Liikunta on käsitteenä hyvä renki

Liikuntakäsitteen historiassa merkittävintä lienee ollut se, että Jyväskylän yliopistoon perustettiin reilu 50 vuotta sitten liikuntatieteellinen tiedekunta. Liikuntatieteellinen tutkimus vakiinnutti käsitteen aika nopeasti urheilukäsitteen rinnalle.

Sanana liikunta ei ole aivan ongelmaton, koska sillä ei yksin voi kuvata toimintaa, mikä on perusasia liikunnassa eli liikkuminen. Minä liikun, sinä liikut, hän liikkuu, mutta minä liikunnan, sinä liikunnat, hän liikuntaa, ei tarkoita mitään.

Meidän pitääkin harrastaa tai harjoittaa liikuntaa, vaikka voimme aivan hyvin urheilla ilman apusanoja. Liikunta on kuitenkin oivallinen sana kuvaamaan ilmiökokonaisuuksia, joita ovat vaikkapa ryhmä-, joukko-, kunto-, terveys-, ilmaisu-, kilpa- ja perheliikunta.

Liikuntatieteellisen tiedekunnan nimikin oli välillä liikunta- ja terveystieteellinen tiedekunta, mikä saattoi johtua tiedepoliittisesta painotuksesta, mutta ehkä myös yleisemmästä käsitteellisestä keskustelusta. Nykyään se on jälleen liikuntatieteellinen tiedekunta (tosin englanninkielinen nimi on 3.2.2015 Faculty of Sport and Health Sciences).

Urheiluelämässä eli –järjestöissä tyydyttiin pitkään liikuntakäsitteeseen, koska se laajensi urheilun joskus liian kapeasti ymmärrettyä maailmaa laajemmaksi. Viime vuosina on kuitenkin ollut havaittavissa jonkinlaista tyytymättömyyttä liikunta-, mutta ehkä myös urheilukäsitteeseen.

Myös urheilupolitiikka sai ensin rinnalleen liikuntapolitiikan ja myöhemmin on jo puhuttu pelkästään liikuntapolitiikasta, kun on tarkoitettu myös urheilupolitiikkaa. (Huippu)urheilun edistäminen liikuntapolitiikan nimissä on myös aiheuttanut ongelmia.

Taustalla on urheilulle ikäviä tapahtumia, mutta myös liikunnan merkityksen hivuttautumista yhä enemmän terveysliikunnan suuntaan. Jos urheilu ja liikunta tarkoittivat 1980-luvulla yleisesti lähes samaa asiaa, niin nyt 2010-luvulla liikunta on selvästi eriytynyt urheilukäsitteestä. Jotkut tosin väittävät, että myös urheilu on eriytynyt liikuntakäsitteestä – kummatkin arviot lienevät oikeansuuntaisia.

Globalisaatiota ei voi tässäkään unohtaa: englanninkieli hallitsee ja kun kansainvälisissä yhteyksissä puhutaan yleisimmin sport-käsitteen avulla, on syntynyt painetta yhdenmukaistaa suomalaistakin käsitteistöä.

Urheilujärjestöjen sisällä onkin yhä useammin kuultu sanaa ”sportti”, jolla on yritetty kuvata varsinkin sitä osaa liikuntakulttuurista, joka on järjestöjen toiminnassa keskeistä (Valtakunnallisen liikunta ja urheilujärjestö Valo ry:n, olympia- ja paralympiakomitean ja KIHUn yhteinen nettisivukin löytyy osoitteesta www.sport.fi).

Käsitteen sisältöä ei ole vielä lukkoonlyöty eikä ole varmaa yleistyykö se Suomessa, mutta mahdollinen kehityskulku sekin käsitteellisesti on. Kansainvälisesti asia ei kuitenkaan ole ehkä yhtään sen parempi kuin meillä Suomessakaan. Tarvetta erilaisille liikunta- ja urheilukäsitteille on nimittäin muualla yhtä lailla kuin on Suomessakin.

Englannin käsitteistöstä löytyvät mm. termit exercise (käännetään joskus liikunnaksi, vaikka tarkoittaa erilaista harjoittelua), train (valmentaa, valmentautua, harjoitella), coach (valmentaa, valmentaja) ja manager (manageri, päävalmentaja) jne.

Koululiikuntaa lähellä olevia paljon käytettyjä termejä ovat mm.: physical education (liikuntakasvatus, jolla kuitenkin on suomalaista kontekstia laajempi merkitys koulu- ja urheilujärjestelmien erilaisuuden vuoksi), physical activity (liikunta-aktiivisuus, fyysinen aktiivisuus tai liikunnallinen aktiivisuus), health enhancing physical activity (terveyttä edistävä liikunta tai terveysliikunta), applied physical activity (erityis- tai soveltava liikunta) jne.

Liikuntaterminologiaa ovat mm. sport for all (liikuntaa kaikille tai kaikille sopivaa liikuntaa), recreation (virkistysliikunta ja kaikenlainen liikkuminen, jolla on virkistys- tai ”uutta luova ” ulottuvuus, usein liikuntatieteelliset tiedekunnat pitävät sisällään recreation ja sport sciences), outdoor activities/sport (luonto- tai ulkoliikunta), leisure tai leisure time activities (vapaa-aika, vapaa-ajan liikunta ja harrasteet).

Urheilun puolelta löytyvät tietenkin top sport (huippu-urheilu), competitive sport (kilpaurheilu), junior/senior sport (juniori- ja senioriurheilu, joka tosin tarkoittaa normaalia aikuisten sarjaa), masters’ sport (aikuis- tai veteraaniurheilu), extreme sport (suomeksikin kai extremeurheilu), sport career (urheilu-ura) ja club sport (seuraurheilu), (high) school, college ja university sport (koulu-, college- ja yliopistourheilu).

Käsitteistöön kuuluvat myös endurance sport/exercise (kestävyysurheilu tai –liikunta), aerobic ja anaerobic sport/exercise (aerobinen ja anaerobinen liikunta), gym sport/exercise (kuntosaliharjoittelu), aesthetic/dance sport/exercise (esteettinen, ilmaisullinen, tanssillinen liikunta ja urheilu) jne.

Tässä oli mainittu vain osa englanninkielisestä varsin laajasta käsitteistöstä. Jos urheilu- ja liikuntakäsitteiden rajaa haluaisi vetää, niin se menisi kai käsitteiden sport ja physical activity välillä. Tällainen rajanveto on kuitenkin englantia puhuvissa maissa hiukan toisenlainen kysymys kuin Suomessa.

Selvää on, että jokaisessa kulttuurissa on melkein samanlaisia tarpeita käsitteellistää liikunnan ja urheilun käytäntöjä. Lainaamalla toisesta kielestä ja kulttuurista käsite suomalaiseen todellisuuteen saattaa olla karhunpalvelus, jolla ei edistetä liikuntakulttuuria eikä edes helpoteta kansainvälistä kanssakäymistä.

Saattaisihan olla, että suomalaisesta käsitteistöstä ja varsinkin käytännöistä löytyisi jopa vientituotteita, koska olemme jo osanneet käsitteellistää tiettyjä käytäntöjä oivallisesti.

Voisi esimerkiksi kuvitella, että seuraava trendi löytyy liikunnan ja hyvinvoinnin yhdistämisestä tai liikunnan ja kulttuurin luovasta kombinaatiosta tai vaikkapa paikallaanolon, liikkumattomuuden tai vähän liikkuvien käsitteiden ja käytäntöjen alalta. Ulkomailla voisi myös olla kiinnostusta tutustua liikkuvan koulun tai liikuntakuukauden kaltaisiin innovaatioihin.

Tai miksei urheilijan polku tai jokin muu urheilun käytäntöjen kehittämisessä syntyvä innovaatio olisi sellainen, jonka voisi myös viedä pois Suomesta. Mieleen tulee helposti suomalaisen joukkuelajivalmennuksen orastava kilpailukykyisyys, josta voisi tutkimuksella jalostaa vientituotteen. Tällöin täytyisi tietysti keksiä myös toimiva englanninkielinen ilmaisu alunperin suomalaiselle käsitteelle.

Suomalaista liikuntakäsitteistöä tarkastellessa huomaa kansainvälisen vaikutuksenkin, mutta yllättävän kotoperäisiä monet käsitteet ovat. Huomionarvoista on myös käsite-ekosysteemin laajuus.

Viidestä liikunnan yläkäsitteestä rakentuu aika kivuttomasti käsitepuu, jossa on 23 alaoksaa eikä tällöin ole vielä läheskään kaikkia mainittu. Osa käsitteistä on lähes synonyymeja toisilleen, mutta suurimmalla osalla on hyvin vakiintunut paikka suomalaisessa liikuntakäsitteistössä ja –käytännöissä.

Jaottelu (alla) ylä- ja alakäsitteisiin on tehty tässä ajatellen yläkäsitteiden suhdetta toisiinsa niin, että koko liikunnan kenttä tulisi katettua. Selvää on, että esimerkiksi kuntourheilu, -liikunta, terveyttä edistävä liikunta ja terveysliikunta muodostavat historiallisesti loogisen jatkumon, mutta tässä luokittelussa ne on jaettu toisin juuri em. syystä.

Taulukko: liikunnan käsitteet ylä- ja alakäsitteineen (yläkäsitteet kursiivilla).

LIIKUNTA

Arkiliikunta
Omaehtoinen liikunta
Hyötyliikunta
Työmatkaliikunta
Perheliikunta
Työliikunta

Kuntoliikunta
Luontoliikunta
Ulkoilu
Ryhmäliikunta
Kuntourheilu
Kuntoilu

Harrasteliikunta
Lähiliikunta
Sosiaalinen liikunta
Höntsäily
Puulaakiurheilu

Terveysliikunta
Terveyttä edistävä liikunta
Ennalta ehkäisevä liikunta
Kuntouttava liikunta
Toimintakykyä parantava liikunta

Erityisliikunta
Soveltava liikunta
Erityisryhmien liikunta
Vammaisliikunta
Vammaisurheilu
Toimintakyvyltään heikentyneiden liikunta

Listassa on hengästyttävän paljon käsitteitä ja silti tämä on vain pintahipaisu niihin mahdollisiin käsitteisiin, joita liikuntakulttuurin ymmärtämiseksi tarvitaan. Liikunta-alan asiantuntijat tarvitsevat noiden lisäksi runsaasti erilaisia käsitteitä, joilla liikunnan asiaa viedään eri ihmisryhmille (sukupuolet, ikäpolvet jne.), yhteiskunnan eri sektoreille ja hallinnonaloille.

Siirryttäessä ”liikuntamaailman” reunoille joudutaan käyttämään muita käsitteitä. Liikuntakin muuttuu (vähäiseksi) liikkumiseksi tai paikallaanoloksi ja toisessa suunnassa (kunto)urheiluksi ja urheiluksi. Etäämmällä jopa toimintakyvyksi, terveydeksi ja hyvinvoinniksi tai joustavuudeksi, tehokkuudeksi ja kansainväliseksi kilpailukyvyksi…

Liikunta on kuitenkin edelleen hyvä käsite, vaikka sen sisältö, asema ja merkitys tulee aika ajoin päivittää. Se on hyvä renki, mutta isännäksi sen voimat eivät enää 2000-luvulla yksin riitä. Tarvitaan käsitteiden yhteistyötä, vuoropuhelua ja uutta ymmärrystä.

Aiheesta lisää:

Liikuntakulttuurin käsiteluokittelua: 2Liikuntakult_käsitepuu

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)

Ristipölytys liikuntamuotojen ja urheilulajien välillä (http://www.miksiliikun.fi/2015/02/10/ristipolytys-liikuntamuotojen-ja-urheilulajien-valilla/)

Urheilulajit liikuntana (http://www.miksiliikun.fi/2015/02/09/urheilulajit-liikuntana/)

Miten liikut, siten olet – vai oletko? (http://www.miksiliikun.fi/2015/02/06/miten-liikut-siten-olet-vai-oletko/)

Videoklippejä käsitteistä: https://www.facebook.com/miksi.liikun