Elämä ei ole vain EM-jalkapalloa

On myönnettävä, että jalkapallon EM- ja MM-kisat ovat vaikuttaneet erittäin moneen kesääni kuluneiden vuosien varrella, vaikka en ole käynyt katsomassa yksiäkään kisoja paikan päällä. En kuitenkaan ole koskaan ollut vain jalkapallon seuraaja, fani tai edes intohimoinen tilastofriikki. Jalkapallo ei ole minulle mikään itsestäni ulkopuolinen objekti, josta olisin kiinnostunut samalla tavoin kuin vaikkapa tenniksen tai lentopallon seuraamisesta. Niissä olen puhdas ”seuraaja” – nautin toisten osaamisesta ja pelistä pelinä.

Jalkapallon seuraamiseni selittyy tapauksessani erilaisten futissuhteitteni kautta, jos saan vapaasti soveltaa  kollegani – ja pelikaverini – professori Pasi Kosken lanseeraamaa mainiota terminologiaa.

Futikseen minulla onkin monenlaisia merkityksellisiä ”suhteita”. Olen (ollut) aktiivipelaaja, vaikka pidinkin laskujeni mukaan välillä 27 vuoden tauonkin virallisten otteluiden välissä. Minä olen jo ”futis(iso)vanhempi”, mikä tarkoittaa omanlaistaan suhdetta kyseiseen peliin, mutta ennen kaikkea minulle niin läheisiin ja rakkaisiin pelaajiin. Olen myös yhdeltä koulutukseltani jalkapallovalmentaja, vaikka aktiivivalmentajana en ole toiminut kuin satunnaisesti. Katson peliä usein valmentajan silmälasien läpi.  Kaiken lisäksi olen (urheilu)sosiologi ja tutkija eli oikeastaan kaikki, mikä jotenkin liittyy jalkapalloon, saattaa herättää kiinnostukseni analysointiin ja tulkintoihin.

Tällaisin identiteetein tai roolein läksin siis elämään EM-kisoja Ranskassa.

Sekavat tai ainakin monitasoiset kisaodotukset

Odotukset itse kisoista voi jakaa alustavasti neljään tekijään. Ensimmäinen koskee maailmanpolitiikkaa. Säästyykö Ranska terrori-iskuilta on kysymys, joka varjostaa minunkin ajatuksiani vahvasti. Se vaikuttaa jopa siihen iloon, mitä tällaiset kisat yleensä nostavat jalkapallon rakastajan ajatuksiin. Saanko edes iloita peleistä, jos koko ajan on mahdollisuus siihen, että jotakin erittäin ikävää tapahtuu? Muistan vielä hyvin, miten valvoin Brysselin terrori-iskun jälkeisen yön, kun kohta 6-vuotias lapsenlapseni ei päässyt Brysselin lentokentälle, josta hänen lentonsa piti lähteä. Viestit täysin sekaisin olleesta maasta olivat pelottavia.

Tämä maailmanpoliittinen tarina kulkee toivottavasti vähäisessä määrin bloggaamisessani mukana.

Toinen tekijä, joka määrittää kisojen seuraamistani, koskee omaa pelaamistani ja muuta jalkapallohistoriaani. Tiedän, että kisat saavat minut nostalgiseksi tai hienommin sanottuna refleksiiviseksi – pohdiskelen sekä aiempaa pelaamistani että nykyistä ikämiesfutistani. Jalkapallon merkityksen ymmärtää kuka tahansa isojen kisojen aikaan, mutta kuinka moni ymmärtää juniorien, aladivareiden tai veteraanien futista – onko kyse edes samasta lajista?  Saako juniori samaistua Zlataniin ja Hazardiin tai voiko ikämiesfutari tuntea kuuluvansa samaan jalkapalloperheeseen Atikin tai Arto Tolsan kanssa, Litistä tai Pasista puhumattakaan?

Kohtaamiset erilaisten futispersoonien kanssa kulkevat yhtenä juonena mukana näissä jutuissani.

Muistelutyöhön minut vievät myös kaksi omaelämäkerrallista kirjaa, jotka olen saanut luettavakseni. Mannisen Jorman kirja Poika, sinusta tulee vielä hiihtäjä, kertoo Kirvesniemen Harrin nuoruusvuosista, mutta myös minun nuoruudestani. Olihan Harri minun seurakaverini Mikkelin Hiihtäjissä, jonka väreissä voitimme yhtä aikaa – eri sarjoissa tosin – monet piirinmestaruudet ja Suomen mestaruudenkin samaan aikaan. Jorman kanssa taas saimme vastikään ikämiesten SM-hopeaa pikaviestissä. Kirja vie minut taas kerran takaisin 1970-luvulle ja Mikkelin ihmeelliseen urheilukaupunkiin.

Jalkapalloelämää on toinen teos, joka kuluu käsissäni. Siinä Erik Rosendahl kertoo intohimoisesta suhteestaan jalkapalloon. Jos Mannisen kirja aukaisee ”hiihtäjä-juoksijaminäni” muistot, niin Rosendahlin muistot vertautuvat omaan jalkapalloilijanuorukaisen elämääni, johon kuului olennaisena osana sekä paikallisen jalkapallon että Englannin liigan ja MM- tai EM-kisojen seuraaminen. Ja tietysti pelaajien matkiminen. Rosendahlin tasolle en päässyt fanittamisessa ja jalkapallon pikkutarkassa seuraamisessa – minunhan piti harjoitella ja pelatakin.

Kommentoin kirjojen lisäksi esimerkiksi YLEn futisvanhemmat –sarjaa blogeissani.

Futistaktiikkojen ja osin myös valmennuksen kehittyminen ei jää minulta huomioimatta näissäkään kisoissa. Odotukseni ovat jonkin verran ristiriitaiset: Saksa – ja muutaman muutkin Brasilian MM-kisojen joukkueet – tekivät jotain, mitä olin odottanut vuosikausia. Joustavasti muunneltavat pelitaktiikat tulivat vihdoin oikein rytinällä jalkapalloonkin. Jatkuuko kehitys vielä haluamaani suuntaan eli siihen, että kesken pelinkin vaihdetaan taktiikkaa, vaikka pelitilanne ei muuttuisikaan. En usko, että näin tulee käymään, vaikka se pieni haaveeni onkin. Tulosten ennustaminen ei kiinnosta minua kovinkaan paljon sinänsä, vaikka tulokset ovatkin yleensä onnistuneen taktiikan – ei välttämättä hyvän pelin – seurausta.

Pohtiessani jalkapalloa EM-kisoissa mietin myös suomalaisen jalkapallon kaikinpuolista kehittämistä.

Neljäs tekijä on ennen kisoja tuntematon – mikä tahansa asia tai tunnetila saattaa herättää kiinnostukseni kisojen aikana. Jalkapallohuligaanien tappelut vetävät tunnelmaa alaspäin, sille ei voi mitään. Miksi hienon lajin kannattajilta puuttuu tilannetaju? Herkässä maailmanpoliittisessa tilanteessa ei futisihmisten pitäisi toimia tyhmästi. Koko lajiperhe kärsii tällaisesta hölmöydestä. Toinen asia lienee se, että tämä porukka tai porukat eivät taida tuohon perheeseen kuuluakaan. Kentillä odotan näkeväni joitakin eleitä, jotka kohottavat tunnelmaa olemalla moraalisesti arvokkaita. Eri maiden pelaajien välinen ystävyys on yksi sellainen asia, joka tuntuu aina hyvältä.  Jalkapallo on tärkeää, mutta ystävyys tärkeämpää…

Valmistautumiseni EM-kisoihin kertoo myös tästä: jätin kaksi ikämiesten piirisarjan futismatsia väliin, koska minua pyydettiin yllättäen juoksemaan kilpaa SM-viesteihin. Juoksemista ei uskalla riskeerata futiksella, jossa voi sattua jotakin tai ainakin se jäykistää. Viime lauantaina sitten juoksinkin hopeaa Mikkelin Kilpa-Veikkojen joukkueessa, jossa juoksi myös pari maailmanmestaria – Petteri Soini ja Jorma Manninen. Minä olin lähinnä kapulankuljettajana omalla osuudellani. Mahtava kokemus kuitenkin.

Ehdin silti näkemään edellisenä iltana EM-kisojen ekan matsin, jossa Ranska ei vakuuttanut. Onneksi kuitenkin voitti. Ja ehdin lauantaina Kangasalan juoksukisojen jälkeen näkemään myös poikani kakkosdivarimatsin toisen puoliajan Vaajakoskella, jossa FC Lahti Akatemia kohtasi paikallisen joukkueen. Kiva oli nähdä Akatemian pojat iloisina 1-0 voiton jälkeen. Poikani Jens (Tanskanen) oli myös tyytyväinen pelaamiseensa, vaikka (koska) pelasi kymppipaikalla normaalin target-paikan sijasta. Pelaajalle onnistumiset ovat elintärkeitä. On ollut mukava nähdä Jensin pelaavan myös Rafun (Rafael Vieira) kärkiparina muutamassa ottelussa. Niissä liigan ja kakkosen maalitykit ovat saaneet tukea toisiltaan.

Sunnuntaiksi olin hankkinut liput PS Kemin ensimmäiseen kotiotteluun Sauvosaaren uusitulle kentälle. Urheilujuhlaa vietin Kemin lukion juuri valitun uuden rehtorin, Pekka Mäkelän – jalkapallomiehiä hänkin – ja vaimojemme mainiossa seurassa. Seuranamme oli myös ennätysyleisö ja paikallisia legendoja, joista juttelimme pitkään Ellin (Esko Tammilehto) kanssa. Pelasimme vuonna 1983 JYP-77:ssa ja myös Jyväskylän yliopiston joukkueessa ikimuistoisia matseja. Vastuksen kasvatti pyöritti pilleriä noina vuosina ylivoimaisen elegantisti, mutta viheriöllä Elli oli taisteleva linkki, jonka kanssa ei kannattanut antaa tuumaakaan periksi muuten peli oli menetetty.

Juppe (Jukka Ikäläinen) eli Huuhkajien kakkoskoutsi lupasi myös tulla maanantaina Karihaaraan pelaamaan. Sen sijaan entinen Tenhon pelaaja, Esko-Juhani Tennilä, iloitsi noin 2300 katsojan kanssa ainoastaan PS Kemin loistavasta taistelusta, joka päättyi 2-1 voittoon FC Lahdesta, vaikka kotijoukkue joutuikin pelaamaan loppupelin kymmenellä miehellä.

Lopulta maanantaina ei kentällä näkynyt sen enempää Elli kuin Juppekaan. Taisivat olla katsomassa Espanjan peliä. Minä preferoin omaa pelaamistani, sillä koskaanhan ei tiedä, milloin se loppuu – EM-kisoja tulee kuitenkin joka neljäs vuosi…

Ekan blogini lopuksi vielä ennen kisoja tekemäni ennakkoveikkaus.

Veikkauksia, ennustuksia, ymmärryksiä ja opetuksia – mistä erottaa futisasiantuntijan?

EM-kisat 2016 alkavat. Veikkauksia jokaisen ottelun lopputuloksesta aina finaalin voittajaan ja maalikuninkaaseen löytyy monenmoisista julkaisuista. Ihmisiä kiehtoo ennustaminen, koska siinä todennäköisyys ja sattuma asetetaan oman asiantuntijuuden kanssa samaan kehään. Voiko sattuman tai onnenkin ennustaa, jos on riittävän hyvä asiantuntija? Jälkikäteenhän aina rationalisoidaan, että ”onni suosii rohkeaa” tai ”ei onnikaan ilman ansiota paista risukasaan”, vaikka kaikki tietävätkin, että oman suosikkijoukkueen hävitessä tuntuu siltä, että ”jalkapallo on maailman epäoikeudenmukaisin peli”. Kisaveikkauksen voittaja taas kuvittelee olevansa varsinainen asiantuntijanero.

EM-kisoihin ja veikkaamiseen kannattanee suhtautua vähemmän tunteenomaisesti ellei halua menettää hermojaan tai tulla vertautuneeksi asiantuntijana mustekaloihin. Veikkaamisen ja ennustamisen voi korvata tai ainakin täydentää ymmärryksen lisäämisenä ja ajattelemalla jalkopalloa ja koko kisoja mahdollisuutena oppia jotakin syvempää sekä jalkapallosta että itsestämme.

Huomasin esimerkiksi, että omassa veikkauksessani en millään voinut vastustaa kiusausta antaa mahdollisuutta muutamille yllättäjille tai yllätystuloksille, vaikka järki sanoikin toisin. Toivon, vaikka sille on aika vähän perusteita historiasta, että finaaliin pääsisi kaksi joukkuetta, joilla on vähän arvokisamenestystä viime ajoilta.

Oma veikkaukseni

Lähtökohta kisoillehan on, että Saksa oli kaksi vuotta sitten taktisesti loistava maailmanmestari, jonka pelaajisto ei kuitenkaan ole aivan terävintä huippua tällä hetkellä. Edellinen Euroopan mestari Espanja yrittää uudistaa peliään, mutta pääosin vanhalla miehistöllä. Ranskan joukkueessa on potentiaalia, mutta aivan vakuuttavaa sen peli ei taktisesti ole – ja kestääkö henkinen kantti? Kestomenestyjistä Italia on aina Italia, mutta jotenkin en jaksa uskoa sen menestykseen. Portugali ei ole heikko sekään – loistavia pelaajia riittää. Joukkueena se ei kuitenkaan päässe puolivälieriä pidemmälle, jossa se omassa kaaviossani voittaa juuri Italian.

Aiemmat mestarit, menestyjät ja kotijoukkue yleensä muodostavat ennakkosuosikkijoukon, mutta silti itse päästin semifinaaleihin vain yhden edellisistä. Aikamoista arpapeliä vai vaan huonoa asiantuntijuutta? Osin arpapeliä, koska ottelukaavio määrittelee ainakin jonkin verran eri maiden mahdollisuuksia. Tosin sitäkään ei voi tietää, miten jatkoon pääsijät sijoittuvat kaavioon lohkovaiheen jälkeen.

Omassa arvauksessani isoja ongelmia ei näyttänyt olevan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, sillä vain Portugali ja Italia joutuivat ennakkoon kovimmista joukkueista vastakkain omassa taulukossani. Kahdeksan parhaan joukkoon pääsivätkin: Puola, Espanja, Englanti, Portugali, Saksa, Belgia, Ranska ja Itävalta. Luulen, että nämä ovat aika monella arvaajalla pelissä mukana.

Tässä vaiheessa huomasin sitten janoavani yllätyksiä. Puola voittaa taistelemalla Hollannin tavoin Espanjan ja Belgia kaataa Saksan – vaikka sitten säkällä. Järkisyyt puoltaisivat päinvastaisia tuloksia. Sen sijaan Ranska kaataa kaaviossani oletetusti Itävallan. Englannin ja Portugalin ottelu kääntyy lopulta saarivaltakunnan eduksi. Näin semifinaaleissa kohtaavat Puola ja Englanti sekä Belgia ja Ranska.

Englanti ja Belgia saavat hurmoksen päälle ja kaatavat välierissä vastustajansa. Näin olen saanut finaaliin kaksi pienoista yllättäjää, joista taitavampi joukkue eli Belgia voittaa ikisuosikki Englannin. Myönnän, että taktisesti en pidä kumpaakaan joukkuetta ennen kisoja kovin vahvoina, mutta odotan, että joukkueet kykenevät kisojen myötä kehittymään. Isäntämaa saa lohdutukseksi pronssia ja maalikuninkuuden Antoine Griezmannin voimin.

Mutta ennen kuin ollaan tuossa tilanteessa, ehtii tapahtua todella paljon…

Muistutukseksi: Mitä tapahtui viime EM-kisoissa ja blogisivullani?

Tiihonen A. 2012. EM-kisat 2012 – jalkapallosta kokemuksellisesti ja sosiologisesti. Blogi sivulla (http://www.miksiliikun.fi/2012/06/12/em-kisat-2012-jalkapallosta-kokemuksellisesti-ja-sosiologisesti/) 12.6.2012.

Tiihonen A. 2012. EM-kisat 2012 – jalkapallosta kokemuksellisesti ja sosiologisesti 2. Blogi sivulla (http://www.miksiliikun.fi/2012/06/19/em-kisat-2012-jalkapallosta-kokemuksellisesti-ja-sosiologisesti-2/) 19.6.2012.

Tiihonen A. 2012. EM-kisat 2012 – jalkapallosta kokemuksellisesti ja sosiologisesti 3. Blogi sivulla (http://www.miksiliikun.fi/2012/06/27/em-kisat-2012-jalkapallosta-kokemuksellisesti-ja-sosiologisesti-3/) 27.6.2012.

Tiihonen A. 2012. EM-kisat 2012 – jalkapallosta kokemuksellisesti ja sosiologisesti 4. Blogi sivulla (http://www.miksiliikun.fi/2012/07/08/em-kisat-2012-jalkapallosta-kokemuksellisesti-ja-sosiologisesti-4/) 8.7.2012.