Johdatukseksi menneeseen ”blogikauteen” 2014

Mennyt vuosi oli mullistusten aikaa. Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa koettiin erilaisia järkytyksiä – tasaiseksi tai ainakin ennustettavaksi kuviteltu maailmamme näyttäytyi vuoden 2014 aikana uusia vaaroja avaavana paikkana. Suomessa YT-pyörteeseen joutui ihmisiä aivan uusilta aloilta, Euroopassa Ukrainan ja Venäjän konflikti aiheutti sotilaspoliittisestikin uhkaavan tulevaisuusnäyn syntymisen ja julmat teot Syyriassa, Pakistanissa tai Nigeriassa kertoivat jotakin siitä, mihin kaikkeen ollaan valmiita oman totuuden puolesta taisteltaessa. Varsinkin Venäjän politiikan huono ennustettavuus näkyi Suomessakin selvästi – uhkaavat tapahtumat eivät enää ole vain siellä jossakin, vaan myös täällä meillä, kotona.

Onko tässä kehityksessä nähtävissä mitään hyvää? Omahyväisen ja itsekeskeisen asenteen muuttuminen avarakatseisammaksi? Tähän astihan me olemme voineet rypeä itse aiheuttamissamme ongelmissa, kuten kunta-, sote- ja eläkeuudistuksissa tai oikeastaan niiden tekemättömyydessä. Kun oikeaa, ulkoista painetta uudistusten tekoon ei ole ollut, niin niitä on voitu vatvoa vuosikausia puoluepoliittisen taktikoinnin peliareenoilla (ali)valtiosihteereiden ja poliittisten lobbareiden piirileikeissä. Suomihan on kuitenkin kansainvälisissä vertailuissa turvallisin, luotettavin ja onnellisinkin maa.

Yleensähän teemme muutoksia vain todellisen pakon edessä – se sopii aika hyvin myös liikkumiseen ja urheilemiseen. Vasta kun liikkumattomuuden haitat tai liikkumisen merkitykset nousevat riittävän suuriksi, pystymme tekemään elämäntapamuutoksen. Ja vasta kun YT-neuvoitteluissa käteen jää Musta Pekka, me ymmärrämme tehdä asialle jotain. Jotkut meistä osaavat kuitenkin luoda ”virtuaalisen pakon” eli he siirtyvät eri keinoja käyttäen tilaan, jossa muutoksesta tulee ikään kuin välttämättömyys, vaikka se ei vielä sitä oikeasti olisikaan.

Eihän kaikkien suomalaisten tarvitse harrastaa liikuntaa, jotta Suomi olisi maailman paras maa eikä Suomen pidä voittaa muita pohjoismaita kaikissa urheilulajeissa, että voisimme ylpeinä kulkea maailmalla. Erittäin moni järkeväkin suomalainen on ollut ja taitaa vieläkin olla sitä mieltä, ettei suomalaisista ole joukkuepelaajiksi. Onneksi Mauro Berruto ja Tuomas Sammelvuo tai Henrik Dettman ja Petteri Koponen tai Petri Kettunen ja Mika Kohonen tai varsinkaan Erkka Westerlund ja Teemu Selänne eivät olleet tätä (tosi)asiaa joko kuulleet tai uskoneet.

Me huonot joukkuepelaajat olemme pohjoismaiden parhaita niin kori- kuin lentopallossakin ja ainakin toiseksi parhaita jääkiekossa, salibandyssa ja jääpallossa – maalipallossa taidamme olla ylivoimaisia. Ja tämä siis miesten puolella. Naisten puolella tilanne lienee yhtä hyvä ellei parempi. Vain jalka- ja käsipallossa Suomi on yleensä naapureitaan huonompi. Mixu Paatelaisen on tämän seikan vuoksi vielä taisteltava tätä vääräksi osoitettua uskomusta vastaan.

Sosiologisesti kiinnostavaa ja tärkeää on tietää, miksi me olemme sellaisia kuin olemme ja mistä kaikesta se johtuu. Miksi liikumme ja miksi urheilemme, on tärkeä kysymys, koska vastausten perusteella pystymme ymmärtämään syitä, miten voisimme kehittää itseämme. Usein sosiologiaa tai tiedettä yleensäkin käytetään väärin eli selitämme niiden avulla sitä, miksi emme tee asioita toisin. ”Suomalaiset eivät ole ennenkään pärjänneet joukkuepeleissä”, joten suomalaiset eivät ole joukkuepelikansaa eivätkä voi tulevaisuudessakaan pärjätä joukkuepeleissä!

”Tai kun minä nyt en ollut lapsenakaan liikunnallinen, niin en voi sellaiseksi aikuisenakaan muuttua!” Tällaisia tutkimuksiahan on tehty paljon, joissa todistetaan lapsuuden liikuntaharrastuksen merkitys tulevaan harrastamiseen. Aikuiseksi päässeelle ”liikkumattomalle” tällainen tieteellinen tieto on varmasti liikuntamotivaatiota laskeva – ”enää ei näköjään kannata mitään tehdä!”.

En tietenkään tarkoita, että tieto olisi väärää tai ettei tuollaisia tutkimuksia pitäisi tehdä. Tarvitaan kuitenkin ”tieteen lukutaitoa”, jonka avulla lukijat ja käytännön toimijat osaisivat löytää sellaisen tiedon ja sellaiset tieteen tulkinnat ja sovellukset, jonka avulla ennen tekemätön saataisiin tehdyksi. Kyllä lapsena vähän liikkuneet voivat aivan hyvin harrastaa liikuntaa aikuisena – olisi järjetöntä väittää muuta. Valinnoistahan elämässä on kysymys eikä kohtalosta, jota ei voi välttää.

Kohtalon välttämisestä ja oman elämäntarinan rakentamisestahan näissä Miksiliikun –blogeissakin on kysymys. Yritän antaa välineitä siihen, miten liikkujat, urheilijat, valmentajat, ohjaajat jne. voivat ottaa kohtalon omiin käsiinsä. Ensin pitää ymmärtää, miksi ja miten tähän on tultu. Vasta sen jälkeen voi ottaa uusia suuntia: kokeilla uusia asioita tai merkityksellistää vanhoja juttuja toisin tavoin.

Periaatehan on yksinkertainen, vaikka tiet siihen ovat mutkaiset: jos joku asia on kokemuksellisesti tarpeeksi merkityksellistä, sen tekemiseen löytyy aikaa ja resursseja. Esimerkkiä ei tarvitse kaukaa hakea; olen kirjoittanut näitä blogeja kolmen vuoden ajan ilman korvauksia ja tietämättä, onko niillä yhtään lukijaakaan satunnaisia palautteen antajia lukuun ottamatta. Minulle on ollut tärkeää jakaa vaatimatonta tietämystäni aiheista, jotka ovat sydäntä lähelläni ja joita olen tutkinut, kehittänyt ja joissa olen toiminut asiantuntijana.

Parin viime kuukauden aikana istuntoja on sivuillani ollut noin 650, käyttäjiä sata vähemmän ja istuntoja reilu 1100. En tiedä, ovatko luvut suuria vai pieniä eikä sillä oikeastaan ole väliäkään. Yksikin lukija, joka saa tarvitsemansa tiedon ja sen avulla voimaa tehdä itselleen merkityksellisiä asioita, on minulle äärettömän tärkeä. Mutta nyt siis katse hetkeksi taapäin eli vuoteen 2014 ja aiheisiin, joita käsittelin blogeissani ja muissa kirjoituksissani.

Vuoden 2014 aikana kirjoitin 20 blogitekstiä. Niistä kuusi käsitteli ”liikuttamista” eri näkökulmista, neljä kosketteli urheilua eli lähinnä talviolympialaisia ja yhdeksän blogia uppoutui jalkapallon maailmaan – olihan nyt MM-kisavuosi. Muita teemoja blogeissani olivat: kokemuksellinen toimintakyky, ikäpolviliikunta, liikuntakulttuurin käsitteet, liikuntapolitiikka ja etiikka, joista kirjoitin myös Valo ry:n Reilu Peili –raadin jäsenenä kommenttejani.

Kirjallisesti vuosi oli muutenkin aktiivinen: olin kirjoittajana viidessä eri kirjassa ja yhden kirjoitin kokonaan itse. Lehtiin kirjoitin myös viisi artikkelia ja aloitin bloggaamisen www.omaliikunta.fi –sivulla. Lisäksi kirjoitin kahta julkaisua, jotka ilmestyvät vuonna 2015.

Vuoden 2014 nostoja ja kohokohtia

Vuosi 2014 alkoi näin:”Mikä oli vuotesi sykähdyttävin urheilu-/liikuntahetki, teitkö urheilullisia/liikunnallisia läpimurtoja, saitko/menetitkö esikuviasi, kuka tai mikä oli suurin urheilu-/liikuntavaikuttaja, mikä oli mieleenpainuvin urheilu-/liikuntatapahtuma, tai tuliko tehtyä urheilu- liikuntakulttuuritekoja? Palataan noihin ehkä hiukan leikillisiinkin liikkumisen merkityksiin sen jälkeen, kun on esitelty vuoden paras liikkuja Arto Tiihosen omassa sarjassa. Voittohan oli varma jo viime vuoden alussa, mutta täytyyhän voitto myös perustella. Minkälainen vuoden liikkuja siis olin vuonna 2013? Tämä kannattaisi jokaisen tehdä näin uuden vuoden aluksi…” Mm. näin kirjoitin vuoden ensimmäisessä blogissani Liikuntagaala(ni) 2014… Lue lisää (https://www.miksiliikun.fi/2014/01/14/liikuntagaalani-2014/).

Urheilun ilmiöitä olympialaisissa ja vähän muuallakin

Tammikuussa keskusteltiin uimari Ari-Pekka Liukkosesta, joka ensimmäisenä suomalaisena mieshuippu-urheilijana esiintyi julkisesti homoseksuaalisuutensa paljastaen. Hesari pyysi minua kirjoittamaan aiheesta, mutta sivusin aihetta myös blogissani Eettisiä pohdintoja urheilusta 4. helmikuuta. Kirjoitin mm. näin:

”Kuvitellaanpa, että liigajoukkueessa (jääkiekko, jalkapallo, salibandy, koripallo, lentopallo jne.) joku pelaajista tiedettäisiin homoseksuaalisesti suuntautuneeksi. Miten se oikeasti vaikuttaisi oman joukkueen pelaajiin, vastustajiin tai katsomon penkkiurheilijoihin? Itse kuvittelen, että hän saisi sen 85% kannustusta, kuten A-P Liukkonen TV:n palautteessa vierasjoukkueen katsojilta. Oman joukkueen ja katsomon jäseniltä uskoisin kannustuksen lähentelevän 120 prosenttia (eli koko joukkuetta kohtaan nousisi kunnioitus entisestään). Ja vastustajien puolella tuskin tapahtuisi mitään muutosta – he pelaisivat rehdisti voitosta kuten tähänkin asti. Miksi asiaa siis pitäisi pelätä urheilun näkökulmasta?” Lue lisää… (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/04/reilupeili-vastaa-eettisiin-kysymyksiin/).

”Helmikuun 19. päivä muistetaan suomalaisessa hiihtourheilussa toivottavasti yhtä pitkään kuin ne ikävät Lahden 2001 päivät. Harvoin on nähty niin onnellisia suomalaisurheilijoita kuin nähtiin tänään Sotshissa, kun Aikku Saarinen, Kepa ja Iivo Niskanen ja Musti Jauhojärvi riemuitsivat olympiamitaleistaan. Myös katsojalla oli riemun päivä… Mutta mitä sosiologi näki pariviestissä? Neljä kovakuntoista suomalaista. Kyllä, mutta myös neljä harvinaisen itseensä luottavaa urheilijaa. Aikusta huokui raju usko omiin kykyihin, Kerttu oli varovaisempi, mutta silti varmanoloinen. Iivosta suorastaan huokui itseluottamus eikä Samikaan vähätellyt joukkueen mahdollisuuksia. Vain mitalista taistellaan, ”se o viimene mahollisuus ny”, hän sanoi. Ja lähti keskittymään…” Tällaista mietin siis helmikuussa, kun suomalaiset kilpailivat talviolympialaisissa, joita blogeissani sosiologisoin useampaankin kertaan otsikoilla Olympiajoukkueen sosiologina ja Sosiologi olympialaisissa,

Blogissani Olympiajoukkueen sosiologina (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/11/olympiajoukkueen-sosiologina/), 11. helmikuuta analysoin olympiajoukkuetta joukkueena ja ryhmänä mm. seuraavasti: ”Olympiajoukkue koostuu monesta erillisestä joukkueesta tai ryhmästä. Näillä kaikilla on omat historiansa, vuorovaikutussuhteensa, menestystoiveensa ja ryhmädynamiikkansa. Koko joukkue ei ole perinteisessä mielessä ryhmä, sillä se ei ole ryhmäytynyt eikä sillä ole juuri lainkaan yhteistä toimintaa keskenään – avajaismarssia, mahdollisia kakunsyöntejä ja yhteisiä kisa-asuja lukuunottamatta. Nykyään tietysti myös sosiaalinen media ja valtamediakin välillisesti yhdistää joukkueen kysymyksillään, miten sprinttihiihtäjien menestys vaikuttaa lätkäjoukkueessa? Muualla kuin olympialaisissa kysymys tuntuisi absurdilta. Olympialaisissa Suomen joukkue on kuitenkin joukkue, jonka menestys tai menestymättömyys saattaa tarttua urheilijoihinkin, vaikka muuten jääkiekko-, hiihto-, luistelu-, lumilautailu- jne. joukkueiden menestys tai menestymättömyys onkin näistä lajeista erillistä.”

Menestyvän joukkueen rakentaminen ei ollut helppoa Sothsissakaan, kun kisatkin lähtivät alavireisesti käyntiin. Analyysini lopussa heitin vertauksen teatterin maailmaan, josta voisi myös ottaa oppia:”Saako ”sketsihahmoista” rakennettua yhtenäisen joukkueen – saisiko Enni Rukajärvestä ”Antskun” tai ”Jäbäleissonin” ensi vuoden Putoukseen ja olympiajoukkueesta yhtä yhtenäisen kuin Putouksen näyttelijöistä? Haen tässä sellaista sosiologisesti toimivaa ja aikaamme sopivaa suhtautumistapaa olympialaisiin ja koko urheiluun, joka sallisi urheilijoille mahdollisuuden itsensä ilmaisuun ja itsensä ylittämiseen olympialaisissakin. Tähänhän jokaisen urheilijan tulisi pyrkiä ja sen pitäisi meille kaikille riittää. Olympiajoukkueen tulisi olla kaikille paikka, jossa olisi hyvä heittäytyä ”tulikokeeseen”, mutta alistua myös ”tuomioon” ilman, että se vaikuttaisi urheilijaan ihmisenä.”

Blogissani Miten selittää hyvä suoritus (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/24/olympiajoukkueen-sosiologina-2-miten-selittaa-hyva-suoritus/) 24. helmikuuta käsittelin monipuolisesti hyvän suorituksen sosiologiaa. Otin esiin vertailujen ongelmat, kun pohdin väitettä ”Ruotsi voittaa aina”, joka ei analyysini mukaan pidäkään paikkaansa. Toisaalta hyvän menestyksen selityksenä pitäisi nähdä sukupolvi, ei niinkään maa tai joukkue – siis vaikkapa näin:

”Asiaa voikin katsoa ”suku- tai ikäpolvinäkökulmasta” eli joskus syntyy menestyvä joukkue sekä joukkue- että yksilölajeihin. Tästä on erittäin paljon erinomaisia esimerkkejä jopa suurista joukkuelajeista, joissa jopa suurten maiden jalkapallo- tai jääkiekkojoukkueissa tämä sukupolvivaikutus näkyy. Se on hyvin ymmärrettävää monestakin syystä. Syntyy kyky pelata yhteen ja yksilölajeissa toisia kannustava voittamisen kulttuuri. Usein myös se seuraava sukupolvi jää resurssien ja muidenkin syiden vuoksi kehittämättä. He eivät myöskään saa sitä kokemusta, joka menestymiseen tarvitaan.”

Suhteellisuudentajun lisäämiseksi pitäisi urheilua rakastavan kansan myös ymmärtää arvostaa joukkuelajien mitaleita samalla tavoin kuin yksilölajien mitaleita:” Ajatellaan siis nuorta, joka valitsee lajiaan ja pyrkii olympiamitalistiksi, niin nykyään hän valitsee useimmin joukkue- kuin yksilölajin. Miksi siis hänen voittamansa joukkuelajin olympiamitali olisi huonompi kuin yksilölajin mitali? Näinhän on, sillä jos ei olisi, niin Suomi olisi voittanut Vancouverissa pelkästään jääkiekossa reilut neljäkymmentä olympiamitalia – Sotshissakin reilu parikymmentä. Jostakin kumman syystä laskemme ne vain kahdeksi mitaliksi. Sama kokemus urheilijatasolla eli mitalisti kuin mitalisti ja samasta maasta, mutta hyvin erilainen tulkinta. Pitäisiköhän menestysarviointeja päivittää nykyaikaan ja uuteen liikuntakulttuuriin sopivaksi.”

Blogissani Ikimuistoisen päivän mietteitä (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/26/sosiologi-olympialaisissa-3-ikimuistoisen-paivan-mietteita/) 26. helmikuuta otin esille mm. joukkuehengen merkityksen suomalaisten menestykselle. Kohdistin sen myös yksilölajeihin, vaikka tässä esimerkkinä onkin jääkiekko: ”Hyvä Erkka! Loistavaa. Suomen koko joukkueen yhteispeli näytti jälleen voimansa. Venäjän supertähdet eivät mahtaneet mitään Suomen kollektiiviselle pelille (sana on vähän rasittunut, mutta silti aika osuva). Tähän olemme jo tottuneet – Suomen Leijonia on vaikea voittaa. Siihen kykenee oikeastaan vain Ruotsi, joka useimmiten uskaltaa pelata samoin kuin Suomi. Sami Luimulan lisensiaattityön perusteellahan Suomi ja Ruotsi ovat joukkueita, joissa pelitapaan tai –taktiikkaan (termit ovat joustavia) on tehty vuosien varrella isojakin muutoksia, kun taas Kanada tai Venäjä eivät juurikaan muuta perinteistä tapaansa pelata. Keskeistä suomalaisessa pelitavassa on, että koko joukkue sisäistää sen, miten esimerkiksi Venäjää vastaan pelataan ja toteuttaa sen vaikka vastustaja painostaisi kuinka ankarasti. Valmentajien ja muiden pelaajien on silloin luotettava toisiinsa, sen jokaiseen yksilöön. Joukkuehenki rakentuu juuri siitä, että koko joukkueeseen luotetaan – ja yhteispelillä pelit voitetaan ei tähtipelaajilla, kuten Erkka Westerlund useasti asian ilmaisi.”

Blogeissani pohdin myös meidän tutkijoiden ja käytännön työntekijöiden suhdetta, joka ei tänä päivänä ole läheskään ihanteellinen. Löysin syitä myös meistä tutkijoista ja kehittäjistä, koska teemme joskus liian heppoisin perustein tulkintoja urheilujohtajista, valmentajista ja muista toimijoista. Yhteistyö olisi kuitenkin ainut keino rakentaa parempaa urheilu- ja liikuntakulttuuria eikä se, että väittelemme siitä, kuka tuntee parhaiten nykynuorison tai –urheilijan.

Kokemuksellista toimintakykyä ja ikäpolvitoimintaa

Ei alkuvuosi kuitenkaan kulunut vain urheilua seuraten, vaan työn alla oli useitakin eri projekteja. Maaliskuun blogissani tein yhteenvetoa toimintakykyteemasta, jota olin harrastanut jo useita vuosia. Kokosin tutkimustuloksia, teoreettisia oivalluksia ja ajatuksia yhteen blogissani Kokemuksellinen toimintakyky – mitä, miksi, milloin?, joka ilmestyi 13. maaliskuuta. Kokemuksellisesta toimintakyvystä kirjoitin kaksi artikkelia kahteen eri julkaisuun alkuvuoden aikana.

Blogissani kirjoitin mm. näin:”…liikunta ja sen sisar toimintakyky koetaan ja tulkitaan eri tavoin kuin monet muut elämälle välttämättömät asiat. Niihin suhtaudutaan kokemuksellisesti, tunteellisesti ja erilaisia kontekstuaalisia ja elämänkulullisia tulkintoja tehden. Elämä ei ole koulu, jossa opitaan asioita tulevaa varten, vaan myös läsnäoleva elämä, jossa pitäisi selvitä joka ikinen päiva aiemmin opitun avulla tulevaisuuteen suunnaten. Siksi on kuunneltava herkkänä ihmisten kokemuksia liikunnasta ja toimintakyvystä ja siksi on yritettävä tulkita niitä voimaannuttavasti…” Lue lisää… (https://www.miksiliikun.fi/2014/03/13/kokemuksellinen-toimintakyky-mita-miksi-milloin/).

Toukokuussa (9.5.2014) kirjoitin ikäpolvitoiminnasta otsikolla Liikunnallista ikäpolvitoimintaa. Syynä oli se, että olin kolme vuotta Elämänkulku ja ikäpolvet –hankkeen (www.ikapolvet.fi) osa-aikaisena tutkijana. Järjestimme itsekin monenmoista ikäpolvitoimintaa, mutta kirjoitimme aiheesta myös oppaan (http://www.vtkl.fi/document/1/1517/7a62bf2/Neljan_Polven_Treffit_Ikapolvitoiminnan_Opas.pdf) ja antologian (http://www.ikapolvet.fi/images/stories/artikkelikokoelma_webreso.pdf). Suosittelen lämpimästi!

Blogissani kysyin: ”Mutta mitä kaikkea itse oikein opin? Aivan aluksi taisin havahtua siihen, että olemme aina eri-ikäisiä. Kalenteri-iän lisäksi olemme elämän eri ympyröissä tosiaankin monenikäisiä. Leikimme kuin lapset, juhlimme kuin nuoret, teemme töitä kuin keski-ikäiset ja saatamme viettää lomaa niin kuin eläkeläiset. Ja samalla kun olen lapsi vanhemmilleni, niin olen myös (iso)vanhempi – ja lisäksi veli, eno, kummisetä, serkku jne. hyvin eri-ikäisille ihmisille. Joissakin ryhmissä olen vanhin, toisissa nuorin ja joidenkin kavereiden kanssa olemme kai aina teini-ikäisiä tai opiskelijoita. Olemme siis ikäpolviolentoja (http://www.ikapolvet.fi/blogi/entry/eri-ikaeinen-minae).” Opin todella paljon muutakin, mutta niistä lisää blogissani… (https://www.miksiliikun.fi/2014/05/09/liikunnallista-ikapolvitoimintaa/).

Joskus kahteen blogiin voi sisällyttää usean vuoden työn linkittämällä niitä julkaisuihin, artikkeleihin ja hankkeisiin. Digiaika on tässä suhteessa ihmeellistä ja sen käyttö todella järkevää. Monet ihmiset ovatkin kiitelleet vuoden aikana tätä tietovarantoani, joka aukenee blogisivuiltani moniin suuntiin (ks. myös: https://www.miksiliikun.fi/artikkelit/ ja https://www.miksiliikun.fi/sample-page/). Lonkkavaivaiset ovat mm. hyötyneet vertaistukimateriaalistani ja ikäpolvitoimijat linkeistä, joista pääsee laajasti tiedon lähteille. Kesäkuussa bloggaamiseni muuttui kuitenkin osin erityyppiseksi, kun heittäydyin mukaan ajankohtaisen ilmiön vietäväksi eli jalkapallon maailmaan…

Jalkapallon Mitä, miten miksi –blogit

Kesäkuu toi mukanaan jalkapallon MM-kisat tai kuten itse ne nimesin blogissani 3.6.2014: Jalkapallon MMM 2014 – alkupotku. (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/03/jalkapallon-mmm-2014-alkupotku/ . Syy löytyy blogistani: ”Mitä, missä, milloin –kirja oli aikansa google ja wikipedia. Nyt sitä ei juuri tarvita. MMM tarkoittaakin tässä blogisarjassani mitä, miten, miksi – noihin kahteen viimeiseen ämmään ei aina googlettamallakaan saa vastausta. Nuoruudessani oli toinenkin tärkeä vuosikirja eli KKO – Kuka kukin on? Siitä näki, miten ”virallinen Suomi” oli arvostanut kansalaisensa. Joku arvovaltainen raati valitsi tähän galleriaan kuuluvat henkilöt. MMM:ään pääsi, jos oli tehnyt vuoden aikana jotakin merkittävää, mutta KKO:hon pääseminen vaati pitkäjänteisyyttä. Blogisarjan lopuksi valitsenkin jalkapallon MMM:n kuka kukin on –pelaajiston, valmentajan ja ehkä jonkun yllätyshahmonkin, joka nousee kisojen aikana esiin…

… Yksi tarkoitukseni on lukea tai kertoa lukijoilleni muutamista jalkapalloaiheisista teoksista yhdessä kisojen etenemisen kanssa. Brasilian kentiltä ja kirjojen sivuilta poimin ja tulkitsen esille juttuja, joiden avulla tätä härmäläistä jaliskulttuuria saattaisi kehitellä eteenpäin. En usko helppoihin ratkaisuihin, vaan perustan ajatukseni siihen, että jalkapallon pitää merkitä meille kaikille jalkapallon uusille ja vanhoille ystäville nykyistä enemmän. Ehkä vielä tarkentaen: ei välttämättä määrällisesti enempää, vaan laadullisesti syvemmin.”
Tällaista siis alkupotkussa, jota kahdeksan eri teemoihin keskittyvää blogia syvensivät kesän aikana.

Blogissani MMM 2014: Pelit alkakoon ja yllätyksiä nähtäköön… (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/12/mmm-2014-pelit-alkakoon-ja-yllatyksia-nahtakoon/ ,12.6. 2014 käsittelin yksilöiden merkitystä joukkueen menestykselle mm. seuraavasti:
”… Jalkapallo on kuitenkin peli, jossa yhden pelaajan merkitys on suhteellinen ja sekin vaihtelee ainakin osin pelipaikan mukaan. Maalivahdit ovat erityisasemassa, puolustuksen, keskikentän ja hyökkäyksen johtavat pelaajat ovat myös muita tärkeämpiä joukkueen menestyksen takaajina, mutta joukkueen huippupelaaja ei läheskään aina ole tällainen johtava pelaaja. Jos keskikentän pelinrakentelu yskii, niin huippukärjetkin ovat voimattomia.
Yhä useammin kyse ei ole vain yhdestä tai muutamastakaan huippupelaajasta, vaan esimerkiksi Espanjan menestys perustuu melko samantyyppisiin pelaajiin, jotka pystyvät liikuttamaan palloa tietyllä tavalla. Yhden eikä välttämättä kahden tai kolmenkaan pelaajan poissaolo ei merkitse kovin paljon kokonaisuuden kannalta. Tosin itse hiukan epäilen, että Espanjan koko perusrunko on – ei vain Xavi – jo hiukan väsynyt. Sukupolven vaihdos on väistämättä edessä…”

Ennustus kävi toteen Espanjan suhteen jo alkulohkossa eikä analyysini näin jälkikäteenkään ollut huonoimmasta päästä. MM-kisat nostivat esiin myös ulkomaalaistaustaisten merkityksen jalkapallossa mm. Belgian ja Algerian kaltaisten joukkueiden kautta. Seuraavassa blogissani Zlatania peliin… maahanmuuttajat voimavarana (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/19/zlatania-peliin-maahanmuuttajat-voimavarana/, 19.6.2014 keskityinkin tähän teemaan suomalaisessa jalkapallossa.

”… Zlatanin ja Shefkin onnistumistarinoiden lisäksi löytyy varmasti liikaa sellaisia, joissa maahanmuuttajien lapsi, nuori, tyttö tai poika ei ole ollut yhtä vahva. Olettaisin, että Suomessa jalkapallon pikkujunioreissa ei ole kovin suurta ongelmaa maahanmuuttajillekaan, mutta sitten kun harjoittelu ammattimaistuu, niin ongelmaksi voi muodostua myös raha. Toinen ongelma voi olla se, että murrosiässä maahanmuuttajat voivat tarvita myös muunlaista tukea kyetäkseen harjoittelemaan suomalaisella rationaalisella mentaliteetilla. Jos valmentaja ei tätä ymmärrä, niin leikkimielisyys tai vain erilainen suhtautumistapa voi muodostua uran esteeksi…

… Artikkelissani (Tiihonen 2011, 25-31, http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/hampaatirvessa.pdf) toteankin mm: ”Perheiden merkityksen lisääntyminen ei näykään vain siinä, että heiltä odotetaan taloudellisia satsauksia lasten ja nuorten urheiluun. Vielä enemmän vaikutus kohdistuu tähän urheilun merkityksellisyyteen. Tuon esille kuitenkin yhden paradoksin, joka lienee tyypillinen suomalaiselle urheilukulttuurille ja erityisesti jalkapallokulttuurille. Keskiluokkaisten, suorituskeskeisten perheiden vesat tuntuvat pärjäävän hyvin tässä juniorimaailmassa, kun taas maahanmuuttajien, perinteisen työväenluokan tai syrjäytymisvaarassa olevien perheiden lapset ovat juniori-iässä yhä tiukemmalla siitä syystä, etteivät heidän vanhempansa eri syistä kykene samanlaisiin satsauksiin kuin keskiluokan perheet.”

Seuraavaksi kävin käsiksi futistilastoihin ja ”analytiikkaan” arvioimalla kirjaa Numeropeli (Andersson ja Sally 2013) blogissani Tilastofutista – myytit, tiede ja totuus. (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/27/tilastofutista-myytit-tiede-ja-totuus/, 27.6.2014.
”Kirja on viihdyttävä kooste jalkapallomyyttien tilastollisesta purkamisesta hiukan samaan tapaan kuin TV-sarjassa ”Myytinmurtajat”. Kirjassa lähdetään käsittelemään vahvoja uskomuksia, joita usein kuvataan verevästikin kokemuksellisesti – ja osoitetaan tilastojen avulla vääriksi. Nämä ”uskonpuhdistajat” haluavatkin avata silmämme, joten kohteeksi valikoituu heti aluksi kaksi vahvaa uskomusta eli ”joukkue, joka tekee maalin, päästää myös todennäköisesti itse maalin omiin” ja että ”kulmapotkut ovat vaarallisia ja johtavat maaliin”. Katsotaan, miten tilastotieteilijät kumoavat nämä uskomukset…”

Valitettavasti jouduin olemaan aika kriittinen tilastotieteilijöiden metodeita ja tulkintoja kohtaan, vaikka kirja pistikin ajattelemaan sitä, miten nykyaikana jalkapalloa kehitetään tilastoja hyväksi käyttämällä. Kehittämistä siinä näyttäisi olevan paljon ja ehkä suomalaisetkin voisivat tässä olla edellä kävijöitä? Varsinkin tilastojen oikean rajaamisen ja tulosten soveltamisen alueilla näyttäisi olevan paljonkin tekemistä.

Jalkapallon taktiikka oli edelleen tapetilla seuraavasssa blogissani MM-välihuutoja – Belgia vai Messi? (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/04/mm-valihuutoja-belgia-vai-messi/), 4.7.2014. Kisoista tulikin tässä mielessä käänteen tekevät. Pari sitaattia blogistani johtaa muutamaan tärkeään huomioon:

”… Saksa pelasi todella yllättävällä taktiikalla Algeriaa vastaan. Erikoinen oli myös Belgian taktiikka USA:ta vastaan. Hollantikin vaihtoi taktiikkaa kesken pelin eikä Argentiinankaan peliryhmitys oikein selvinnyt. Häviöasemassa niin Kreikka, Sveitsi kuin USA Algeriasta puhumattakaan kehittivät huikeita hyökkäyksiä. MM-kisastudion kommentaattorit Aki Riihilahti ja Erkka V. Lehtola olivat aivan puulla päähän lyötyjä mm. Saksa-Algeria –ottelussa, joka lieneekin paras esimerkki tästä ”uudesta taktisesta aallosta”, jossa etsitään aika yllätyksellisiä ratkaisuja pelien voittamiseksi…

… Olennaista Algerian taktiikassa oli Riihilahdenkin huomaama ”vastustajan kohtaamisen alue” (ks. JALKAPALLOPELIANALYYSI) eli se alue, jossa joukkue yrittää riistää vastustajalta pallon. Eri otteluissa se oli Algerialla eri paikassa – ja pelikin oli todella toisenlaista. Alkusarjan ottelu Belgiaa vastaan oli esimerkiksi aivan toisenlainen kuin puolivälierä Saksaa vastaan.”

MM-kisojen kanssa pelattiin tietysti myös Suomessa. Blogissani Futista siellä, täällä ja vielä tuollakin… (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/06/futista-siella-taalla-ja-viela-tuollakin/, 6.7.2014 seurasinkin tiiviisti useita otteluita yhden päivän aikana.

”Jalkapallopäivä. Ei vain kahta puolivälieräpeliä telkkarista, vaan myös yksi 2-divarimatsi paikan päällä ja toinen virtuaalisesti Palloverkon kautta seurattuna… (Kemiläisten ja torniolaisten pelissä) Pinnan alla poreili monenlaisia jännitteitä, joka purkaantui pieneksi rähinäksikin. Tuli mieleen ”vanhat hyvät ajat” Mikkelissä 1970-luvulla, kun kaksi joukkuetta pelasi SM-sarjassa ja kaupunki oli vahvasti jakautunut näiden taakse (ks. JALKAPALLOKULTTUURI)…”

”Argentiina, Hollanti, PS Kemi Kings ja FC Lahti Akatemia olivat tämän jalkapallopäivän voittajia. Harvoin tulee tällaista futispäivää minullekaan. Ehkä neljän vuoden päästä uudelleen. Katsotaan kuitenkin nämä kisat loppuun vielä. Ja pohditaan edelleen kiihkeästi sitä, mikä tekee jalkapallosta niin merkityksellisen asian jopa meille suomalaisille.”

”Jalkapallo kiinnostaa nykyään myös intellektuelleja. Näin ei ole aina ollut ainakaan Suomessa. Suuri muutos on tapahtunut vasta 2000-luvulla, jolloin futisfaneja on tullut esiin ”kaapeista” toden teolla. Myös mediassa jalkapallokeskustelu on kehittynyt verrattuna viime vuosisataan. Nämä kisat lienevät futiskiinnostuksen huippupiste, niin paljon kisat ovat keskusteluttaneet myös meitä suomalaisia. MM-kisoissa Ylen TV-kommentaattoreina esiintyy kuitenkin 90-prosenttisesti joko pelaajia tai valmentajia, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla. Huonoja vaihtoehtoja eivät olisi esimerkiksi nuorehkot filosofit, jotka ovat kirjoittaneet tekstikokoelman Sokrateen syöksypusku – jalkapallon filosofiaa (Docendo, 2014), toimittajina ja myös kirjoittajina Jussi Antti Saarinen ja Mikael Melan.”, näin aloitin blogini Filosofista futista (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/08/filosofista-futista/), 8.7.2014.

Analysoin, tulkitsin ja kritisoinkin joitakin kirjan tekstejä, joita kuvasin kirjoitukseni lopuksi seuraavasti: ”Filosofien käsitteet sopivat oikein hyvin myös jalkapallon analysoimiseen ja tulkitsemiseen – palaan myöhemmin kirjan muihin teemoihin, joita ovat mm. leikki, evoluutio, uskonto, runous ja taide. Suomalaisen jalkapallokulttuurin kehittämiseen kannattaisi ehdottomasti rekrytoida myös filosofeja, sillä heidän käsitteensä ovat yllättävän käytännöllisiä. Tarvitaan tietysti myös ”tulkkeja”, jotka liikkuvat ”rajatiloissa” eli filosofian ja jalkapallon välisessä tilassa, joka ei käsittääkseni ole kuitenkaan ”paitsio”, vaan pikemminkin ”tasku”.”

Blogini Lastuja futiksen maailmasta – MM-kisoista ja muualtakin. (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/17/lastuja-futiksen-maailmasta-mm-kisoista-ja-muualtakin/), 17.7.2014 pyöri nimensä mukaisesti sekä MM-kisojen mitalipeleissä että suomalaisessa jalkapallokatsomossa – ajatukset taas veivät jalkapallotaktiikkaan ja –kulttuuriin. Nostan sitaateiksi ”lastut”, joissa käsittelin yhtä tärkeää taktista seikkaa:

”Jalkapallon pelianalyysista aioinkin vielä sanoa tähän väliin yhden huomion. Lähtökohtahan näissä kisoissa oli siis se, että Espanja ja sen pelityyli, -taktiikka tai –tapa – mitä termiä nyt käytetäänkin – oli hallitseva doktriini. Samalla se oli oiva esimerkki ajatusmallista, jonka mukaan joukkueella pitää olla oma pelitapa, jota se noudattaa vaikka silmät ummessa…

… Kisojen lopputulemana ei ole, että tällainen ajattelutapa on kokonaan väärä. Sen sijaan voisi sanoa, että erittäin vaikeaksi oman pelitavan noudattaminen pelistä toiseen nykyään on. Jos katsotaan tarkemmin Saksan, Argentiinan, Brasilian ja Hollannin otteluita, niin näemme hyvin, että Saksa pelasi hyvin eri tavoin eri otteluissa. Valmentajat ja pelaajat olivat opetelleet tarkasti vastustajien pelitavat ja Saksa kykenikin pelaamaan Portugalia, Ranskaa, Brasiliaa ja Argentiinaa vastaan erittäin kontrolloidusti etukäteen suunnitellusti, mutta ei missään nimessä ”omaa peliään”.”

Viimeisessä futisblogissani Mitä opittavaa futiksen MMM-kisoista 2014? (https://www.miksiliikun.fi/2014/08/18/mita-opittavaa-futiksen-mmm-kisoista-2014/, 18.8.2014 käsittelin sekä lukemiani futiskirjoja, MM-kisoja että suomalaista jalkapallokulttuuria. Kirjoitin mm. näin:

”Tällaisessa bloggaamisprosessissa oppii paljon. Tällä kertaa mm. sen, miten monipuolisesti jalkapalloa voi analysoida ja tulkita eri näkökulmista. Ja silti niin filosofit kuin tilastotieteilijätkin kirjoittavat selvästikin samasta aiheesta, joihin heillä on kullakin ollut jonkinlainen kokemuksellinen suhde, vaikka eri tieteenalat, kysymyksenasettelut ja näkökulmat poikkeavatkin toisistaan. Samasta ilmiöstä on kysymys eikä kukaan omista ”oikeaa tietoa” jalkapallosta. Jos näin olisi, niin se ei varmaankaan kiinnostaisi niin laajasti ihmisiä. Jokaisen pitää kokea olevansa asiantuntija suhteessaan jalkapalloon.”

Itse tietysti ajattelen, että tuo asiantuntijuus voi myös kehittyä eikä sen tarvitse jäädä yhden mielipiteen tai näkökulman tasolle. Yksi mahdollisuus on olla riittävän avoin erilaisille tulkinnoille, jotta voisi kehittää omaa näkemystään. Yksi monista oppimistani asioista saa kiteyttää ja lopettaa futisblogieni siteeraamisen vuoden 2014 osalta: ”Mutta ehkä kyse on myös siitä, miten osaamme nähdä kauneuden. Traditionaalinen tapa on nähdä yksilöiden upeat suoritukset, mutta vaikeampi tapa on havainnoida joukkueen tai sen osaryhmän hieno kuvio. Vaikka Saksan maalit Brasiliaa vastaan eivät ehkä yksilötasolla olleet upeita, niin joukkue tai sen osaryhmä kyllä rakensi monta todellista oppikirjahelmeä tuossa yhdessä matsissa. Niitä kannattaa myös muistella.”

Liikuttamista ja liikuttumista kokemusten ja käsitteiden parissa

Bloggaamiseni syyskausi alkoi tekstillä Liikuntakausi alkaa – tee tavoitteistasi merkityksellisiä (https://www.miksiliikun.fi/2014/09/05/liikuntakausi-alkaa-tee-tavoitteista-merkityksellisia/) 5.9.2014, jossa kirjoitin mm. näin:

”…nyt on uuden liikuntakauden alku, jolloin meillä kaikilla on taas mahdollisuus asettaa itsellemme uusia tavoitteita ja mennä mukaan uusiin tai vanhoihin liikuntaharrastuksiin. Lohdullista, että elämä on niin syklistä – tämän minäkin olen tehnyt melkein joka vuosi ja silti jaksan innostua aina uudestaan. Sulkapalloa olemme läiskineet jo elokuusta lähtien tutulla porukalla. Lentistä olen käynyt pelailemassa vuosien tauon jälkeen jo muutaman kerran. Kävelemistä motivoi tuleva vaellusretki ja äijäjumppaa ohjelman tekeminen valtaisaan Gymnaestradaan ensi heinäkuussa Helsingissä (ks. www.gymnaestrada.fi/). Tänään menenkin tutustumaan uuteen ryhmään. Jännittää melkein kuin nelivuotiasta…

… Tavoitteellisuus on tärkeä motivointiperusta liikkumiselle (ks. https://www.miksiliikun.fi/2013/08/18/tavoitteista-ja-sisaisesta-motivaatiosta/.) Vuosien kokemuksella voin kuitenkin sanoa, että aika suuri osa tavoitteistani on jäänyt lopulta toteutumatta…Tärkein on kuitenkin aika usein tapahtunut: olen liikkunut säännöllisesti ja monipuolisesti. Eivätkä tavoitteeni ole haitanneet liikkumistani, vaan ne ovat antaneet liikkumiselleni lisämerkitystä… Ja viime vuosien jumppaharrastuksen myötä tiedän, että osaan jopa liikkua suurin piirtein samaan tahtiin muiden äijien kanssa… https://www.facebook.com/video/video.php?v=616304858399324,.”

Blogissani Käsittämätöntä… vai huonosti käsitteellistettyä (https://www.miksiliikun.fi/2014/09/28/kasittamatonta-vai-huonosti-kasitteellistettya/) 28. syyskuuta 2014 kirjoitin käsitteistä seuraavasti: ”Itselläni on usein ”liikuntasosiologin silmälasit” päässäni, joita sitten yritän lainata opiskelijoilleni ja lukijoilleni, jotta he näkisivät maailmansa toisin. Ne silmälasit ovat useimmiten käsitteitä. Käsitteitä, joiden avulla jokin tuttu juttu näyttäytyy erilaisena ja toivon mukaan ymmärrettävämpänä ja vieläpä sellaisena, johon voi itsekin vaikuttaa. Perjantaina (26.9.2014) julkaistiin tutkimukseni liikuntakulttuurin ja –politiikan käsitteistä nimellä Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:16. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news). Tuon reilun parinsadan sivun julkaisussa seikkailen liikuntakulttuurin käsitteiden maailmassa ja vierailen alan tutkijoiden, asiantuntijoiden, strategioiden, ohjelmien, instituutioiden, julkaisujen ja käyttäjien maailmoissa yrittäen ymmärtää heidän/niiden käsitteitä.”

Blogissani lupasin palata aiheeseen syksyn viikkoina, mutta enpä sitten ehtinytkään. Tämähän amatööribloggarin ongelma usein onkin – aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Onneksi tämä on myös bloggaamisen idea eli kirjoitetaan silloin, kun on asiaa ja silloin, kun kirjoittamiseen on aikaa ja tarvetta. Ulkopuolinen kustantaja tai työnantaja ei voi tähän pakottaa. Aiheeseen palaan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Siihen asti digitaalisena saatavat julkaisut palvelevat enemmän kuin erinomaisesti niitä, joilla on halua ja tarvetta ymmärtää paremmin liikuntakulttuurin ja –politiikan käsitteitä ja niiden sovelluksia reaalimaailmassa. Vaikka olen pahasti jäävi, niin suosittelen lukemista lämpimästi!

Vuoden 2014 viimeiseksi blogiksi jäi 19. marraskuuta julkaisemani kirjoitus Miksi liikun – miten liikutan. (https://www.miksiliikun.fi/2014/11/19/miksi-liikun-miten-liikutan/). Kuvasin siinä www.omaliikunta.fi –sivulla julkaistavaa blogiani seuraavasti: ”Liikkumisen pitää liikuttaa meitä. Siitä pitää tulla merkityksellistä. Osa meistä tietää sen, mutta nekin, jotka liikkuvat jo paljon, voivat rikastuttaa liikunnan merkitysmaailmojaan. Omasta mielestään liian vähän liikkuvat tarvitsevat usein uusia liikuntakokemuksia, mutta etenkin uusia syitä, perusteluja ja merkityksiä liikkumiselleen.”

Blogissani kerroin myös omista vaatimattomista liikuttamishankkeistani oppilaitoksissa, järjestöissä, mediassa, liikuntapolitiikan sektorilla tai muilla foorumeilla. Seuraavassa linkkejä, joiden kautta pääsee tutustumaan juttuihini myös kuvan ja äänen kautta:

Yle TV2, Voimistelugaala 2014, 15.11.2014, Jäämiehet/OVO&KNV , http://areena.yle.fi/tv/2283637/ ( 34.20-37.30).
Yle Puheen iltapäivä, 29.10.2014: Liikuntabuumista: http://areena.yle.fi/radio/2413474
Yle TV1, Prisma Studio, 4.11.2014: Sukupuolirooleista: http://areena.yle.fi/tv/2270107
Urheilulehti: U-talk, 6.11.2014: Jääkiekon tulevaisuudesta: http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/liigan-puheenjohtaja-puolustaa-kummolaa-sympaattisempi-hahmo
Esitykset Kisakalliossa 1.11.2014, Quut/OVO.
1. PALLO: http://www.youtube.com/watch?v=tvdrS5TLnWs
2. ROCK: http://www.youtube.com/watch?v=yOP0IUbQT80
Gymnaestrada 2015 esittelyvideot: http://www.gymnaestrada.fi/videot/
Tiihonen, Arto (2014) Seikkailu on kokemus – mutta millainen kokemus se oikeastaan on? Outward Bound, 20-vuotisjuhlaseminaari, 15.11.2014 http://www.outwardbound.fi/tiedostot/Seminaari/OutwardB_Tiihonen_15112014.pdf ja https://www.youtube.com/watch?v=_TMw6K9r9yQ

Lopuksi ja jatkoksi

Bloggaaminen tällä www.miksiliikun.fi -sivulla on nyt kestänyt yli kolme vuotta – ensimmäinen bloginihan julkaistiin 13. marraskuuta 2011. Tänä aikana on tapahtunut yllättävän paljon asioita ja bloggaaminen on ollut yksi hyvä tapa kirjoittaa ja kertoa niistä. Tosin tämähän ei ole pelkästään minun henkilökohtaisesta elämästäni kertova blogi, vaikka omia kokemuksianikin käytän lähteinäni. Laji tuntuu kuitenkin jo jotakuinkin omalta, koska olen saanut tehdä sitä oman tyylini mukaisesti.

Jatkossa bloggaamiseni jatkuu todennäköisesti entistä aktiivisemmin ja monipuolisemminkin. Marras-joulukuussa kävin Tansaniassa mm. liikuttamassa paikallisia asukkaita Liike ry:n organisoimalla matkalla. Ainakin pari blogikirjoitusta on aiheesta tulossa. Työn alla on myös liikuntasosiologian lukukukirja, jonka sisällöstä ainakin osa julkaistaan näillä sivuilla – ole kuulolla! Jumppaproggiksemme kohti Gymnaestradaa jatkuu tietysti edelleen ja entistä tiiviimpänä. ”Jäämiehet” stemmaavat rytmit kuntoon kesäksi. Näistä ja monenlaisista muista uusista ideoista on tarkoitus kirjoittaa myös tänä armon vuonna 2015. Mutta niistä enemmän tuonnempana…

Oikein kokemuksellisesti merkityksellistä vuotta 2015 kaikille!

Blogiarkisto 2014:

Tiihonen A. 2014. Miksi liikun – miten liikutan. (https://www.miksiliikun.fi/2014/11/19/miksi-liikun-miten-liikutan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.11.2014.

Tiihonen A. 2014. Liikuntakausi alkaa – tee tavoitteistasi merkityksellisiä (https://www.miksiliikun.fi/2014/09/05/liikuntakausi-alkaa-tee-tavoitteista-merkityksellisia/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 5.9.2014.

Tiihonen A. 2014. Mitä opittavaa futiksen MMM-kisoista 2014? (https://www.miksiliikun.fi/2014/08/18/mita-opittavaa-futiksen-mmm-kisoista-2014/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.8.2014.

Tiihonen A. 2014. Lastuja futiksen maailmasta – MM-kisoista ja muualtakin. (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/17/lastuja-futiksen-maailmasta-mm-kisoista-ja-muualtakin/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 17.7.2014.

Tiihonen A. 2014.Filosofista futista.(https://www.miksiliikun.fi/2014/07/08/filosofista-futista/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 8.7.2014.

Tiihonen A. 2014. Futista siellä, täällä ja vielä tuollakin… (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/06/futista-siella-taalla-ja-viela-tuollakin/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 6.7.2014.

Tiihonen A. 2014. MM-välihuutoja – Belgia vai Messi? (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/04/mm-valihuutoja-belgia-vai-messi/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 4.7.2014.

Tiihonen A. 2014. Tilastofutista – myytit, tiede ja totuus. (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/27/tilastofutista-myytit-tiede-ja-totuus/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 27.6.2014.

Tiihonen A. 2014. Zlatania peliin… maahanmuuttajat voimavarana (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/19/zlatania-peliin-maahanmuuttajat-voimavarana/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.6.2014.
Tiihonen A. 2014. MMM 2014: Pelit alkakoon ja yllätyksiä nähtäköön… (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/12/mmm-2014-pelit-alkakoon-ja-yllatyksia-nahtakoon/ . Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 12.6. 2014.

Tiihonen A. 2014. Jalkapallon MMM 2014 – alkupotku. (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/03/jalkapallon-mmm-2014-alkupotku/ . Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 3.6.2014.

Tiihonen A. 2014. Liikunnallista ikäpolvitoimintaa (https://www.miksiliikun.fi/2014/05/09/liikunnallista-ikapolvitoimintaa/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 9.5.2014.

Tiihonen A. 2014. Kokemuksellinen toimintakyky – mitä, miksi, milloin? (https://www.miksiliikun.fi/2014/03/13/kokemuksellinen-toimintakyky-mita-miksi-milloin/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 13.3.2014.

Tiihonen A. 2014.Sosiologi olympialaisissa 3 – ikimuistoisen päivän mietteitä. (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/26/sosiologi-olympialaisissa-3-ikimuistoisen-paivan-mietteita/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 26.2.2014.

Tiihonen A. 2014. Olympiajoukkueen sosiologina 2 – miten selittää hyvä suoritus? (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/24/olympiajoukkueen-sosiologina-2-miten-selittaa-hyva-suoritus/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 24.2..2014.

Tiihonen A. 2014. Olympiajoukkueen sosiologina (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/11/olympiajoukkueen-sosiologina/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 11.2.2014.

Tiihonen A. 2014. Eettisiä pohdintoja urheilusta (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/04/reilupeili-vastaa-eettisiin-kysymyksiin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.1.2014.

Tiihonen A. 2014. Liikuntagaala(ni) 2014 (https://www.miksiliikun.fi/2014/01/14/liikuntagaalani-2014/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.1.2014.

Artikkelit ja kirjat 2014

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)

Tiihonen, Arto (2014) Uhanalainen mieskokemus. Mielenterveys 3/2014, 47.

Tiihonen, Arto (2014) Ikäpolvitoimintaa yleisurheilukentille. Ikiliikkuja 3/2014, 14-16.

Saarenheimo, M. (2014, toim.) Ikäpolvien taju – elämänkulku ja ikäpolvet muuttuvassa maailmassa. Tekijät Saarenheimo, M.; Pietilä, M; Tiihonen, A.; Pohjolainen, P.; Maununaho, S.; Rantakari, S.; Aarninsalo. L. Vanhustyön keskusliitto, Helsinki. (http://www.ikapolvet.fi/images/stories/artikkelikokoelma_webreso.pdf)

Tiihonen, Arto (2014) Kokemuksellinen toimintakyky ja ikäihmisten voimaannuttaminen. Teoksessa Pohjolainen, Pertti (2014, toim.) Toimintakyvyn arviointi ja tukeminen 2. Laato-ohjelman loppuraportti. Ikäinstituutti, Oraita 1/2014, Helsinki, 76-90. http://www.ikainstituutti.fi/binary/file/-/id/1/fid/390

Tiihonen, Arto (2014) Ikäpolvikäsitteitä ja yleisurheilijoiden ikäpolvikokemusten tulkintaa. Ikiliikkuja 1/2014, 18-20.

Tiihonen, Arto (2014) Miten tästä eteenpäin hyvinvoinnin tiellä? Having, Loving, Being ja Experiencing, Meaning, Doing. Teoksessa Nieminen, A., Tarkiainen, A. & Vuorio, E. (toim.). 2014. Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 228-246. (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf)

Tiihonen, Arto (2014) Respekti lisääntyy – asennepäivitysten aika. Helsingin Sanomat, 4.2.2014.

Saarenheimo, M. (2014, toim.) Neljän polven treffit. Ikäpolvitoiminnan opas. Tekijät Saarenheimo, M.; Pietilä, M; Tiihonen, A.; Pohjolainen, P.; Maununaho, S.; Rantakari, S.; Aarninsalo. L. Vanhustyön keskusliitto, Helsinki. (http://www.vtkl.fi/document/1/1517/7a62bf2/Neljan_Polven_Treffit_Ikapolvitoiminnan_Opas.pdf).