se riittävä pelote ihmisille, jotka jo nyt tietävät, että he voisivat vaikuttaa elinikäänsä ja toimintakykyynsä ainakin yhtä paljon vain elintapojaan muuttamalla. Voisiko muistisairaus siis olla pelottavampi kuin kuolema?

Omaa tutkimustani lähimpänä oli Sami Kokon ja kumppaneiden tutkimus terveyttä edistävistä liikuntaseuroista. Samin väitöstutkimuksen perusteella urheiluseurat eivät ole kovin hyvin sisäistäneet terveyttä edistäviä käytäntöjä.

Nyt halutaan tietää lisää. Tuloksia ei tietysti vielä ole, mutta ei Sami paljon pystynyt antamaan vastauksia siihenkään, miten näitä mahdollisia tuloksia sitten käytetään vaikuttamiseen.

Pallo jää käytännön toimijoille, sillä eihän tutkimusrahoituksessa ole edes resurssoitu tähän juurruttamiseen, vaikka sitä tässäkin seminaarissa kovasti perättiin. Onko oletus kuitenkin se, että vaikuttaminen on helppoa, jos asiaa on mietitty tutkimussuunnitelmaa tehtäessä?

Mietinpä itse omia hankkeitani. Olemmeko onnistuneet juurruttamaan tuloksiamme kentälle? Mieleen tulee Elämänkulku ja ikäpolvet –hanke (http://www.ikapolvet.fi/), jonka toiminnan ja tutkimuksen avulla on tietääkseni pystytetty kaksi suurehkoa toimintamallia, jotka on tarkoitettu pysyviksi, vaikka ovatkin edelleen projektirahoitteisia.

Koko Suomi leikkii (http://www.kokosuomileikkii.fi/) ja Täyttä elämää eläkkeellä (https://rednet.punainenristi.fi/tayttaelamaa) ovat käyttäneet melko suoraan tutkimus- ja kehityshankkeemme tuottamaa osaamista hyväkseen – itsekin olen pieneltä osaltani ollut mukana kummassakin hankkeessa.

Liikuntakulttuurin käsitteiden tutkiminen johti myös useampaankin käytännölliseen “juurruttamiseen”. Käsiteselvitystäni (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news) käytettiin uudistetun liikuntalain valmistelussa (http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2014/liitteet/tr14.pdf?lang=fi) ja kai siitä jotain näkyy lopullisessa laissakin (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150390), joka tuli siis voimaan 1. toukokuuta 2015.

Mieluusti olisin työtäni levittänyt enemmänkin, mikä toive varmaan on kaikille tutkijoilla. Eikö OKM:n liikuntayksikkö tai valtion liikuntaneuvosto voisi olla itsekin vielä aloitteellisempi rahoittamiensa tutkimustan juurruttamisessa? Liikunnan ja urheilun päättäjät on aika helppo koota yhteen vaikkapa puolipäivää kestävään koulutustilaisuuteen. Hinta ei ainakaan olisi esteenä.

Vaikka olenkin soveltanut tietoa ja kirjoittanut aiheesta paljon (ks. esim. http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2012/08/Liikuntakulttuurin_k%C3%A4sitteit%C3%A4_Tiihonen2015.pdf) ja olen konsultoinut muutamia tahoja – viimeksi paralympiakomiteaa – aiheesta (ks. ParaTermit_2015), niin paljon paljon enemmänkin olisin voinut tehdä.

Meneeköhän tässä jokin näkymätön raja, jossa julkinen valta ei voi mennä yksityisille markkinoille edes itse rahoittamiensa tutkimusten levittämisessä? Tietoa tuotetaan, mutta kenen pitäisi koordinoida liikuntatiedon kulkeutumista tuottajilta kuluttajille?

Tietääkö esim. OKM:n liikuntayksikön tiedolla johtamisen vastuuhenkilö ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola, että minä olen Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksen asiantuntijaryhmän jäsen edustaen siellä kaiketi juuri liikuntatietämystä (Asettamiskirje_vapaa-aikatutkimus)?

Toinen ajankohtainen juttu on yllättäen laaja-alaisen (omalta osaltani kokemuksellisen) toimintakyvyn kehittämisen kautta syntynyt vertaistukimateriaali, jonka tein lonkkaproteesileikkaukseni jälkeen tälle blogisivulleni (http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2012/08/1.1LONKKAJULKAISUTIIHONEN.pdf). Tälläkin viikolla kolme ihmistä on kiittänyt siitä.

Ehkä tässä olisi muillekin opittavaa. Yhteiskunta laittaa lonkkaleikkaukseen 10000-15000 euroa ja antaa 20 minuuttia tylyä ohjausta suttuisilla papereilla, joista ei saa mitään selvää, kuten eräs leikkauksesta toipumassa ollut mies minulle kirjoitti. Sydämistynyt herra oli sentään tekniikan lisensiaatti ja useiden suomalaisten suuryritysten johtotehtävissä toiminut mies.

Kysyinkin lounaspöydässä kollegoiltani, että pitäisiköhän jonkun analysoida tiedontarpeita potentiaalisten asiakkaiden näkökulmista eikä vain tutkimuksen, ”yhteiskunnan” tai organisaatioiden näkökulmista? Aika vaiteliasta porukkaahan me sitten olimme… ehkä siitäkin lähti jotain itämään.

Urheiluhistorioitsijoiden kanssa käsitteiden ja nostalgiankin maailmoissa

Jyväskylässä järjestettiin myös Suomen urheiluhistoriallisen seuran seminaari 8.5. Seura on ollut yli kaksikymmenvuotisen historiansa aikana varsin aktiivinen, vaikka itse olen ollut perustajajäsenenä erittäinkin passiivinen. Oli siis aika osallistua.

Otsikkoni oli Liikunta – urheilun nurja puoli?! Otsikkoon sysäyksen antoi järjestäjien kutsu, jossa kehotettiin esittäjiä keskittymään urheilun nurjaan puoleen. He tarkoittivat varmaan jotain muuta, mutta käsitetutkimukseni kautta minulla on paljonkin argumentteja sen puolesta, että liikunta on itse asiassa tänä päivänä se urheilun nurja puoli.

Liikunta voi käsitteenä ja käytäntönä olla ongelma jopa itselleen liikkumiselle. Tästä lisää tästä: Tiihonen_SUHS080515_tiedote).

Hauskaa seminaarissa oli sekin, että Turun yliopiston historian, taiteen ja kulttuurin laitokselta meitä oli kolme esiintyjää, mutta huomasimme vasta seminaaripaikalla, että kotipesämme on nyt tosiaan samalla laitoksella, vaikka yksi työskentelee Porissa, yksi Jyväskylässä ja yksi Vantaalla.

Junassa kommentoin kollegoitteni Maria Rantala ja Riikka Turtiainen mainioita esityksiä ehkä hiukan ”huru-ukkotyyliin”, mutta kuitenkin akateemisintellektuaalisia perinteitä noudattaen. Ehkä tästäkin yhteistyöstä syntyy jatkossa jotakin jännää… (Ei siellä pikku hiirulaisiin törmää)

Toipumista kevätflunssasta – liikunnan voi korvata kulttuurilla

Toukokuu toi minulle mukanaan myös kevätflunssan, joka olikin tavallista rajumpi. Se vei voimat ja sai aikaan voimakkaita nivelsärkyjä, normaalien kurkkukipujen ja liman lisäksi. Kuumettahan minuun ei tule juuri koskaan. Yleensä tällaiset kestävät muutaman päivän, mutta nyt ymmärsin, että oli syytä toipua kunnolla.

Oli pakko vältellä liikkumista, vaikka petipotilas en ollutkaan. Se oli raskasta, kun luonto oli kauneimmillaan. Päätin kuitenkin toipua kunnolla, sillä kevättalvella tein parikin kertaa sen virheen, että läksin liikkumaan liian aikaisin. Flunssat pitkittyivät.

Hyvinvointia toivat onneksi kulttuuririennot eli kuoro-, vapaaehtois- ja tanssitapahtumat, joissa sain olla mukana seuraamassa paikallisen Vivace-kuoron konserttia ja järjestämässä perinteistä kukkafestaria. Tyttäremme aikuisbalettiharjoittelu Lappeenrannassa päättyi myös tanssiopiston hienoon kevätgaalaan, jossa eri-ikäiset ja eritasoiset ryhmät esittivät upeita tanssinumeroitaan.

Kulttuuriharrastuksista osa muuten lisää elinikää enemmän kuin liikunta tai muut normaalisti terveellisenä pidetyt elintavat. Selitys miesten osalta lienee osaltaan se, että kulttuuri- ja taideharrastusten parissa viihtyvät miehet eivät elä kovin riskialttiisti eivätkä joudu väkivaltaisiin tilanteisiin. Toinen – tärkeämpi – syy lienee se, että kulttuurista saa elämään erilaisia merkityksiä.

Kipeänäkin olen käynyt kykyjeni mukaan Gymnaestrada-harkoissa (http://www.gymnaestrada.fi/). Esiintymistä siellä voineekin pitää enemmän kulttuurin harjoittamisena kuin liikuntana… (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1439147529723581/?pnref=story)

Riittävä lepo flunssan jälkeen antanee lisävoimia harjoitella tuleviin koitoksiin. Kulttuuriharrastuksistahan syntyy aina jotakin hauskaa – uusia esityksiä tai ainakin uusia ideoita esityksiin. Kuorokonsertissakin kehitin syntymäpäiväjuhlakonseptin kuoron kera…

Futiskauden ja –uran alkuja

Jottei unohdettaisi myöskään futisisän ja –vaarin toukokuuta, niin on tietenkin mainittava kevätkauden tuttu harrastus: kakkosdivarijalkapallo ja nyt myös pikkujättiliiga reilun 20 vuoden tauon jälkeen. Facebookissa olenkin jakanut jo upeita fiiliksiäni kenttien reunoilta. (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1433548436950157/?pnref=story)

Toukokuun pelit antavat aina jonkinlaista suuntaa koko futiskesälle, josta tullee taas aika aktiivinen ja jännittävä. Joukkueiden ja sarjojen lisäksi jännitettävä ovat tietysti itselle tutut pelaajat – osa jo konkareita, osa junioreita ja muutama vasta-alkaja. Koko pelaajan polku on siis nähtävänä. (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1434457326859268/?pnref=story)

Vähän olen yrittänyt tukea naisjalkapalloakin. Sekin on jännittävä lisä tässä sopassa. Ehkä siitä joskus enemmänkin. Ituja on oikein hyvään futiskauteen…

Ja sitten vakavampiin aiheisiin…

Toukokuussakin pari läheistä ihmistä siirtyi tästä ajasta ikuisuuteen. Lasten suru on koskettanut kovasti, kun toinen vanhemmista on lähtenyt aivan liian aikaisin heitä tukemasta. (https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1434456243526043&set=pcb.1434456426859358&type=1&theater) ja (http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/04/Satunnainen_matkailija_huhti2015.pdf).

Vakava on myös yhteiskuntamme tila, jota on koko kuun ajan yritetty parantaa hallitusneuvottelujen avulla. Vielä on aivan liian aikaista sanoa, mitkä siemenet tästä työstä jäävät elämään ja mitä vaikutuksia niillä on meidän elämäämme.

Kovin paljon kuitenkin puhutaan käsitteillä, joiden konkretisointi yksittäisen ihmisen elämään on joko oikeasti vaikeaa tai siitä tehdään sellaista epämääräisillä käsitteillä. Joskus kuitenkin tuntuu, että vastauksia haetaan kovin mustavalkoisesti. Asiat eivät kuitenkaan ole yksiselitteisesti vain jotain (ks. myös: http://www.miksiliikun.fi/2015/03/17/onko-reilupeili-myos-reilu-peli/).

Olkoon tästä esimerkkinä antamani vastaus Reilun peilin kysymykseen siitä, pitääkö tyttöjen ja poikien liikuntatunnit olla erikseen?

Liikunnan opetuksen tavoitteena on opettaa erilaisia liikunnallisia taitoja, joita tarvitaan tasapainoiseksi ihmiseksi kasvamisessa. Yhteisten liikuntatuntien hyvinä puolina voi pitää erilaisten ihmisten kanssa oppimista, jolloin kummatkin sukupuolet voivat oppia jotain toisen sukupuolen perinteisiltä vahvuusalueilta liikunnassa ja urheilussa. Tämä voi johtaa monipuolisiin liikuntataitoihin ja myös monipuoliseen liikunnan harrastamiseen. Samalla edistetään sukupuolten keskeistä ja sisäistä tasa-arvoa, kun tytöt ja pojat toimivat yhdessä ja oppilaat saavat opetusta myös eri sukupuolta olevilta opettajiltaan. Käytännössä sekatunnit voivat kuitenkin kääntyä täysin päinvastaisia tavoitteita toteuttaviksi: tytöt kokevat jäävänsä poikien jalkoihin pallopeleissä ja voimalajeissa ja pojat tuntevat itsensä kömpelöiksi ja rytmitajuttomiksi. Hyvät ja huonot liikkujat erottautunevat yhtä lailla sekaryhmissä kuin erillisissä ryhmissäkin. Koulun tehtävänä on kasvatus ja oppilaiden tavoitteena on oppia taitoja ja suhtautumistapoja, joilla pärjää tulevaisuuden maailmassa. Ratkaisuksi ei siis riitä yhteisten liikuntatuntien käyttöönotto – tuskin yhteiskunnassa edelleenkin näkyvä sukupuolittunut epätasa-arvo, joka ilmenee sekä tiettyjen naisten että tiettyjen miesten tasa-arvo-ongelmina, johtuu pelkästään tyttöjen ja poikien erillisistä liikuntatunneista. Itse opettaisin tiettyjä asioita sekaryhmissä ja toisia sukupuolen tai jonkun muun seikan mukaisissa ryhmissä ottaen huomioon oppilaiden iän ja luokkien/ryhmien kasvuprosessin tilan. Ryhmä- ja opettajajärjestelyjenhän tulee edesauttaa yksittäisen oppilaan ja myös opetettavan ryhmän oppimista ja monipuolisten kasvatustavoitteiden saavuttamista. Kasvattavia liikunta- ja urheilukokemuksia saa todennäköisesti nykyistä enemmän, jos liikuntatunneilla saa liikkua ja urheilla erilaisten ihmisten kanssa ja erilaisten opettajien ohjaamana.

Yhtä lailla voi ihmetellä sitä, mitä on leikki – niin kuin teimme juuri ilmestyneessä videoklipissä muutamien asiantuntijoiden voimin (https://www.youtube.com/watch?v=bDBLp924YoI&sns=fb)

Ja työura- tai tehokkuuskeskusteluunkin voi tuoda aika erilaisen näkökulman kuin mitä hallitusneuvotteluissa on kuultu. Entä jos elämänkulkunäkökulmat otettaisiin vakavasti ja ajateltaisiin tehokkuutta ja työn hintaa myös sen työn kautta, mitä ihmiset tekevät läheistensä ja yhteisöjensä hyväksi eri elämänvaiheissaan ja palkkatyön lisäksi, kuten tein Mielenterveyslehden (http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveysseura/julkaisut/mielenterveys-lehti) kolumnissani Ikämiehen tulevaisuusennuste.

Ituja näkyi

myös istuttamissani Lapin puikulaperunoissa. Niiden osalta en enää paljon pysty tekemään, mutta moniin muihin maahan pantuihin siemeniin minullakin on jonkinlainen valta vaikuttaa. Se on maanviljelijän taitoa, että osaa kastella ja ravita ituja juuri oikealla hetkellä ja juuri sopivalla tavalla.

Ja silti on luotettava niihin ituihin itseensä…

WP_20150521_12_10_03_Pro