Käsittämätöntä… vai huonosti käsitteellistettyä

Ymmärrämme maailmamme käyttämiemme käsitteiden avulla. ”Alussa oli sana”, sanotaan Raamatussakin. Jotkut filosofit olettavat, että ihminen kehittyi noin 6000 vuotta sitten tasolle, jossa symbolifunktio tuli mahdolliseksi – ja samalla tietoisuus itsestä syntyi. Ei tiedetä tarkkaan, mitä silloin tapahtui, mutta sanat eli oikeastaan käsitteet avasivat aivan uusia maailmoja tai todellisuuksia ihmisparoille. Uskontoja alkoi syntyä, kun tietoisuus halusi selvittää mm. sen, mitä kuoleman jälkeen tapahtui.

Nykyään liikunta tai jopa liikkumattomuus lienee jo kuolemaakin vakavampi asia. Terveydestä on tullut maallistuneessa maailmassamme uusi uskonto. Liikunta & tiede –lehden päätoimittaja Pasi Koski pähkäili pääkirjoituksessaan (L&T 4/2014) sitä, mitä käsitteitä liikkumattomuudesta tai vähäisestä liikkumisesta pitäisi käyttää.

Hän päätyi jopa ehdottamaan – toki leikillään – liikuntatieteen uudeksi nimeksi liikunta- ja paikallaan olemisen –tiedettä. Istumisen vaarat on tiedostettu ja vähän liikkuvien ongelmaan on havahduttu Suomessa ja muissakin länsimaissa.

Vakavia yhteiskunnallisia, mutta samalla tietysti yksilöllisiä, ongelmia ei käsitekikkailulla tietenkään ratkaista. Lienee sama, mitä käsitettä käytetään, jos ”sohvaperuna” saadaan liikkeelle. Näin sanottuani en suinkaan vähättele käsitteiden merkitystä, vaikka äkkipäätään lukien niin voisi kuvitella. Vaikka yleisesti ottaen olisi sama, mitä käsitettä käytetään, jos se toimii, niin se oleellinen kysymys onkin: mikä käsite sopii juuri sinulle?

Kaikille ei sama käsite kelpaa oli se sitten urheilu, kuntourheilu, kuntoliikunta, terveyttä edistävä liikunta, terveysliikunta,…, joita on käytetty vuosikymmenten saatossa, kun on yritetty löytää oikeaa käsitettä ja oikeaa toimintatapaa liikkumisen ja liikkujien määrän lisäämiseksi. Oman kokemuksen ja sille annetun merkityksen tulee näkyä myös niissä käsitteissä, joita käytämme.

Veikkauksen hienossa mainoksessa kuvataan maailmaa ”vakioveikkaajan silmin”. Aivan samoin meillä on vaikkapa opettajan, fysioterapeutin, hallintovirkamiehen, journalistin tai ”vähän liikkuvan” silmälasit, joiden kautta katsomme maailmaa. Se ei ole ongelma, mutta se on, jos emme ymmärrä toisten kokevan ja näkevän todellisuuden toisin.

Itselläni on usein ”liikuntasosiologin silmälasit” päässäni, joita sitten yritän lainata opiskelijoilleni ja lukijoilleni, jotta he näkisivät maailmansa toisin. Ne silmälasit ovat useimmiten käsitteitä. Käsitteitä, joiden avulla jokin tuttu juttu näyttäytyy erilaisena ja toivon mukaan ymmärrettävämpänä ja vieläpä sellaisena, johon voi itsekin vaikuttaa.

Perjantaina (26.9.2014) julkaistiin tutkimukseni liikuntakulttuurin ja –politiikan käsitteistä nimellä Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:16. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news).

Tuon reilun parinsadan sivun julkaisussa seikkailen liikuntakulttuurin käsitteiden maailmassa ja vierailen alan tutkijoiden, asiantuntijoiden, strategioiden, ohjelmien, instituutioiden, julkaisujen ja käyttäjien maailmoissa yrittäen ymmärtää heidän/niiden käsitteitä.

Itse tietysti toivon, että jokainen itseään ja liikuntakulttuuria käsittämään pyrkivä lukisi koko julkaisun. Mutta ymmärrän, että pätkätyöaikakautemme on luonut myös pätkälukemiskulttuurin. Siksi julkaisusta on alkuperinkin tehty kaksi versiota; pitkä ja pätkä (tämä on myös painettu). Pätkälukemista helpottaa myös se, että luvut ovat itsenäisiä kokonaisuuksia eli koko julkaisua ei tarvitse lukea, jos on kiinnostunut vain osasta teemoja. Voit koota oman julkaisusi vaikka seuraavasti:

Jos sinua kiinnostavat vain suositukset, niin ne löytyvät jokaisesta luvusta sekä luvusta 6 ja sen liitteistä. Jos liikuntakulttuurin ja –tutkimuksen käsitteet kiinnostavat, niin suosittelen lukuja 1 ja 5. Liikuntapolitiikassa mukana olevia liikuttanevat eniten luvut 2, 3 ja 4 sekä luvun 6 liite 1. Suositukseni käytännön kentillä toimiville pitää sisällään paketin, jossa ovat luvut 3 ja 4, tiivistelmät muista luvuista ja luvun 6 liitteet. Liikuntakulttuurin ulkopuolella tai liikuntaväen kanssa yhteistyötä tekeville suosittelen lämpimästi lukuja 2, 4 ja 5. Ehkä näillä jo päästään alkuun…

Käsitteet ovat kuitenkin niin vaikeita ja tärkeitä, että jatkan niiden käsittelyä myös näissä blogeissani seuraavien viikkojen ajan. Tänään työstän mm. ”Aristoteleen kantapäästä” uusia käsitteitä.

Viime viikolla jaettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot. Yksi palkinnon saaneista oli historian emeritusprofessori Heikki Ylikangas, joka on tullut suurelle yleisöllekin tutuksi tulkinnoillaan nuijasodasta, sisällissodasta ja toiseen maailmansotaan johtaneista vaiheista, joista hän kirjoitti myös näytelmän. Ylikangas oli pari vuosikymmentä sitten Liikuntatieteellisen seuran puheenjohtajakin.

Toinen palkinnonsaaja oli Alivaltiosihteerinä tutuksi tullut (liikunta)sosiologi Pasi Heikura, jonka erinomaisessa radio-ohjelmassa Aristoteleen kantapää olin kesällä vieraana. Liikuntasosiologiksi Pasi esittäytyi, koska on tehnyt gradunsa yleisen saunan vakikävijöistä – hyväksyin sen liikuntasosiologiaksi oikopäätä.

Kun Ylikangasta haastateltiin radiossa palkinnon saannin jälkeen, häneltä kysyttiin mm. onko hänen tutkimuksiaan koskaan moitittu ”huuhaaksi”? Ylikangas vastasi suurin piirtein seuraavasti: ”Vaikka kuinka monta kertaa!”

Hän myös selitti, miksi näin on tehty. Kun tieteessä esitetään jotakin uutta, joka kumoaa vanhan tai vakiintuneen käsityksen – se herättää ymmärrettävästi vastustusta. Esimerkiksi sodista, niihin johtaneista syistä tai sen jälkeen tapahtuneesta täytyy aikalaisten rakentaa tarina, jonka he voivat kestää ja yhdessä jotenkin hyväksyä, vaikka se ei kenenkään ”totuus” olisikaan. Kun tutkija haastaa tuon ”totuuden”, se saattaa tuntua vieraalta tai jopa loukkaavalta.

Uusi historioitsijapolvi on Ylikankaan jalanjäljissä haastanut erittäin monta historiallista totuutta juuri tästä syystä. Heillä ei ole mitään kokemuksellista aikalaispainetta tulkita asioita jollakin tietyllä tavalla esimerkiksi poliittisista – niistä ”yleisistä” – syistä. Tällaisia yleisiä syitähän löytyy toki joka ajanjaksolta, eivät ne ole jääneet 1970-luvulle. Ajankohtainen ”suomettumiskeskustelu” lienee hyvä esimerkki.

Toisena voisin mainita ”tieteisuskon” tai ”viittausindeksi- ja rankinguskon”, jonka yhtenä seurauksena yhteiskuntatieteilijät ovat ajaneet itsensä yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa paitsioon. Pelaaminen angloamerikkalaisten hallitsemissa tiedesarjoissa on johtanut kotimaan tiedeliigan vähättelyyn ja jopa kyvyttömyyteen ymmärtää kansallisen tason peliä ja pelaajia. Usein tutkijoiden ja käytännön toimijoiden yhteistyön esteenä ovatkin käsitteet tai oikeastaan se, ettei toisen käyttämiä käsitteitä halutakaan ymmärtää.

Jännittävää tiedonjulkistamispalkinnon muissakin saajissa oli se, että he olivat tehneet työnsä pääasiassa suomalaisessa ympäristössä, suomalaisten käsitteiden ja erilaisten todellisuuksien avaamisessa. Johanna Hurtig on mm. tutkinut lastensuojelua ja uskonnollisia liikkeitä ja niissä tapahtuneita ennen vaiettuja asioita.

Pasi Heikura vertautunee edellisistä parhaiten siihen H.C. Andersenin sadun lapseen, joka uskalsi sanoa, ettei keisarilla ole lainkaan vaatteita. Käsitteet, joita Heikura ohjelmassaan ruotii, ovat usein todellisuutta hämärtäviä sanoja ja sanontoja, joita hän leimaa leikillisesti fraasirikoksiksi. Mutta eritoten hän pyrkii löytämään yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa käsitteitä, jotka paljastaisivat nykyistä paremmin todellisuuden luonteen.

En uskalla edes pyrkiä em. joukkoon, mutta oppia yritän heiltäkin. Heikuran ja muiden Alivaltiosihteereiden kehittämät palindromit ovat minulle ehdottomasti liian vaikeita – sananmuunnoksissa olen parempi. Nyt kuitenkin assosioin uuden sanaleikin, jossa mietitään, minkälaisia mielikuvia synnyttäisivät seuraavat jo antiikin Kreikasta meille tutuiksi tulleet sanonnat, jos käyttäisimme Aristoteleen kantapäätä loogisena johtolankana käsiteparien avaamiseen.

Minkälainen mahtaisi olla ”nuoren miehen aristoteleia aikuisuuteen” tai mitä tarkoittaisi, että ”meillä on vain aristotelinen suhde”? Joku varmaan ymmärtää, mitä/keitä haetaan, kun sanotaan, että ”hänellä oli aristoteliset voimat”, hän kesti ”kivun aristotelisesti” tai että silloin nähtiin ”aristotelista urhoollisuutta”. Tulevaisuuden tutkijoille sopisi varmaan tämäkin: ”Hänellä oli aristotelinen ilme kasvoillaan”…

Välitilinpäätöksenä tästä Kreikka-lainan takuusta lienee se, että on hyvä, jos käsitteet toimivat käyttöyhteyksissään ja juuri niiden ihmisten kokemuksissa, joille ne parhaiten sopivat. Käsitejulkaisussani katson maailmaa sadun pikkulapsen tavoin ja toivon, että joku muukin avaisi silmänsä käytetyille käsitteille. Parasta olisi, että emme vain näkisi toisin, vaan myös muuttaisimme yhdessä käsitteitä paremmiksi.

Tervetuloa talkoisiin… maksakaamme vuorostamme lainamme takaisin antiikin kreikkalaisille, jotka antoivat meille niin paljon käsitteitä käyttöömme.

Aiempia blogikirjoituksiani aihepiiristä:

Tiihonen A. 2013. KesäQuussa käsitteitä uusix. Blogi sivulla (http://www.miksiliikun.fi/?m=201306) 11.6.2013.

Julkaisuja aihepiiristä:

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)

Tiihonen, Arto (2013) Liikuntakulttuurin käsitteet muutoksessa. Liikunta & tiede 50 (4) 60-65.

Tiihonen Arto & Pirnes Esa (2011) Maaseutuyhteisöllisyyden muutos ja tulevaisuuden näkymät -viitekehyksenä kulttuuri- ja liikuntaharrastukset. Teoksessa Kattilakoski M, Kilpeläinen A & Peltomäki P Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 9/2011,Tampere. (http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/2150/MMM_YTR_2012-WEB.pdf)

Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2011) Merkityksellisen ja kokemuksellisen (kansalais)toimijuuden pelikenttä. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 436–448. (http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102867/pirnes.pdf?sequence=1)

Pirnes Esa & Tiihonen Arto (2010) Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista, Käsitteiden, kokemusten ja vastuiden uusia tulkintoja. Kasvatus & Aika 4(2) 2010, 203-235. (http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=275)

Liikuntakausi alkaa – tee tavoitteistasi merkityksellisiä

Kesä on ohi, ainakin melkein. Se ei olekaan mikään vähäpätöinen asia liikkumisen kannalta. Koska pidän liikuntapäiväkirjaa (ks. http://www.miksiliikun.fi/2012/12/17/miten-liikun/), niin tiedän oikein hyvin, että ainakin oma liikkumiseni on hyvin vuodenaikasidonnaista.

Kesällä, ja varsinkin lomalla,”harjoitan hyötyliikuntaa” eli hakkaan puita, leikkaan nurmikoita, kaadaan pieniä puita, niitän, hoidan kasvimaata, kerään marjoja ja teen muita sekalaisia pihatöitä. Tänä menneenä kesänä iloitsin puunhakkuusta – miten loistavaa liikuntaa se onkaan. Selkä pysyy vahvana ja notkeana, käsivarsiin tulee uutta puhtia.

Yksi hauskimmista muistiini jääneistä liikuntatutkimusta koskeneista otsikoista koskeekin juuri puunhakkuuta. Siinä sanottiin jotenkin näin: ”Jo viiden tunnin päivittäinen puunhakkuu pitää selän kunnossa”. Voin allekirjoittaa, nimimerkillä kokemusta on. Tässä vähän hakkuutuloksia…

WP_002152Mökillä puuhaa riittää, joten kestävyystyyppinen liikunta ja palloilu tahtovat jäädä vähälle. Viime vuonna otin (harjoituskilpa)pyörän ja tänä vuonna rullaluistimet mukaan, mutta eipä niitä juuri ehtinyt käyttää. Kaupalle tuli ajeltua hissukseen, helle suosi soutamista ja melomista, mutta kun aina oli jokin puuha kesken – ja olihan sitten vielä futiksen MM-kisatkin häiriköimässä omaa liikkumista… (ks. http://www.miksiliikun.fi/2014/08/18/mita-opittavaa-futiksen-mmm-kisoista-2014/)

Mutta nyt on syyskausi parhaimmillaan. Erilaiset harrastuksen alkavat. Eilen olinkin saattamassa 4-vuotiasta pojantytärtäni ensimmäiseen liikuntaharrastukseen eli temppukouluun, jota paikallinen voimisteluseura vetää Liikuntamyllyssä. Kylläpä oli hauska nähdä iso joukko samanikäisiä tenavia ja heidän kokemattoman näköisiä vanhempiaan odottamassa innokkaana uusia ohjaajiaan. Samassa seurassa voimisteli jo tyttäreni, joten itse olin jo konkari.

Nelivuotias onkin varsinainen huippuliikkuja; hän oppi heti kaikki temput, jotka pystyin trampoliinilla näyttämään, kuperkeikat, vaa’at ja vaarin kanssa yhteiset voltti- ja tasapainotemput menevät kuin tyhjää vaan. Ehkä hän opettaa ensi viikolla jo minulle uusia temppuja – vaati nytkin minulta kärrynpyörää, mutta onneksi mummi sanoi, ettei täällä sisällä mahdu sellaista tekemään. Täytyykin harjoitella salaa…

Liikuntamyllystä pyöräilin lähipuistoon, jossa naapuruston miehet ja naiset pelaavat kesäisin lentopalloa kolmena iltana viikossa. Kävikin tuuri, että tulin täydentämään joukkueet tasapäisiksi ja pääsin puolentoistatunnin peliin mukaan. Sen jälkeen yritin vielä ehtiä näkemään ikämiesjalkapalloseurani 55+ -joukkueen piirisarjan loppuottelua, mutta sen sitten kuitenkin missasin. Oma lentispeli kesti sen verran kauan.

Ilta menikin liikkuessa ja ehdin yhdessä välissä näkemään myös ”Susijengin” pelin viimeiset minuutit. Vaikka tappio tulikin, niin se ei tuntunut niin pahalta kuin edellinen Turkille hävitty ottelu. Voi olla, että oma liikkuminen häivytti ikävät tunteetkin tehokkaasti. Lentismatsi korvasi hyvin katkeran kaljan, jonka muuten olisin ehkä nauttinut.

Lähikentillä tai oikeastaan lähiliikuntapaikoilla tuli muutenkin hyvä olo: niin Jakomäessä kuin Vesalassakin kentät olivat aivan täynnä liikkujia. Pikkufutaajia oli eniten, mutta myös leikkijöitä ja kuntolaitteiden käyttäjiä oli lempeä alkusyksyn ilta houkuttanut paikalle runsaasti. Olen tekemässä Helsingin Liikuntavirastolle pientä tutkimusta näistä uusista lähiliikuntapaikoista, siksikin kierrän niitä ahkerasti. Illalla bongasin pari uutta haastateltavaakin. Mielenkiinnolla odotan, miten erityyppiset käyttäjät ovat kokeneet tämän uuden ”heräte- tai lähiliikunnan” konseptin.

Uusia käsitteitä syntyy liikuntakulttuuriin jatkuvasti. Tutkimukseni aiheesta ilmestyy piakkoin, mutta esimakua voi ottaa vaikkapa blogistani http://www.miksiliikun.fi/2013/06/11/kesaquussa-kasitteita-uusix/. Voin sanoa, että käsitteitä on todellakin runsaasti, jo pelkästään naisvoimistelusta saimme Heikuran Pasin kanssa aikaiseksi yhden radio-ohjelman (Yle radio1/Yle Areena: Naisvoimistelusta zumbaan, 16.7. 2014, ks.  areena.yle.fi/radio/2283698)

Julkaisussa yritän auttaa lukijaa ymmärtämään sitä, miksi käsitteitä tarvitaan niin paljon, en niinkään kertomaan, mitä käsitteitä pitäisi käyttää. Mikä minä olisinkaan sanomaan muille, miten heidän pitäisi liikkumisestaan tai urheilemisestaan puhua? Tutkijana voin vain esitellä ja tulkita, miksi näitä erilaisia käsitteitä niiden eri käyttöyhteyksissä tarvitaan. Kannattaa muuten vilkaista opetus- ja kulttuuriministeriön tuottamia liikunta-alan julkaisuja muutenkin (www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news).

Mutta siis: nyt on uuden liikuntakauden alku, jolloin meillä kaikilla on taas mahdollisuus asettaa itsellemme uusia tavoitteita ja mennä mukaan uusiin tai vanhoihin liikuntaharrastuksiin. Lohdullista, että elämä on niin syklistä – tämän minäkin olen tehnyt melkein joka vuosi ja silti jaksan innostua aina uudestaan. Sulkapalloa olemme läiskineet jo elokuusta lähtien tutulla porukalla. Lentistä olen käynyt pelailemassa vuosien tauon jälkeen jo muutaman kerran. Kävelemistä motivoi tuleva vaellusretki ja äijäjumppaa ohjelman tekeminen valtaisaan Gymnaestradaan ensi heinäkuussa Helsingissä (ks. www.gymnaestrada.fi/). Tänään menenkin tutustumaan uuteen ryhmään. Jännittää melkein kuin nelivuotiasta…

Tavoitteellisuus on tärkeä motivointiperusta liikkumiselle (ks. http://www.miksiliikun.fi/2013/08/18/tavoitteista-ja-sisaisesta-motivaatiosta/.) Vuosien kokemuksella voin kuitenkin sanoa, että aika suuri osa tavoitteistani on jäänyt lopulta toteutumatta. En ole sitten kuitenkaan osallistunut Finlandia-hiihtoon tai en ole päässyt futiksen tai yleisurheilun SM-kisoihin eikä edes aiottua melonta- tai pyöräretkeä vaimon kanssa ole tullut tehtyä. Retkiluistelu tai suunnistuskin on jäänyt kokematta tai ystäväni useasti puhuma Kalevan kierros kiertämättä.

Tärkein on kuitenkin aika usein tapahtunut: olen liikkunut säännöllisesti ja monipuolisesti. Eivätkä tavoitteeni ole haitanneet liikkumistani, vaan ne ovat antaneet liikkumiselleni lisämerkitystä. Sekin usein riittää, että tunnen periaatteessa – myös käytännössä – voivani hiihtää todella pitkän matkan kohtuuhyvää vauhtia tai että pystyn juoksemaan (sekään ei aina ole ollut varmaa) ja pelaamaan erilaisia pelejä. Ja viime vuosien jumppaharrastuksen myötä tiedän, että osaan jopa liikkua suurin piirtein samaan tahtiin muiden äijien kanssa… https://www.facebook.com/video/video.php?v=616304858399324,.

Kannattaa siis asettaa tavoitteita, mutta täytyy osata antaa niille oikea merkitys. Jos tulevaisuuteen asetettu tähtäin saa sinut lähtemään juuri tänään liikkeelle, niin se on hyvä. Mutta vielä parempi on, että lähdet liikkumaan, koska liikkumisellasi on useita erilaisia tavoitteita tai merkityksiä. Yksi on elämys, toinen on oma minäkuva tai identiteetti, kolmas yhteisöllisyys kavereiden kanssa ja neljäs juuri se jonkun tavoitteen toteuttaminen. Uskon, että esimerkiksi äijäjumpassani toteutuvat monet noista liikunnan merkityksistä. (ks. http://www.miksiliikun.fi/2013/07/04/monenlaisia-remppoja/).

Aluksi en osaa eikä se ole kovin elämyksellistä, minäkuvanikin sirpaloituu enkä edes tunne uusia jumppakavereitani. Silloin tuosta tavoitteestani on suuri hyöty, se auttaa jaksamaan. Mutta uskon ja tiedänkin, että jo 1-2 kuukauden päästä alan nauttia elämyksellisesti, olen ylpeä uudesta osaamisestani ja kaveritkin ovat tulleet tutuiksi.

Liikkumiseemme vaikuttavat aiemmat kokemuksemme sekä hyvässä että pahassa, tässä ja nyt koettavat asiat erilaisine merkityksineen ja tulevaisuuden intentiot eli erilaiset tavoitteemme. Ei mikään helppo yhtälö. Siksi liikuntasosiologi ei koskaan sano, että liikkuminen on helppoa – senkun liikuttaa raajojaan. Eikä liikkkuminen ole vain ”itsestä kiinni”, sillä se ”itsekin” on niin monisyinen olento erilaisine muistoineen, tunteineen ja kokemuksineen, joissa muilla ihmisillä ja koko kulttuurilla on oma suuri osansa näyteltävänä.

Kannustakaa siis kavereitanne liikkumaan, olkaa ystävällisiä ”liikuntapoliiseja” toisillenne. Älkää sanoko, miten pitää tehdä tai miten ei saa tehdä, vaan tukekaa, innostakaa ja olkaa kiinnostuneita toistenne liikkumisesta. Keksikää uusia merkityksiä ja uusia syitä liikkua, jos vanhat eivät tunnu riittävän.

Muistakaa siis nämäkin vinkit, kun nyt aloittelette jotakin uutta liikuntaharrastusta tai jatkatte vanhaa. Tsemppiä!

WP_002002