Kaikki ovat jo varmaan ymmärtäneet, että liikunta on terveellistä. Aika moni on jo ymmärtänyt senkin, että tämän tietäminen ei saa kaikkia ihmisiä liikkumaan. Tämä on yhtä selvää kuin se, että demokratia edellyttää poliittista osallistumista ja mm. äänestämistä kuntavaaleissa.
Silti aika moni jättää äänestämättä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että nämä äänestämättömät olisivat muuten poliittisesti passiivisia tai etteikö heitä voisi aktivoida jokin äänestämistä parempi tapa osallistua politiikkaan ja paremman yhteiskunnan tekemiseen .
Äänestäminen on politiikassa siis samaa kuin terveys liikunnassa. Tärkeä tekijä, muttei suinkaan ainut.
Jotkut ovat myös ymmärtäneet, että liikkumista ei lisätä kovin tehokkaasti hyvilläkään projekteilla. Näin antoi ymmärtää KKI-päivillä mm. sote-ministeri Juha Rehula, joka on toiminut pitkään Päijät-Hämeen liikunnan puheenjohtajana.
Tuleva sote-uudistus – oli se millainen tahansa – antaakin mahdollisuuden rakentaa vaikkapa kaksi uutta tapaa liikuttaa vähän liikkuvia ja lisätä samalla liikunnallista tasa-arvoa. Ensimmäiseksi pitää asettaa yhteiset ja konkreettiset tavoitteet, jotka kaikki voivat hyväksyä.
Ehdotan valtakunnallista tavoitetta, joka lupaisi kaikille koulunsa aloittaville liikunnallisen tasa-arvon tai ainakin varmuuden siitä, ettei liikunnallinen osaamattomuus syrjäytä yhtään lasta heti koulutien alussa. Käsi ylös, joka vastustaa!
Tehtävä olisi siis toimia niin, että kaikki esikouluikäiset – varsinkin ne vähän liikkuvat – saisivat sellaista liikunnallista varhaiskasvatusta, että he osaisivat perusasiat eri liikuntataidoista. Näistä varmaan ollaan vähän erimielisiä, mutta tärkeintä on, että lapset saisivat innostavaa opetusta esikouluiässä, olivat tavoitteet ja toteuttajat keitä tahansa.
Osaamiset voisivat kuvata myös alueellista liikuntakulttuuria eli pesäpalloseuduilla opetetaan esimerkiksi heittämisen ja pallon lyömisen erityistaitoja, kun jossain muualla harjoitetaan muita palloiluja tai alueen suosittuja yksilölajeja perustaitojen lisäksi.
(Maa)kunnat saavat mieluusti järjestää toiminnan itselleen sopivalla tavalla. Osaamista ja resursseja löytyy niin kunnista, urheiluseuroista, liikunnan aluejärjestöistä kuin muistakin organisaatioista tai vaikka liikuntayrityksistä. Valtio, maakuntien liitot ja kunnat voivat omalta osaltaan tukea toimintaa taloudellisesti.
Liikuntapoliittiset päättäjät ovat ainakin parin vuosikymmenen ajan kohdistaneet puheensa pääsääntöisesti sosiaali- ja terveysministeriön suuntaan aika huonolla tuloksella. Olisi kai aika puhua ja toimia suoraan ihmisten – ”asiakkaiden” – suuntaan ja tarjota huonosti hoidetuille väestöryhmille konkreetteja palveluita tai toimia. Esikouluikäisten jälkeen seuraava valtakunnallinen tavoite voisi koskea eläkkeelle siirtyviä, murrosikäisiä tai nelikymppisiä.
Suomessa on varmasti resursseja, joilla saadaan pysyvästi sellaiset järjestelyt, ettei juuri kukaan syrjäydy liikunnasta ja sen tuomista monista positiivisista merkityksistä. Ei unohdeta leikkiä, urheilua, itsensä ylittämistä, roolien opettelua, kavereiden saamista, toisten tukemista, yhdessä tekemistä, jne. jne. Melkein mikä tahansa tavoite tai merkitys on hyvä, jos se pistää ihmisen liikkeelle. Sitä, miksi ihmisen kannattaa liikkua, ei kai enää tarvitse perustella.
Nyt pitää panna toimeksi. Tätä varten me teitä äänestimme ja saattaa olla, että neljän vuoden päästä joku nyt nukkunut äänestäjäkin tulee vaaliuurnille, jos saatte tämän yksinkertaisen asian hoidettua. Me luotamme teihin, arvon kuntien päättäjät!