Näin unta, että olin liikuntakulttuurin tasa-arvogaalassa täydessä Hartwall-areenassa. YLE välitti lähetyksen suorana ja Veikkaus sponsoroi vahvasti. Pari miljoonaa suomalaista katsoi telkkarista ja gaalaväki oli maksanut ainakin parisataa euroa lipuista, joiden tuotto meni 60-prosenttisesti liikuntakulttuurin tasa-arvon edistämiseen ja loput rahapeliongelmaisten tukemiseen.

Uni jatkui palkitsemisilla. Vuoden urheilijan, eri lajien parhaiden ja erilaisten esikuvahenkilöiden ja –tekojen lisäksi gaalassa, joka siis oli yhteinen urheilugaalan kanssa, jaettiin palkinnot myös sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen sarjoissa.

Unessa en nähnyt riittävän tarkasti, ketkä olivat voittajia, mutta olihan se huikea nähdä, kun onnelliset palkitut, joista useimmat olivat tehneet todella pitkän ja raastavankin uran tasa-arvokilvoittelun saralla, saivat tunnustuksensa. Senkin huomasin, että erinomaisia ehdokkaita oli runsaasti ja he jännittivät omasta ja muiden puolesta.

Unessa tunteet nousevat asioita enemmän näkyviin, siksi aistin muutamien emootiot voimakkaasti.

Eräskin oli tehnyt mittavan, jopa kansainvälisesti arvostetun työuran ja oli saanut palkinnoksi työnantajaltaan siirtokehotuksen toiseen seuraan. Oikeus ja kohtuus oli, että arvovaltainen raati, joka oli muuten laajempi kuin urheilutoimittajien liiton jäsenkunta, oli tiukassa äänestyksessä valinnut juuri hänet tasa-arvon roolimallivoittajaksi.

Itku tuli silmään sillekin erittäin pitkän urheilu-uran tehneelle ankaran lajin monipuoliselle ammattilaiselle, joka sai eniten ääniä sarjassa, jossa järjestettiin kansanäänestys tasa-arvoisesta esikuvaurheilijasta. Melkein kaikki olivat sitä mieltä, että nyt palkitseminen osui oikeaan henkilöön.

Kaukana ei ollut äänen särkyminen sillä huippuvalmentajalla, joka oli tuntenut itsensä luopioksi esittäessään tasa-arvoa tukevia mielipiteitään julkisuudessa. Mieltä toki lämmitti, että palkinnon hänelle antoivat valmentajakollegat.

Urheilijoiden oma äänestys kohdistui esikuvalliseen, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta edistäneeseen kollegaan. Ehdokkaita olikin melkoinen, hyvin tasaväkinen joukko, josta oli vaikea ennustaa voittajaa. Tällä kertaa palkinto meni konkarille, jonka esikuvallisen teon merkitys on osoittautunut merkittävämmäksi kuin ehkä luultiinkaan.

Unessani sukupuolten tasa-arvo ei ollut vielä toteutunut liikuntajärjestöissä eikä hallinnossakaan, vaikka naisia työskentelee siellä melkein yhtä paljon kuin puolueiden johtotehtävissä ja ministeriöissä. Ongelmiahan löytyy kaikkialla, missä jollakin sukupuolella on liian iso edustus päätöksenteossa tai valmistelussa. Tasa-arvo on myös siitä hankala arvostelulaji, ettei määrällinenkään tasa-arvo takaa tasavertaisuuden toteutumista käytännössä.

Siksi olikin hienoa nähdä palkittuna ihminen, joka ei ole paistatellut julkisuudessa, vaan on tehnyt sitä kuuluisaa kovaa vääntöä kaikessa hiljaisuudessa ja organisaatiossa, jossa edustaa vähemmistöä.

Sitten havahduin, kissa varmaan liikahti jaloissani.

Sain kuitenkin unenpäästä uudelleen kiinni, ja joskus käy niin, että sama uni jatkuu ja jatkuu. Uudessa unessani tasa-arvogaala lähti jo vähän lapasesta. Gaalassa nimittäin palkittiin toimittajia, tutkijoita, kannattajia, ja jopa somevaikuttajia. Tuntui, ettei mikään riittäisi, niin vailla myötähäpeän tunnetta uneni eteni.

Lopuksi nimittäin Suomen Piikkarit-komitea oli antamassa kansainvälistä tasa-arvopalkintoa liikuntakulttuurin ja urheilun saralla eniten sukupuolten tasa-arvoasiaa edistäneelle ihmiselle koko maailmassa vuonna 2019.

Sitten se uni jotenkin hajosi ja tuntui, että siinä valinnassa tai siinä komiteassa oli tapahtunut jotakin häikkää – palkintoa ei saatu jaettuakaan. Ehkä uneni sekoitti Ruotsin akatemian Piikkarit-komiteaan. Se jäi mysteeriksi. Niin unissa usein käy…

Ja sitten kissakin jo paukutti komeroiden ovia. Oli aika nousta oikeaan aamuun.

—

Piikkarit-roolimallipalkinnot (liikuntakulttuurin sukupuolten tasa-arvon eteen tehdystä työstä) jaetaan tiistaina 12. marraskuuta.