Sanomalehtikatsauksesta Some-katsaukseen

Perinteisessä mediassa on avattu joitakin mielenkiintoisia keskustelunaiheita, joita seurataan myös sosiaalisessa mediassa. Näin uutena facebook-käyttäjänä huomaan, että joistakin jutuista tulee ”tykättyjä”, joitakin jopa kommentoidaan. Hyvä juttu, että keskustellaan.

Viimeisin artikkeli, joka on herättänyt ansaittua huomiota, koski nykytyöelämän vaatimusta tehdä montaa asiaa yhtä aikaa (Aivoissamme on juuri nyt ruuhkaa, Hesari 25.1.2015).

Itse pelkäsin facebookiin menoa juuri tuosta syystä; keskittymiseni häiriintyi aiemminkin ihan riittävän usein, vaikka olenkin periaatteessa ”multitaaskaaja” eli pystyn sujuvasti kuuntelemaan radiota tai luentoa ja kirjoittamaan samalla artikkelia ihan jostakin muusta aiheesta. Teen myös useampia juttuja saman päivän aikana ja osin päällekkäin.

Silti facebookissa ”oleminen” tuntuu raskaalta – menen liian syvälle ihmisten päivityksiin ja mietin, mitä kaikkia kokemuksia, tunteita ja merkityksiä niiden takana on. En tiedä tyhmistäisikö minua liian monien asioiden ja ihmisten seuraaminen ja kommentointi, mutta raskasta se olisi.

Huono omatunto on nytkin etten ole tykännyt tai kommentoinut kaverieni tekemisiä, vaikka mieli olisi tehnytkin. Ehkä olisi viisaampaa, että facebookissa olisi tapana reagoida vain kun ei tykkää tai ei kiinnosta lainkaan? Lastentaudeista kärsin, kaikkihan ovat näitä joutuneet pohtimaan ja niistä selviämään. Mutta nyt siis aiheeseen eli sanomalehtikatsaukseen.

Radiossa ja lehdissä nämä sanomalehtikatsaukset olivat yleensä vain katsauksia nimensä mukaisesti; niitä ei juuri kommentoitu. Some-katsauksessa kommentoidaan ja viedään lukija mahdollisesti myös pidemmälle aiheen pariin. Valtamediahan on aina tehnyt melko hyvin sen, että se on suodattanut ja muokannut mm. tutkimustiedosta artikkeleita kansantajuisiksi jutuiksi eli osaksi journalistista kertomusta.

Sosiaalinen media muuntaa tiedon kokemuksellisiksi ja yhteisöllisiksi tarinoiksi ja tulkinnoiksi. Nämä jäävät usein kommenteiksi, joissa argumentaatio ei ole kovin syvällistä, vaikka tietysti minäkin uskon, että kaikkien kavereitteni mielipiteet ovat perusteltuja. Ainakin perustellumpia kuin ei-kavereitteni.

Mutta some antaa myös mahdollisuuden luoda oman kertomuksen, joka ei ole journalistinen, muttei myöskään tutkimuksellinen tai tieteellinen. Se olisi kai jotain sellaista kuin kokemuksellisesti ja käsitteellisesti orientoitunut maailman havainnointi, jolla on käytännöllisiä tavoitteita. Kokeilen seuraavassa sitä.

Tutkija (Piia Jallinoja) huomasi, että karppaus nosti esiin yksilön kokemukset (Hesari 10.1.2015). Samaa mieltä olen tutkijan kanssa. Tiedolla vaikuttamisen mantra ohenee ellei tuoteta kokemustietoa. Näin kirjoitin aiheesta, kun karppauskeskustelu kävi kuumimmillaan joulukuun 27. 2011 (http://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/). Kyseinen teksti löytyy skrollaamalla yo.päivään, tässä myös pdf:nä. Karppaaminen_kokemuksellisuudet_2011

Sosiologi Jari Ehrnrooth kaipaa uudenlaista hyvinvointiaatetta nykyisen ”onton” sijalle (Hesari, 10.1.2015). Olen samaa mieltä, vaikka en Hesarin jutun perusteella päässytkään perille, mitä Jarin käsite ”nollapiste” oikein tarkoittaa. Minäkään en pidä arvostettavana – enkä edes suotavana – vain henkilökohtaiseen nautintoon ja elämyksellisyyteen perustuvaa kulttuuria.

Linkin päästä aukeaa artikkelini, jossa katson kokemuksellisuustutkimuksen ja sen sovellusten läpi kehitystä 1980-luvulta tähän päivään. Silloin suoritettiin, nyt nautitaan. Paluuta ei ole, mutta tulisiko hyvinvoinnin tavoitteet kuitenkin päivittää ja ottaa esimerkiksi Ehrnroothin kritiikki huomioon? Voisiko Allardtin Having, Loving ja Being olla nyt Experiencing, Meaning ja Doing? (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf). Juttu sivuilla 228-246.

Hesarissa (22.1.2015) oli kiva juttu ikääntyneiden liikunnasta otsikolla Hiihtävätkö vanhukset ohi? Liikuntasosiologina harmitti se, että vaikka itse ”vanhukset” puhuivat mm. kunnianhimosta, esiintymisestä, kilpailusta, selviämiskokemuksista ja ohjaamisesta eli elämyksistä, identiteetistä, osallisuudesta ja toimijuudesta, niin asiantuntijoina käytettiin fysiologeja ja lääkäreitä.

Kivastihan Marko Korhonen ja Markku Alén ikääntyneitä rohkaisivat juoksemaan ja urheilemaan, mutta ei niistä 40 seisomaannoususta saa revittyä irti samanlaisia kokemuksellisia merkityksiä kuin 35 asteen pakkasessa hiihdosta, sauvavoimisteluesityksestä tai joogatunnin vetämisestä.

Kyllä se oli mahtava kokemus meille nuoremmillekin, kun saimme esiintyä Gerontologia-päivillä 2013 Otson poikien –sauvavoimisteluryhmän jälkeen täydelle salille oman pallo-ohjelmamme kanssa.

Haastateltavat toivatkin juttuun hienosti mukaan omat kokemuksensa ja omat liikkumisen merkityksensä. Veteraaniurheilijoiden ja aktiivisesti liikkuvien ikämiesten liikkumisen merkityksistä löytyy seuraavista lisätietoa. Ja jos miettii, miten tämä liittyy toimintakykyyn, niin kokemuksellisesta toimintakyvystäkin löytyy alta tietoa…

Someilu ei tietenkään vastaa aitoa ja oikeaa liikkumista. Otson pojat, tutkija Jallinoja ja sosiologi Ehrnrooth harjoittavat liikkumista omilla tavoillaan. Ne omat tavat meidän pitäisi itse kunkin löytää peilaamatta niitä siihen, mikä on se ”oikea” tapa vaikkapa vanhuksille. Liikuntaa, urheilua, sporttia tai mitä sanaa käytämmekin, saa nauttia enemmän tai vähemmän kuin lääkäri määrää.

Itse en ole päässyt hiihtämään pitkään aikaan, harmittaahan se. Rivakampaa sauvakävelyä, kuntojumppia ja jopa soutulaitetta, kuntopyörää ja juoksumattoa on tullut käytettyä. Talvella pitäisi päästä hiihtämään, vaikka erilaisia itselle tärkeitä okemuksia voi tietysti hankkia muillakin keinoin. Mielikuvitusta saa ja pitää käyttää, että liikkuminen pysyy mielekkäänä (ks. http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/kokemusten-kirjo).

Lenkillä voi muuten keskittyä paremmin kuin koneen äärellä. Siellä ne ajatukset usein järjestyvätkin paremmin kuin eri medioiden äärellä. Ei muuta kuin sauvat käteen ja lenkille…

Lähteitä:

Tiihonen Arto (2011) Erilaisia ikämiehiä. Teoksessa Kunto Viiru, Jorma Manninen, Mikko Nieminen, Harri Suominen, Christer Sundqvist, Arto Tiihonen & Raimo Taponen, toim. Erilainen tapa vanheta. Suomen Veteraaniurheiluliitto, Kajaani, 19-44.

Tiihonen Arto (2011) Veteraaniyleisurheilijamies – erilainen liikkuja vai malli muille? Ikiliikkuja 5/2011, 21-22. (http://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/), päivämäärä 26.11.2011. Veteraaniyleisurheilijamies_2011

Tiihonen, Arto (2013) Miksi ikämies liikkuu – liikunnan harrastaminen on merkityksellistä. Teoksessa Pietilä Ilkka & Ojala Hanna (toim.) Miehistä puhetta – Miehet, ikääntyminen ja vanhenemisen kulttuuriset mallit. Tampere University Press, 167-196.

Tiihonen, Arto (2014) Kokemuksellinen toimintakyky ja ikäihmisten voimaannuttaminen. Teoksessa Pohjolainen, Pertti (2014, toim.) Toimintakyvyn arviointi ja tukeminen 2. Laato-ohjelman loppuraportti. Ikäinstituutti, Oraita 1/2014, Helsinki, 76-90. http://www.ikainstituutti.fi/binary/file/-/id/1/fid/390

Tiihonen, Arto (2014) Miten tästä eteenpäin hyvinvoinnin tiellä? Having, Loving, Being ja Experiencing, Meaning, Doing. Teoksessa Nieminen, A., Tarkiainen, A. & Vuorio, E. (toim.). 2014. Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 228-246. (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf)