Ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu kirjoitti 1980-luvun puolivälissä tekstejä, joista koottiin Suomessa kirja Sosiologian kysymyksiä. Yksi teksteistä käsitteli urheilua.
Bourdieun kirjasta jäi mieleeni, että hän ikään kuin asetti silmilleen ”sosiologin silmälasit”, joiden läpi katsoi maailmaa. Ja ”voila” – se tosiaan näytti aivan toisenlaiselta. Sama efekti toimi mainiossa Veikkauksen mainoksessa ”maailma vakioveikkaajan silmin”.
Kumpikin tekijöistä saattoi olla velkaa John Irvingin kirjalle ”The World According to Garp”, joka on käännetty suomeksi Garpin maailma, vaikka parempi käännös olisi tietysti ollut Maailma Garpin mukaan.
Bourdieulta siis opin, että suomalaisesta urheilusta ja liikuntakulttuuristakin oli luvallista ajatella eri tavoin kuin aiemminn oli totuttu ajattelemaan. Garpin silmin nähtynä tavanomainen maailmakin näytti kiehtovammalta kuin olisi voinut uskoa.
Kummatkin teokset olivat minulle jatkoa Aleksander Soltzenitsynin Ivan Denisovitsin päivästä, jonka erittäin niukat ja symboliset vihjaukset siitä, että näkyvä teksti piti tulkita aivan toisin kuin tavanomainen lukija – esimerkiksi kommunistinen sensori – sen luki ja ymmärsi. Pinnan alla oli toinen maailma, jonka näkeminen vaati sosiologista mielikuvitusta, kuten C. Wright Mills on sen oivallisesti tiivistänyt.
Hiihtelijän kirjan ykkösosassa (https://www.miksiliikun.fi/2019/02/21/hiihtelijan-kirja-1-helppohan-se-on-hiihtaa-kun-keuhkot-pelaa-2/) kirjoitin lähinnä omista hiihtokokemuksistani ja tulkinnoistani. Tässä toisessa kokoelmassa pääpaino on ”hiihtoilmiöiden” sosiologisoimisessa.
Miten selittää hiihtomenestys, hiihtäjien (epä)onnistuminen tai sortuminen dopingin käyttöön? Entä miten urheilija initioituu elämän uusiin vaiheisiin tai miten mediassa arvotetaan erilaisia miehisyyksiä? Näitä jälleen ajankohtaisia aiheita pohdin jo viime vuosisadalla ja Lahden 2001 kisojen jälkeen. Jotkut selitykset eivät vanhene.
Ärsyttääkö sinuakin se, miten tylsästi hiihtäjät tai urheilijat yleensä vastaavat toimittajien kysymyksiin. Varmasti on niin, että toimittajat eivät osaa tehdä tarpeeksi fiksuja kysymyksiä. Mutta voisiko olla niinkin, että me katselijat/kuuntelijat emme ymmärrä urheilijoiden vastauksia? Jos yrittäisimme astua urheilijan kokemuksiin, niin miten nuo itsestäänselvyydet tulisi tulkita?
Hiihtäminen on ennen kaikkea kokemuksia ja niiden merkityksiä. Tässäkin ”kirjassa” on pakko tulkita myös omia hiihto- ja urheilukokemuksia. Astma yhdistetään vahvasti hiihtoon, minkä ymmärsin jo yli 40 vuotta sitten. Jotta ymmärtäisimme nykyhiihtäjiä on hyvä palauttaa mieleen, miltä tuntui saada rasitusastma nuorena hiihtäjänä.
Yhtä tärkeää on sekin, miten tämän ”perinnelajin” harrastamisen perustelee itselleen nyt 2010-luvulla, kun se joutuu kilpailemaan satojen muiden valintojen ja merkitysmaailmojen kesken. On hyvä tietää, miksi hiihtää?
Hiihto ei jouda vielä museoon eikä pelkäksi perinnelajiksi. Se on tätä päivää ja tulevaisuutta. Ilman hiihtopuhetta ja –tulkintoja se ei kuitenkaan tapahdu. Hiihdä, puhu ja kirjoita hiihdosta. Omasta, toisten ja meidän kaikkien.
Sisältö
Kirjan luvut voi klikata auki joko tästä alta linkeistä tai voi ensin tutustua tekstien alkuihin ja jos tuntuu kiinnostavalta, niin linkki löytyy sieltäkin (pdf:t tosin vain tässä).
Mielikuvia ja vaihtoehtoisia totuuksia Suomen menestyksestä hiihdon MM-kisoissa 2000-luvulla. Minun MM-kisani 4. (https://www.miksiliikun.fi/2017/03/07/mielikuvia-ja-vaihtoehtoisia-totuuksia-suomen-menestyksesta-hiihdon-mm-kisoissa-2000-luvulla/).
Olympiajoukkueen sosiologina (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/11/olympiajoukkueen-sosiologina/).
Olympiajoukkueen sosiologina 2 – miten selittää hyvä suoritus? (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/24/olympiajoukkueen-sosiologina-2-miten-selittaa-hyva-suoritus/).
Sosiologi olympialaisissa 3 – ikimuistoisen päivän mietteitä. (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/26/sosiologi-olympialaisissa-3-ikimuistoisen-paivan-mietteita/)
Urheilukieli – suomi – sanakirja olympialaisten seuraajille (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/07/urheilukieli-suomi-sanakirja-olympialaisten-seuraajille/).
Teen parhaani ja… – ei kai taas tätä! (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/10/teen-parhaani-ja-ei-kai-taas-tata/).
“Yhdessä joukkueen kanssa voitetaan ja hävitään” (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/16/yhdessa-joukkueen-kanssa-voitetaan-ja-havitaan/).
“Kyllä sieltä mitalia lähdetään hakemaan” (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/25/kylla-sielta-mitalia-lahdetaan-hakemaan/).
Urheilijaksi, sankariksi, mieheksi? Urheilun initiaatiot ja mieheksi kasvamisen erilaiset kontekstit. 6URHSANKARI
Urheilussa kilpailevat maskuliinisuudet. 11KILPMASK
Astma 1ASTMA
”Niin hyviä kokemuksia”. Lahden doping-käryn ymmärrettävä tulkinta.15NIINHYVIÄ
Miksi hiihdän (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/03/miksi-hiihdan/).
Mielikuvia ja vaihtoehtoisia totuuksia Suomen menestyksestä hiihdon MM-kisoissa 2000-luvulla. Minun MM-kisani 4.
Päävalmentaja Reijo Jylhän repeäminen nimensä mukaisesta rauhallisesta ilmeestä Matti Heikkisen 50 kilometrin pronssimitakin jälkeen jäi muisti- ja mielikuvaksi, joka kertoo sen, minkä kertoivat myös tuhannet palstamillimetrit ja iloiset kuvat Lahdesta 2017.
Olin todella iloinen suomalaisen hiihtourheilun positiivisista uutisista, joita kisat pitivät runsaasti sisällään. Upeaa!
Vihdoinkin on päästy irti Lahden 2001 ikeestä ja kurssi on saatu nostettua koko suomalaisessa huippu-urheilussa. Näinhän ovat sanoneet sekä Jylhä että olympiakomitean uusi puheenjohtaja Timo Ritakallio.
Tältä minustakin tuntui – unohdetaan menneet ja lähdetään kohti ääretöntä ja sen yli, kuten suosikkielokuvassani Toy Storyssa niin hienosti kuvataan se kiva pöhinä, jota tarvitaan murheen alhosta nousemiseen.
Ajattelin, että olisi helppo löytää myös faktaa tuon voimakkaan ilon tunteen taustaksi. Yksinkertaisinta olisi verrata suomalaisten menestystä pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuissa vuoden 2001 jälkeen tähän päivään.
Täytyihän tämän kollektiivisen tunteen näkyä Suomen mitalisaaliissa, koska meitä pidetään kuitenkin aika menestysorientoituneena kansana. Nämä kisat menivät lähes kaikkien mielestä hyvin, mutta mihin verrattuna? Se osoittautuikin kiinnostavaksi kysymykseksi…
Tiihonen A. 2017. Mielikuvia ja vaihtoehtoisia totuuksia Suomen menestyksestä hiihdon MM-kisoissa 2000-luvulla. Minun MM-kisani 4. (https://www.miksiliikun.fi/2017/03/07/mielikuvia-ja-vaihtoehtoisia-totuuksia-suomen-menestyksesta-hiihdon-mm-kisoissa-2000-luvulla/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 7.3.2017.
Olympiajoukkueen sosiologina
Suomen olympiajoukkueessa on ensi kertaa mukana psykologi. Pappi – sielunhoitaja – on ties monettako kertaa. Urhelijan sielun lisäksi siis henkinen puolikin tarvitsee tukijaa. Kun kuuntelee kisapappi Leena Huovista tai kisapsykologi Hannaleena Ronkaista, saa kuvan vierellä kulkijasta, jonka luo kenen tahansa on helppo tulla. Kovin ihmeellisiä metodeja kummallakaan ei ainakaan radiohaastattelujen perusteella ole tehtäväänsä. Huovisella on jo pitkä kokemus, joten hän tuntee sekä urheilijoita, taustahenkilökuntaa että kisailmapiiriä ennestään. Myös Ronkaiselle kisailmapiiri on tuttu, samoin kuin freestyle lajina miehensä Janne Ronkaisen kautta.
Sääliksi kävi sekä psykologia että pappia eilen miesten freestylekarsintaa katsoessani. Suomalaisista minulle ennestään tuntemattomista laskijoista kolme epäonnistui ensimmäisessä laskussaan ja neljäs kaatui niin pahasti, että jäi mäkeen makaamaan pitkäksi aikaa. Valmentaja Sami Mustosen ilme ei olisi voinut olla synkempi. Kontrasti kanadalaisten ilonpitoon oli valtava. Kun on tottunut siihen ”ennirukajärvimäiseen” iloitteluun näissä lumilajeissa, niin näiden nuorten poikien tuskaiset tunteet tuntuivat tulevan ihan eri kanavalta ja erilajimaailmasta. Jotkut epäonnistuneet mäkimiehet viime vuosilta vilahtivat mielessäni. Oletan, että psykologilla oli illalla kovasti töitä paikatessaan nuorten miesten itsetuntoa epäonnistumisten jälkeen – kisapapinkin lienee syytä käydä juttelemassa valmentajan kanssa.
Muiden maiden edustajat tuulettivat ja tuntuivat ottavan rennommin tämänkin lajin, jossa monet muutkin toki epäonnistuivat. Joukkueena suomalaisten epäonnistumiset tuntuivat kasaantuvan, vaikka kai tässä on aina mukana kotikatsomon pettymysefektiäkin. Mistä tässä sosiologin mielestä voisi olla kysymys? Laajennan kysymyksen koskemaan koko kisajoukkuetta, vaikka otinkin freestylen tässä esimerkiksi…
Tiihonen A. 2014. Olympiajoukkueen sosiologina (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/11/olympiajoukkueen-sosiologina/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 11.2.2014.
Olympiajoukkueen sosiologina 2 – miten selittää hyvä suoritus?
Hyvä suoritus ja hyvä menestys eivät ole synonyymeja. Mutta mitä kaikkea hyvän suorituksen takana on, kun katsotaan asiaa sosiologin silmälasein. Katsojia puhuttaa kisojen jälkeen paljon mm. se, mitä aiemmat kokemukset vaikuttavat suoritukseen. Voittaako Ruotsi meidän aina ja miten kokemukset pitäisi tulkita, jotta niistä olisi jatkossa hyötyä?
Edellisessä blogissani aloin pohtimaan (huomaa notkea ja norminmukainen kielenkäyttö) sitä, miten sosiologi tukisi olympiajoukkuetta. Keskityin siihen, mitä hyviä ja huonoja puolia on siinä, kun ajatellaan koko joukkuetta yhtenä ryhmänä. Näin olympiajoukkueen merkityksen yksilölle tai jonkun yksittäisen lajin joukkueelle kahtalaisena; toisten hyvät suoritukset nostavat fiilistä ja huonot vastaavasti laskevat sitä. Selvää kuitenkin on, että muun joukkueen menestyminen/menestymättömyys ei selitä kuin pienen osan kunkin yksittäisen urheilijan tai joukkueen menestyksestä. Tosin muutama prosenttikin suuntaan tai toiseen suorituksessa saattaa vaikuttaa yllättävän paljon menestykseen eli sijoituksiin tasaisessa kilpailussa.
Suomi on viime vuosina menestynyt ainakin suuren yleisön mielestä olympialaisissa ennakko-odotuksia huonommin. Aiemmin olympiakomitean valmennuksen johto asetti joukkueelle mitalitavoitteet, joihin suorituksia saattoi jossakin määrin peilata. Nykyään erilaisia tavoitteita asettavat sekä asiantuntijat että maallikot yhtä lailla – sen sijaan olympiakomitea ei enää aseta virallisia mitalitavoitteita. Tämä on ymmärrettävää, sillä olympiakomiteahan on tietysti suurelta osalta myös vastuussa siitä, jos menestystä ei tule. Urheilijoille ei haluta antaa paineita, mutta samalla vältytään myös omaan toimintaan kohdistuvalta kritiikiltä. Jonkun kuitenkin pitäisi nykypäivänä kyetä asettamaan olympiajoukkueellekin tavoitteet, joihin sen pitäisi resursseillaan pystyä. Miksi huippu-urheilu olisi muuten niin hyvin tavoitteellisena toiminnan muotona jokin poikkeus yleisestä säännöstä?…
Tiihonen A. 2014. Olympiajoukkueen sosiologina 2 – miten selittää hyvä suoritus? (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/24/olympiajoukkueen-sosiologina-2-miten-selittaa-hyva-suoritus/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 24.2.2014.
Sosiologi olympialaisissa 3 – ikimuistoisen päivän mietteitä.
Helmikuun 19. päivä muistetaan suomalaisessa hiihtourheilussa toivottavasti yhtä pitkään kuin ne ikävät Lahden 2001 päivät. Harvoin on nähty niin onnellisia suomalaisurheilijoita kuin nähtiin tänään Sotshissa, kun Aikku Saarinen, Kepa ja Iivo Niskanen ja Musti Jauhojärvi riemuitsivat olympiamitaleistaan. Myös katsojalla oli riemun päivä.
Tein oikean valinnan, kun en lähtenyt Lapin aurinkoisille hangille hiihtämään, vaikka sekin on tänä vuonna ollut harvinaista herkkua. Kävin tosin aamulla pikku lenkillä ja illalla aion mennä vielä toiselle kierrokselle viilentämään kuumenneita tunteitani. Juuri nyt on menossa Suomi-Venäjä lätkämatsin kolmas erä tilanteessa 3-1.
Jännitys on noussut huippuunsa; välillä en ole muistanut hengittääkään. Olen soitellut ja viesteillyt perheen jäsenille eri suuntiin tilanteista pariviestissä ja matsissa. Yleisiin keskusteluihin en ole osallistunut. Kukkonen joutui juuri jäähylle aivan mitättömästä rikkeestä, jos se nyt edes rike olikaan. Huhhuh…
—
Mutta mitä sosiologi näki pariviestissä? Neljä kovakuntoista suomalaista. Kyllä, mutta myös neljä harvinaisen itseensä luottavaa urheilijaa. Aikusta huokui raju usko omiin kykyihin, Kerttu oli varovaisempi, mutta silti varmanoloinen. Iivosta suorastaan huokui itseluottamus eikä Samikaan vähätellyt joukkueen mahdollisuuksia. Vain mitalista taistellaan, ”se o viimene mahollisuus ny”, hän sanoi. Ja lähti keskittymään…
Tiihonen A. 2014. Sosiologi olympialaisissa 3 – ikimuistoisen päivän mietteitä. (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/26/sosiologi-olympialaisissa-3-ikimuistoisen-paivan-mietteita/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 26.2.2014.
Urheilukieli – suomi – sanakirja olympialaisten seuraajille
Ärsyttääkö sinuakin se, että urheilijat vastaavat aina samalla – lattealla – tavalla urheilutoimittajien kysymyksiin, joissa he tiedustelevat ennen kisoja:”Mitkä ovat odotuksesi olympialaisista, kyseisestä kilpailusta tai ottelusta?” ja kilpailun/ottelun jälkeen:”Miltä nyt tuntuu?”
Koko koreografia on vaivaannuttava toistuessaan rituaalinomaisesti kisoista ja kisapäivästä toiseen. Miksi ihmeessä urheilutoimittajat toistavat kysymykset, joihin vain harva urheilija antaa piristävästi poikkeuksellisen vastauksen?
Moni meistä lieneekin valmis tuomitsemaan urheilutoimittajat mielikuvituksettomiksi sanojen käyttäjiksi tai jopa urheilijoiden kiusaajiksi. Urheilijatkin vaikuttavat vähän yksinkertaisilta sieluilta, jotka eivät juurikaan osaa analysoida kokemuksiaan ja tunteitaan tai eivät ainakaan tunnu löytävän oikeita sanoja tunteilleen.
Silti tämä rituaali tullaan näkemään kerta toisensa jälkeen sekä livenä että kirjoitettuna tekstinä tulevien Pyeongchangin talviolympialaistenkin aikana. Tälle täytyy olla jokin syy…
Tiihonen A. 2018. Urheilukieli – suomi – sanakirja olympialaisten seuraajille (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/07/urheilukieli-suomi-sanakirja-olympialaisten-seuraajille/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 7.2.2018.
Teen parhaani ja… – ei kai taas tätä!
Urheilun seuraajat todennäköisesti inhoavat eniten tätä “Teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää” –vastausta. Siinähän urheilija ei penkkiurheilijan mielestä sano mitään tai sanoo sen, mikä on itsestään selvyys.
Totta kai (aika ikävä ilmaisu muuten sekin usein kuultuna) jokainen urheilija menee olympialaisiin tekemään parhaansa! Ja kyllähän katsoja voi vaatia urheilijalta vähän parempaa tietoa omista mahdollisuuksistaan kuin mitä kotisohvalta käsinkin voisi sanoa. Haloo, onko ketään kotona?
Urheilukieltä tuntemattomalle ja sen nyansseja opettelemattomalle tuo vastaus kuulostaa siis vieläkin latteammalta ja todella neutraalilta eli tunteita pakoilevalta vastausyritelmältä kuin ”Mennään nauttimaan”…
Tiihonen A. 2018. Teen parhaani ja… – ei kai taas tätä! (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/10/teen-parhaani-ja-ei-kai-taas-tata/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 10.2.2018.
“Yhdessä joukkueen kanssa voitetaan ja hävitään”
Urheilukieli-suomi –sanaselityskirjan leikkimielinen tekeminen on herkistänyt kuuntelemaan urheilijoiden kommentteja aiempaa tarkemmin. Kahdessa aiemmassa luvussa analysoin ”mennään nauttimaan” ja ”teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää” –lausumien perusteluja.
Nyt tarkoituksenani on paneutua myös hyvin tuttuun sanontaan eli “yhdessä joukkueen kanssa voitetaan ja hävitään”, mutta sitä ennen muutama havainto suomalaisten urheilijoiden kertomista ennakko-odotuksista, mutta nyt myös vähän siitä, miten urheilijat tulkitsevat omia suorituksiaan kisan jälkeen. Näillähän on tietysti jonkinlainen yhteys toisiinsa. Tästä muuten lisää tässä 4 vuotta vanhassa blogissani (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/24/olympiajoukkueen-sosiologina-2-miten-selittaa-hyva-suoritus/).
Yhdistetyn nuori maajoukkue sai ensimmäisestä kisastaan sijat 6. ja 8. Eero Hirvosen ja Ilkka Herolan voimin. Sijoitukset olivat heidän parhaansa olympialaisissa enkä oikein usko, että suuri yleisö olisi heiltä juuri enempää odottanutkaan. Hiukan yllättävää olikin, että sekä Hirvonen että Herola, mutta myös heidän valmentajansa Petter Kukkonen olivat hyvin pettyneitä nuorten miesten suorituksiin. Joukkue oli lähtenyt hakemaan mitalia vielä mäkihyppykisan jälkeenkin…
Tiihonen A. 2018. “Yhdessä joukkueen kanssa voitetaan ja hävitään” (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/16/yhdessa-joukkueen-kanssa-voitetaan-ja-havitaan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 16.2.2018.
“Kyllä sieltä mitalia lähdetään hakemaan”
Neljäs – urheilua seuraavien mielestä varmaan aika harvoin suomalaisilta kuultu – vastaus ennakko-odotustiedusteluihin on eri versioineen tuo “Kyllä sieltä mitalia lähdetään hakemaan”.
Krista Pärmäkoski taisi olla ainut suomalaisurheilija näissä olympialaisissa joka uskalsi etukäteen sanoa, että jokaiselta matkalta voi odottaa mitalia. Risto-Matti Hakola taas ilmaisi ehkä hiukan epärealistisen mitalitavoitteensa oikein reippaasti ja Iivo Niskasen kultamitalitavoitteesta 50 km:n hiihdossa on julkisuudessa tiedetty jo vuosia…
Tiihonen A. 2018. “Kyllä sieltä mitalia lähdetään hakemaan” (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/25/kylla-sielta-mitalia-lahdetaan-hakemaan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 25.2.2018.
”URHEILIJAKSI, SANKARIKSI, MIEHEKSI? URHEILUN INITIAATIOT JA MIEHEKSI KASVAMISEN ERILAISET KONTEKSTIT”
Näin taloudellisen laman aikana ovat harvat ilahduttavat uutiset tulleet urheilun parista. Teemu Selänne, formula- ja rallikuskit, Jari Litmanen, vain muutamia mainitakseni, saavat suomalaisten mielen läikähtämään ainakin hetkeksi leipäjonoista iloisempiin tunnelmiin.
Vaikka pikkupojilla onkin urheilusankarinsa ja isommat pojat käyvät “miesten koulunsa”, niin jotkut väittävät, että pojat eivät löydä “kunnon mieheksi” kasvamiseen tarvittavia miehisiä malleja päiväkodeista, kouluista eivätkä kotoa (Sinkkonen 1990). Olen samaa mieltä siitä, että pikkupoikien psyykkiset ongelmat ovat vakavasti otettavia. Sen sijaan on vähintäänkin kyseenalaista syyllistää naisvaltaisia ammattikuntia ja yksinhuoltajaäitejä siitä, etteivät pojat saa “toteuttaa itseään” ja oletettua miehisyyttään päiväkodeissa ja kouluissa. Todennäköisempää nimittäin on se, että osa pojista ja miehistä ajautuu ongelmaisiksi ja syrjäytyneiksi pikemminkin hegemonisen mieskulttuurin marginalisoivien voimien kuin naiskulttuurin vuoksi (Connell 1987). Miten muuten on selitettävissä keski-ikäisten ja ikääntyneiden miesten syrjäytyminen, sairastuminen ja ennenaikainen kuolleisuus. Heiltähän ei puuttunut tosimiehen malleja – ei ollut päiväkoteja, niin naisvaltaista koulua tai rikkoutuneita perheitä. Sen sijaan sotasankareita, huippu-urheilijoita, työteliäitä jälleenrakentajia ja etäisiä, mutta läsnäolevia isiä oli tarjolla.[i]
Miesmallipuheessa ajaudutaan helposti pattitilanteeseen, jossa ainut järkevä johtopäätös on se, että tietyillä miehillä ja pojilla menee huonosti oli heillä sitten kunnollisia tai kunnottomia miesmalleja. Syyt onnistumisiin ja epäonnistumisiin löytyvät jostakin muualta tai ainakin ne ovat monimutkaisempia prosesseja…
Tiihonen, Arto (1993) Urheilijaksi, sankariksi, mieheksi? Urheilun initiaatiot ja mieheksi kasvamisen erilaiset kontekstit. Nuorisotutkimus 4/1993.
”URHEILUSSA KILPAILEVAT MASKULIINISUUDET”
Urheilu on hypermaskuliininen elämänalue. Selvimmin se näkyy huippuvalmennuksen organisoitumisessa. Naisellisuus tai epämiehekkyys ei kuulu urheilukentille eikä urheilun suureen kertomukseen, jonka löydämme urheilujournalismista. Oikea miehisyys on yhtä kuin oikea urheilullisuus. Urheilun periaatteet vastaavat hegemonisen maskuliinisuuden periaatteita. Tuttuja väitteitä, mutta myös karua todellisuutta. Onko urheilun ja miehisyyden rikkumattomalta näyttävässä yhteisyydessä olemassa murtumakohtia, tehdäänkö valmennuksessa toisin, esitetäänkö moninaisia urheilijakuvia, ovatko urheilun periaatteet muuttumattomia?
Ihmisten lisäksi myös yhteisöt ja instituutiot voivat olla maskuliinisia tai feminiinisiä.[ii] Ensimmäisessä esimerkissäni tarkastelen erilaisten valmennusorganisaatioiden työtapoja, työnjakoja ja niiden suhdetta maskuliinisuuteen. Ottaako nykyaikainen huippu‑urheiluvalmennus paremmin huomioon erilaiset miehet ja miehisyydet kuin perinteinen verta, hikeä, kyyneleitä ‑metodi? Millä ehdoilla urheiluvalmennus ja sitä kautta miehisyys valmennusorganisaatioissa rakentuu ja rakennetaan?
Hegemoninen maskuliinisuus tuotetaan nykyisin parhaiten julkisessa sanassa ja erilaisissa tiedotusvälineissä.[iii] Urheilusivuja selatessa voi tuntua siltä, että mikään ei ole muuttunut ‑ parhaat nostetaan tähdiksi, häviäjät katoavat historian hämäriin. Vaikka näin onkin, niin muutosta on toki tapahtunut voittajatyyppien sisällä ja miehinen ranking‑lista on pikkuhiljaa kokenut mullistuksia. Toinen esimerkkini porautuu urheilujournalismin maskuliinisuushierarkioihin. Miten urheilutähteys tuotetaan mediassa ja miten erilaisia maskuliinisuuksia edustavat mediaurheilijatyypit sijoittuvat tämän päivän maskuliinisuushierarkiassa? Ketkä ovat voittajia, ketkä häviäjiä eilen, tänään ja huomenna…
Tiihonen, Arto (1994) Urheilussa kilpailevat maskuliinisuudet. Teoksessa Sipilä, Jorma & Tiihonen, Arto (toim.) Miestä rakennetaan – maskuliinisuuksia puretaan. Tampere, Vastapaino.
Astma
Jalat pettävät ja silmissä sumenee – suunnistan kohti WC:tä. Ettei vain kukaan huomaisi, varsinkaan valmentaja. Lavuaarin ääreen ja vasta nyt köhäisy. Ei mikään köhäisy, vaan raapiva yskä, joka lohkaisee pelipaidalle vihreän ysköksen. Säikähdän. Keuhkoja repivä yskä vain jatkuu. Minun on nojattava lavuaariin pysyäkseni pystyssä. Olen pyörtyä…
Kun yskänpuuskat vihdoin hellittävät, paitani on vihreän liman peitossa ja rintaani koskee. Olen ihmeissäni. Sitkeä yskä oli vaivannut minua jo monta viikkoa, mutta en uskonut sitä näin valtaisaksi. Pelkään, mutta en uskalla näyttää sitä. Enkä kerro vaivoistani valmentajille.
Paikka on Vierumäen urheiluopisto, jalkapallon maajoukkue-ehdokkaitten leiri vuonna 1975. Olin juuri lopettanut “liigatestin”, joka koostuu vatsa- ja selkälihasliikkeistä, hypyistä, punnerruksista ja intervallijuoksusta. Testi kestää tavallisesti kolmesta ja puolesta minuutista neljään minuuttiin, tekijän kunnosta riippuen. Tällä kertaa minulla meni melkein neljä, vaikka luulin olleeni hyvässä kunnossa, ja vielä tämä kohtaus … pitäisikö mennä kertomaan?
En mene, vaikka tiedän että pitäisi. Myös peli kulkee alavireisesti. En uskalla juosta täysillä, koska pelkään uutta yskänkohtausta. Uskon silti pääseväni jatkoon, vaikka valmentaja tulikin kyselemään hiihtoharrastuksestani jotenkin inhottavasti. Kadun jo ylpeää vastaustani jatkaa hiihtämistä niin kauan kuin huvittaa. Valmentaja kai odotti, että jalkapallo voittaisi…
Tiihonen, Arto (1992) Astma. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 311-328.
”NIIN HYVIÄ KOKEMUKSIA”. LAHDEN DOPINGKÄRYN YMMÄRRETTÄVÄ TULKINTA
Oma dopingtarinani[iv]
Hopea ei ole häpeä
Lauantaiaamuisin kymmenestä yhteentoista vedin poikani jalkapallojoukkueelle harjoitukset. Niin tein myös 17. helmikuuta 2001. Säntäsimme heti harkkojen jälkeen kotiin; edessä oli pitkä matka läpi Suomen hiihtoloman viettoon. Toinenkin syy kiireeseeni oli – halusin nähdä juuri alkaneiden Lahden MM-hiihtojen miesten takaa-ajohiihdon ensimmäisen osan ennen lähtöämme.
Pakkasimme auton täyteen talviurheilutavaroita samalla kun yritin seurata TV:sta hiihdon etenemistä. Ehdin nähdä Mika Myllylän haastattelun ennen kuin starttasin auton nokan pohjoista kohti. Mäntsälän tienoilla purin hiljaisen pohdintani sanoiksi: ”Mika ei hiihdä toista osaa”. Perustin arveluni omiin tuntemuksiini; olin sairastunut kaksi viikkoa aiemmin A-virukseen, luulin kerran jo parantuneeni, menin hiihtolenkille ja sain keuhkoputken tulehduksen. Astmaatikkona päättelin Mikan äänestä, että nyt ei kannattaisi hiihtää, vaikka hän johdossa olikin. Pitäisi ajatella vähän pidemmälle.
Lahden tienoilla kuulin sitten Mikan tulleen samaan johtopäätökseen. Mietin samalla kuumeisesti ehtisimmekö näkemään takaa-ajon loppuhetket. Päättelin, että jos ajan vähän ylinopeutta, niin saatamme ehtiä Hartolaan oikeaan aikaan. Saavuimmekin erään huoltoaseman baariin viisi minuuttia ennen kisan loppua. ”Elofssonhan hiihtää kuin Wassbergin ja Mogrenin yhdistelmä, kevyesti ja teknisesti – paljon enemmän jaloilla ja keskivartalolla kuin suomalaiset tai norjalaiset”, ajattelin. Tajusin näkeväni mieshiihdon tulevaisuuden. Jari Isometsän tekniikka tökki ja voimat olivat lopussa, mutta mitali tuli. ”Hopea ei ole häpeä”, tuumasi Hartolan väkikin.
”Ongelmia dopingnäytteessä”
Näin jälkeen päin ajatellen se on dramaturgisesti hieno ilmaus. Se sai minutkin varpailleen. Tiedotustilaisuus, jossa Jari Isometsä oli vaimonsa kanssa (luulin häntä ensin tulkiksi), Paavo M. Petäjän, Antti Leppävuoren, Jorma Hyytiän ja Kari-Pekka Kyrön kanssa, herätti minussa suurta ihmetystä. Jari ei ottanut ruumiillisesti tai tunteellisesti syytä niskoilleen, vaikka sanat puhuivat toista. Kari-Pekka valehteli, sen aistin selvästi, mutta Antti sen sijaan näytti maansa myyneeltä. Paavo tuntui olevan ihan pihalla asioista.
”Jokin tässä mättää pahasti”, mietin pystymättä tarttumaan töihinkään, joita olin ottanut lomalle mukaan. Onneksi sain luettua pojan uutta Harry Potteria, jossa myöskin kerrotaan kahdesta rinnakkaisesta, mutta täysin erillisestä maailmasta. Aavistin, että jotain tällaista tämän hiihtosirkuksenkin takana on. Asia vaivasi minua rankasti – niin kuin varmasti suurta osaa suomalaisista. En ollut saanut kuulla uskottavaa tarinaa…
Tiihonen, Arto (2002) ”Niin hyviä kokemuksia”. Lahden doping-käryn ymmärrettävä tulkinta. Teoksessa: Ruumiista miestä, tarinasta tulkintaa: oikeita miehiä – ja urheilijoita? Jyväskylä, LIKES-tutkimuskeskus, 134, 365-422. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2013/06/15NIINHYVIÄ.pdf)
Miksi hiihdän?
Nykyihminen – homo sapiens siis – on olento, jonka mielikuvitus on rakentanut tämän ihmeellisen maailman, jossa elämme. Elossa selviytymiseen tarvittavien ”eläimellisten” taitojen ulko- tai yläpuolella kaikki on fiktiota – niin työ, raha, menestys kuin tuottavuus, materia tai vaikkapa luokka- ja etniset erot. Näitä kaikkia ihminen nimittäin kykenee muuttamaan tai ainakin suhtautumistaan niihin.
Saattaa olla, että jo muutaman vuosikymmenen päästä homo sapiensin korvaa ainakin alkeellinen homo deus, joka on algoritmeillä ohjautuva organismi, mutta sellainen, jonka algoritmit eivät tule pelkästään geeneistä ja oppimistamme asioista, vaan osittain ihmisen ulkopuolella olevasta ”datasta”. Joku voi sanoa, että olemme jo tällaisia ”jumalihmisiä”, joista Yuval Noah Harari kirjoittaa kirjassaan Homo Deus.
Miten tämä liittyy otsikkooni Miksi hiihdän? No siksi, että jo nykyihminen on kehitysvaiheessa, jossa sen tulee pystyä perustelemaan yhä paremmin tekemisensä sekä itselleen että muille – nykyään myös eläimille ja koko maapallolle eikä ainoastaan kanssaihmisille.
Valinnanvapaus on niin suurta, että suomalaisistakin todella iso osa valitsee liikkumattomuuden, vaikka heillä on käytössään erittäin paljon perusteita liikkumisen puolesta. Tarvitaan siis vielä parempia perusteita…
Tiihonen A. 2018. Miksi hiihdän (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/03/miksi-hiihdan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 3.4.2018.
Julkaisupaikat
Tiihonen A. 2017. Mielikuvia ja vaihtoehtoisia totuuksia Suomen menestyksestä hiihdon MM-kisoissa 2000-luvulla. Minun MM-kisani 4. (https://www.miksiliikun.fi/2017/03/07/mielikuvia-ja-vaihtoehtoisia-totuuksia-suomen-menestyksesta-hiihdon-mm-kisoissa-2000-luvulla/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 7.3.2017.
Tiihonen A. 2014. Olympiajoukkueen sosiologina (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/11/olympiajoukkueen-sosiologina/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 11.2.2014.
Tiihonen A. 2014. Olympiajoukkueen sosiologina 2 – miten selittää hyvä suoritus? (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/24/olympiajoukkueen-sosiologina-2-miten-selittaa-hyva-suoritus/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 24.2.2014.
Tiihonen A. 2014. Sosiologi olympialaisissa 3 – ikimuistoisen päivän mietteitä. (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/26/sosiologi-olympialaisissa-3-ikimuistoisen-paivan-mietteita/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 26.2.2014.
Tiihonen A. 2018. Urheilukieli – suomi – sanakirja olympialaisten seuraajille (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/07/urheilukieli-suomi-sanakirja-olympialaisten-seuraajille/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 7.2.2018.
Tiihonen A. 2018. Teen parhaani ja… – ei kai taas tätä! (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/10/teen-parhaani-ja-ei-kai-taas-tata/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 10.2.2018.
Tiihonen A. 2018. “Yhdessä joukkueen kanssa voitetaan ja hävitään” (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/16/yhdessa-joukkueen-kanssa-voitetaan-ja-havitaan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 16.2.2018.
Tiihonen A. 2018. “Kyllä sieltä mitalia lähdetään hakemaan” (https://www.miksiliikun.fi/2018/02/25/kylla-sielta-mitalia-lahdetaan-hakemaan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 25.2.2018.
Tiihonen, Arto (1993) Urheilijaksi, sankariksi, mieheksi? Urheilun initiaatiot ja mieheksi kasvamisen erilaiset kontekstit. Nuorisotutkimus 4/1993.
Tiihonen, Arto (1994) Urheilussa kilpailevat maskuliinisuudet. Teoksessa Sipilä, Jorma & Tiihonen, Arto (toim.) Miestä rakennetaan – maskuliinisuuksia puretaan. Tampere, Vastapaino.
Tiihonen, Arto (1992) Astma. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 311-328.
Tiihonen, Arto (2002) ”Niin hyviä kokemuksia”. Lahden doping-käryn ymmärrettävä tulkinta. Teoksessa: Ruumiista miestä, tarinasta tulkintaa: oikeita miehiä – ja urheilijoita? Jyväskylä, LIKES-tutkimuskeskus, 134, 365-422. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2013/06/15NIINHYVIÄ.pdf)
Tiihonen A. 2018. Miksi hiihdän (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/03/miksi-hiihdan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 3.4.2018.