Jalkapallo valossa, varjossa ja kimmaltavassa kauneudessa – näkökulmia vuoden 2015 futikseen

Aloitin jalkapallokauteni päivittämällä facebook-sivulleni linkissä näkyvän videon 55-vuotissyntymäpäiväni tienoilla (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1414326155539052/?pnref=story). Odotukset olivat talven jälkeen yhtä aikaa sekä toiveikkaat että epätietoiset.

Mitä tästä MM-kisojen jälkeisestä vuodesta oikein voisi odottaa? Nuoruudestanikin ovat MM- ja EM-kisavuodet ja jääneet parhaiten mieleen osin tosin senkin takia, että 1974, 1976 ja 1978 olivat menestyksekkäitä ja mieleenpainuvia vuosia omissakin joukkueissani.

Huuhkajilla oli keväällä vielä pienet mahdollisuudet EM-kisoihin, liiga oli kysymysmerkki, ykkösdivarissa minulla oli parikin seurattavaa joukkuetta ja kakkosdivarissa odotin poikani joukkueelta hyviä otteita. Alkukausi innostikin FC Lahti Akatemian riemukkaiden otteiden ansiosta (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1434457326859268/?pnref=story). Mutta sitten tuli kesäkuu.

FIFA:n lahjusskandaali, Huuhkajien huonot pelit ja näiden pohjalta vellonut ikävä ja osin epäasiallinen jalkapallokirjoittelu veivät futisintoni pohjamutiin. Akillesjänteen loukkaantuminen yleisurheilukisoissa ja olkapäässä paljastunut kivulias jännevamma lisäsivät tuskaani.

Akatemian peli alkoi takkuilla, Mikkelin Palloilijoilla se ei koskaan lähtenytkään lentoon eikä PS Kemikään vielä vakuuttanut. Olin veikannut vääriä ”hevosia” – futiskesä oli loppua ennen alkuaan. Onneksi Gymnaestrada piti ajatukset toisaalla (https://www.facebook.com/harri.hollo/posts/10207004861461964?pnref=story)

Tämän masennuksen keskellä Suomen Palloliitto teki kummallisen päätöksen ja pani A-maajoukkueen päävalmentajan paikan avoimeen hakuun. En voinut vastustaa kiusausta, jonka avulla saatoin purkaa patoutunutta jalkapallon kehittämiseen suuntautuvaa salarakkauttani futisanalyysiperinnettäni, jonka aloitin EM-kisoissa 2012 (http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/FUTISEMKISABLOGIT2012.pdf) ja jota jatkoin vuoden 2014 MM-kisojen aikaan (http://www.miksiliikun.fi/2014/08/18/mita-opittavaa-futiksen-mmm-kisoista-2014/).

Päätin tehdä virtuaalisen hakemuksen Huuhkajien päävalmentajaksi, jossa pohdin laajasti jalkapallomaajoukkueen valmentamiseen liittyviä kysymyksiä ja tein omasta mielestäni oivallisia ehdotuksia suomalaisen jalkapallon kehittämiseksi (http://www.miksiliikun.fi/2015/08/03/huuhkajien-paavalmentajaksi/). Ja sitten tuli mieletön elokuu…

Se oli minulle mielettömämpi kuin saman niminen elokuva, joka kertoi vuoden 1963 nuorisofestareista Helsingissä pääosissaan mm. Esko Salminen, Tommi Korpela ja Pirkka-Pekka Petelius. Heidän kanssaan vietinkin yhden päivän elokuvan kuvauksissa. Saatiin aikaan muutama sekunti elokuvaa ja tajusin, ettei elokuvan teko mitään herkkua ole pääosan näyttelijöille. Meillä avustajillahan oli siihen nähden ihan kivaa.

Viisvitosten SM-kisoista aurinkoisessa Kemissä enemmän toisaalla, tässä nyt vain linkki silloisiin loistaviin fiiliksiin (https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/1464432720528395?pnref=story).

Elokuussa alkoi myös näkyä, että PS Kemillä olisi Ykkösen nousijajoukkueena mahdollisuus nousta suoraan liigaan. Pikkuriikkisen verran sekaannuin PS Kemin mahdollisiin pelaajahankintoihinkin, vaikka lopulta kuvio ei sitten toteutunutkaan.
FC Lahti Akatemia aloitti myös sitkeän nousunsa valmentajan vaihdoksen jälkeen ja Huuhkajienkin tilanne alkoi selkiintyä valmentajakuvioiden saatua ratkaisunsa. MP:n tilanne sen sijaan näytti synkältä.

Jalkapallon kimmaltavaa kaunetta sain kokea ikämiesfutiksessa, mutta muuten valoa ja varjoa oli vielä vaihtelevasti näkyvillä – miten Huuhkajien, Akatemian ja PS Kemin lopulta kävisi? Syys- ja lokakuu pitivät futiksen ystävän jännityksessä.

Syyskuun eka viikonloppu meni taas turnauksessa, sillä 55-vuotiaiden mestaruudesta innoittuneena osallistuin myös 50-vuotiaiden SM-kisoihin Oulussa. Futiksen luonne moraalisestikin korkeatasoisena pelinä ilmineerattiin Puijon Pallon tähtijoukkueellemme, sillä jouduimme nöyrtymään ennakkosuosikkiasemasta ja ratkaisuotteluiden reilusta hallinnasta huolimatta neljänteen sijaan. ”Ansaitsimme” senkin, kuten toisaalla tulkitsen (Ansaittua vai ei).

Helsingin piirin 55-vuotiaiden mestaruus ratkaistiin neljän joukkueen yksinkertaisella sarjalla. Seurani Puotinkylän Valtti oli alkusarjan jälkeen kolmas, mutta loppusarjan kaksi voittoa ja tasapeli antoivat hyvät mahdollisuudet mestaruuteen.

Itse pelasin parissa peleissä vähän oudommalla pelipaikalla kärkipelaajana kahden eri huippuhyökkääjän eli Tom Forsmanin ja Noureddine Aboulfaozin vaihtopelaajana ja yhden HJK:n entisen pelaajan Pekka, ”Vinski”, Kaartisen kanssa paikkaa vaihtaen keskikentällä. ”Tomppa” ja ”Nortti” täräyttivät alkusarjassa yhteensä 30 kaappia, joten ihan hyvien heppujen vaihtarina sain olla.

PuPa:ssa vaihtomiehenäni oli muuten ex-maajoukkuemies Hannu, ”Hodo”, Turunen eli vertailutaso itseeni oli vähintäänkin ok. Yhden pelaajan vaikutuksesta joukkueen menestykseen tein myös pienen analyysin, jossa on leikin seassa vähän totuuden siementäkin (Kuka on voittava pelaaja eli voiko yksittäinen pelaaja vaikuttaa joukkueen tulokseen).

Syyskuussa Huuhkajat taisteli voiton Kreikasta ja Fär-saarista. Nihkeästi, mutta voitot ovat aina voittoja. Ja tuossa paikassa ne olivat ihan valtavan tärkeitä koko Suomi-futikselle. Tästä lisää toisaalla (Futisvuoden 2015 opetus).

Lokakuun kolmannen iltapäivänä istuin ensin puutarhan penkillä räpläten kahta ottelutulossovellusta yhtä aikaisesti aivan hirveän jännittyneenä. FC Lahti Akatemia pelasi viimeistä otteluaan Joensuun Jippoa vastaan Joensuussa. Ottelussa, joka sen oli pakko voittaa sarjapaikan säilyttämiseksi.

Ottelu oli pitkään 2-1 Akatemialle, mutta minuutit ja sekunnit kuluivat tuskallisen hitaasti. Lopulta ruudulta näkyi full time ja saatoin näpyttää onnitteluviestin joukkueelle. Ja vaikka en ollut paikalla, niin saatoin kuvitella sen riemun, minkä pitkä veitsi kurkulla –tilanne oli saanut aikaiseksi. Hetken päästä puhelimestakin kuului riemun kiljahduksia!

Taistelu on aina hienoa ja nousu murheen alhosta iloon on vielä hienompaa. Siitä oli sitten pakko lähteä tyynnyttelemään itseäni ja pyöräillä katsomaan KUV:n ja Kiffenin ottelua, jossa ratkaistiin myös meidän sijoituksemme piirisarjassa. Kiffenin 2-1 voitto merkitsi meille mestaruutta ja itselleni siis tuplaa. Ei hassumpi futispäivä meidän perheessämme!

Huuhkajien loppukausi oli monella tapaa uusi alku, kun joukkue lopetti EM-karsintansa lokakuussa kahteen tasapeliin Romaniaa ja Pohjois-Irlantia vastaan. Varsinkin Romania-ottelussa nähtiin peliä, jota suomalaisten kannattaa pelata (http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/08/Pelaajat_pelitavat.pdf).

Jälkiviisaasti voinen sanoa, että valmentajahakemuksessani olin analysoinut Huuhkajien tilanteen aika nappiin ja esittänyt myös ratkaisuja, joita Rive Kanerva syksyn otteluissa käyttikin (http://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/08/SPL_Valmennuslinja_kommentit.pdf).

Seuraava jännitysnäytelmä koettiin 17. lokakuuta, kun ykkönen saatiin päätökseen. Suosikkijoukkueeni PS Kemi Kings kesti paineet ja voitti viimeisen ottelunsa Sauvosaaren mainiolla kentällä, joka tarvitsee kuitenkin melkoisen kohennuksen ensi vuoden liigaa varten. Meri-Lapista rahaa löytynee, kun paluu ylimmälle sarjatasolle toteutui yli neljännesvuosisadan kestäneen odotuksen jälkeen. ”Ei oo muutako Kemi”.

Jännitys vain lisääntyi, kun päästiin lokakuun 25. päivään, jolloin ratkottiin liigan voittaja, mitalistit, putoaja ja karsija. Seinäjoen jalkapalloklubin ottelu sarjapaikasta taistelleen FF Jaron kanssa oli tasainen taistelu, jossa Jaro olisi voinut yltää tasapeliin ja jopa voittaa ottelun, vaikka ihan viimeistä vaihdetta pietarsaarelaiset eivät saanetkaan päälle.

Samaan aikaan RoPS kuritti FC Lahtea, joka ei koko kautena saanut peliään kuntoon. Ja kun HJK väänsi kauden ilmeen mukaisesti niukan voiton KuPS:sta, niin kausi oli paketissa. SJK, RoPS ja HJK mitalisteina, ykköseen lähti Jaro ja karsinnassa kohtaavat FC KTP ja PK-35 Vantaa.

Keskikesällä näytti, että tästä tulee kaikkein surkein futiskesä ikinä. Olin jo varma etten itsekään kykene palloa potkimaan ja jouduin tosissani pohtimaan futiksen soveltumista ikämiehelle (Onko jalkapallo suositeltavaa ikämiehelle).

Onneksi jalkapallo osaa yllättää veteraaninkin. Sarjat muuttuivat äärimmäisen jännittäviksi ja monenlaiset futisanalyysit tulivat yllättäen mahdollisiksi, kun empiria eli kenttien tapahtumat antoivat niihin aivan uusia eväitä.

”Aevan mahtavaa”, sanoisi kemiläinen upealla ja ainutlaatuisella tavallaan. ”Ei voe valittoo”, vastaisi savolainen. Minusta ex-savolaisesta, vartti-kemiläisestä ja ainakin puoliksi stadilaisesta tämä nyt vain oli sairaan makeaa.

Voiko futis tarjota enemmän huikeita kokemuksia toivosta ja riemusta riipaiseviin pettymyksiin. Ja voiko enempää potuttaa, miten tämän hienon lajin juttuja sössitään kabineteissa. Upeinta oli nähdä jo maahan lyötyjen joukkueiden mahtavia nousuja ja sitä joukkuehengen voimaa, kun jokainen yksittäinen pelaaja antaa kaikkensa.

Vai oliko se kaikkein merkittävin asia kuitenkin se, että vaarin pikku-Dundu aloitti futiksen pelaamisen Pikkujättiliigassa kuten isänsä parikymmentä vuotta aiemmin. Vaikka seurasin aika tiiviisti muutakin jalkapalloa, niin eniten minä näin viisivuotiaan lapsenlapseni pelejä tänä kesänä.

Sydäntä lämmittävää oli nähdä miten hyvin pikkuiset ja heidän (iso)vanhempansa oppivat jalkapalloperheessä futisyhteisöllisyyden alkeet. Hienoa kotoutumista liikuntakulttuuriin! (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1433548436950157/?pnref=story)

Joku turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen työntekijä tiivistikin jossain uutisessa hienosti sen mitä nyt tarvitaan: ”vähemmän keittiöpsykologiaa ja enemmän jalkapalloa!” Kun suomalainen futiskausi on nyt kilpailumielessä ohi, niin sallittaneen sekin, että vietetään hetki ”futissosiologian” parissa…